Auf Wiedersehen!

Seiser Almilta

Se on sitten tässä. Nämä vuoden 2010 kesämatkan bloggaukset. Miten 7 viikkoa voi mennä näin nopeasti? Varmaan sen vuoksi, että on ollut niin upea reissu. Yhtään kertaa ei kummallakaan ole ollut minkäänlaista koti-ikävää eikä ole tullut mieleen ajatus, että "milloin täältä pääsee kotiin". Päinvastoin. Yhdeltäkään aiemmalta matkalta ei ole ollut näin ikävä palata Suomeen.

Ortisei

Huomenna kuitenkin lähdetään ja onneksi meillä on mukava matkustusaikataulu. Münchenissä ollaan pari päivää, mutta blogi päättyy tähän. Pääasiassa tätä on kirjailtu muistoksi meille itsellemme, mutta kiva jos olet jaksanut lukea aina välillä. Sehän olisi mukavaa, jos joku on saanut vinkkejä matkakohteista omille reissuilleen. Kiitoksia lukijoille ja kommentoijille! On se ollut mukava lukea kommenttejakin. Elokuun ja syyskuun vaihteessa olemme Edinburghissa 5 päivää. Sieltä varmaan laitetaan ainakin kuvia tälle blogisivustolle, joten voit tutustua siihen kaupunkiin halutessasi.

Langkofel ja Plattkofel Seiser Almilla

Talvella tuli tehtyä päätös vuorotteluvapaasta aika nopeasti. Sen jälkeen räätälöitiin tämä reissu, joka oli paljon pitempi ajallisesti kuin mikään muu reissu aiemmin. Ehtihän sitä talven aikana pohtia mitä on tullut tehtyä ja päätettyä. Nyt sen tietää ja näistäkin asioista olemme täysin yksimielisiä: Loistava matka ja tähän astisen elämämme paras kesä.

Mayrhofen

Bloggaajat

Auf Wiedersehen Gröder Tal - Val Gardena

Seiser Almin hevoset antavat meille onnenpotkun tuleville lomaviikoille uudessa paikassa

Tämä päivä on ollut varsin kevyt, noin kuntoilumielessä. Ainakin kun vertaa vaelluspäiviimme. Aamupäivällä kamat keräiltiin kasoihin ja soviteltiin laukkuihin. Puoliltapäivin lenkki ja lounas. Sen jälkeen kylälle jäätelöannokselle. Loppupäivä onkin mennyt sen ihmettelyssä, että jotain on erilailla. Niin! Tänään ei tullut futista. K:kin jouti lueskelemaan kirjaa.

Näytä suurempi kartta

Lähdemme huomenaamulla bussilla Brixeniin, josta nousemme junaan. Junan päätepysäkki on München, mutta jäämme pois Innsbruckin jälkeen Jenbachin asemalla. Siellä vaihdamme junaan, joka kulkee Zillertalia pitkin. Rata päättyy kohdekaupunkiimme Mayrhofeniin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan olemme iltapäivällä puoli kolmen aikaan perillä.

Huoneiston olemme varanneet Landhaus Gasserista, jonka omistaja on luvannut tulla meitä junalle vastaan. Linkistä pääsee suomenkielisen Booking.com -sivuille, jossa kuviakin talosta.

Miksei aina voi olla maanantai - Seiser Almilla

Aamu oli taas totutun harmaa ja ankea Seiser Almilla. Jopa surkea.

Juhannus on ohi vaikka ei sitä täällä huomannutkaan. Suomessa kaikki ovat jääneet lomalle ja heidän kelpaa. Täällä ei lomasta tiedä mitään ja arkimaanantai alkoi herätyksellä ennen klo 07.00. Tosin tunnin aikaero tekee sen, että ei näin vanhat ihmiset herätyskelloa tarvi vaan uni loppuu ennen kellon soittoa. Runsas ja monesti raskas ulkoilu edellisenä päivänä ajaa nukkumaan aikaisin ja joskus on ollut vaikeuksia katsoa viimeistä futismatsia, jos se on ollut tylsä.

