Gamshütte

 Gamshüttelle patikoimme tiistaina

Tiistaina palasimme arkeen ja patikkarinteisiin. Menimme bussilla läheiseen Finkenbergin kylään, josta nousimme Herman Hecht Weg-nimistä polkua Gamshüttelle. Nousua Finkenbergistä tuli 1100 metriä, mutta Hermanin tie on niin mukava, että sitä käveli ihan ilokseen ylämäkeen. Joskus nuorina (4v sitten) tulimme saman reitin alaspäin, mutta nyt sitä oli todella miellyttävää nousta. Aiemmin käyttämämme Georg Herbolz Weg on huomattavasti jyrkempi nousu.

Ginzlingin suuntaan Gamshütteltä. Aika mukavat maisemat.

 Alppiruusuja 

Hienolla paikalla sijaitsevalta Gamshütteltä päätimme jatkaa eteenpäin kohti Elsalmia. Reitti oli merkitty mustaksi eli vaikeaksi. Vähän huolehdimme debytantista, mutta aivan hienostihan tuo pärjää. Reitillä on muutama kapea kohta, jotka on varmistettu vaijereilla ja maisemat ovat aivan upeat. Hieno sää suosi tänään ja myös loppuviikolle on luvattu hyviä patikkailmoja.

Kapeimmat kohdat oli varmistettu vaijereilla

 Vielä silmäys taaksepäin

Itävalta esitteli debytantille tiistaina parhaita puoliaan.

Kapeaa, mutta mukavaa polkua kohti Elsamia, joka aukenee edessä

näkyvän solan jälkeen.

 Sitä ennen poristiin kuitenkin kiireimmät jutut.

Eihän tänne hättäilemmään ole tultu.

 Ja mikäs tuossa oli poristessa.

Elsalmilta laskeuduimme reittiä 534 Elsegg-nimiseen paikkaan.  Karttaamme oli merkitty bussipysäkki polun päähän Tuxin tielle. Ylläri, ylläri: ei pysäkistä tietoakaan. Kävelimme vilkasliikenteistä tietä pitkin viitisen minuuttia, kun samalle tieosuudelle sattui tulemaan nainen, joka avainnippu heiluen käveli jonnekin määrätietoisesti. K meni Korkeajännitys-lehdistä oppimallaan saksalla kysymään lähintä bussipysäkkiä ja nainen kertoi, että sinne on lähes 3 kilometriä.

 Ja Elsalm on alapuolellamme. Lammaslauma piiloilee varjossa

vasemmassa alareunassa.

 Ammut työssään kohtuullisssa maisemissa.

 Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä: Nainen heitti meidät omalla autollaan lähimmälle pysäkille ja kertoi matkalla, että karttaamme merkitty pysäkki on poistettu paikallistenkin harmiksi käytöstä jokin aika sitten. Hieno patikkapäivämme päättyi siis myös onnekkaasti! Olisi ollut surkeaa kävellä yli 17km pituisen patikan ja 1300 nousumetrin jälkeen helteistä ja kapeaa asfalttitietä monta kilometriä autojen vilistäessä ohitse.

Onko tajunta hämärtynyt? Entisestään.

Eihän se hirviän rumalla paikalla oo tuo Finkenbergikään.

Tänään on otettu rauhallisesti. Patikointimielessäkin. Aamulla venyttiin ihan klo 10.00 saakka ennen kuin väännyttiin pihalle ja suuntana oli Finkenbergin naapurikylä tuossa lähellä. Lähellä ja lähellä. Tuli sitä sinnekin matkaa ja taisi se olla parisataa metriä korkeammallakin. Ei sinne selvitty ilman hikipisaroita, kun lämpöäkin oli yli 30 astetta.

Kirkko. Finkenbergin. Kelpaa sinne pyhäaamuna vötkistellä.

