30.6.2010

Auf Wiedersehen Gröder Tal - Val Gardena


Seiser Almin hevoset antavat meille onnenpotkun tuleville lomaviikoille uudessa paikassa

Tämä päivä on ollut varsin kevyt, noin kuntoilumielessä. Ainakin kun vertaa vaelluspäiviimme. Aamupäivällä kamat keräiltiin kasoihin ja soviteltiin laukkuihin. Puoliltapäivin lenkki ja lounas. Sen jälkeen kylälle jäätelöannokselle. Loppupäivä onkin mennyt sen ihmettelyssä, että jotain on erilailla. Niin! Tänään ei tullut futista. K:kin jouti lueskelemaan kirjaa.



Lähdemme huomenaamulla bussilla Brixeniin, josta nousemme junaan. Junan päätepysäkki on München, mutta jäämme pois Innsbruckin jälkeen Jenbachin asemalla. Siellä vaihdamme junaan, joka kulkee Zillertalia pitkin. Rata päättyy kohdekaupunkiimme Mayrhofeniin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan olemme iltapäivällä puoli kolmen aikaan perillä.

Huoneiston olemme varanneet Landhaus Gasserista, jonka omistaja on luvannut tulla meitä junalle vastaan. Linkistä pääsee suomenkielisen Booking.com -sivuille, jossa kuviakin talosta.

29.6.2010

Muumioidenkin mailla

Murmelien maat (Blogimme ensimmäinen teksti) ovat myös faaraoiden ohella maailman kuuluisimman muumion maita. Tosin itsekin olemme lapsena nähneet Keminmaan vanhassa kirkossa kirkkoherra Rungiuksen muumion, joten tässähän ollaan vähän niinkuin asiantuntijoita.

Bozen - Bolzano



Etelä-Tirolin pääkaupunki on saksaksi Bozen (it. Bolzano). Tänä aamuna ajelimme sinne bussilla. Matkaa ei ole kuin 35km, mutta mutkaiset ja mäkiset tiet ovat hitaita. Siitä huolimatta, että varsinkin menomatkan kuski ajeli kuten autoilijakansan edustajalta voi olettaa - kaasu pohjassa - meni matkaan tunti. Bussilla matkustaminen on täällä halpaa. Naapurikylään pääsee reilulla eurolla ja 35km:stä ei tarvitse maksaa kuin 4,5o€.

Bolzanon korkeus merenpinnasta on vain 262m. Erotusta tulee kotikylästämme siis miinus 1000m. Sen kyllä aistikin kuumuutena. Vuokraemäntämme mukaan Bolzano on Pohjois-Italian kuumin kaupunki ja monesti kuumempi vielä kuin etelänkin välimerelliset kaupungit. Samanlaista kuumuutta olemme kokeneet vain Kuala Lumpurissa, jossa varjoisat kadunosat houkuttelivat. Lämpömittarin mukaan lukemat olivat kuitenkin vain 32 astetta.

Kaupunkia ympäröivät vuorenrinteet ovat täynnä viiniviljelyksiä.

Viileimmät olot koko Etelä-Tirolissa tällä hetkellä mahtaa olla kuitenkin jäämies Ötzillä, joka makaa ikuista untaan edelleen jäässä. 5300 vuotta hän ehti uinua Alppijäätikössä, ennen kuin saksalainen vaeltajapariskunta löysivät ruumiin syyskuussa vuonna 1991. Sittemmin hänet on sijoitettu Etelä-Tirolin arkeologiseen museoon ja on kaikkien piikivipalasten ja ruukunsirujen rinnalla Bolzanon ehdoton vetonaula.

Museon näyttely oli kyllä varsin mielenkiintoinen ja käsitti muutakin kuin Ötzin esittelyn. Neoliittiselle kaudelle määritetty elinaika ja senaikaiset vaatteet ja aseet tuntuivat aivan ihmeelliseltä nähdä. Siis yli 5000 vuotta vanhoja! Miehen vaatteiden osia oli säilynyt hämmästyttävän hyvin samoin kuin osa aseista. Vuohennahkan palasista ommellut säärystimet oli koottu varmaan sadoista pikkupalasista. Ne oli ommeltu yhteen eläimen suolesta valmistetulla säikeellä. Mies oli ollut aikalaisekseen jo iäkäs ja vaivojakin oli. Kuolema kohtasi hänet kuitenkin ilmeisesti väkivaltaisesti. Niin vanhaan rikostutkimukseen kutsuttiin siis apua Suomen poliisivoimista. Vainajaa sai käydä kurkistamassa pienen lasi-ikkunan läpi tarkoin vartioituun pakastimeen. Jäämiehen nimihän ei varmaankaan ollut Ötzi, mutta löytöpaikka Ötz-tal antoi nimen hänelle. Koska ruumis löydettiin muutaman metrin Italian puolelta, on se nyt päätynyt Bolzanoon. Suurin osa tutkimuksista on kuitenkin tehty itävaltalaisin voimin.

