30.6.2013

Viele Sonne in Virgental

Tästä se alkaa. Patikkavuosi 2013.
Otsikko kertoo kaiken eli Virgentalissa on ollut kaunis ja aurinkoinen lähes hellepäivä. Ensimmäisellä patikallamme olemme kuitenkin liikkuneet sen verran korkealla, että tuuli on viilentänyt kuumuutta tehokkaasti. Valitsimme päivän reittimme sillä ajatuksella, että otetaan rauhallisesti ja totutellaan taas alppipatikointiin. Ei vaan meinannut siltikään ruuti reisissä riittää. On se niin erilaista täällä. Olemme tänään kävelleet ihan lapsellisen vähän eli pituussunnassa vain 13km ja 900 korkeusmetriä ylös ja sama alas ja silti pisti puhalluttamaan. Onhan tässä onneksi kuitenkin kuukausi aikaa treenata!

Virgenin "keskusta" aamutunnelmissa.

Lähdimme liikkeelle aamulla vasta klo 10 aikoihin ja kolistelimme vaelluskengillämme Virgenin kirkon ohi samalla, kun paikalliset palasivat pyhäpuvuissaan sanaa kuulemasta. Toisille hengen ja toisille ruumiin ravintoa.

Patikkareissun viralliset valvojat. Näillä on enemmän
 katu-uskottavuutta kuin Poliisihallituksen lottovalvojilla.

 
Nyt sekin on sitten nähty.
 Puusta tulee vettä hanasta.

 Kaverikuvassa pisti ihan tuulettamaan. Itävalta on se kaikista mieluisin
 matkakohteemme ja syy selviää taustalta.

Nousu ensimmäiselle Gotschaunalmille (1943m) oli aika jyrkkä, mutta olihan hieno paikka.Ymmärsimme kunnolla ensimmäisen kerran minne olemme taas tulleet. Jos ihminen ei näissä maisemissa viihdy niin täytyy olla jokin rakenteellinen vika.

Vaikein ylämäki on voitettu. Nyt voi jo hymyillä.
 Ihan peruserkin lomakuva. Täällä hymytön
 vastaantulija on yhtä harvinainen kuin viiksetön turkkilainen.

Gotschaunalm on kaunis paikka.

Viinimarjamehua odotellessa
Hyvää oli ja tuli tarpeeseen.

Gotschaunalmilta matka jatkui Nilljochhüttelle, jonne johdatteli helppo lähes tasamaan polku. Korkeimmalla kohdalla käytiin juuri ennen hütteä, jolloin olimme 2100m:n korkeudessa.

"Nilljoch Hüttellä syön salaatin". Just joo.

Nilljoch Hütte näkyy, mutta suorinkin tie
tuonne vie vajaan tunnin.
Nilljoch Hüttellä henkilökunta oli jo portilla vastassa.
 "Grüss Gott, Möchten Sie Speisekarte, 
oder nur trinken, bitte?"

Hüttellä nautimme lounaan. Tänään olisimme syöneet aivan satavarmasti salaattia tms. terveellistä, mutta eipä ollut tarjolla! Valittavana oli nuudelikeitto makkaralla tai ilman makkaraa. Sen verran oli nälkä, että otimme keitot makkaralla. Isäntä kertoi, että koko Tiroli on lamaannuksissa Felbertrauenstrassen ollessa pois käytöstä maanvyörymän vuoksi. Ei tule ihmisiä niin ei kuulemma kannata kokata monenlaisia ruokia. Vähille kävijöille riittää sitten näköjään nuudelikeitto makkaralla, mutta eihän se huonoa ollut. Ja maisemat olivat sitten sitäkin hienommat!

Virgentalin pohjukka ja Prägratenin kylä. 
Ihan jännittää, tuleeko nuudelikeitto ison vai pienen Würstin kanssa.
 Toisinaan on syöty ravintoloissa, joissa on ollut vaatimattomatkin maisemat.