Aamun kahvitauolla reitin varrella. Tuli ikävä työpaikan kahvihuonetta.

Saimme tänään myös muistutuksen vuorten vaaroista. Jane kompastui kivipolulla ja lensi ihan puhtaasti "turvalleen" ehtimättä saada käsiä eteen kaatuessaan. Kun katse vaeltaa kauniissa horisonteissa ei huomaa polun epätasaisuuksia. Jonkin aikaa tarkisteltiin vammoja ja todetiin, että selvisimme onneksi säikähdyksellä lukuunottamatta pientä haavaa leuassa ja polvissa. Hyvää tuuria oli mukana. Lauantaina eräällä hüttellä näin miehen, jolla oli käsivarsi ihan veressä ilmeisesti kaatumisen takia. Täällä vuorilla toimii pelastushelikopteri ja aina toisinaan näkee sillä olevan hommia joko ihmisen loukkaantumisen tai uupumisen vuoksi. Omien voimien arviointi (etenkin oikein arviointi) on täällä tosi tärkeää, sillä reittejä ei kulje 50 metrin välein vaan seuraava paluumahdollisuus saattaa olla muutaman tunnin päässä. Mutta meillä oli onnea tänään kaatumisen suhteen ja koputamme puuta kovasti...

Vuokrasimme muuten tuon kuivan maan mökin ensi kesäksi.
Tulisitko seuraksemme?

Tänään oli ehkä viimeinen patikkapäivämme täällä Val Gardenassa. Torstaina me "muutamme" Itävaltaan ja huomenna menemme päiväksi tutustumaan Bolzanon kaupunkiin. Keskiviikkona pitää pakata, mutta jos on kaunis päivä niin ehkä pienen patikan voisi käydä. Täällä on muutenkin tullut patikoitua enemmän ja rankemmin kuin ennen matkaa ajateltiin, mutta se johtuu puhtaasti hienoista ilmoista ja upeista maisemista.

Iltapäivän tauko vietettiin tällä hüttellä. Keidas erämaassa.

Ehkä viimeisen patikkapäivän kunniaksi "kuorimme kermat päältä" ja menimme tänään hissillä Seiser Almille ja teimme samalla kaupat myös paluumatkasta. Jätimme alkunousun ja loppulaskun väliin ja käytimme kaikki voimat itse kohteessa. Tosin päivän aikana korkeuseroja oli ihan mallikkaasti ja K:n hikipyyhe sai käyttöä.

Olimme aiemmin olleet Almin itä- ja keskiosassa ja nyt menimme länteen uusille reiteille ja vuorille. Alue on laaja ja jäimme hissistä ennen klo 09.00 ja palasimme hissille puoli viiden jälkeen, joten ihan reipas päivä tänään. Posket ja pohkeet punoittaa auringosta ja oli mukava potkaista vaelluskengät jalasta kotiparvekkeella. Filmiä paloi tietenkin taas monta rullaa.

Ehkä viimeinen kuva Seiser Almilta tällä kertaa.
Seiser Alm kahdella sanalla: Aivan mahtava paikka!

Dolce far niente...

Ihanaa joutilaisuutta on tänään nautittu. Hyvä, jos tällä hetkellä saan tämän näytön tekstistä selvää, sillä ihana aurinko paistaa iltapäiväparvekkeellemme, kun tätä bloggailen. Tänään ei olla tehty mitään. Lukuunottamatta kympin juoksulenkkiä St Christinaan.

Lenkkipolkuamme. Terveiset vain Markolle Lausteen lenkkipolulle.

Iltapäivällä källäilimme kaupungilla, jossa oli liikkellä muutamia amerikkalaisia turistiryhmiä, mutta muuten tunnelma oli enimmäkseen unelias. Tuntui hieman omituiselta vain käveleskellä, kun on viime päivinä tottunut ahmimaan kilometrejä harppomalla kunnon askelilla.