Tutustu mm. Ötzin kuviin tästä. Museossa ei saanut kuvata.


Hedelmätoria keskellä Bolzanoa

Siestan aikaa kujilla

Mikä puu tämä on?

Koska voimme jo nyt perustellusti nimittää itseämme hortoilijoiksi, niin pitää kysyä hortonomeilta: mikä on tuo yllä näkyvä kaunis puu?


Castello viinin seassa - nämä puut tunnemme!
Jo muinaiset roomalaiset sanoivat: Venezia ui vedessä ja Bolzano ui viinissä.

Loppuilta sujui peliä seuratessa.
Fanitus ei aiheuta perheriitaa

28.6.2010

Miksei aina voi olla maanantai - Seiser Almilla


Aamu oli taas totutun harmaa ja ankea Seiser Almilla. Jopa surkea.

Juhannus on ohi vaikka ei sitä täällä huomannutkaan. Suomessa kaikki ovat jääneet lomalle ja heidän kelpaa. Täällä ei lomasta tiedä mitään ja arkimaanantai alkoi herätyksellä ennen klo 07.00. Tosin tunnin aikaero tekee sen, että ei näin vanhat ihmiset herätyskelloa tarvi vaan uni loppuu ennen kellon soittoa. Runsas ja monesti raskas ulkoilu edellisenä päivänä ajaa nukkumaan aikaisin ja joskus on ollut vaikeuksia katsoa viimeistä futismatsia, jos se on ollut tylsä.

Aamun kahvitauolla reitin varrella. Tuli ikävä työpaikan kahvihuonetta.

Saimme tänään myös muistutuksen vuorten vaaroista. Jane kompastui kivipolulla ja lensi ihan puhtaasti "turvalleen" ehtimättä saada käsiä eteen kaatuessaan. Kun katse vaeltaa kauniissa horisonteissa ei huomaa polun epätasaisuuksia. Jonkin aikaa tarkisteltiin vammoja ja todetiin, että selvisimme onneksi säikähdyksellä lukuunottamatta pientä haavaa leuassa ja polvissa. Hyvää tuuria oli mukana. Lauantaina eräällä hüttellä näin miehen, jolla oli käsivarsi ihan veressä ilmeisesti kaatumisen takia. Täällä vuorilla toimii pelastushelikopteri ja aina toisinaan näkee sillä olevan hommia joko ihmisen loukkaantumisen tai uupumisen vuoksi. Omien voimien arviointi (etenkin oikein arviointi) on täällä tosi tärkeää, sillä reittejä ei kulje 50 metrin välein vaan seuraava paluumahdollisuus saattaa olla muutaman tunnin päässä. Mutta meillä oli onnea tänään kaatumisen suhteen ja koputamme puuta kovasti...

Vuokrasimme muuten tuon kuivan maan mökin ensi kesäksi.
Tulisitko seuraksemme?

Tänään oli ehkä viimeinen patikkapäivämme täällä Val Gardenassa. Torstaina me "muutamme" Itävaltaan ja huomenna menemme päiväksi tutustumaan Bolzanon kaupunkiin. Keskiviikkona pitää pakata, mutta jos on kaunis päivä niin ehkä pienen patikan voisi käydä. Täällä on muutenkin tullut patikoitua enemmän ja rankemmin kuin ennen matkaa ajateltiin, mutta se johtuu puhtaasti hienoista ilmoista ja upeista maisemista.

Iltapäivän tauko vietettiin tällä hüttellä. Keidas erämaassa.

Ehkä viimeisen patikkapäivän kunniaksi "kuorimme kermat päältä" ja menimme tänään hissillä Seiser Almille ja teimme samalla kaupat myös paluumatkasta. Jätimme alkunousun ja loppulaskun väliin ja käytimme kaikki voimat itse kohteessa. Tosin päivän aikana korkeuseroja oli ihan mallikkaasti ja K:n hikipyyhe sai käyttöä.

