30.6.2017

Krakova - The End





Juhannuksen vietimme Krakovassa. Olimme lukeneet ja kuulleet kaupungista paljon ylistäviä kommentteja vuosien aikana ja nyt pääsimme itse paikan päälle viettämään pitkää viikonloppua.








Ensin näytti siltä, että Krakovassa ei tiedetä juhannuksesta mitään. Kaupunki kuhisi ihmisiä ja tapahtumia ja suomalaisina luulimme, että siellä ei vietetä juhannusta, kun vissiin kukaan ei ollut mennyt mökille. Myöhemmin meille selvisi, että siellä ei ilmeisesti ole tapana mennä metsään tai yksinäiseen saareen keskikesän juhlaa viettämään vaan hienon kaupungin sydämeen ja jokirantaan. Outoja ihmisiä nuo puolalaiset, viettävät juhannusta kaupungissa?


Kuninkaanlinna
Olemme käyneet Puolassa Gdanskissa, Varsovassa ja nyt Krakovassa. Krakova on kyllä meille näistä ehdoton ykkönen. Tosin Varsovan reissulla olimme joulukuun lopun pakkasilla, mutta siitä huolimatta. Krakovassa oli parasta kaunis vanha kaupunki, juutalaiskorttelin mukavat ravintolat ja näyttävä kuninkaanlinna jokirannassa.

 Kazimierz, entinen juutalaisten kaupunginosa

 Schindler-museo muistuttaa synkästä lähihistoriasta 

Kaupunkia halkova Veiksel-joki näkyi muutenkin oleva erittäin suosittu ulkoilualue laivaravintoloineen ja siellä tuli kuljettua paljon helteisinä päivinä. Veikselin jokivartta oli kiva pyöräillä ja kävimmekin pirteän pyöräreissun Tyniecin luostarissa. Reitti kulki kauniiden maisemien halki ja luostarikin oli tunnin polkemisen arvoinen nähtävyys.

 


 Beertasting

Wodkatasting. Ja ei, nuo eivät olleet samana päivänä.
 Lisäksi kuva suurentaa annoskokoja.
 
Vajaan parin viikon päästä on edessä 100. yhteinen ulkomaanmatkamme, joka suuntautuu taas Alppien Dolomiiteille. Vaellusvarusteiden pakkaaminen käynnistyy ja pääsemme taas lempiharrastuksemme pariin. Lento on Innsbruckiin ja siitä homma sitten jatkuu taas eteenpäin kuukauden ajan normaalisti.

Vuonna 2010 aloitettu Mieluusti Maailmalla -blogimme on tullut tiensä päähän. Tekstejä blogiimme on kirjoitettu 365 ja ne löytyvät sivupalkin linkistä blogatut matkakohteet. Tekstejä on siis yhtä paljon kuin on päiviä vuodessa, mutta ei lähdetä nyt tässä syvemmälle siihen Tapsan kappaleeseen.

Matkailua aiomme toki jatkaa entiseen malliin; yritämme hakea uusia hienoja kohteita ja käydä kertaamassa vanhoja hyviksi todettuja.

Kiitämme lukijoitamme ja kommentoijia. Tästä eteenpäinkin olemme mieluusti maailmalla, mutta pienemmin kirjaimin.

 Tämän blogin viimeinen kauppahallikuva




5.5.2017

Upea Granada

 Ihastuimme Granadaan



 
Olimme käyneet Granadassa yhden kerran päiväseltään vuonna 2006 ja silloin itse kaupunki jäi todella vähälle, koska kohteemme oli lähinnä Alhambra. Emme siis tienneet tai ainakaan muistaneet kaupungista mitään. Bussimatka Sevillasta Granadaan kesti vajaat 3 tuntia, mutta se sujui mukavasti Andalucian maisemia katsellen.




Granadan ykkösnähtävyyys on Alhambra, mutta havahduimme sille hiukan liian myöhään ja liput oli loppuunmyyty meidän päivillemme. Olimme Granadassa vappuna ja myyntiluukulla oli lappu, jossa luki, että seuraavat vapaat liput ovat saatavissa 28. toukokuuta. Ei tuo meitä harmittanut, sillä olemme käyneet siellä jo kerran ja kaupungissa itsessäänkin on runsaasti ihasteltavaa.







