27.7.2010

Auf Wiedersehen!

Seiser Almilta

Se on sitten tässä. Nämä vuoden 2010 kesämatkan bloggaukset. Miten 7 viikkoa voi mennä näin nopeasti? Varmaan sen vuoksi, että on ollut niin upea reissu. Yhtään kertaa ei kummallakaan ole ollut minkäänlaista koti-ikävää eikä ole tullut mieleen ajatus, että "milloin täältä pääsee kotiin". Päinvastoin. Yhdeltäkään aiemmalta matkalta ei ole ollut näin ikävä palata Suomeen.

Ortisei
Huomenna kuitenkin lähdetään ja onneksi meillä on mukava matkustusaikataulu. Münchenissä ollaan pari päivää, mutta blogi päättyy tähän. Pääasiassa tätä on kirjailtu muistoksi meille itsellemme, mutta kiva jos olet jaksanut lukea aina välillä. Sehän olisi mukavaa, jos joku on saanut vinkkejä matkakohteista omille reissuilleen. Kiitoksia lukijoille ja kommentoijille! On se ollut mukava lukea kommenttejakin. Elokuun ja syyskuun vaihteessa olemme Edinburghissa 5 päivää. Sieltä varmaan laitetaan ainakin kuvia tälle blogisivustolle, joten voit tutustua siihen kaupunkiin halutessasi.

Langkofel ja Plattkofel Seiser Almilla
Talvella tuli tehtyä päätös vuorotteluvapaasta aika nopeasti. Sen jälkeen räätälöitiin tämä reissu, joka oli paljon pitempi ajallisesti kuin mikään muu reissu aiemmin. Ehtihän sitä talven aikana pohtia mitä on tullut tehtyä ja päätettyä. Nyt sen tietää ja näistäkin asioista olemme täysin yksimielisiä: Loistava matka ja tähän astisen elämämme paras kesä.

Mayrhofen
Bloggaajat

26.7.2010

Viimeinen patikkareissu


Tärkeimmät yhteistyökumppanit pääsevät lepoon

Tässä piilokuvassa on varsinkin meitä kiinnostava yksityiskohta...
Löydätkö sen? Klikkaa ja zoomaa.

Mutta onneksi ja toivottavasti ei kokonaan vaan pelkästään tämän kesän matkalla. Keskiviikkona joudutaan lähtemään täältä Mayrhofenista, joten huominen päivä menee pakkaushommissa. Pari päivää tasataan paineita Münchenissä kuten sukeltajat ennen pintaan nousua ja perjantaina palataan kotiin. Eli tänään oli meidän viimeinen patikkapäivämme tällä lomalla.


Vastapäätä Hippachin kylä ja sen takana pyöräilyvuoremme Schwendberg

Meteo oli luvannut vaihtelevaa ja etenkin iltapäiväksi varmaa sadetta. Mutta kai se tuo Zillertalin ilmojen haltija oli sen verran katsellut tätä päkerrystämme täällä ja ehkä jopa arvostanut sitä, että päätti olla kastelematta meitä sateella.


Ahornilla n. 2500m on sade tullut lumena
Ihan bonuspäivä ilmojen puolesta, kun oltiin varauduttu sateeseen ja kaikki sadevarusteet oli reissussa mukana. Aurinkoa ja puolipilvistä säätä, mutta pilvetkin oli niin korkealla, että nähtiin niitä maisemia, joiden vuoksi täällä lomaillaan.


Kotikylä Ramsbergin suunnasta

Puoli yhdeksän bussilla lähdetiin aamulla Ramsaun kylään, joka sijaitsee tässä lähellä. Huonon sääennusteen vuoksi ei viitsitty tälle päivälle ladata mitään ihan mahdotonta reissua tai kaukaista ja korkeaa kohdetta. Valittiin sellainen perusvarma reissu. Ramsausta noustiin kuitenkin kaikkiaan noin 1200 metriä Zillertalin Panoramawegille ja nousu kesti reilut pari tuntia. Muutaman välipäivän jälkeen oli hieno tunne vuodattaa reissun viimeiset hikipisarat Zillertalin vuorten rinteille vaikka välillä tunnelma oli haikea. Tässä se on tältä vuodelta.