Olimme aiemmin olleet Almin itä- ja keskiosassa ja nyt menimme länteen uusille reiteille ja vuorille. Alue on laaja ja jäimme hissistä ennen klo 09.00 ja palasimme hissille puoli viiden jälkeen, joten ihan reipas päivä tänään. Posket ja pohkeet punoittaa auringosta ja oli mukava potkaista vaelluskengät jalasta kotiparvekkeella. Filmiä paloi tietenkin taas monta rullaa.

Ehkä viimeinen kuva Seiser Almilta tällä kertaa.
Seiser Alm kahdella sanalla: Aivan mahtava paikka!

27.6.2010

Essumiehet

Essumies tolppia tarkistamassa
Kun ensimmäisen kerran näin Essumiehen kylämme raitilla, ajattelin hänen olevan lihakaupan myyjän pistäytymässä jollakin pikaisella asialla toisessa puodissa. Tai sitten oletin, että hän olisi ravintolan kokki. Kuvittelin hänellä olleen niin kiire, ettei ehtinyt silpaista essua pois lähtiessään. Toisaalta toivoin että hän ei olisi sen paremmin lihakaupan myyjä kuin kokkikaan, sen verran epämääräisen epähygieeniseltä hän näytti. Sininen esiliinakin oli tahroineen aikamoinen näös. Heti samana iltapäivänä näin naapuritalon isännän hääräilevän puutarhassaan samanlainen essu yllään. Karja-aitauksen tolppia tarkasteleva isäntä kulki myös esiliina yllään.

Essu on siis täkäläisten työmiesten haalari. Samaan aikaan sopii olla pukeutunut myös tyylikkäästi suoriin housuihin ja pikkutakkiin. Essu on merkkinä siitä, että tässä ei olla turhan panttina.

Paikallista tyyliä arkiaamuna bussipysäkillä

Essu mahtaa olla myös jonkinlainen kansallispuku. Ainakin komea puhallinkvintetti oli ihan juhlapukeutunut essuihin.


Työtä se on soittaminenkin

Juhannuspäivää


Langkofelhütte jo aika lähellä.
Kuvaaja ei onnistu saamaan jyrkkyyttä esiin taaskaan.





Langkofelin juurella

Lauantaina oli taas kaunis aamu ja retkelle lähdettiin St Christinasta. Kohteenamme oli Langkofelhütte, joka sijaitsee tuon monista aiemmistakin kuvistamme tutun tornimaisen vuoren rinteellä. Turhauttavaa oli pyöriä kylän reunamilla, ennen kuin löysimme reitin. Silloinkaan emme löytäneet haluamaamme vaan lähdimme etenemään vain samaan suuntaan vievää reittiä. Lopulta reitit kuitenkin yhtyivät ja pääsimme haluamaamme paikkaan. Hüttelle vievä polku kiersi vuoren juurta ja näkymät olivat ensin karun kivikkoiset ennen kuin tulimme Seiser Almin puolelle, josta taas avautuivat kumpuilevat vihreät maisemat. Varsinainen maja sijaitsi hirvittävän sik-sak nousun päässä ja moni saapuikin sinne vuoren toiselta puolelta tulevalla gondolihissillä. Heidän piti hissiasemalta laskeutua jonkin verran päästäkseen majalle. Meikäläisten persukset olivat edellisen päivän marssista ja punnerruksesta jo aika väsyneet, joten vapaapäivä tulee taas tänään ihan tarpeeseen.

Upea sunnuntaiaamu kutsuu nyt ihan laaksokävelylle. Ihanaa välillä tallustella sandaaleissa! Alppiaurinko ruskettaa aivan mainiosti ja K:han ehti jo perinteiseen tapaan polttaa kaljunsa. Patikoitsijalle syntyy päivien aikana aivan erityisen ihana rusketus ihan huomaamatta ikään kuin kaupan päälle. Käsivarret ovat aivan ruskeat ja niska ja pään alue päivettyy paremmin kuin aurinkorannoilla. Mutta. Yläkropassa on t-paidan muotoinen valkoinen alue ja säärissä on hienosti ruskettunut kaistale polvista alaspäin aina vaelluskenkien rajaan saakka. Että sillä lailla...