Hütteisännän kanssa tuli juttua siitä, että olemme Suomesta. Hän ihmetteli, että kylläpä nyt suomalaisia näkyy tiheään. Pari viikkoa sitten blogituttavamme Tiina oli ystävänsä kanssa samalla hüttellä. Kysyimme isännältä muistaako hän kaksi suomalaista rouvaa, jotka vierailivat majalla aiemmin. Hän paitsi muisti tytöt, myös korjasi että oli muuten nuoria naisia ja vieläpä oikein kauniita "very beautiful ladies". Ihminen muistaa tärkeimmät asiat! Tiinan blogiin ja vaellusjuttuihin pääset tästä.

Kamerasta löytyi "taidekuva"-toiminto.
Tässä koepala. Mitäs pidätte Virgentalista?

Obermauernin kylä on vartin kävelymatkan päässä
Virgenistä. Sielläkin on uskomattoman kauniita
vanhoja rakennuksia.
Tästä nyt kuitenkin aloitettiin ja patikkareissun jälkeen hemmottelimme itseämme ja poikkesimme Virgenin kirkon viereen Biergarteniin. Oli harvinaisen ansaittu Gösser.

Gut, Besser, Gösser!
Ei ollut ruuhkaa täälläkään.
Felbertauernin tien katkos saattaa olla
kohtalokasta monille Hohe Tauernin eteläpuolisille yrittäjille.
Kotimatkallamme näimme senkin ihmeen, että poliisipartio piti ratsiaa kylän pääraitilla! Ja ainoalla tiellä. Eipä olla tuohonkaan näissä pikkukylissä törmätty ennen. Ilmeisesti paikallisillekin se oli erikoista, sillä sen verran tiiviisti ihmiset seurasivat virkavallan touhuja parvekkeiltaan.

Millainen on sitten Virgental? Upea.




29.6.2013

Miesvartiointi petti

 Itävallan korkein vuori Grossglockner käsittelyssä.
 Totta, se on tuo taaempi, joka kuvassa näyttää matalammalta.
  Oikeasti se on 500m korkeampi kuin edessä oleva huippu.

Tänään olemme siirtyneet Achenseeltä onnistuneesti ensimmäiseen pääkohteeseemme Virgentaliin. Reitti kulki osittain jopa nostalgisesti ensimmäisten alppikohteidemme Zell am Seen ja Söllin kylien kautta ja pitihän sitä sen verran jarrutella, että kävimme katselemassa tuttuja paikkoja. Kokonaismatkaksi Achenseeltä Virgenin kylään tuli noin 250km, mutta aikaa meni reilusti enemmän kuin vastaavaan matkaan Suomessa.

Söllissä oli katumarkkinat

Lyhin matka Virgentalin olisi ollut Felbertauerntunnelin läpi. Tiellä on kuitenkin maavyörymä, jonka vuoksi liikenne on koko kesäksi suljettu ja pitää käyttää vaihtoehtoisia reittejä. Päätimme ajaa Itävallan puolella, eikä lähdetty Brennerin (Italian) kautta. Ihan hyvä, sillä olimme ymmärtävinämme radiouutisista, että siellä on monen kilometrin ruuhkia. Ajelimme rauhallisia pikkuteitä kohti Saalfeldeniä ja Zell am Seetä.

 Grossglocknerin tien pohjoispäässä.
Tietulli maksaa 33€, mutta saimme kympin alennusta
majoituspaikan varausvahvistuksella.
 Paluumatka hoituu 10 eurolla, joten ajamme
 hin und zurück listamenohinnalla.

Grossglocknerin Hochalpenstrassen ajoimme viimeksi ensimmäisellä alppilomallamme vuonna 2008. Silloin oli pilvinen ja sateinen ilma, mutta noviiseina emme silloin ymmärtäneet, että ei olisi kannattanut niin korkealle lähteä, näkymiä ei juurikaan ollut. Tänään oli paljon parempi tuuri. Oli poutasää ja välillä jopa aurinkoista. Saimme hyvitystä ensimmäisille Achenseen sateisille päiville. Itävallan korkein vuori Grossglockner (3798m) näyttäytyi meille ja sää oli jopa lämmin. Huippupäivä.

 Fuscherltörlillä n. 2400m
 Lumivallit on aika massiiviset vielä keskellä kesää.