Jylhän Brandberg Kolmin juurella vierailimme myös Kolmhausin reissulla
Patikan alkupätkä oli uutta reittiä, mutta Panoramawegiltä kohti Mayrhofenia olemme kulkeneet aiemminkin. Viimeksi Juuson ja Maaritin kanssa pari viikkoa sitten. Matka taittui ja tuttujen Almien kautta saavuimme viimeiselle kohteelle ennen kotikylään laskeutumista eli Steinerkogelhausille. Nakeltiin sieltä viimeiset silmäykset korkeuksista Mayrhofeniin ja lasketeltiin kotiin. Reissu kesti noin 5 tuntia ja välillä seisoskeltiin pitkiä pätkiä vaan katselemassa maisemia. Paljon iloisempiakin patikkareissuja tällä matkalla on tehty, mutta kuitenkin tänään oli paljon parempi päivä sään puolesta kuin odotimme. Ollaan siis tyytyväisiä siihen .
Tässä vihje ensimmäisen kuvan arvoitukseen. Livenä tämän näki tietty paremmin.


No tämä tullipäällikköhän se vahti herkeämättä vaeltajien liikennöintiä omasta tähystyspaikastaan. Pääsimme ohi ilman tarkastusta.


25.7.2010

Lepopäivä musiikin parissa


Illalla jaksoi jo paistaa Tuxertaliin
Tänään on sitten noudatettu ystävällisten kavereiden neuvoja ja pidetty ihan totaalinen vapaapäivä liikunnasta. Aamulla satoi ja näytti synkältä, joten ei lähdetty minnekään. Klo 11.00 alkoi Mayrhofenin Waldfest-niminen festivaali ja päätettiin lähteä sinne katsomaan mitä siellä on tarjolla. Paikka oli sama, jossa aikoinaan katseltiin futiksen pronssimatsi kavereiden kanssa.

Nämä pojat soittivat neljä tuntia aamu yhdestätoista alkaen

No siellähän oli porukkaa vaikka kuinka. Ilmakin selkeni ja aurinko paistoi vaikka välillä tuli sadekuurojakin. Päivän aikana festareilla esiintyi kaksi paikallista bändiä eli Zillertar Power ja Z3 ja tilaisuus jatkui vielä, kun me lähdimme pois iltapäivällä. Oli taas mukava kuunnella paikallisia soundeja ja ihmeteltiin miten näin pienestä paikasta voi löytyä näin paljon eri yhtyeitä, jotka soittavat hyvää musiikkia. 3-5 soittajan kokoonpanoja, jotka välillä vaihtelevat soittimia keskenään ja useimmat osaavat jodlata maallikon korvaan mainiosti. Kertakaikkisen mukavaa kuultavaa eikä musiikki ole todellakaan hanurista vaikka haitareita on useimmiten kaksin kappalein. Eli festareille päästiin tänäkin vuonna vaikka Oktoberfesteiltä välivuosi tulleekin.

Tapahtuman järjestäjällä, paikallisella metsästysseuralla, oli luonnollisesti oma soittokunta.
Ja tokihan joka pumpulla pitää olla omat snapsinlaskijat tynnyreineen.

Pyhäpuvuissaan

Hattutyyli oli pistämätön

Porukkaa oli tosiaan paikalla vähintäänkin runsaasti ja tunnelma oli ihan mainio. Pitkissä pöydissä väki paikalliseen tapaan heilui sivuttain käsikynkkää ja ihmeteltiin jälleen kerran, että miten ne täällä Itävallassa ja Saksassa osaavat kaikkien laulujen sanat? Ja hauskaa tuntuu olevan. Porukat taputtavat rytmiä ja osallistuvat bändin huuteluihin innoissaan. Tunnelmallisia ruokakojuja oli paljon ja mielihalunsa mukaan sai valita paistettujen kanojen, schnitseleiden tai bratwurstien välillä. Taidettiin jossakin myydä oluttakin ja muita virvokkeita. Hauska tilaisuus ja kuultiinpa taas oikein kunnon annos zillertalilaista musiikkia, joka varmaan kelpaa suomalaiseen makuun mainiosti.

Täällä ei pipo kiristä, eikä uskonto (niin vahva kuin sen ilmentyminen täällä muuten on) ahdista. Lisäksi on huomattavaa, että täällä tapahtumat ja hauskanpito on ihmisten aikaan. Bändien iltaesiintymiset alkavat klo 19 ja yleisö pääsee yöunillensa jo kymmenen jälkeen.


