Tofana de Rozes ja Lavarella 3055m

 Lavarella 3055m

Mukavassa majapaikassamme Ciasa Andyssa on viisi asuntoa. Yläkerrassa asuu isäntäväki lapsineen. Yksi asunto on itsestään selvästi täkäläiseen tapaan mummin/anopin kotina, ja kolme on loma-asuntokäytössä. Me olemme asuneet Enzian-huoneistoa nyt kohta 2 viikkoa ja kahdessa muussa on ollut italialaisia vieraita ilmeisesti Rooman ja Milanon seuduilta.

 Torstaina kävimme  Cortina d'Ampezzon lähellä

 Sodanaikaisia rakennuksia ja sininen tavarahissi

 tuomasssa ruokaa ja juomaa ihmisille

Sitten päätimme yrittää Tofanan huipulle

Mikä italialaisia lomailijoita vaivaa? Aamulla, kun lähdemme autolla puoli kahdeksalta reput täyteen pakattuina virallisessa vaellusvarustuksessa heidän ikkunoidensa pimennysverhot ovat kiinni! Voitko kuvitella? Iltapäivällä, kun palaamme joka tavalla ryytyneinä patikaltamme he istuvat puutarhatuoleissaan tyylikkäinä lueskelemassa tai täyttämässä ristisanatehtäviä. On tainnut jopa joskus olla pöydällä lasillinen valkkaria. Italialaista sekin varmaan. Kyllä ihmetyttää, eivätkö italialaiset osaa lomailla oikein?

 Etsipä kuvasta Rifugio Giussani, sillä se on siellä

Torstaina ajoimme Rifugio A. Dibonan pihalle, joka on lähellä Cortina d'Ampezzoa. Emme olleet varmasti päättäneet kierrämmekö kolmiopyramidin muotoisen Tofanan (Tofana de Rozes) vai yritämmeko sen huipulle 3200 metriin. Lopulta teimme puolittain kumpaakin. Dibonalta kiipesimme Rifugio Giussanille, jonka jälkeen yritimme Tofanan huipulle, mutta se oli mahdottomuus. Reitti oli todella huonosti merkitty ja lumi peitti merkeistä suuren osan. Käännyimme takaisin puolen tunnin kiipeämisen jälkeen.

 Näkymä Cortina d'Ampezzoon

Samaan aikaan kanssamme huipulle yritti nuori jenkkipariskunta, joka oli palkannut paikallisoppaan viemään heidät Tofanan huipulle. Hekin näkyivät tekevän u-käännöksen pian meidän jälkeen eli olosuhteet ylhäällä eivät olleet kelvolliset Tofanan huiputukseen. Palasimme toiseen suunnitelmaan ja kiersimme Tofanaa nauttimalla kauniista maisemista. Hieno päivä.

Emme päässeet Tofanan huipulle, joten

 otimme tirsat kohtuullisen mukavassa paikassa

Torstaille oli luvattu viikon parasta säätä ja olimme päättäneet yrittää Lavarellan huipulle 3055 metrin korkeuteen. Lähtöpaikastamme Capanna Alpinasta matkaa Lavarrellan huipulle tuli edestakaisin 19 km ja 1400 korkeusmetriä.

 Hieno aamu taas torstaina

 Alkumatka Capina Alpinasta oli tuttua laaksonpohjaa,

 mutta nousun jälkeen aukesi panorama

Vasemmalla Marmolada ja oikealla Sellagruppe

Netistä luimme, että nousu Lavarellan huipulle ei ole vaarallinen ja sinne pääsee kävellen, mutta vaatii kohtuullista kuntoa. Juuri sellainen se olikin mielestämme. Ei mikään maratonsuoritus Capanna Alpinalta, mutta ei sinne kukaan vahingossa ajaudu vaan periaatteessa sinne täytyy varmaan vähän haluta.

 Viimeinen harjanne ennen ristiä

 Korkein vuori keskellä vähän oikealla on Tofana.

 Yritimme patikoida sinne, mutta jouduimme luovuttamaan.

Kannatti haluta. Sääennustus piti paikkaansa ja jälleen kerran Dolomiitit näyttivät upeilta. Näillä vaellusreissuilla on hauska huomata, että tänne tullessa kaikki vuoret ovat samanlaisia kivenjärkäleitä. Muutamien vaellusten jälkeen huomaa maisemia katsellessa että "tuohan on se vuori, tuossa menee se sola ja tuolla on se hütte, jossa söimme kantarellipastaa". Ja mitä korkeammalle kerkiää, sitä enemmän tuttuja paikkoja bongaa. Niin kävi meille tänään.

 Alhaalla Gadertal ja sen takana Gherdanaccian vuori

Dreitausendereista kerroimme jo aiemmin, joten ei niistä enää sen enempää. Lavarella oli 3055m eli virallinen Dreitausender Capanna Alpinalta pistäydyttynä. Ei edelleenkään lasketa. 4.