Tässä ollaan jo korkeimman kohdan eteläpuolella ja taustalla näkyy jo Kärnten.
Olimme iloisia superhienoista näkymistä.

Grossglocknerilta laskeuduimme kauniin Heiligenblutin kylän kautta Lienziin ja sen kauniiden Dolomiittivuorten laaksoon. Lienzissä pysähdyimme Billaan (kauppaan) ostamaan perustarvikkeita pariksi viikoksi. Nyt pitäisi pärjätä vähän aikaa.

 "Huomenna palaan terveelliseen ruokavalioon".  Heiligenblutin salaatti piti
 sisällään puoli metriä Bratwurstia ja tuoreen vehnäsämpylän.
Tästä tulee näköjään lentävä lause tällä lomalla.

 Kaunis Heiligenblut

Mitä otsikko tarkoittaa? Terveiset vaan hammaslääkärillemme, joka lanseerasi muinoin meille Plackersin hammaslankaimet ja kehoitti käyttämään! Puutarhakadun Hammaspiste kiittää taas jatkossa.

 Onnellinen Kuningaskuluttaja.
 VIIDELLÄ EUROLLA KOLME PUSSIA!

K on pakkomielteinen hammaslankojen ostaja täällä Itävallassa. Söllissä Jane antoi K:lle viiden minuutin verran siimaa ja Herra Puhdashammasväli iski heti. Bipa (kemikaliokauppa) oli sopivasti parkkipaikan vieressä ja Janen saapuessa autolle olimme taas kolme Plackers Twin-pussia rikkaampia. Mutta oikeasti: Erinomaiset Plackers Twinit maksaa Suomessa noin 8 euroa pussi ja täällä Hra Puhdashammasväli osti kolme pussia viidellä eurolla. VIIDELLÄ EUROLLA KOLME PUSSIA! Itävaltaan kannattaa matkustaa vaikka vaan pelkästään hammaslankoja ostamaan. Meillä on Twin Plackers- hammaslankoja varmaan loppuelämäksemme ja jos joskus tulet meille kylään niin ei tarvitse ottaa omia lankoja mukaan. Saat meiltä lainaksi. Mutta vain lainaksi. Jos haluat tilata halpoja Twin Plackerseja niin kerro ja me tuomme täältä. Valittavissa on hammaslankoja naturel tai mentholinmakuisena. Meillä on molempia. Bipa on ainoa kauppa maailmassa, johon K kävelee ihan intoa puhkuen.

 Lienzin Dolomiitit näkyvät upeasti kun 
Grossglocknerin tieltä tullaan etelää kohti.

 Huoneistomme on hulppea, uusi 70 neliön asunto

Nyt bloggaus on lopetettava. Miksi? ORF2 eli Itävallan Yle esittää livemusiikkia, jossa esiintyvät mm. Hansi Hinterseer ja Andy Borg UND HUBSI TRINKWALDER!  Auf Wiedersehen!!


28.6.2013

Achensee

Alppikesämme alkaa jo perinteisesti tästä kuvasta.
 Onneksi lentäjä oli lisenssinsä arvoinen ja osasi 
laskeutua taitoa vaativalle Innsbruckin vuoristokentälle.

Tiroli on ottanut innokkaat ihailijansa vastaan aika kylmäkiskoisesti tänä vuonna. Ensimmäisen vuorokauden aikana olemme saaneet sadetta ja sateettomina hetkinä pilvet ovat maanneet sen verran matalalla, että kauniit alppihuiput ovat vielä enimmäkseen piiloutuneet pilviverhojen taakse. Kyllä ne siellä kuitenkin ovat ja kyllä ne tulevan kuukauden aikana vielä esiin tulevat, tiedämme sen kokemuksesta! Lauantai on vielä epävakainen, mutta sen jälkeen pitäisi parantua. Toivomme niin.

Autosta matkalla Jenbachista Achenseelle.