Granada poikkesi Sevillasta mielestämme siinä, että siellä näkyi arabivaikutteet ja kaupungin kauniit kadut vaihtuivat hetkessä sokkeloisiin arabikortteleihin. Kukkulat ympäröivät Granadaa ja kirkkaana päivänä kaupungin keskustasta voi nähdä Sierra Nevadan lumihuippuisille vuorille. Kaupunki ja maisemat meidän mieleemme! Granada on myös mukavan pieni ja sen ottaa hyvin haltuun parissa päivässä, jos vaan taas kerran pysyy kartalla sokkeloisilla kaduilla ja viitsii hiukan kävellä ylä- ja alamäkeen.







Kaksi täyttä päivää Granadassa kuluivat nopeasti ja oli taas aika siirtyä eteenpäin Malagaan odottelemaan kotimatkaa. Andalucialla on kyllä runsaasti tarjottavaa rannikon lisäksi. Olemme vuosien aikana käyneet Sevillassa, Granadassa, Cordobassa, Jerezissä, Rondassa, Nerjassa ja Cadizissa. Malagaan saa edullisia lentoja ja seudulla on helppo liikkua vaikkapa julkisilla. Meillä oli nyt ohjelmassa flamencoa, futista, pyöräilyä, runsaasti kävelyä ja toki hiukan tapaksia ja vino tintoakin. Hieno kattaus taas kerran, kiitos Andalucia!

 Sierra Nevadan lumihuippuiset vuoret näkyvät Granadan keskustaan.
 Melkein kuin Innsbruckissa olisi?

 Alhambran takana Sierra Nevadaa

 Plaza Nueva

Lomamme Granadan osuus päättyi maratoniin, johon osallistuimme katsojina

28.4.2017

Sevillassa saa eksyä



Plaza Espanja
Sevillassa vierailimme ensimmäisen kerran vuonna 2006. Muistelimme, että tämä on sokkeloinen ja tunnelmallinen kaupunki. Tuota aiempaa lomaa hiukan häiritsi pieleen mennyt majoitusvalinta ja ehkäpä hieman myös jalkapallon mm-kisat, jotka rajoittivat aikatauluja.







Tällä toisella reissulla majoitus on kohdallaan ja futistakin kävimme katsomassa ihan paikan päällä kuumalla Sevillan stadionilla. Muuten muistimme oikein eli Sevilla on niitä kaupunkeja, jossa kartta kannattaa jättää taskuun ja kävellä sinne mihin vaisto ohjaa. Näillä kiemuraisilla kujilla ja kaduilla kartta on täysin turha ja mahdoton seurata. Pitää vaan mennä "isossa kuvassa" johonkin suuntaan ja sitten huomata yllättävästi, että " tästähän jo mentiin eikä meidän tähän pitänyt enää tulla". Tultiin kuitenkin monta kertaa, mutta ei se haitannut.

 Guadalquivir-joki sentään vähän auttaa suunnistamisessa.
Toispualjokke on Triana,

 
Näin helposti ei moneen huippumatsiin pääsekään. Stadion on keskellä 
kaupunkia ja vartin kävelymatkan päässä hotellilta.
 
Kahden flamenco-shown jälkeen K oli jo mestaritaputtaja!


Oi oi! Tämä oli ihanaa tonnikalaa!
Tästä huolimatta vietimme neljä hienoa päivää Sevillassa. Upea kaupunki! Kauniita rakennuksia, kapeita kujia, tunnelmallisia ravintoloita, tulista flamencoa eikä futiskaan haitannut.  Monta kertaa eksyimme suunnastamme, mutta so what. Elämässä voi mennä paljon huonomminkin kuin eksyä Sevillan upeille sokkelokujille. Aina sieltä pois löytää ja bodegaa tai cerveceriaa on riittävästi tarjolla. Kannattaa tulla Andalucian sydämeen Sevillaan.




 Näkemiin ihana Sevilla!