Finkenbergistä jatkettin Astegg-nimiselle tasangolle, joka sijaitsee Penkenin vuoren rinteessä noin 1200 metrin korkeudessa. Noin 600m korkeammalla kuin tämä meidän kylämme. Viime vuonna noustiin myös Asteggille ja muistissamme tuo reitti oli kovempi kuin nyt tänään. Olisiko patikointikunto kasvanut? Jos joskus olisi mahdollisuus olla täällä vaikkapa useampi viikko niin varmasti kunto kasvaisi! Pitää joskus kokeilla.

Finkenberg Asteggin tasangolta

Tyypillinen kuva tirolilaisen talon seinästä. On niitä töhrijoitä täälläkin.

Sinne sitä kuitenkin mentiin ja käveltiin ihan nautiskellen. Ihan rauhallisesti. Kalle Päätaloa mukaillen "nakeltiin silmäyksiä" kauniisiin maisemiin. Kyllä kelpasi. Nyt ei oltu todellakaan niin korkealla kuin eilen, mutta näkyy ne vuoren huiput alhaaltakin näin pilvettömänä päivänä.

Astegg

Jossakin vaiheessa naureskeltiin, että onko tajunta hämärtynyt, kun tällaista reissua kuin tänään tehtiin, ei enää pidä juuri minään noin fyysisesti? Tämä oli palauttava päivä ja lähinnä ulkoilua kauniilla säällä. 5 tuntia kävelyä ja kotiin tullessa Gasserin lihakaupasta taas lihasämpylät pahinta nälkää helpottamaan. Hesen tuotteet häviää puhtaasti laadullisesti ja etenkin hinnaltaan Gasserille.

Näitä oli taas tänään kymmeniä. Halpalentoyhtiö Tirol Wings.

Mutta näin se meni ja lopuksi kävimme vielä Zimmereben-hüttellä mukavan kaverimme Leenan kunniaksi. Leenan nimipäivää juhlistaen istuimme jonkin aikaa ja katselimme kotikyläämme parisataa metriä alempana. Muutenhan meitä ei olisi saanut tuolle hüttelle kirveelläkään.

Kotikylämme viimeisten viikkojen aikana.
Täällä sitä on yritetty pärjätä vaikka ei se kaksista ole ollut.

Hieno päivä ja upea ilma. Ei tunnu tulevan tänne tuo ennustettu ukkonen. Tai ehkä se tulee yöllä. Ainakin lähipäiviksi on ennustettu selkeästi huonompaa ilmaa. Meille henkisesti tummaa pilveä tuo tietoisuus siitä, että reissu lähenee loppuaan ja viikon päästä pitää palata Suomeen. Sääli. On täällä ollut niin upeaa aikaa. Mutta eipä surra sitä vielä ja juustopöytä on tarjolla parvekkeella Zillertalin laaksonäkymillä höystettynä.

Opasteet oli muuttuneet viikon aikana merkittävän vierailun jälkeen.

Hyvää nimipäivää Leena!
Nautimme Pommacin ja Jääteen nimipäiväsi kunniaksi.

Kotkan reitillä (Adlerweg)

Opaste lupaa, että pyhäaamun reisipeppujumppa kestää 3 tuntia. Nousun osalta.

Sunnuntaiaamuna ennen klo 08.00 bussipysäkillä odottamassa bussia reput selässä ja vaelluskengät jalassa aamiainen nautittuna ja naama kammattuna. Tätä se on täällä. Illalla ei pitkään hilluta ja näillä ilmoilla näissä maisemissa uni loppuu aamulla lyhyeen. Mayrhofenin ja Zillertalin hyvä puoli meidän mielestämme on, että täällä on useita eri laaksoja, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan. Tämän vuoksi vaellusvaihtoehtoja on runsaasti pienen bussimatkan päässä. Ei tarvitse 4 viikkoa pyöriä vuorella A tai B. Juttelin joskus erään lasketteluihmisen kanssa, joka kehui Mayrhofenia ja kuvaili, että viikon aikana ei tarvitse kertaakaan laskea samassa rinteessä jos ei halua.