Matka on muuten alkanut hyvin ja ongelmitta. Lento Innsbruckiin oli taas miellyttävä kokemus. Arvostamme suuresti Innsbruckin kentän pienuutta ja helppoutta. Vajaa puoli tuntia lentokoneen laskeutumisesta ja istut jo vuokra-auton ratissa Inntalin autobaanalla. Aivan mahdottoman helppoa ja mukavaa.
Pertisau ja Achensee

Achensee on kaunis, mutta nyt olemme joutuneet tyytymään riisuttuun versioon, kun turkoosia järveä reunustavat vuoret tai niiden huiput makaavat piilossa. Varmasti upea paikka hyvällä ilmalla.

Falzthurntal

Tulva (Hochwasser) on tehnyt täälläkin massiivisia maansiirtotöitä

Tänään kävimme kesän ensimmäisen "patikkareissun". Pilvien, ajottaisen sateen ja K:n jalkavaivojen vuoksi emme lähteneet korkeille reiteille vaan lähdimme perinteiselle laaksokävelylle. Hotellimme Pension Rotspitzin emännän suosituksesta kävimme Falzthurntalissa ja Gramaialmilla lähes tasamaan reissulla. Nousua ja laskua tuli parkkipaikalta vain reilut 400m ja matkan kokonaispituus oli noin 24 km. Ei tuota voi alppipatikaksi laskea, mutta tänään oli turha lähteä puskemaan ylös sadepilvien sekaan.
K Gramaialmilla

Näkymiä alamäkeen kohti Achenseetä

Huomenna siirrymme matkamme ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen eli Itä-Tirolin Virgentaliin ja Virgenin kylään. Grossglockner Höhenstrassen seinäjyrkissä ylämäissä Jane voi ajankuluksi seurata kumpi kiihtyy enemmän, K vai laiskan oloinen Fiat Punto?

 Aurinkokin pilkahti juuri lounasta odotellessa Jausenstationilla

Tuo kuvassa näkyvä kaveri muuten julisti vartti
 aiemmin aikovansa syödä tällä reissulla terveellisesti.
 Olihan siinä kahden gramman salaatti keventämässä
 leberkäseä ja paistettuja pottuja. 

26.6.2013

Auf Geht's!


Eli menoksi, sillä vuoret kutsuvat ja Tiroli odottaa Jaaskareita. Matkalaukut ovat nielleet aika lastin urheiluvaatteita ja niille saamme toivottavasti käyttöä tulevina viikkoina Itävallassa. Lentoreittimme menee totuttuun tapaan Frankfurtin kautta Innsbruckiin, josta otamme vuokra-auton. Ensimmäinen kohteemme on Achensee, jonka Maurach-kylään majoitumme pariksi yöksi. Toivottavasti säät sallivat tehdä jonkinlaisen vaelluksen jo siellä.

Vaeltajien odottavaista mieltä varjostaa tällä kertaa hieman K:n jalkavaivat, mutta toivomme niistä huolimatta pääsevämme hienoille näköalareiteille.

Achensee sijaitsee Inn-joen laakson tuntumassa lähellä Innsbruckia (40km). Se on kulttikohde, johon mennään katsomaan hienoa järveä, jonka ympärillä vuoret kohoavat. Toivottavasti me saamme kohota myös järven yläpuolisille rinteille ja nähdä paikkaa myös korkeammasta perspektiivistä.

Säästähän se taas on kiinni. Tirol on ennusteen mukaan tulevina päivinä epävakaisen sään aluetta, joten tutulta kuulostaa.

Matkamme pääkohteet. Aluksi Virgen ja sitten Jerzens Pitztalissa.
Itävallan vuoristotiet ovat luonnon armoilla. Kivi-, maavyöryt, katkenneet puut, ym. saattavat viivästyttää matkan tekoa. Aiemminkin olemme odotelleet jonossa, kun tiepartio on lakaissut pienehköjä maanvyörymiä tieltä. Tällä kertaa isompi luonnonilmiö vaikutti matkasuunnitelmiimme. Suorin tie tulevaan kohteeseemme Virgentalin on nyt tukossa massiivisen maavyöryn takia. Felbertauern-tunneliin johtavalle tielle valui toukokun puolivälissä sellainen määrä alppiainesta, että tietä ei saada kuntoon pitkiin aikoihin. Väliaikaista tietä kaavaillaan valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Felberntauern-tunneli on tärkeä yhdysväylä Alppien pohjois- ja eteläpuolen välillä. Nyt kun tunneli on pois käytöstä, ovat muut Alppien ylityskohteet suuremman kuormituksen kohteena. Vaihtoehtoina ovat Brennerin sola Italian kautta, Grossglocknerin alppitie, junaväylä Gasteinin laaksosta Böcksteinista Mallnitziin.

