Toblachissa

Nämä näkymät näpättiin junasta. Ei kuitenkaan Ikaalisissa VR:n kyydissä.

Innsbruck jäi taakse lauantaiaamuna. Nousimme junaan kohti Etelä-Tirolia ja Italiaa. Junan kaukainen päätepiste oli Venetsia, mutta me nousimme kyydistä jo tunnin köröttelyn jälkeen Franzenfestessä (Fortezza). Koska tämä Italian alue on saksankielinen, on täällä paikannimet molemmilla kielillä. Käytämme blogissamme saksankielisiä nimiä. Täällä puhutaan saksaa, italiaa ja ladinin kieltä ja me pärjäämme englannilla ja rallisaksalla.

 Matkalla maitokauppaan

Franzenfeste on pieni asema, josta lähtee oma junareitti Pustertalin laaksoon. Reilun tunnin tuossa erityisen siistissä ja tilavassa junassa köröteltyämme saavuimme kohteeseemme Toblachiin. Majoituspaikkamme Appartements Rienznerin isäntä oli meitä vastassa autollaan. Kaikki kinttuvoimat jäivät siis vielä reserviin.

Toblach-Dobbiaco. Tämän päivän patikasta ei jäänyt juuri jälkipolville kerrottavaa.

Sunnuntaina oli aika ensimmäiselle patikalle. Pyhälle oli luvattu huonoa säätä, joten valitsimme  kevyen reitin, jotta emme kävele jalkojamme puhki heti ensimmäisenä päivänä turhaan. Kävelimme Haunold-vuoren rinteillä Pusterlaakson suuntaisesti kohti Innicheniä, jossa asustelimme kuukauden kesällä 2011.

Innichenissä  asuimme vuonna 2011
 

Haunoldhüttellä. Ei tarvinnut kahdesti käskeä.

Kevyelle patikalle kertyi mittaa 16km ja korkeusmetrejä tänään vain vajaat 600 metriä. Sää oli aamupäivän oikeastaan luvattua parempi vaikka utua oli ilmassa. Luvattu sade saapui keskipävän jälkeen, kun olimme jo laskeutumassa Innicheniin lounaspaikaltamme Haunoldhütteltä. Meillä on erinomaiset sadevarusteet ja tänäänkin ne pysyivät kuivana repuissa lähes loppuun saakka. Eihän niitä kannata päälle laittaa silloin, kun alkaa sataa vaan vasta sitten, kun on satanut jo tunnin.

 Laiskuuden huippu. Pukee sadevaatteet repusta päälleen,

 kun on satanut jo tunnin.

Iltapäivällä palauttelimme Toblachin sunnuntairuuhkassa

 Todella monet ovat pyytäneet meiltä Toblachin kirkon valokuvaa.

 Bitte schön!

Täällä on high season, mutta olimme onnekkaita ja

 onnistuimme löytämään erittäin edullisen majoituspaikan!

Tästä se lähtee. Tulevina päivinä lisäämme kierroksia, jos/kun/ ja toivottavasti sää paranee. Silloin suunnataan korkeammalle ja paremmille näköaloille. Päivät patikoidaan ja illat seurataan mm-futista. Ylen erinomainen kisastudio Pasilasta on vaan vaihtunut Saksan tv:n vastaavaan Rio de Janeirosta. K:n unelmaelämää ja Janellekin osittain...

Kunniamaininta Ylen kisastudiolle, mutta saksalainen laittaa puitteissa paremmaksi.

 Livestudio Rio de Janeirossa.

 Toblachissa on kuitenkin se paras kisastudio!

Perillä Innichenissä

 Innsbruckissa ratapihakin on viihtyisä. 

Hyppyrimäki häämöttää takana ja sieltä on varmasti joku suomalainenkin hypätä roikassut.