Ilmassa oli utua. Kuvaaminen oli haasteellista.

Nyt noustiin bussista pois lähellä Ginzlingin kylää ja lähdettiin nousemaan kohti Gamshütteä. Gamshütte sijaitsee reilun 1000 metriä korkeammalla kuin lähtöpaikkamme. Opaste antoi nousuarvioksi 3 tuntia, mutta me ollaan sen verran vielä kokemattomia patikoitsijoita, että kuljetaan vähän liian lujaa ja oltiin perillä parissa tunnissa. Nousu oli silti perhanan kova. Kapea metsäpolku ja totesin, että shortseilla ja t-paidalla ei ole kiva mennä nokkospensaan läpi. Tai eihän nykyään mikään saa olla ihmiselle kovaa, vaikeaa tai jopa ylivoimaista. Kaikkihan on vain enintään haasteellista.

Gamshüttellä Tirolin lippu kertoo alas laaksoon, että hütte on auki. Laitoimme omat paitamme aidalle kuivumaan ja kertomaan puolestaan, että me olemme jo paikalla.

Gamshüttellä ihailtiin maisemia hetken aikaa ja jatkettiin vielä parisataa metriä ylöspäin Berliner Höhenwegille. Nämä Höhenwegit ja Adlerwegit, joita Alpeilla kulkee, ovat meidän vähäisen kokemuksen mukaan sellaisia oikeiden vaeltajien reittejä, joita pitkin voi kulkea pitkän matkaa korkealla ja yöpyä matkan varrella olevilla hütteillä. Me pumpulissa kasvaneet palaamme iltapäivisin perusleiriimme, jossa on 70 neliötä, parveke, mukavat sängyt, untuvatäkit ja lämmin liesi tarvittaessa. Ja kyllä tuolta kylmästä jääkaapistakin on löytynyt janoiselle vaeltajalle päivän päätteeksi miellyttäviä tuotteita. Niin, ja internetyhteys.

Mistä reitin nimi Adlerweg?

Berliner Höhenwegiä vätkytelimme tunnin verran eteenpäin ja ihailimme maisemia taas uudesta vinkkelistä. Sen verran oli kapeaa polkua paikoin, että saapasta sai asetella aika huolella tai olisi voinut saada todella nopean, mutta erittäin epämukavan matkan Ginzlingin kylään tai sen liepeille.

Jostakin syystä oli mukavampaa nojata oikealle.

Eväät nautittiin taas mukavassa paikassa ja ihailtiin maisemia. "Elä hetkessä" on varmasti hieno elämänohje useimmiten, mutta vuorella se ei toimi. Totesimme, että seuraava laskeutumismahdollisuus on liian kaukana ja olisi meille tänään liian haasteellinen. Palasimme samaa reittiä takaisin Gamshüttelle. Sieltä laskeuduttiin Finkenbergin kylään, josta otettiin bussikyyti kotiin. Matkaan lähdettiin ennen kahdeksaa aamulla ja kotiin palattiin neljän aikaan. Koko sunnuntai ulkona liikkumassa. Hienoa. Tai riippuu mistä tykkää.

Parsakeittoa ja sämpylää.

Ja tänään mm-finaali. Espanjalla on haasteellinen tehtävä kaataa kurinalainen Hollanti. Oltiin muuten eilen illalla porukalla katsomassa pronssimatsia tämän pienen kylän Waldfestplatz-nimisessä paikassa. Hauska paikka metsän siimeksessä ja peli tuli jättiscreeniltä. Paikalla oli varmaan prosentuaalisesti aika suuri osa tämän kylän ihmisistä.

Pronssimatsia odottamassa.

Vuvuzuelan kuunteleminen lähietäisyydeltä on haastavaa. Minkä joukkueen fani?

Verryttelyä Mayrhofenissa

Kotimme Landhaus Gasser. Meidän asunnon parveke on alempi oikealla.