Olemme saaneet tietoa tulevasta Virgentalin majoituspaikastemme, että saamme alennusta Grossglocknerin tien tullista näyttämällä majoituksemme varausvahvistusta. Toivomme kaunista säätä, jotta Itävallan korkeimman huipun ohitus autolla näyttäisi meille myös upeita maisemia.


Laukut on nyt ladattu ja lähdön odotus kihelmöi.Ensimmäisillä alppireissuillamme saimme rokotuksen tirolilaisuuteen. Volksmusik on käsite, jota Tirolissa on vaikea sivuuttaa. Satuimme sen verran useasti elävän musiikin paikkoihin, joissa yleisö (mekin) intoutui lyömään tahtia hanuri- tai viuluvirtuoosille, että tirolaismusiikista tuli alppilomiemme symboli. Jodlaus on näille näköjään yhtä helppoa kuin meille ratiritiralla.

 Tämä on superkamaa! Tätä on Tirol.
Kuuntele linkistä mahtijodlaus!

Ensimmäisenä Alppikesänämme olimme Söllissä, jossa juhannusaattona satuimme taukopaikalle, jossa K:lle oli pesti jo valmiina. Almin emäntä valitsi orkesterinsa kokoonpanoon selvästi rytmitajuisimman percussionistin. Kun muut orkesterin jäsenet oli almin väestä pestattu esitykseen, niin meille muille kolmelle jäi tanssijoiden ja taputtajien osa.

 Pocahontas ja soittimensa. Alla ääninäyte.
 Jossakin vaiheessa K:n hiusjuuret ovat laiskistuneet tuon jälkeen.



Band standl.
 K:lla on kyllä rytmi veressä.
 Kannattaisiko ruveta ammattimaiseksi hüttemuusikoksi?

11.6.2013

Patikointi välineurheilua?

 Alpit odottavat. Kuva otettu lentokoneen ikkunasta
 Italiasta palatessa toukokuussa.

Pian alkaa olla aika taas katsella varusteita kokoon seuraavalle alppilomalle. Kuudes kesä vaelluksen merkeissä on edessä. Matkalaukkuun ei tälläkään kertaa tarvitse pakata hepeneitä eikä pikkutakkia. Alppikylissä on rentoa tuulipukuporukkaa ja me sopeudumme sakkiin aivan täysin.

Urheiluvaatteita esittelevissä katalogeissa viileän tyylikkäät mallit poseeraavat vuorilla. Yllään heillä on siistit kauluspaidat, joissa prässit näkyvät ja tuskinpa hissiasemalta alamäkeen kävellen niin mahdoton hiki tuleekaan. Ylämäki sen sijaan tiputtaa tyylipisteitä aika tavalla. Muutaman sadan nousumetrin jälkeen ulkomuoto on jo kaikkea muuta kuin raikas ja filmaattinen. Vuoristossa käveleminen on kuitenkin aika lailla välineurheilua. Toimivuus ja teknisyys vaatteissa ja varusteissa on A&O.

Tässä väännetään paidasta hikeä.
Vaihtopaita on mukava vetää ylle ylämäen jälkeen. 

Käyttötarkoitukseen sopivat kengät ovat tärkeimmät vaeltajan kapineet. Lenkkarit ovat pilipalivehkeet epätasaisissa ja kuraisissa maastoissa. Jos tarkoituksena on kulkea muuallakin kuin sileillä teillä, on kenkien tuettava nilkkaa. Vedenpitävyyttä arvostaa muulloinkin kuin silkassa sateessa edetessään. Reitit kulkevat usein märässä ruohikossa ja purojen ylityksissä joutuu välillä astumaan veteenkin.
Tässä Janen jalkinetyyliä ensimmäisen kesän vaellukselta.
Liian kepoiseksi osoittautui.