Grüss Gott ja terveiset Etelä-Tirolista! Aamulla lähdettiin tänne junalla Innsbruckista 09.30 aikoihin ja matka sujui niin hyvin kuin nyt yleensä matkustaminen voi sujua. Noin puolitoista tuntia matkustettiin ensin Brennerin solan kautta Italian puolelle Franzenfestiin, jossa vaihdoimme junaa.

 Franzenfest-Fortezza. Junan vaihto Pustertalin junaan.
Vuorotteluvapaalaisella on aikaa seisoskella kädet taskussa ja odotella tulevaa.

 Pustertalin maisemia

Sen jälkeen jatkettiin toisella junalla Val Pusteriaan eli Pustertal-nimiseen laaksoon toiset puolitoista tuntia ja päädyimme Innichenin kylään, jossa vietämme seuraavat reilut kolme viikkoa. Junamatkat oli ihan miellyttäviä, sillä junissa oli vähän väkeä, tilaa runsaasti ja matka taittui mukavasti alppimaisemia katsellessa.

 

 Junan pikkuikkunoista joutui tihrustamaan, että näkisi edes jotain maisemia.

Täällä Dobbiacossa hiihtoniilot kisaavat talvella murtsikan maailmancuppeja.

Taas kerran ajattelin kateellisena näitä keskieurooppalaisia ja heidän lyhyitä etäisyyksiään moniin hienoihin kohteisiin. Ensimmäinen junamme kulki München-Verona väliä ja todettiin yhdessä, että täkäläisillä on aika mukavia kohteita saavutettavissa muutaman tunnin matkustamisen vaivalla.

Innichenin kuuma ydin.
Häämöttääkö siellä muuten tosiaan joku vuori taustalla?

Innichen eli italiaksi San Candido sijaitsee täällä Italiassa Etelä-Tirolissa noin 1170 metrin korkeudessa. Kylä sijaitsee Pustertalin laaksossa, joka alkaa Franzenfestista missä vaihdoimme junaa aamulla.

Innichen sijaitsee laakson loppupäässä ja täällä kylät ovat jo sen verran korkealla, että aluetta kutsutaan nimellä Hochpustertal. Italian ja Itävallan raja on sen verran mutkitteleva, että kun Pustertalia jatkaa itään muutaman kilometrin niin tullaan taas Itävallan puolelle ja siellä tulee varmasti meilläkin käytyä näiden viikkojen aikana. Asukkaita Innichenissä on reilut 3000, joten hirveän suuri paikka tämä ei ole. Ruokakauppoja on kuitenkin 100 prosenttia enemmän kuin viime vuonna Val Gardenassa eli kaksi, joten hyvä täällä on olla.

Iltapäivän hulinaa Innichenin keskustassa

Isäntämme Paul Lercher oli meitä vastassa Innichenin juna-asemalla ja parissa minuutissa autoiltiin majapaikkaamme nimeltä Apartments Lercher. Tässä on kolme vuokrahuoneistoa isäntäväen oman asunnon lisäksi ja yhdessä muussa asunnossa on nyt vuokralaisia. Rakennus taitaa olla uudehko ja tästä löytyy kaikki mitä säädylliseen elämään vaaditaan. Hyvältä vaikuttaa ja parvekkeelta näyttäisi olevan aika tyrmäävät maisemat Dolomiiteille. "Näyttäisi olevan" tarkoittaa sitä, että tänään on harmaa pilviverho peittänyt osan maisemaa koko päivän, mutta se ehtinee muuttua vielä reilun kolmen viikon aikana. Täällä on kuulemma sadellut päivittäin parin viikon ajan, mutta eikö silloin hienojen ilmojen pitäisi jo kohta koittaa?

Päivän makeimmat naurut kuulimme tänään emäntämme esitellessä meille asuntoamme ja taloa. Asuntoomme kuuluu nimittäin polkupyörä tai kaksi. Kysyimme emännältä pyörään lukkoa ja hän hörähti makeasti nauramaan ja ihmetteli, että mihin me sellaista tarvitsemme? Ei täällä lukkoja tarvita, hän tuumaili. Että sellaista täällä...