25.6.2010

Hyvää juhannusta!

Juhannusaaton kunniaksi tingimme hetkeksi spartalaisesta kuristamme ja joimme Plattkofelhüttellä oluet hütteisännän mieliksi. On muuten reissun ensimmäinen olut. Siis valokuvattu.

Harvat lukijamme ovat varmaan jo kyllästyneet hehkutukseen upeista ilmoista ja vielä upeammista maisemista. Pakko tuottaa pettymys, sillä tämä bloggaus on sitä samaa. Same old, same old. Mutta varmaan se vielä muuttuukin tämän reissun aikana.


Aamu oli taas kaunis.


Voiko askel olla tuossa maisemassa raskas?

Eilisen lepopäivän jälkeen heräsimme uuteen patikkapäivään taas innokkaina. Vaelluskengät köytettiin jalkaan kahdeksan jälkeen ja jo tutuksi tullut puoli yhdeksän bussi vei meidät Selvan kylään, josta lähdimme ylös vuorelle. Meillä ei ollut tarkkaa reittisuunnitelmaa vaan päätimme katsoa tilanteen mukaan reittiämme. Nousimme vajaat pari tuntia ja noin 800m ylöspäin Sellajoch-nimiselle hüttelle. Sieltä lähti aivan mahtava reitti, joka kulkee noiden tässäkin blogissa paljon valokuvattujen Langkofel ja Plattkofel vuorten rinteillä. Reitti kulkee koko ajan suunnilleen samassa korkeudessa, joten sillä ei tarvitse hirveästi nousta tai laskeutua ja saa nauttia aivan mahtavista maisemista. Sen verran kapea tuokin polku on paikoitellen, että hirveän huolettomasti siellä ei kannata hyppelehtiä. Ei se satojen metrien putoaminen mitään reenatulle ropalle, mutta takaisin kiipeäminen on pirullista puuhaa.



Reissulla ei saa olla ronkeli. Siispä lounaspaikaiksi kelpaa surkeammatkin maisemat.
Niin, ja taas syötiin muuten ulkona!

Reitti toi meidät lopulta Plattkofel-nimiselle hüttelle ja siitä oli suhteellisen lyhyt matka vuorten toiselle puolelle meille jo niin tutulle Seiser Almille. Suhteellisen lyhyt matka on täällä suhteellinen käsite. Joka tapauksessa voimiemme tunnossa päätimme sitten kävellä Seiser Almille ja sitä kautta kotikyläämme Ortiseihin.


Kyllä naurattaa. Enää ei ole kuin neljä tuntia kotikylään!

Tällä matkalla palasimme osan matkaa vanhaa tuttua reittiä, joka kulki Tirler Almin kautta ja sen tapahtumista lopussa. Tarkoitus oli tulla kotikylään alas hissillä, mutta eihän siitäkään mitään tullut vaan pöhölöt käveli alamäenkin loppuun saakka. Kotiin palattiin illalla klo 18.00 jälkeen ja ensimmäiseksi mentin iltaparvekkeelle auringon paisteeseen juomaan oluet. Todella pitkä päivä ja tosi kova patikkareissu, mutta siitä huolimatta: Aivan mahtava juhannusaatto täällä Ortiseissa. Eipä osaa kuvitella mikä olisi hienompaa.

Tirler Alm

Rudi Joku, mutta osasi hommansa!

Tämä ansaitsee oman kappaleensa. Olemme aina naureskellen katselleet näitä Itävallan ja Saksan tv-lähetyksiä, joissa paikalliset tähdet laulattaa, naurattaa ja tanssittaa yleisöä. Se on niin makeaa, niin makeaa. Tänään aivan sattumalta pääsimme paikan päälle todistamaan yhtä tällaista tilaisuutta, sillä em. Almilla esiintyi paikallinen tähti Rudi Jotain. Sukunimi jäi epäselväksi. Mutta se ei jäänyt epäselväksi, etteiko hän ollut STAR! Almille oli tuotu bussilasteittain ihmisiä katsomaan Rudia ja kasassa oli koko tirolilainen paketti. Upea kesäsää, sinitaivas auringon paistaessa, Tirolin vuoret taustalla ja niin imelää tirolilaista iskelmämusiikkia, että Matti ja Teppo on rokkareita sen rinnalla.

Ja näin mentiin peräkkäin tirolilista rallia. Arvaa naurattiko?