Jaaskarien vaiheet vaelluskenkien suhteen ovat edenneet aina vain vankempaan suuntaan. Kun nousimme ensimmäiselle Itävallan nyppylälle v. 2008, oli jalassamme nk. hikerit. Kemissä sanottaisiin, että 'talavilenkkarit'. Varttakin oli ja goretex suojasi kastumiselta. Ekakertalaisena ja täysin kokemattomana mekin ihmettelimme, miksi ei muka lenkkareilla pärjäisi. Loppui ihmettely, kun jo ensimmäisellä kävelyllä lurtsautti mononsa nilkkaa myöten upottavaan ketoon ja lälli turskahteli askeleiden alla.

Dolomiiteilla riittää kivisiä polkuja.

Haikkerit toimivat osittain hyvin, mutta olivat kuitenkin liian pehmeäpohjaiset käyttöömme. Niillä on mukava kulkea tasaisella, mutta epätasaisessa maastossa tuntuvat kivet pohjan läpi. K:lla väsyi jalkapohjat alta aikayksikön ja sitten kengänpohjakin antoi periksi kovassa käytössä ja meni poikki. Jo eka vaellusloman jälkeen hänelle tuli kotiin palattuamme uusien kenkien hankinta. Vanhat toimivat silti vielä arkikäytössä kotioloissa.

Meindl-bootsit ja hikiliina.
 
Seuraava vaihe vaelluskenkien päivityksessä oli K:n kenkien hankinta. Meindlin nahkapintainen goretex-kenkä on ollut jykevä ja tukeva jalkine tähän saakka heti ensimmäisen vaellusmatkamme jälkeen.  Kenkien kanssa taivalletut vaellukset alppikivikoissa ovat osoittaneet valinnan oikeaksi. Vastaan tulleet haastavat maastot vaativat kulutusta kestävät popot. Esimerkiksi Dolomiittien kaltaisissa kivikkorinteissä pitää olla hyvät jykevät kengät.

Jane päätti hankkia paremmat kengät Innsbruckin runsaista valikoimista toisen vaellusmatkan päätteeksi.  Hankituksi tuli Lowan trekker-kengät, joissa oli goretex-kalvo. Kengät osoittautuivat todella mukaviksi ja tukeviksi, eikä niiden kanssa ole ollut mitään muuta ongelmaa kuin se, että nekään eivät kestäneet näin kovaa käyttöä. Jo ensimmäisen kesän lopussa pettivät alimmaiset nauharaksit. Ne olivat ompelemalla kiinnitetyt kangasraksit, ja ompeleet irtosivat jo ennen  kesän patikointien loppumista. Vähän risat kengät palvelivat vielä loppuloman ja Suomessa ne pääsivät suutarille. Uusia nauhalenkkejä ei kuitenkaan voinut ommella, vaan nauhoja varten piti tehdä reiät metalliniitillä ja samalla menetettiin goretexin ominaisuuksia. Toiselle megavaelluskesälle 2011 lähdettiin näillä korjatuilla versioilla. Jalkineet eivät pitäneet enää kunnolla vettä ja sateisina päivinä sukat kostuivat muustakin kuin sukkamehusta.

Nämä kengät Jane käveli loppuun kahdessa kesässä.
 