Asuntomme sijaitsee talon toisessa kerroksessa vasemmalla.

Naapurissa ei ole vielä asukkaita. Jos satut nurkille, poikkea kaffelle.

Päivät norkoillaan kotona ja katsellaan telkkaria.

Muumioidenkin mailla

Murmelien maat (Blogimme ensimmäinen teksti) ovat myös faaraoiden ohella maailman kuuluisimman muumion maita. Tosin itsekin olemme lapsena nähneet Keminmaan vanhassa kirkossa kirkkoherra Rungiuksen muumion, joten tässähän ollaan vähän niinkuin asiantuntijoita.

Bozen - Bolzano

Etelä-Tirolin pääkaupunki on saksaksi Bozen (it. Bolzano). Tänä aamuna ajelimme sinne bussilla. Matkaa ei ole kuin 35km, mutta mutkaiset ja mäkiset tiet ovat hitaita. Siitä huolimatta, että varsinkin menomatkan kuski ajeli kuten autoilijakansan edustajalta voi olettaa - kaasu pohjassa - meni matkaan tunti. Bussilla matkustaminen on täällä halpaa. Naapurikylään pääsee reilulla eurolla ja 35km:stä ei tarvitse maksaa kuin 4,5o€.

Bolzanon korkeus merenpinnasta on vain 262m. Erotusta tulee kotikylästämme siis miinus 1000m. Sen kyllä aistikin kuumuutena. Vuokraemäntämme mukaan Bolzano on Pohjois-Italian kuumin kaupunki ja monesti kuumempi vielä kuin etelänkin välimerelliset kaupungit. Samanlaista kuumuutta olemme kokeneet vain Kuala Lumpurissa, jossa varjoisat kadunosat houkuttelivat. Lämpömittarin mukaan lukemat olivat kuitenkin vain 32 astetta.

Kaupunkia ympäröivät vuorenrinteet ovat täynnä viiniviljelyksiä.

Viileimmät olot koko Etelä-Tirolissa tällä hetkellä mahtaa olla kuitenkin jäämies Ötzillä, joka makaa ikuista untaan edelleen jäässä. 5300 vuotta hän ehti uinua Alppijäätikössä, ennen kuin saksalainen vaeltajapariskunta löysivät ruumiin syyskuussa vuonna 1991. Sittemmin hänet on sijoitettu Etelä-Tirolin arkeologiseen museoon ja on kaikkien piikivipalasten ja ruukunsirujen rinnalla Bolzanon ehdoton vetonaula.

Museon näyttely oli kyllä varsin mielenkiintoinen ja käsitti muutakin kuin Ötzin esittelyn. Neoliittiselle kaudelle määritetty elinaika ja senaikaiset vaatteet ja aseet tuntuivat aivan ihmeelliseltä nähdä. Siis yli 5000 vuotta vanhoja! Miehen vaatteiden osia oli säilynyt hämmästyttävän hyvin samoin kuin osa aseista. Vuohennahkan palasista ommellut säärystimet oli koottu varmaan sadoista pikkupalasista. Ne oli ommeltu yhteen eläimen suolesta valmistetulla säikeellä. Mies oli ollut aikalaisekseen jo iäkäs ja vaivojakin oli. Kuolema kohtasi hänet kuitenkin ilmeisesti väkivaltaisesti. Niin vanhaan rikostutkimukseen kutsuttiin siis apua Suomen poliisivoimista. Vainajaa sai käydä kurkistamassa pienen lasi-ikkunan läpi tarkoin vartioituun pakastimeen. Jäämiehen nimihän ei varmaankaan ollut Ötzi, mutta löytöpaikka Ötz-tal antoi nimen hänelle. Koska ruumis löydettiin muutaman metrin Italian puolelta, on se nyt päätynyt Bolzanoon. Suurin osa tutkimuksista on kuitenkin tehty itävaltalaisin voimin.