Tässä häivähdys Waldfestplatzilta

24.7.2010

Sateinen Samstag

Niinkuin terävät lukijamme huomaavat, ovat sadepäivien bloggaukset ihan vaan lämpimikseen horisemista. Niin tänäänkin. Koko päivän on satanut, ja jos nyt jotain tahoa voi tästä onnitella niin Mr Meteo oli pitkästä aikaa ihan tismalleen oikeassa. Me olemme kokeneet kuitenkin niin yltäkylläisen kauniita ja kirkkaita vaelluspäiviä, että tämä ei enää meitä masenna. Nyt kun on jo alkuilta ja sade on lakannut, saattaa nähdä että huiput ovat peittyneet lumeen.

Aamulla kauppareissun jälkeen pinkaistiin juoksulenkille Hippachiin ja takaisin. Kastuttiin yltä päältä, mutta nythän on kesä. Sen jälkeen jatkoimme hikoilua PhysioTherm -saunassa.


Näitä saa tilattua olohuoneen nurkkaan ylläolevasta linkistä
Aiemminkin blogissamme mainittu infrapunasauna ei varmaankaan suomalaisten mielestä ansaitse tulla mainituksi 'saunaksi'. Saunan kotimaana (kyseenalaisesti) Suomessa ei varmaankaan noita hikimajoja myydä. Silti ne ovat tehneet läpilyönnin ainakin Keski-Euroopassa. Majoitustalossamme vaatekaapin kokoinen kaksipaikkainen koppi sisältää kaksi peräseinässä olevaa infrapunavastusta, joiden eteen istutaan ja tällätään selkäranka vastuksen kohdalle. Halutessaan saa ohjeet kuunnella kabiinin automaattisista kajareista useammalla kielellä tai lukea kabiinin seinästä. Vastukset lämpiävät ja kymmenen minuutin kuluttua alkaa hiki virrata vaikka koppi muuten on lämmennyt hädin tuskin yli 30 asteiseksi.

Istujaa vastapäätä olevat vastukset pitävät huolen siitä, ettei kylpijä tunne kylmää jaloissaan tai etupuolellaan. Vastusten lämpötilaa voi säätää, jos alkaa liikaa kuumottaa. Selkärankaa lämmittävät vastukset kiihdyttävät verenkiertoa ja valmistajan mukaan täten poistavat kuona-aineita kehosta. Saman tekee tietysti suomalainenkin sauna, jossa kuumuuden saa kokea koko kehollaan. Löylyssä ei tosin jaksa kovin pitkään kärvistellä ilman happihyppyä. Infrapunasaunassa jaksaa kuitenkin istuskella valmistajan suosittaman 30min ilman, että tulee tarvetta lähteä jäähylle happea haukkaamaan. Jos juttuseuraa ei ole, voi saunassa vaikka lukea tai ratkoa sudokua, mikäli ei hikoile ihan sikana, kuten toinen meistä, jonka verenkierto kiihtyy ihan formulamalliin. Se on todettu patikassakin.

Keittokattilan kansi aukesi tänään leikiten ja samaa soppaa riittää vielä huomiseksikin. Jos ketään kiinnostaa ja vaikka ei kiinnostaisikaan, tulee tässä muutama kuva majapaikastamme.


Ruokala


Blogin kuvatoimitus


Kartanlukijan paikka
Futiskatsomo

Parveke

23.7.2010

Kookospähkinä keittiössä


Eilisiltana parvekkeella odoteltiin sadetta
Olemme saaneet tänään sadekuuroja ja auringonpaistetta. Isompaa vaellusta ei ole nyt mielekästä pariin päivään ilmeisesti tehdä, sillä sääennuste ei lupaa poutaa. Ukkoskuuroja ja sadetta on tiedossa ja lisäksi lämpötila laskee niin, että sunnuntaina on "freezing level" 2500m:ssä. Eli jos sattuu olemaan oikein korkealla, voi sade tulla lumena. Matkamme alkupäivinä Dolomiiteilla oli parina päivänä jäätymistaso niinkin alhaalla kuin 1500m. Silloin olivat ihan lähirinteetkin lumessa.

Ihan pakko oli tähänkin bloggaukseen saada vuorikuva. Vaikka sitten kaukaa hakien.
Viisi viikkoa sitten Dolomiiteillä satoi lunta.