Tuohon kuppilaan viivähdimme viinille ja Paulanerille.


Tämän Grödner Bachin (Rio Gardenan) kohina kantautuu myös asuntoomme.

Italia-pelin alkuvaiheilla päädyimme takaisin kämpille. K. oli jo henkisesti varautunut jättämään pelin vaikka katsomatta, koska ajatteli sen olevan tyypillistä Italian tuhnaamista. Koska Cityssä ei kuitenkaan ollut erityisempää sykettä tulimme asunnolle takaisin ja siirryin parvekkeelle auringonottoon. Minunhan ei tarvinnut katsella peliä, sillä kaikki tilanteet kuulin ympäristön avoimista ovista ja ikkunoista. Milloin tuli vastustajan (Slovakian) maali ja milloin taas Italia kavensi - Mamma Mia!

Kylän raittia iltapäivän siestan aikaan

Huomiset patikat on jo suunniteltu ja matka käy jälleen Sella Gruppen suuntaan. Mr Meteo on antanut meille mieluisia ennusteita tuleville päiville, joten viimeisen Val Gardenan viikon maksimointi alkaa nyt

.
Tämä on kylän tärkein kohde. Täältä saa ihan kaikkea!

Myslimoottorilla ylös

Aamupalaan kuuluu mysliä, jugurttia, leipää, juustoa, leikkelettä, kurkkua, tomaattia, mehua ja kahvia. Sillä jaksaa muutaman tunnin kampeutua ylämäkeen. Tänä aamuna suunta vei Val Gardenan perimmäiseen kylään Selvaan eli saksalaisittain Wolkensteiniin. Bussilla tuo 8km sujahti sukkelaan ja pian olimmekin ylämäen juurella. Suuntana oli Dantercëpies ja Grödner Joch.

Nousu alkaa. Ylimääräiset vaatteet reppuun.

Tässä tulee käytettyä vuorotellen noita italian- ja saksankielisia paikannimiä. Kylteissä on täällä lisäksi vielä paikallisen murteen eli ladinin kielellä. Vaikeuksia kyllä välillä teettää, jos esim. vaellusreitin kyltissä on vain yhdellä kielellä kohteen nimi. Ja itse on ajatellut kohdettansa vain vaikkapa saksankielisellä nimellä. Tänäänkin Grödner Jochiin opastettiin välillä nimellä Jëuf de Frea. Siinä olisi jo voinut luulla eksyneensä väärälle polulle.

No, perille osasimme ja tunnissa olimme nousseet 1600 metristä 2298 metrin korkeuteen. Tulosuuntaamme eli länteen katsoessa näkyi koko Val Gardenan laakso. Vastapäätä idässä avautui uudet huiput ja uusi laakso Val Di Corvara.

Katse länteen Val Gardenaan. Selvan kylä lähimpänä.

Täyskäännös ja idässä näkyy uudet huiput.

Selvasta johtaa tuohon toiseen laaksoon kiemurainen serpentiinitie , jota pitkin autot ja moottoripyörät kurvailivat mäkeä ylös. Paljon oli ihmisiä ihmettelemässä kauniita näköaloja. Me saimme nousta mäkemme ilman ruuhkaa. Ketään muita vaeltajia ei ollut polullamme. Vain muutama pyöräilijä punnersi edellämme.