Tutustu mm. Ötzin kuviin tästä. Museossa ei saanut kuvata.

Hedelmätoria keskellä Bolzanoa

Siestan aikaa kujilla

Mikä puu tämä on?

Koska voimme jo nyt perustellusti nimittää itseämme hortoilijoiksi, niin pitää kysyä hortonomeilta: mikä on tuo yllä näkyvä kaunis puu?

Castello viinin seassa - nämä puut tunnemme!
Jo muinaiset roomalaiset sanoivat: Venezia ui vedessä ja Bolzano ui viinissä.

Loppuilta sujui peliä seuratessa.

Fanitus ei aiheuta perheriitaa

Kesäpäivä Seiser Almilla

Kesä on tainnut saapua nyt ihan kunnolla Etelä-Tiroliin. Meteo tosin vielä vähän empi tämän päivän kohdalla ja se vaikutti suunnitelmiin. Niinpä lähdettiin Euroopan suurimmalle alppilaitumelle Seiser Almille samaa reittiä kuin ensimmäisenä patikkapäivänä reilu viikko sitten. Ajatus oli kävellä niin paljon kuin sää sallii ja rahkeet kestää. Sää salli ja rahkeet kesti, mutta koville otti. Niin ja tietenkin lähtö oli aamulla klo 08.00 kuten työläisillä ainakin.

Seiser Almilla on tosiaan upeaa ulkoilla ja kuntoilla aivan vuorten keskellä. Me ei ainakaan olla missään nähty samanlaista paikkaa. Sinne tarvii vain kiivetä tai tulla sitten hissillä tai busseilla. Kiipeäminen sinne on hikistä puuhaa, mutta onneksi itse Almilla on useiden satojen metrien korkeuseroja, jotta vaivalla hankittu hiki ei pääse kuivumaan. Se olisi vahinko. Lisäksi voi vielä kiivetä vuorille yhä ylemmäksi. Me kiipesimme tänään Saeser Almilta vielä Dialer Seiser Alm Hausille, joka sijaitsee reilun 220o metrin korkeudessa. Alla muutamia kuvia patikkamatkaltamme.

Vieläkö on villihevosia? Ainakin Seiser Almilla. Klikkaa suuremmaksi.

Viikonlopun sade tuli ylhäällä vuorilla lumena.

Val Gardena on tunnettu puuveistoksistaan, joita on kaikkialla.
Yhden hütten pihamaalla isäntä värkkäsi tuollaista veistosta.

Tuon vuoren rinteen keskivaiheilla oli meidän kohteemme tänään.

Blogi alkoi aikanaan otsikolla "Kohti murmelien maita".
Yksi näistä ujoista eläimistä ihmetteli kulkuamme tänään.

Tähän kuvaan ei taida tarvita juuri tekstiä.
Todetaan vaan, että kalju paloi auringossa.

Tällaisina päivinä täällä Alpeilla tuo patikointi on aivan huippuhommaa. Kotiin palattiin klo 16.00, joten 8 tunnin työpäivä tuli tehtyä.

Grüss Gott! 2

Otsikon tervehdys kuullaan vastaantulijoilta vaelluspoluilla. Tuo Etelä-Saksan ja Baijerin "Päivää!" kuuluu myös tämän Etelä-Tirolin saksankielien väestön suusta. Taivahan taattoahan siinä ylistetään ja eipä kehtaa edes perheemme pakana, K, olla yhtymättä ylistykseen. Sillä jotain suurta kyllä tuntee, kun näitä maisemia katselee.