 Ei se jyrkkä pudotus niinkään harmittais, mutta takaisin ylös on pirullista kiivetä

Dolomiten Höhenweg, postikorttimaisemissa

 Tiistaina ei ollut pilvistä harmia

Vaellusloma ei ole pelkästään vaivatonta oleskelua huikeissa maisemissa ilman huolen häivää. Oleskelemallakin varmaan viihtyy, jos tyytyy siihen mitä näkyy laaksosta. Sitten jos tahtoo nähdä varsinaisia näköaloja täytyy korkeammalle mennä hissillä tai kävellen. Ja kävellenhän me menemme. Vaellusten aikana voi tulla hiertymää varpaisiin, rakkoa käsiin (vaellussauvat ja vaijerit) tai vähintäänkin kivet raapivat pohkeisiin verestäviä naarmuja, jotka pilaavat jalkojen lomarusketuksen. Pilalla se rusketus on kyllä muutenkin kiitos pohkeisiin ylettyvien vaellussukkien. 1970- luvun Kanarian lomailijan tennissukkasyndrooma?

 Fanes-Sennes-Prags -luonnonpuisto

 Dolomiittien kivilouhikossa kunnon vaelluskengät ovat ehdottoman tärkeät

Tai sitten rankat nousut muuten vaan ottavat voimille ja välillä homman mielekkyyden päällä leijuu norsun kokoinen kysymysmerkki. On niitä hetkiä ollut täälläkin vaikka ne ei ehkä ihan jokaisesta blogin valokuvasta välity. Jos on läheltä kuunnellut niin suomalainen voimasanakin on voinut lipsahtaa jyrkimmässä nousussa.

 Hepat ja lehemät keskenään sulassa sovussa

Gran Fanes hütte oli ottanut rajatarkastukset käyttöön,

 mutta virkailija oli lahjottavissa eväsleivän tuoksulla

Tällä reissulla meidät on kuitenkin yllättänyt uusi harmi. Molemmilta on nimittäin palanut alahuuli Dolomiittien auringon porottaessa! Kuukauden reissulla ei ennen kertomatonta tarinaa riitä päivän jokaiselle hetkelle, joten meillä on välillä työpäivän pituisella vaelluksella hiljaisiakin hetkiä. Usko tai älä! Suunapäänä emme siis jatkuvasti ole keskenämme.

Ei ole muuta selitystä kuin, että olemme ihailleet näitä huikeita maisemia alahuuli aivan pajatsonkuppina ja siitähän se alahuulen orvaskesi on varmaan tykännyt kyttyrää. Kaikkien vaivojen kanssa täällä kuitenkin täytyy pärjätä ja näin on tehty tämänkin kanssa. Suurin harmi on ollut, että Gipfelschnaps kirvelee ihan pirusti alahuulta, mutta onneksi niitä ei ole tarvinnut nauttia päivittäin.

 Näkymää Cortinan suuntaan, josta alueelle

tuli runsaasti maastopyöräilijöitä

Rifugio Lavarrellan kokki oli vasta matkalla ansaintapaikalleen

 ja jouduimme tyytymään kupillisiin kahvia

Tiistai tarjosi meille taas Dolomiittien postikorttimaisemaa. Ajoimme tuttuun paikkaan Capanna Alpinan parkkipaikalle ja otimme suunnan kohti Fanesia. Reitti näytti kartallakin pitkältä kävelyltä, mutta nousuiltaan pysyi kohtuullisena. Aamun pilvet, jotka roikkuivat reittiä reunustavilla huipuilla, alkoivat väistyä ja aurinko tuli esiin.

 Suomalainen sauna olisi ollut tarjolla, mutta jätimme väliin,

 koska urakkamme oli vasta puolivälissä.

Vajaan tunnin päästä olimme nousseet varsinaiset nousumetrit ja pääsimme upealle almitasangolle. Lehmät ja hevoset laidunsivat ja olimme upeissa fiiliksissä. Edellisen päivän totaalinen pilvivaellus kismitti ja olimme kiitollisia jokaisesta hetkestä. Eilisellä reissulla nimittäin yllätti niin järjetön sumu, että emme melkein huomanneet autoamme, ennen kuin törmäsimme siihen parkkipaikalla.

Kävelimme noin kymmenen kilometriä ja olimme kohteessamme Faneshüttella ja naapurissa Rifugio Lavarellalla nautimme virvokkeet. Nämä mainitut vuoristomajat ovat enempikin hotelleja, jotka tarjoavat moniin muihin hütteihin verrattuna hienot majoitushuoneet. Koska Lavarellahütten kokin työaika alkoi vasta puoliltapäivin,  jouduimme lykkäämään retkilounaan paluumatkan Jausenstationille (eväspaikka) Gran Fanesille.

 Jospa Gran Fanesilla olisi purtavaa tarjolla?