Rudi puhui sen verran selvää saksaa, että mekin ymmärsimme pääosan jutuista. Mahtava kokea paikan päällä noissa puitteissa tuollainen tilaisuus vaikka emme Rudin levyä ostaneetkaan. Mutta saimme kokea livenä sen mitä olemme telkusta katselleet ja harvoin enää tämän ikäinen ihminen saa aidosti nauraa ihan vedet silmissä. Se oli niin ylimakea tilaisuus, että siirappi lähtee vasta ammeessa, mutta se on tätä tirolilaista elämää! Klikkaapa alta linkkiä ja nauti hetki kesäistä Tirolin tunnelmaa! Hyvää Juhannusta!



Tästä Tirolin juhannustunnelmaan Rudin kanssa.

24.6.2010

Dolce far niente...

Ihanaa joutilaisuutta on tänään nautittu. Hyvä, jos tällä hetkellä saan tämän näytön tekstistä selvää, sillä ihana aurinko paistaa iltapäiväparvekkeellemme, kun tätä bloggailen. Tänään ei olla tehty mitään. Lukuunottamatta kympin juoksulenkkiä St Christinaan.

Lenkkipolkuamme. Terveiset vain Markolle Lausteen lenkkipolulle.

Iltapäivällä källäilimme kaupungilla, jossa oli liikkellä muutamia amerikkalaisia turistiryhmiä, mutta muuten tunnelma oli enimmäkseen unelias. Tuntui hieman omituiselta vain käveleskellä, kun on viime päivinä tottunut ahmimaan kilometrejä harppomalla kunnon askelilla.

Tuohon kuppilaan viivähdimme viinille ja Paulanerille.


Tämän Grödner Bachin (Rio Gardenan) kohina kantautuu myös asuntoomme.
Italia-pelin alkuvaiheilla päädyimme takaisin kämpille. K. oli jo henkisesti varautunut jättämään pelin vaikka katsomatta, koska ajatteli sen olevan tyypillistä Italian tuhnaamista. Koska Cityssä ei kuitenkaan ollut erityisempää sykettä tulimme asunnolle takaisin ja siirryin parvekkeelle auringonottoon. Minunhan ei tarvinnut katsella peliä, sillä kaikki tilanteet kuulin ympäristön avoimista ovista ja ikkunoista. Milloin tuli vastustajan (Slovakian) maali ja milloin taas Italia kavensi - Mamma Mia!

Kylän raittia iltapäivän siestan aikaan

Huomiset patikat on jo suunniteltu ja matka käy jälleen Sella Gruppen suuntaan. Mr Meteo on antanut meille mieluisia ennusteita tuleville päiville, joten viimeisen Val Gardenan viikon maksimointi alkaa nyt
.
Tämä on kylän tärkein kohde. Täältä saa ihan kaikkea!

23.6.2010

Myslimoottorilla ylös

Aamupalaan kuuluu mysliä, jugurttia, leipää, juustoa, leikkelettä, kurkkua, tomaattia, mehua ja kahvia. Sillä jaksaa muutaman tunnin kampeutua ylämäkeen. Tänä aamuna suunta vei Val Gardenan perimmäiseen kylään Selvaan eli saksalaisittain Wolkensteiniin. Bussilla tuo 8km sujahti sukkelaan ja pian olimmekin ylämäen juurella. Suuntana oli Dantercëpies ja Grödner Joch.


Nousu alkaa. Ylimääräiset vaatteet reppuun.

Tässä tulee käytettyä vuorotellen noita italian- ja saksankielisia paikannimiä. Kylteissä on täällä lisäksi vielä paikallisen murteen eli ladinin kielellä. Vaikeuksia kyllä välillä teettää, jos esim. vaellusreitin kyltissä on vain yhdellä kielellä kohteen nimi. Ja itse on ajatellut kohdettansa vain vaikkapa saksankielisellä nimellä. Tänäänkin Grödner Jochiin opastettiin välillä nimellä Jëuf de Frea. Siinä olisi jo voinut luulla eksyneensä väärälle polulle.

No, perille osasimme ja tunnissa olimme nousseet 1600 metristä 2298 metrin korkeuteen. Tulosuuntaamme eli länteen katsoessa näkyi koko Val Gardenan laakso. Vastapäätä idässä avautui uudet huiput ja uusi laakso Val Di Corvara.

Katse länteen Val Gardenaan. Selvan kylä lähimpänä.