Varsinaiseksi ongelmaksi Janen kengissä tuli kuitenkin Vibram-pohjan kuluminen. Olosuhteisiin ja käyttöön nähden pohjat olivat kai liian pehmeät, sillä ne kuluivat sileiksi ja lohkeilivat kannoista. Yhdistettynä huonoon vesieristykseen alkoi tuomio olla selvä: uudet kengät tuli hankittavaksi. Onneksi oli taas Innsbruck lähietäisyydellä. Saimme vinkin mennä erikoiskenkäliikkeeseen Schuh Staudinger. Siellä saatiin palvelua aakkosista alkaen. Jalat mitattiin ja kyseltiin kengän käyttötarkoitusta. Vanhan kengän pohjaa ehdotettiin uusittavaksi. Uusi Vibram-pohja olisi maksanut vain 40 euroa, mutta koska kenkä ei ollut enää vedenpitävä, ei sitä kannattanut tehdä. Kenkäekspertti (nimitys 'myyjä' olisi vähättelyä tässä tapauksessa) toi sovitettavaksi muutamia vaihtoehtoja. Tietyt kengät kuului nauhoittaa juuri oikealla tavalla ja ekspertti torjui Janen omat yritykset vetäistä nauhat vain kiinni. Sitten piti tietysti kävellä ja tunnustella. Vuoristofiilistä sai kävelemällä pienellä kivikasalla ja portailla.

Pitkällisen sovitusoperaation ja loistavan palvelun lopputuloksena hankituksi tuli Lowa Lady Tibet -kenkä. Eka vaelluskerroilla vanhat monot olivat varmuuden vuoksi mukana repussa ja pitihän ne vaihtaa jalkaankin sillä jyrkässä nousussa uudet kengät vastasivat turhan tanakasti kantapäihin. Kenkien sisäänajo kesti aika kauan ja ensimmäisten reissujen aikana piti pelata rakkolaastarien kanssa. Jalkatuntutuma uusiin vaelluskenkiin on sama, minkä K:kin tunnistaa. Ihan oudoilta tuntuu aluksi kävelyyn tasamaalla, mutta kun ollaan vuorella epätasaisissa oloissa ja kivikossa, ne tuntuvat juuri oikealta.

Janen nykyiset kengät kesällä 2011 upouusina.

Muussakin vaatetuksessa kannattaa satsata teknisiin ominaisuuksiin. Hyvistä kengistä ei ole paljon iloa, jos sukka ei toimi. Anatomiset vaellussukat siirtävät kosteuden pois iholta eivätkä mene myttyyn. Janella on ollut tapana käyttää kahta päällekkäistä sukkaa, jolloin ohut alusukka ottaa osan jalan ja kengän välisestä kitkasta ehkäisten rakkoja. Tosin uusien vaelluskenkien kanssa rakko tuli kantapäähän sukkavirityksistä huolimatta.

Jopa housuvalintakin kannattaa miettiä.  Ylämäkeen kävellessä jalkaa täytyy nostella eri tavalla kuin tasamaalla. Joustamattomat housut voivat olla ikävän tuntuiset, jos ne kinnaavat jokaisella askeleella pepusta ja polvista. Katkolahkeet saa tarvittaessa shortseiksi ja tekninen kuitu on paitsi joustava myös kuivaa nopeasti.

Korkeilla paikoilla tuulee usein viileästi ja hikisen kiipeämisosuuden jälkeen tulee kiire vaihtaa kuivaa paitaa ja lisätä vaatetta muutenkin. Softshelltakki lämmittää eikä päästä tuulta läpi. Sateen varalta repussa kulkevat gore-tex sadetakki ja -housut. Ne pakkautuvat pieneen tilaan eivätkä paina juuri mitään.
Sauvat tukevat tasapainoa ja ottavat kuormitusta pois etenkin
polvista alamäkeen mentäessä.

Yksi vaelluskausi on jo käytetty sauvoja ja ne on havaittu hyviksi. Paluuta ilman sauvoja kulkemiseen ei ole. Sauvamme ovat teleskooppimallia, kahdesta kohdasta jatkettavia. Lukitus sopivaan pituuteen tapahtuu pikalukolla, eikä tarvitse ruuvailla kiristyksiä, kuten monissa sauvoissa edelleen täytyy.

On tainnut tulla moneen kertaan mainittua että ylämäen kävely on hikistä hommaa. Hiki valuu, nenä vuotaa ja paidasta voi vääntää vettä, sitä on vuorelle kiipeäminen. Innsbruckin Intersportista löytyi kätevä mikrokuidusta valmistettu hikipyyhe, jonka voi ripustaa klipsillä reppuun ja joka pakkautuu tulitikkulaatikon kokoiseksi.