Koska ollaan jo valmiiksi vuoristossa, eivät lämpötilat varsinkaan aamulla ole erityisen korkealla. Tänä aamunakin, vaikka aurinko paistoi, lämpöä oli nousun alkaessa vain 8 astetta. Ylämäkeen tarpominen on kuitenkin hikistä puuhaa, joten shortseilla ja t-paidalla tarkenee, kun reppu lämmittää selkää. Kuitenkin mitä ylemmäksi noustaan, sitä viileämpää alkaa olla ja tuuli käy navakammin. Silloin tekee mieli vetää jo jotain hihallista päällensä. Keksin matkia Malesian mopoilijoita. Siellä näkyi paikallisilla olevan tapana pitää tuulitakkia päällään väärinpäin siten, että selkäpuoli on edessä ja kädet hihaan työnnettynä. Malesiassa hihat suojaavat ehkä sateelta ja itikoilta, mutta täällä ne lämmittävät käsivarsia ja jättävät hikisen selän vielä repun lämpöön, eikä tarvitse hiota takinkin selkämystä. Kätevää, eikö totta! Nousun päätteeksi useimmiten vaihdamme kuivan paidan ja vedämme fleecen ja takin päälle. Hanskatkin ovat usein tarpeelliset, kun kroppa alkaa jäähtyä.

Tässäkin on takki nurinperin päällä!

Korkeimmalta kohdalta kävimme edestakaisen vaelluksen Dolomiten Höhenwegia myöten. Polku kulki upeasti avonaisella harjanteella, josta avautui laaksoon hienot näkymät.

Vaeltaja Dolomiten höhenwegillä, joka vaatii vakaita jalkoja.
Autot serpentiinitiellä matkalla Grödner Jochille.

Kartan perusteella jo tiesimmekin, että joudumme tulemaan samaa tietä takaisin, sillä edessä oli Klettersteigit, eli tikapuut solan yli. Noille tikkaillekin päästäkseen piti kavuta monta sataa metriä lumista rotkoa pitkin ylös. Totesimme tilanteen ja palasimme takaisin Grödner Jochille. Sieltä tulimme toista polkua pitkin alas Selvaan. Tämän päivän kävelymme kesti 4½ tuntia.

Lomalla syödään aina ulkona.

Brixen-päivä

Koska olemme kotoisin Kemistä ja asumme Suomen vanhimmassa kaupungissa, on täysin selvää, että kultturinnälkämme on sammumaton. Niinpä lähdimme ammentamaan historiaa läheisestä Brixen- (it. Bressanone) nimisestä kaupungista. Kemiäkin vähäisempi asukasmäärältään oli Brixen, mutta - anteeksi vain - charmia löytyi sitäkin enemmän.

Jylhät vuoret reunustavat kaupunkia

Val Gardenan laaksosta kotikylästämme Ortiseista bussi lasketteli jatkuvaa alamäkeä 53 minuuttia ja saavuimme 600m alempana olevaan Brixeniin. Bussikyyti päätyi asemalle, josta samalla saimme selvitettyä tulevat jatkoyhteydet seuraavaan kohteeseemme heinäkuun alussa. Siitä ei nyt vielä sen enempää huolehdita, nythän on hätinä viikko vasta lomailtu.

Brixenin historia ulottuu kivikautisesta asutuksesta alkaen Rooman valtakunnan provinssiksi. Myöhemmin alueen valtaa pitivä katolisen kirkon piispat. Ja komeat olivat kirkot ja luostarit.

Kirkon tornit luostarin pihalta

Aamupäivän kuhina vaimeni kuin taikaiskusta puolilta päivin, kun siesta alkoi. Kaupat menivät kiinni ja ihmiset katosivat kaduilta lounaalle kotiin tai johonkin lukuisista mukavannäköisistä ruokapaikoista.

Jälkiruokaa olisi voinut nauttia vaikka kukkapuketin muotoon leivotuista suklaaihanuuksista.

Parantumattomina hauvafaneina ei voinut olla näitäkään kuvaamatta. Koirat ovat täällä, kuten muuallakin Keski-Euroopassa itsestään selvästi tervetulleita joka paikkaan. Ja osaavat myös käyttäytyä!

Servus!

