1.7.2010

Täällä ollaan!


Tempus fugit - aika rientää ja on pakko mennä eteenpäin

Aamu alkoi varsin leppoisasti, sillä bussimme juna-asemalle Brixeniin lähti vasta 9.30, tai niillä main, kuten olimme tottuneet huomaamaan.

Lähtöaamukin oli helteinen

Junaa odotellessamme tuli kieltämättä mieleen VR (=Vihaiseksi Raiteilla), sillä puoli tuntia myöhässä laahusti junamme ja ajeli kuin routavaurioilla ikään. No, eipä siinä mitään kun olimme hyvin ilmastoidussa hytissä ja järkyttävän painavat matkatavarammekin sopivat hyvin mukaan. Jenbachin asemalla siirryimme kapearaiteiselle Zillertalbahnin junalle.

Tällaisella lelujunalla köröteltiin viimeinen tunti Jenbachista Mayrhofeniin

Lämpötila oli lähemmäs 30 ja keikkuvan ja töksähtelevän kyydin lisämausteina oli avoimista ikkunoista leviävä vastustamattoman maanläheinen lehmänpaskan haju. Juna kun pysähtyi tämän tästä pikkuseisakkeille, joiden vieressä usein oli navetta ja lantala, tietty kiskojen puolella. No, siihen itteensä saa kyllä luvan tottua, jos alppimaisemissa vaeltaa haluaa, mutta juuri pesto-mozzarellatäytteistä herkullista evässämpylää mutustaessa tuo odööri oli väärässä paikassa. Rouva Gasser, emäntämme, tuli hakemaan meidät asemalta ja saimme asettua mukavaan huoneistoomme.



Koska kaupunki on meille viime vuodesta tuttu, oli helppo suunnistaa kauppaan hankkimaan perustarvikkeet. Alta aikayksikön jauhelihavihanneskeitto oli valmis ja huomisen kevyt patikkasuunnitelma on jo tehty.






Lopuksi voi todeta, että Zillertalissa vierailee näinä päivinä muitakin arvovaltaisia suomalaisia vieraita. Bundesliigan huippujoukkue Bayer Leverkusen ja Sami Hyypiä tulee nimittäin huomenna tuohon muutaman kilometrin päässä olevaan naapurikylään Zell im Zillertaliin harjoitusleirille. Ensi viikolla Bayer pelaa kaksi harjoitusottelua Zellissä, mutta meidän futiskiintiö täyttyy varmaan mm-futiksen myötä. K. kävi kyllä paikallisesta Sparista ostamassa pallon ja nappikset ja aikoo mennä Zelliin itsekseen treenailemaan. Jos vielä kerran...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Terveiset täältä Ilpoisista!
Viimeinen lomapäivä menossa:(
Kiva seurata matkanne etenemistä!
Upealta näyttävät niin maisemat kuin ilmakin!
Suosittelen kuitenkin veliseni, että keskityt nyt siihen patikointiin ja jätät tällä kertaa ne nappulakengät naulaan:)
T. Toto

Jaaskarit kirjoitti...

Toivottavasti teillä oli hyvä reissu! Ajattelin vaan, että se Bayer Leverkusen on lääketehtaan joukkue ja sopimuksen myötä saisi lääkkeet ehkä ilmaiseksi.