Täyskäännös ja idässä näkyy uudet huiput.
Selvasta johtaa tuohon toiseen laaksoon kiemurainen serpentiinitie , jota pitkin autot ja moottoripyörät kurvailivat mäkeä ylös. Paljon oli ihmisiä ihmettelemässä kauniita näköaloja. Me saimme nousta mäkemme ilman ruuhkaa. Ketään muita vaeltajia ei ollut polullamme. Vain muutama pyöräilijä punnersi edellämme.

Koska ollaan jo valmiiksi vuoristossa, eivät lämpötilat varsinkaan aamulla ole erityisen korkealla. Tänä aamunakin, vaikka aurinko paistoi, lämpöä oli nousun alkaessa vain 8 astetta. Ylämäkeen tarpominen on kuitenkin hikistä puuhaa, joten shortseilla ja t-paidalla tarkenee, kun reppu lämmittää selkää. Kuitenkin mitä ylemmäksi noustaan, sitä viileämpää alkaa olla ja tuuli käy navakammin. Silloin tekee mieli vetää jo jotain hihallista päällensä. Keksin matkia Malesian mopoilijoita. Siellä näkyi paikallisilla olevan tapana pitää tuulitakkia päällään väärinpäin siten, että selkäpuoli on edessä ja kädet hihaan työnnettynä. Malesiassa hihat suojaavat ehkä sateelta ja itikoilta, mutta täällä ne lämmittävät käsivarsia ja jättävät hikisen selän vielä repun lämpöön, eikä tarvitse hiota takinkin selkämystä. Kätevää, eikö totta! Nousun päätteeksi useimmiten vaihdamme kuivan paidan ja vedämme fleecen ja takin päälle. Hanskatkin ovat usein tarpeelliset, kun kroppa alkaa jäähtyä.
Tässäkin on takki nurinperin päällä!

Korkeimmalta kohdalta kävimme edestakaisen vaelluksen Dolomiten Höhenwegia myöten. Polku kulki upeasti avonaisella harjanteella, josta avautui laaksoon hienot näkymät.


Vaeltaja Dolomiten höhenwegillä, joka vaatii vakaita jalkoja.
Autot serpentiinitiellä matkalla Grödner Jochille.


Kartan perusteella jo tiesimmekin, että joudumme tulemaan samaa tietä takaisin, sillä edessä oli Klettersteigit, eli tikapuut solan yli. Noille tikkaillekin päästäkseen piti kavuta monta sataa metriä lumista rotkoa pitkin ylös. Totesimme tilanteen ja palasimme takaisin Grödner Jochille. Sieltä tulimme toista polkua pitkin alas Selvaan. Tämän päivän kävelymme kesti 4½ tuntia.

Lomalla syödään aina ulkona.

22.6.2010

Tekniikka avuksi

Eilisen mainion päivän ja etenkin tosi kovan patikkapäivän rasitusten vuoksi päätimme tänään hyödyntää nykyajan tekniikkaa päivän kuntoilusuorituksessa. Niinpä hyppäsimme aamulla puoli yhdeksän jälkeen paikallisbussiin, joka vei meidät St. Christinan naapurikylään. Kiipesimme kylän reunamilla sijaitsevalle Col Raiserin hissiasemalle (kova ylämäki sekin) ja teimme onnistuneet kaupat edestakaisesta matkasta noin 2100 metrin korkeudessa sijaitsevalle hissin yläasemalle. Sieltä jatkoimme matkaa samantapaiselle alppilaitumelle, jolla olimme eilen Seiser Almilla.
Tältä näytti kun katsoi vasemmalle...

... ja tältä näytti kun käänsi päätään hieman oikealle.

Tämän alppilaitumen nimi on Seceda ja se on pienempi kuin Seiser Alm, mutta onneksi siellä on suuremmat korkeuserot.
Massiiviset näkymät

Ilma oli tänään loistava ja valokuviahan sitä tuli taas napsittua vähintäänkin riittävästi. Joitakin taas tuossa ohessa, mutta eihän tällaiset amatöörikuvaajat digikameralla pysty koskaan tallentamaan maisemia sellaisena kuin ne luonnossa näyttää. Klikkaile kuvia suuremmaksi.