Eli "Terve!" Tuttu vuvuzuelan kumina aloitti miellyttävän surinansa ja taisi alkaa Uusi-Seelanti-Slovakia. Täällä jopa innokkaalla futisfanilla löytyy täysin kilpailukykyistä tekemistä ja monet alkusarjan peruspelit jää katsomatta ja mieli palaa ulos luontoon. Nyt tosin sataa, joten toisella silmällä voi seurata em. peliä ja kyllähän sitten ne huippumatsit pitää katsoa tietysti. Kanavissa riittää valinnavaraa, kun Saksan, Itävallan, Italian ja Sveitsin televisiot lähettää kisat ihan normaaleilla kanavillaan ja ne kaikki näkyy täällä. Saksan kanavia on tullut seurattua, kun se tuo jalkapallohulluus tuntuu olevan suurimmillaan siellä. Etenkin ennen heidän omaa peliään se touhu on uskomatonta. Toimittajat haastattelee varmaan kaikki entiset saksalaiset maailmanmestarit ja sen jälkeen kaikki muut joskus jalkapalloa tv:sta nähneet. Jokaisella saksalaisella taitaa olla mielipide siitä oliko Miro Klosen maali vahinko vai merkki paremmasta tulevasta?

Päivän sääennuste oli tiedossamme ja sen vuoksi lähdimme heti varhain aamupalan jälkeen yhdistetylle kävely- ja juoksureissulle Val Gardenaan laaksoon kohti St. Christinan ja Selvan kyliä. Vuoren rinteellä kulkee tosi mukava kevyenliikenteen väylä, jota pitkin voi kuljeskella kävellen tai pyörällä ja katsella alas laaksoon. Sää oli ihan mukava aina Selvaan saakka, mutta heti paluumatkan aluksi alkoi ennustuksen mukaisesti sataa, mutta ei se tuo sade vaan kastele täällä samalla tavalla kuin Suomessa ja pääsimme kuivina kotiin. Se on erikoinen juttu. Matkaa tuli noin 9 km per sivu, joten tuollainen 18 kilometrin aamukävely tuli tehtyä. Ehkä sen voi henkiseen kirjanpitoon merkitä kevyeksi liikuntasuoritteeksi Tiroler Speckin (paikallista kinkkua) vastapainoksi. Kamera ei säästä johtuen ollut mukana, joten kuvat jäi tältä kävelyltä ottamatta.

Mutta eilen illalla kahden pelin välillä poikkesin kylälle iltakävelylle ja yritin valokuvatakin jotain. Ortisein kylä on kyllä todella kaunis.

Kylän kirkko pitää kuvata Aina!

Korkeuseroja on sen verran, että jalat saa harjoitusta ihan kyläkävelylläkin. Erilaisia kauppoja on ihan riittävästi, mutta elintarvikekauppoja on vain yksi Spar. Leipomoita ja paikallisia herkkukauppoja sitten kyllä löytyy. Spar on suuri ja valikoimaa on vähintäänkin riittävästi. Kaupat menee kiinni puolilta päivin ja henkilökuntaa lähtee norkoilemaan jonnekin muualle palatakseen takaisin parin tunnin päästä. Kylän keskustassa on muutama viiden tähden hotelli, joissa asuvat ne, joilla on varaa ostaa designpukineita kylän butiqueista.

Päivällä täällä on ihan kivasti elämää ja illalla sitten rauhoittuu lähes täysin. Mukava ja rauhallinen kylä siis. Juuri sitä mitä on haettukin. No eilen illalla kylläkin meillä oli ikkuna vielä auki, kun lähitaloista kuului sekavia ja epätoivoisia huutoja Italian pelin aikana...

