19.7.2010

Sumuisten vuorten gorillat

Tähän saakka meni hyvin, mutta peitto on jo laskeutumassa.
Emme tienneet näkevämme sinitaivasta seuraavan kerran 4 tunnin päästä
.

Tänään saatiin mainio muistutus siitä kuinka upeat vaellusilmat meillä on ollut tämän reissun aikana lähes poikkeuksetta. Menimme klo 08.00 bussilla kohti Hintertuxia eli Zillertalin pohjukkaa kohti ja jäimme kyydistä Lanersbachin kylässä. Olimme kartasta bonganneet hyvän oloisen patikkareitin, joka kulkee korkealla ja on sen verran pitkä, että päätimme nousta hissillä kylästä hiukan yli 2000 metrin korkeuteen ja kävellä korkealla koko päivän. Aamu oli kaunis ja ilma oli lämmin, joten emme edes epäilleet etteikö reittivalinta olisi hyvä. Hissistä ulos ja siihen saakka kaikki hyvin.


Tässä alkoi jo hiukan epäilyttää

Tuossakin suunnassa on aivan mahtavia alppihuippuja

Sitten lähdettiin nousemaan vajaan 600m nousua ja heti alussa joku heitti harmaan huovan koko vuoren päälle. Ei nähnyt mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Pilviverho oli niin harmaa ja niin tiivis, että meidän vaelluskokemuksiin moista ei vielä mahdu. Eteenpäin näki varmaan 10 metriä, mutta ei puhettakaan mistään muusta. Vaikkapa niistä kaivatuista alppihuipuista.


Huipulta on aina ne parhaat maisemat

Pari kertaa arvottiin nousun aikana mitä tehdään, mutta päätimme sitten mennä koko reissun suunnitelman mukaan. Taittuipa matka ainakin nopeammin, kun ei tarvinnut maisemia katsella.


Mieltä rauhoitti kuitenkin, että liikuimme sotilasalueella.
Sumussahan ei ole koskaan ammuttu ketään vahingossa.
Joskus aiemminkin on tietysti ollut pilvisiä vaelluksia, mutta aina silloin on välillä jotain nähnyt ja on voinut lohduttaa itseään, että näkipä nyt edes jotain ja sai ehkä pari hyvää kuvaa. Nyt ei puhettakaan. Sinitaivasta nähtiin seuraavan kerran iltapäivällä kun laskeuduttiin jonnekin alle 2000 metriin. Eli reitistä ei tarvi porista tuon enempää. No sen verran voi kääntää vielä veistä haavassa, että reitti kulki vuoren harjanteiden huipulla ja sieltä olisi varmasti ollut aivan mahtavat näkymät joka suuntaan.

Palattiin Lanersbachiin ja koko reissun kohokohta oli kun näin ruohopolulla heinäsirkan hyppivän. Edellisen heinäsirkan olen tainnut nähdä 35 vuotta sitten. Ja kuulin vielä sirityksenkin, joten tilanne ei ole vielä paha. Jane niitä kuulemma näkee työmatkoillaan, joten hän ei ollut niin vilpittömän yllättynyt ja ihastunut kuin minä.


Alempana alkoi jo selkenemään ja välillä näin patikointikaverinikin

Palasimme bussilla Mayrhofeniin ja bussissa oli samat laskettelijanuoret laskettelusuksineen ja lautoineen kuin aamulla menomatkalla. Nuoret urheilijanalut makasivat yksin penkkipareissaan lökäpöksyissään lippalakit päässään huivit naamalla ja olivat nukkuvinaan raskaan päivän jälkeen. Sukset ja laudat oli heitetty bussin lattialle, jossa ne pyörivät muiden matkustajien jaloissa. On ne niin rentoa porukkaa. Toivottavasti itsestä ei tule koskaan noin rentoa. Valmentaja näytti kuitenkin esimerkiä siirtämällä omia keskellä lattiaa olleita monojaan 6,5 senttiä sivuun sen jälkeen, kun eräs rouva oli meinannut kaatua niihin. Hyvässä opissa nuoret olivat.


Laskeudumme Lanersbachin kylään ja normaalisti näkyisi reippaasti vuoria

Mutta me ei lannistuta ja huomiselle on jo uusi reissu katsottuna. Toivotaan, että päivä on muuten yhtä kaunis ja lämmin kuin tänään, mutta tuolla harmaalle hupulle ei niin väliä juuri meidän vuoremme kohdalla.

1 kommentti:

Ääniräätäli kirjoitti...

No tulipas ainakin liikuntaa!