Pirttipäivä tuli siis tästä. Kävimme aamupäivällä kaupungilla shoppailun yrittelyssä. Mutta ei siitä mitään tullut, kun ihmisellä on vääränlaiset kintut. Sopivia shortseja ei löytynyt. Saatiinpahan kuitenkin kulkea ihmisjoukossa, jota täällä näkyy päiväsaikaan pääkadulla riittävän. Kotimatkalla poikkesimme taas Gasserissa, jossa pyysimme siivuttamaan koneella valmiiksi paikallista ihanaa speckiä: parmankinkun tapaista herkkua. Ostimme mukaan myös puodissa valmistettua perunasalaattia. Eilen hankittujen paikallisten juustojen kera meillä on tänäänkin herkkuhetki tiedossa.

Tiroler Speck von Gasser.
Tutustu lisää tästä
.

Liikuntapuoli on tänään ollut kerrassaan olematonta. Astelimme kotoamme katsoen laakson oikeaa reunaa metsän rajassa kulkevaa polkua pitkin Ramsaun kylään. Polku on käytännössä tasamaata ja miellyttävästi varjoisassa metsässä. Se ohittaa paikallisen festarimestan Erlebnissennerein ( elämysmeijerin) ja kuulimme kuinka viikonlopun festaritapahtuman tähdet Bergcasanovat tekivät soundcheckiä. Kolmen päivän aikana casanovat ja monet muut kokoonpanot soittavat volksmusiikkia. Olemme kuulleet useimpia pumppuja täällä ollessamme ravintoloiden ja hotellien lavoilla, joihin on ollut ilmainen sisäänpääsy.


Bergcasanovat viihdyttävät Brygg'n Standlilla
Paluumatkan tallustelimme tuttua Zillerpromenadia jokivartta myöden. Lenkkimme jälkeen oli aika nauttia lounasta. Ja tässä tulee se kookospähkinä. Jotain puutteita asunnossamme on: yhteen kattilaan ei löydy kantta. Keittokattilan puuttuva kansi korvattiin eilen ruokalautasella. Jääkaapissa "kansi" oli kuitenkin imeytynyt kattilan päälle niin tiukkaan ettei sitä saanut millään pois kattilan päältä.

Ei millään irti!

Talosta etsittiin kapeinta mahdollista teräasetta, jolla lautanen olisi saatu kammettua pois. Ei onnistunut. Tollo Peloton tuli ajatelleeksi imukuppia. Nyt sellaista tarvittaisiin, mutta mistä sellaisen tähän hätään. Hetken raksutti ja sitten kylppäriin...

Tällä kuivataan suihkukaapin seinät...


...tai nostetaan kattilan kansi

"Simpsalapim!" Eikä tarvinnut tänäänkään jäädä ilman keittoa. Eikä tarvinnut edes käyttää dynamiittia, jolla kookospähkinä laulussa yritettiin avata. Lounasmaisemat ovat tosin joinakin päivinä olleet hieman paremmat.

Tältä näyttää tänään klo 17.20

22.7.2010

Onko tajunta hämärtynyt? Entisestään.

Eihän se hirviän rumalla paikalla oo tuo Finkenbergikään.

Tänään on otettu rauhallisesti. Patikointimielessäkin. Aamulla venyttiin ihan klo 10.00 saakka ennen kuin väännyttiin pihalle ja suuntana oli Finkenbergin naapurikylä tuossa lähellä. Lähellä ja lähellä. Tuli sitä sinnekin matkaa ja taisi se olla parisataa metriä korkeammallakin. Ei sinne selvitty ilman hikipisaroita, kun lämpöäkin oli yli 30 astetta.

Kirkko. Finkenbergin. Kelpaa sinne pyhäaamuna vötkistellä.
Finkenbergistä jatkettin Astegg-nimiselle tasangolle, joka sijaitsee Penkenin vuoren rinteessä noin 1200 metrin korkeudessa. Noin 600m korkeammalla kuin tämä meidän kylämme. Viime vuonna noustiin myös Asteggille ja muistissamme tuo reitti oli kovempi kuin nyt tänään. Olisiko patikointikunto kasvanut? Jos joskus olisi mahdollisuus olla täällä vaikkapa useampi viikko niin varmasti kunto kasvaisi! Pitää joskus kokeilla.