Asuinpaikkamme Ortisei

Ortisei on siis sen kylän nimi, missä majoitumme matkamme Italian osuuden aikana. Samassa Val Gardenan laaksossa sijaitsevat lisäksi St. Cristinan ja Selvan kylät. Ortiseissa on noin 5500 asukasta, joten se on aikamoinen metropoli. Ainakin verrattuna St. Cristinaan ja Selvaan, joissa ei asu yhteensäkään noin paljon etelä-tirolilaisia. Kylät sijaitsevat vajaan 5 km välein toisistaan, joten naapurikylään saattaa eksyä ihan huomaamattaan. Ainakin vuorilla vaellettaessa on kätevää, kun voi laskeutua eri kylään kuin mistä lähti marssille.

Ortisei sijaitsee vajaan 1300 metrin korkeudessa ja kaksi muuta kylää vähän vielä ylempänä, joten jonkinlaisesta korkeanpaikan leiristä tuo käy tällaisille tasamaan tallaajille. Ainakin Itävallan puolella vastaavissa paikoissa kylien välillä risteilee ns. vaellusbussi, joka on seudulla asuville turisteille ilmainen. Näinpä on mukavaa, jos 8 tunnin vaelluksen jälkeen voi hypätä bussiin ja karauttaa takaisin lähtöpisteeseen bussin kyydissä. Muutaman kymmenen kilometrin päässä Val Gardenasta sijaitsevat ainakin Cortina d'Ampezzo ja Dobbiaco, jotka lienevät ainakin hiihtoniiloille tuttuja paikkoja televisiosta.

Münchenistä matkustamme Ortiseihin Silbernagl- bussiyhtiön bussilla. Matka kestää noin 4 tuntia läpi Etelä-Baijerin ja Innsbruckin kautta Italiaan. Löysin Val Gardenan turistisivuilta tuollaisen tiedon, että Münchenistä pääsee bussilla joka lauantai suoraan ko. laaksoon ja päivä sattui olemaan sopiva meille. Periaatteessa voisi ajatella tuon olevan hyvä merkki Val Gardenasta, koska varmaan siihen on joku syy, että tuollainen yhteys on olemassa. Siinä kun on jokunen vuori lähempänäkin Müncheniä. Tai sitten vaan kuskilla on sukulaisia Val Gardenassa. Mutta toistaiseksi tämä kaikki on suunnitelman asteella ja toivomme hartaasti, että islantilaiset tuhnuttelijavuoret pysyvät vaiti vielä pari viikkoa ja pääsemme kaipaamallemme matkalle.

Vielä kaksi työpäivää ennen vuorotteluvapaata. Täytyy myöntää, että tähän ikään mennessä on jo ehtinyt kokea surkeampiakin fiiliksiä kuin viime päivinä.

Mihin matka?

Alppilomamme alkuosuuden vietämme Val Gardenan laaksossa. Se sijaitsee Etelä-Tirolissa Italian puolella. Tätä Alppien osaa nimitetään Dolomiiteiksi. Suurimmat kaupungit Dolomiittien alueella ovat Brixen (Bressanone, Porsenù) ja Bolzano (Bozen). Alueella puhutaan yleisesti saksaa, italiaa sekä paikallista ladinin kieltä, joka on läheistä sukua Sveitsissä puhuttavalle retoromanian kielelle.



Näytä suurempi kartta

Etelä-Tiroli oli osa Itävalta-Unkaria ennen ensimmäisen maailmansodan loppua, jolloin se luovutettiin Italialle. Alueella alkoi voimakkaat italialaistamistoimet. Alue liitettiin lyhyeksi aikaa osaksi Natsi-Saksaa, mutta palautui Italian haltuun, vaikka asukkaat toivoivat palauttamista Itävallan yhteyteen. Alueella oli pitkään aktiivisia aseellisia vastarintaryhmiä, jonka seurauksena alue sai saksalaisväestön huomioivan itsehallintomääräyksen. Alueella on lähes 70% saksankielisiä. Saksan kielellä on nykyään lakisääteinen asema.

Alpit odottavat

Val Gardenan kartat tulivat tänään. Valinnan varaa reiteissä piisaa. Olisipa vain yhtä kauniit säät kuin kuvissa.