 No olihan sitä ja suurin suolan tarve tuli tyydyttettyä. Arvaa maistuiko?

 Kannattaako niitä kaikkia juttuja ihan hirveesti märehtiä?

Upeat laaksomaisemat tuli nähtyä nyt toisesta suunnasta ja eilisen sumureissun piilottelija Marmoladakin näyttäytyi kauempana. Vaikka nousumetrejä tuli tälle päivälle vain n. 800, oli kilsamäärä 19 ihan kintuissa tuntuva. Tällä reitillä oli paljon kulkijoita sekä maastopyöräilijöitä eikä ihme, maisemat palkitsivat.

 Sellagruppe, jonka korkeimmalla huipulla (Piz Boe 3152m) kävimme viime viikolla

Pakko vielä kertoa mikä kruunaa normaalin suomalaisen päivän vaellusreissulla? Ruotsalaisen ohittaminen. Tällä kertaa onnistuimme ohittamaan yhdessä nousussa peräti neljä meitäkin nuorempaa ruotsalaista. Tuo kokemus kantaa taas pitkälle.

Capanna Alpina ennen ajomatkaa kotikylään

Dolomiittien pyörämaraton

 Langentalia ihastelimme torstaina

Sunnuntaina meillä oli lepopäivä ja katsoimme pyöräilyä

Sunnuntaina olimme katsomassa megaluokan paikallista pyörätapahtumaa eli Dolomiittien pyörämaratonia Maratona dles Dolomites. Vuonna 1987 alkaneesta reilun 160 pyöräilijän tapahtumasta on kasvanut vuosien aikana valtava juttu, johon tänä vuonna sai osallistua vajaa 9500 pyöräilijää. "Sai osallistua" tarkoittaa, että halukkaita olisi ollut kymmeniä tuhansia, mutta osallistujamäärä on muidenkin tällaisten tapahtumien tapaan rajoitettu.

 Tunnelma ja fanitus oli vahvaa ja 4K videoon pääset tästä

Muutama vuosi sitten yritimme saada majoitusta Alta Badiaan tähän aikaan tietämättä pyörätapahtumasta, mutta joka paikassa meille myytiin "ei oota" ja syynä oli se, että kaikki majoituspaikat olivat täynnä maratonin vuoksi. Emme ihmettele enää, täällä on koko viikon ajan ollut enenevissä määrin pyöräilyporukkkaa laakson tiet ja kylät pullollaan. Tänään kaikki valmistautuminen huipentui itse maratoniin.

 Jaksaa, jaksaa! Vai jaksaako?

Hurjassa ylämäessä katsojatkin kuntoilivat ja antoivat lisävauhtia, jos kaveri meinasi hyytyä

Emme ole perehtyneet hirveän tarkasti maratonin yksityiskohtiin tai reitteihin. Eri pituisia reittejä on kuitenkin kolme ja ne kiertelevät näissä lähilaaksoissa. Yhteistä kuitenkin kaikille on varmuudella, että järjettömän jyrkkiä ylämäkiä ja hurjia alamäkiä on osallistujille tarjolla vähintäänkin tarpeeksi. Täytyy olla reidet teräskunnossa, kun noita mäkiä nousee.

Nousu oli "Kissanseinä". Nousun jälkeen

 tasamaa oli varmuudella pala paratiisia!

Veren maku suussa?

Maratonreitti ei mennyt asuinkylämme Badian kautta, joten kävelimme muutaman kilometrin naapurikylään La Villaan. Siellä suosituin katselupaikka oli erittäin jyrkkä 19 kaltevuusprosentin nousu, joka on ollut vasta muutaman vuoden ajan osa reittiä. Tuollaiset nousut taitavat olla suosittuja katsomopaikkoja pyöräkisoissa, sillä niissä kisaajat ajavat kävelyvauhtia ja katsojat saavat kannustaa hurjapäitä ihan kosketusetäisydellä. Pyöräilijän "räkä poskella" näkyy läheltä ja tuskainen irvistys ei jätä mitään arvailun varaa.

 Kaikki eivät jaksaneet, mutta tuon

 mäen käveleminenkin nosti pulssia varmasti

Grilli kuumana, baari auki ja maisemat kohdallaan

 Und Biergarten natürlich

Ihan sattumalta tulimme valinneeksi suositun katselupaikan. Ensin ajattelimme kävellä Corvaraan maalipaikalle, mutta lähempi kylä La Villa ja kyseinen nousupaikka kävi oikein hyvin. Aurinko paistoi, rytmikäs musiikki pauhasi, baari oli auki ja grilli kuumana. Katsojat olivat karnevaalitunnelmassa ja meno oli mitä parhain. Pyöräilijöissä oli monen ikäistä miestä ja naista. Yhteistä kaikille oli tuska hurjassa nousussa. Tuossa tunnelmassa oli hienoa olla mukana. Katsojana.

Kotimatkalla maisemat oli taas kuin kauniista taulusta