Tässä ollaan 2500 m:ssä eikä päätä palele. (2 x klick)

Secedan huippu sijaitsi reissumme tähän asti korkeimmalla kohdalla noin 2500 metrin korkeudessa ja sinnehän sitä sitten piti kiivetä. Se on se asema, joka näkyy aamiasparvekkeellemme ja siitä on kuva blogissamme aiemmin. Tasapuolisina ihmisinä kuvasimme nyt sitten sieltä mm. kotiamme tai paremminkin Ortisein kylää.


Kuvan ylävasemmalla olevalla vihreällä
laidunalueella patikoimme eilen tuntikaupalla.
Keskellä kuvaa näkyy kotikylämme St Ulrich eli italiaksi Ortisei.
On aina vaan yhtä ihmeellinen näky, kun joka puolella näkyy erikorkuisia alppihuippuja niin pitkälle kuin silmä kantaa. Neljä ja puoli tuntia tuli kaikkiaan patikoitua tuolla Secedan alueella ja sen jälkeen taas hissillä alas. Kyllä sekin jonkinlaisesta liikunnasta kävi. Molemmilla on aina kuitenkin mukanaan reppu, joka eväineen ja vaihtovaatteineen painaa 6157 grammaa ja helpottaa ylämäkeen kävelyä mukavasti.


Viime päivien sateet ovat tulleet lumena huippualueille.

Olemme aina tähän astisilla reissuillamme myös pyöräilleet alppikohteissamme. Nyt on tehty päätös, että täällä ei pyöräillä. Syy on yksinkertainen. Täällä on suuremmat korkeuserot kuin missään muualla aiemmin. Anteeksi vaan karkeat sanat, mutta "ei kertakaikkiaan perse kestä". Ei täällä kukaan pyöräile lenkkarit jalassa ja t-paidassa+shortseissa. Täällä pyöräilevät ihmiset on urheilijoita täydellisissä varusteissa eikä maisemia katselevia turisteja. Lomaakin on mukavampi viettää, kun hermot ei ole riekaleina ja ylämäkeä on mukavampi kävellä ilman talutettavaa vuokrapyörää.

21.6.2010

Kesäpäivä Seiser Almilla

Kesä on tainnut saapua nyt ihan kunnolla Etelä-Tiroliin. Meteo tosin vielä vähän empi tämän päivän kohdalla ja se vaikutti suunnitelmiin. Niinpä lähdettiin Euroopan suurimmalle alppilaitumelle Seiser Almille samaa reittiä kuin ensimmäisenä patikkapäivänä reilu viikko sitten. Ajatus oli kävellä niin paljon kuin sää sallii ja rahkeet kestää. Sää salli ja rahkeet kesti, mutta koville otti. Niin ja tietenkin lähtö oli aamulla klo 08.00 kuten työläisillä ainakin.

Seiser Almilla on tosiaan upeaa ulkoilla ja kuntoilla aivan vuorten keskellä. Me ei ainakaan olla missään nähty samanlaista paikkaa. Sinne tarvii vain kiivetä tai tulla sitten hissillä tai busseilla. Kiipeäminen sinne on hikistä puuhaa, mutta onneksi itse Almilla on useiden satojen metrien korkeuseroja, jotta vaivalla hankittu hiki ei pääse kuivumaan. Se olisi vahinko. Lisäksi voi vielä kiivetä vuorille yhä ylemmäksi. Me kiipesimme tänään Saeser Almilta vielä Dialer Seiser Alm Hausille, joka sijaitsee reilun 220o metrin korkeudessa. Alla muutamia kuvia patikkamatkaltamme.


Vieläkö on villihevosia? Ainakin Seiser Almilla. Klikkaa suuremmaksi.


Viikonlopun sade tuli ylhäällä vuorilla lumena.



Val Gardena on tunnettu puuveistoksistaan, joita on kaikkialla.
Yhden hütten pihamaalla isäntä värkkäsi tuollaista veistosta.




Tuon vuoren rinteen keskivaiheilla oli meidän kohteemme tänään.


Blogi alkoi aikanaan otsikolla "Kohti murmelien maita".
Yksi näistä ujoista eläimistä ihmetteli kulkuamme tänään.



Tähän kuvaan ei taida tarvita juuri tekstiä.
Todetaan vaan, että kalju paloi auringossa.

Tällaisina päivinä täällä Alpeilla tuo patikointi on aivan huippuhommaa. Kotiin palattiin klo 16.00, joten 8 tunnin työpäivä tuli tehtyä.