Ylläoleva kuva on kaupunkimme Ortisein eteläpuolelta. Nuo kumpuilevat maisemat nähdäkseen täytyy kiivetä 1½ tuntia jyrkkää ylämäkeä 1800 m:n korkeuteen (tai mennä gondolihissillä). Nousun jälkeen silmien eteen aukeaa Seiser Alm. Se on laaja, niittyjen peittämä ylätasanko, jossa lehmät laiduntavat ja vaeltajat kuljeskelevat polkuja ja pieniä teitä pitkin. Polkupyöräilijätkin selviävät vähän helpommalla, kun mäet eivät ole ihan kohtuuttomia. Täällä vaeltaakseen ei tarvitsekaan olla erityisen kovakuntoinen, jos nousee alkutaipaleen hissillä. Ja lääniä riittää varmaan vaikka useamman päivän kävelyyn!

Koska ensimmäisen päivän sää oli kesäisen kaunis ja säätiedotus on luvannut seuraaviksi päiviksi epävakaisempaa, haastoimme itsemme heti ensikoitokseen ja lähdimme nousemaan rinteen jalkaisin. Nousun jälkeen maistuikin parit würstelit ja bratkartoffelit. Ja juoma.

Paluureitti valittiin kartan perusteella hieman eri kohdasta. Oli vähän ongelmaa löytää reitin alkua, sillä maastossa merkinnät olivat paikoin puutteelliset. Minä tykkään olla koko ajan kartalla ja kuljen kartta kädessä lähes koko ajan. Ei ole nimittäin kovin mukavaa huomata kävelleensä puoli tuntia alamäkeen ja sitten huomata, että onkin menossa ihan eri kylään mihin oli tarkoitus. Ihmeellistä onkin, että muut vaeltajat sen kun vain kulkevat kahta kättä heiluttaen. Kukaan ei näy tarvitsevan karttaa. Ei kai ne nyt kaikki voi paikallisia olla! Eikä kukaan näytä kyllä eksyneeltäkään.

Reittimme noin suurin piirtein

Paluumatkaamme säesti ukkosen kumu ja ihmeelliset sateen ripsautukset. Vettä tuli välillä ihan sinitaivaalta. Juuri laaksoon ja kylään saavuttuamme alkoi sataa kunnolla. Sadetta ja ukkosta piisasi sitten aamuun asti.

Tänään on hoidettu käytännön asioita asumista varten. Koska saavuimme lauantai-iltana kylään, emme ehtineet ostaa mitään ruokaa. Sunnuntaiaamuna onneksi kaikki kylän kahvilat olivat auki ja saimme ostettua sämpylää ensi hätään. (Sen verran Münchenissä varauduimme, että ostimme pussikeittoa.) Hämmästyttävästi porukkaa oli muuten liikenteessä jo aamuyhdeksältä. Osa oli kirkkoon meneviä ja osa varmaankin kaltaisiamme turisteja.

Ortisein kävelykatu

Tässä näkymää aamiasparvekkeeltamme

Mihin matka?

Alppilomamme alkuosuuden vietämme Val Gardenan laaksossa. Se sijaitsee Etelä-Tirolissa Italian puolella. Tätä Alppien osaa nimitetään Dolomiiteiksi. Suurimmat kaupungit Dolomiittien alueella ovat Brixen (Bressanone, Porsenù) ja Bolzano (Bozen). Alueella puhutaan yleisesti saksaa, italiaa sekä paikallista ladinin kieltä, joka on läheistä sukua Sveitsissä puhuttavalle retoromanian kielelle.



Näytä suurempi kartta

Etelä-Tiroli oli osa Itävalta-Unkaria ennen ensimmäisen maailmansodan loppua, jolloin se luovutettiin Italialle. Alueella alkoi voimakkaat italialaistamistoimet. Alue liitettiin lyhyeksi aikaa osaksi Natsi-Saksaa, mutta palautui Italian haltuun, vaikka asukkaat toivoivat palauttamista Itävallan yhteyteen. Alueella oli pitkään aktiivisia aseellisia vastarintaryhmiä, jonka seurauksena alue sai saksalaisväestön huomioivan itsehallintomääräyksen. Alueella on lähes 70% saksankielisiä. Saksan kielellä on nykyään lakisääteinen asema.