Viime vuodesta tuttuun kylään on kotiuduttu aika nopeasti. Asunto on oikein hyvä. Aika paljon samanoloinen kuin edellinenkin. Huoneisto on samankokoinen ja siinä on hyvänkokoinen tupakeittiö ja kaksi makuuhuonetta, joista toinen toimii "varastona". Parvekkeita ei ole enää kuin yksi, mutta se on suuri. Puuttuva toinen parveke on korvattu kolmella telkkarilla.

Näkymä parvekkeeltamme Mayrhofenin kylään ja Zillertalin laaksoon.

Mayrhofenissa on reilut 4000 asukasta, joten kylä ei ole suuren suuri. Turistien määrä varmaan kuitenkin moninkertaistaa asukkaiden määrän. Tämä on reilusti alempana kuin Ortisei (1200m) eli "vain" vajaa 700 metriä merenpinnan yläpuolella. Täältä on siis periaattessa pitempi matka korkealle kuin Ortiseista. Toisaalta olemme varmaan reilun kolmen viikon aikana saadulla korkean paikan leirillä tulleet tosi kovaan kuntoon... Kylässämme on kaikki tarpeellinen ja ruokakauppojakin on peräti kolme! Ei varmaankaan kuolla kuukaudessa nälkään eikä janoon.

Kolmen kaupan kylässä asiakas on Kuningas.

Tänään käytiin sellainen verryttelypatikka, että jalat huomaisivat lepopäivien olevan ohi. Lähdettiin aamulla puoli yhdeksän jälkeen ja noustiin viime vuodelta tuttu nousu reilut 600 metriä Steinerkogelhausille, joka on hütte kylän yläpuolella. Siitä jatkettiin sitten meille uuteen kylään Brandbergiin, jossa emme olleet käyneet aiemmin.

Näkymä Steinerkogelhausilta.
Mayrhofen lähempänä ja naapurikylä Finkenberg kauempana.

Brandberg on erittäin pieni, mutta nätti kylä. Saksaa puhuva mies tuli kysymään meiltä missä olimme kävelleet ja huomasin, että kuukaudessa on oppinut paremmin kuuntelemaan ja ymmärtämään saksaa. Aiemminhan meillä oli se systeemi, että Jane ymmärsi kysymykset ja kertoi minulle mitä pitää vastata, koska hän ei osaa taas puhua saksaa. Näin se toimii.

Brandbergin kylä ja kaikki sen noin 10 taloa.

Kotiin palattiin puolen päivän jälkeen. Suihku, lounas ja kylälle kauppaan. Oli aivan mahdottoman kuuma. Yhdelläkään alppilomalla ei ole ollut niin kuuma kuin tällä viikolla. Mutta me ei valiteta. Kokemuksesta tiedetään, että sitten kun se sadepilvi asettuu oikein mukavasti tuohon vuorien väliin kylän päälle niin se ei lähde siitä sitten millään. Viime vuonna se makasi siinä täällä viikon. Tänään näimme enemmän sinitaivasta ja hienoja alppihuippuja kuin viime vuonna koko viikon aikana. Huomiseksi on luvattu taas hienoa ilmaa ja aiomme lähteä taas aikaisin aamulla reissuun. Neljäksi pitää vaan palata kotiin katsomaan Saksa- Argentiina matsia.

Niin, yksi muutos tässä asunnossa on entiseen nähden. Kisastudiosohva puuttuu. Se on korvattu auringonottoon tarkoitetulla parvekkeelta tuodulla rantatuolilla, jossa on mukava löhötä keskellä tupakeittiön lattiaa ja katsoa mm-futista puolimakaavassa asennossa. Vähän naurattaa vaikka peli ei erikoinen olisikaan.
Eilen tuli muuten kuukausi täyteen vuorotteluvapaata. Hienoa aikaa.

Näkymä Brandbergista Zillergrundiin. Ensin harmittelimme kuvassa näkyvää utua.
Mutta oikeastaanhan tämä on ihan hieno kuva!
Kuvaamataidonope voisi käyttää tätä ilmaperspektiivin opetuskuvana!