Finkenberg Asteggin tasangolta
Tyypillinen kuva tirolilaisen talon seinästä. On niitä töhrijoitä täälläkin.
Sinne sitä kuitenkin mentiin ja käveltiin ihan nautiskellen. Ihan rauhallisesti. Kalle Päätaloa mukaillen "nakeltiin silmäyksiä" kauniisiin maisemiin. Kyllä kelpasi. Nyt ei oltu todellakaan niin korkealla kuin eilen, mutta näkyy ne vuoren huiput alhaaltakin näin pilvettömänä päivänä.

Astegg
Jossakin vaiheessa naureskeltiin, että onko tajunta hämärtynyt, kun tällaista reissua kuin tänään tehtiin, ei enää pidä juuri minään noin fyysisesti? Tämä oli palauttava päivä ja lähinnä ulkoilua kauniilla säällä. 5 tuntia kävelyä ja kotiin tullessa Gasserin lihakaupasta taas lihasämpylät pahinta nälkää helpottamaan. Hesen tuotteet häviää puhtaasti laadullisesti ja etenkin hinnaltaan Gasserille.



Näitä oli taas tänään kymmeniä. Halpalentoyhtiö Tirol Wings.
Mutta näin se meni ja lopuksi kävimme vielä Zimmereben-hüttellä mukavan kaverimme Leenan kunniaksi. Leenan nimipäivää juhlistaen istuimme jonkin aikaa ja katselimme kotikyläämme parisataa metriä alempana. Muutenhan meitä ei olisi saanut tuolle hüttelle kirveelläkään.
Kotikylämme viimeisten viikkojen aikana.
Täällä sitä on yritetty pärjätä vaikka ei se kaksista ole ollut.

Hieno päivä ja upea ilma. Ei tunnu tulevan tänne tuo ennustettu ukkonen. Tai ehkä se tulee yöllä. Ainakin lähipäiviksi on ennustettu selkeästi huonompaa ilmaa. Meille henkisesti tummaa pilveä tuo tietoisuus siitä, että reissu lähenee loppuaan ja viikon päästä pitää palata Suomeen. Sääli. On täällä ollut niin upeaa aikaa. Mutta eipä surra sitä vielä ja juustopöytä on tarjolla parvekkeella Zillertalin laaksonäkymillä höystettynä.
Opasteet oli muuttuneet viikon aikana merkittävän vierailun jälkeen.
Hyvää nimipäivää Leena!
Nautimm
e Pommacin ja Jääteen nimipäiväsi kunniaksi.

21.7.2010

Rastkogelista Rastkogelille


Hiehot hommissaan Penkenillä 2000m:ssä
Eilinen päivä vaati veronsa illalla. Olimme ajatelleet mennä katsomaan ja kuuntelemaan Suomessakin erittäin tunnettua zillertalilaista Die Haderlumper-nimistä bändiä, mutta emme jaksaneet. Istuimme parvekkeella ja katselimme Zillertalin laakson pimenevää iltaa eikä ollut potkua lähteä yhtään mihinkään. Olimme vaan perhanan tyytyväisiä, että saamme olla täällä.


Noilla Hintertuxin jäätiköillä lasketellaan ympäri vuoden
Aamulla kaikki oli taas toisin. Kello oli soimassa 07.00, mutta ylhäällä oltiin jo ennen kellon soittoa. Olimme päättäneet lähteä tänään Penkenin vuorelle ja mennä ylös 2000 metriin hissillä, koska senkin jälkeen tiedossa oli ihan reipas patikkareissu. Ensimmäinen hissi ylös Penkenille lähtee 09.00 ja sitä ennen oli käyty leipomossa hakemassa tuoretta leipää, kaupassa hakemassa muita tykötarpeita ja hoidettu muut normaalit aamutoimet. Siltikin jäi aamulla puolisen tuntia ylimääräistä aikaa, joka kului kotona vaelluskengät jalassa hissin lähtöä odotellen. Meiltä kun on minuutin matka Penkenin hissiasemalle. Mutta kuitenkin, onko lievää innokkutta havaittavissa vielä yli kuukauden reissussa olon jälkeen?


Tuolla vuorella olimme Gamshüttellä
Penken on vuori tässä Mayrhofenin kylän kupeessa. Se on selkeästi "lasketteluvuori" ja hissejä menee ylös runsaasti ja se taas tietää runsaasti porukkaa käveleskelemässä ylhäällä. Nämä lasketteluvuoret ei ole meidän suosikkeja patikoinnissa, koska reitit on tylsiä ja väkeä on paljon. Reitit kulkee useimmiten laskettelurinteillä tai niiden huoltoteillä, joten ne ei ole mitenkään mukavia. Mutta kun tarpeeksi pitkälle jatkaa niin jotenkin se porukka vähenee ja tiet muuttuvat poluiksi. Ja pidot paranee. Se nähtiin taas tänään.

Kohteenamme oli Rastkogel-niminen vuorenhuippu aika kaukana Penkenalm-nimiseltä hissin pääteasemalta. Opaste lupasi, että sinne pääsee 4 tunnissa. Korkeuseroa Penkenalmille tulee kartan mukaan 700 metriä, mutta latumestari oli ollut pahalla tuulella ja tehnyt välille tarpeettomia laskuja, jotka sitten piti nousta takaisin. Kävellen. Tuumailtiin, että pitäisi olla sellainen vaeltajasopimus, joka takaisi, että noustuja metrejä ei saa turhan takia "nollata" kävelyttämällä alaspäin. Saavutettuja etuja ei voi menettää. No kuitenkin sen verran noita latumestarin erikoisia oli, että varmaan kilometrin verran on tänään noustu ja toinen laskettu.

Matkan ensimmäinen pikku huippu Wanglspitz 2420m.
Joku japanilainen otti kuvan vaikka ne yleensä karsastaa valokuvaamista
.



Tässä ollaan jo yli 2500 m:ssä ja polkua vielä piisaa.

Mutta ei me itketty. Ilma oli mainio ja maisemat mahtavat. Noin 3 tunnin päkertämisen jälkeen tulimme kohteeseemme Rastkogelille ja sieltähän se maailma aukesi. Ilma oli tuolloin hiukan pilvinen ja utuinen, mutta hyvin näki kuitenkin. Saimme korvauksen toissapäiväiselle sumujen vaellukselle näkemällä Tuxin laakson perimmäiseen kylään Hintertuxiin saakka. Lapinlahden Lintuja lainaten: "Nyt ei vituta enää yhtään". Se toissapäiväinen.


Jane näyttää sumupäivämme kohdetta. Otimme vahingon takaisin. Meille ei ryppyillä.


Tämä varsinainen viimeinen nyppylä putkahti esiin ihan salakavalasti.
Eli vielä on kolme varttia matkaa
ja risti huipulla on tavoite.

Loppuosa reitistä oli merkitty mustaksi, eli vaikeaksi.
Selkeää polkua ei aina löydy ja jyrkimmissä paikoissa piti ottaa käsillä kallioista tukea.



Ihan uudet näköalat. Taustalla Inn-joen laakso, jonne matkaa noin 40km.


2762m ja korkein huippu tällä lomalla

Italian suuntaan näki niin pitkälle, että katseltiin samoja vuoria kuin kuukausi sitten Val Gardenassa, mutta eri kantilta. Inntal näkyi mainiosti ja olisimme nähneet Innsbruckin, mutta joku oli siihen rakentanut vielä korkeamman vuoren eteen näkösuojaksi. Täältä on Innsbruckiin noin 70 km.


Italian lumihuippuja

Takaisinhan sieltäkin oli tultava. Teimme reitti- ja oman kuntoarviomme ja totesimme, että viisainta tulla samaa reittiä takaisin. Hissilipusta ei ole hyötyä, jos ei ehdi paikalle ennen viimeistä klo 17 lähtevää hissiä. Siihen kuitenkin hyvin ehdittiin ja teimme vielä hiukan kauppaakin hissiasemaa edeltävällä Almilla molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Hissillä alas ja naapuritalon lihakaupasta savupaistisämpylät pahimpaan nälkään. Hieno reissu. Taas kerran.

Paluumatka huipulta alas alkaa

Rastkogelista Rastkogelille? Asuinhuoneistomme nimi on Rastkogel. Nyt lähdetään kuuntelemaan VuoriCasanovia eli Die BergCasanovas-bändiä. On kuultu jo kertaalleen, mutta soittavat ihan meidän mieliksi tuossa naapurissa. Hyvää musaa ihan suomalaiseenkin makuun. Tai riippuu mistä tykkää. No suurempi syy on, että mennään samalla syömään, kun ei sitä ehdi näin vuorotteluvapaalla kokkailemaan.