Juhannuspäivää

Langkofelhütte jo aika lähellä.
Kuvaaja ei onnistu saamaan jyrkkyyttä esiin taaskaan.

Langkofelin juurella

Lauantaina oli taas kaunis aamu ja retkelle lähdettiin St Christinasta. Kohteenamme oli Langkofelhütte, joka sijaitsee tuon monista aiemmistakin kuvistamme tutun tornimaisen vuoren rinteellä. Turhauttavaa oli pyöriä kylän reunamilla, ennen kuin löysimme reitin. Silloinkaan emme löytäneet haluamaamme vaan lähdimme etenemään vain samaan suuntaan vievää reittiä. Lopulta reitit kuitenkin yhtyivät ja pääsimme haluamaamme paikkaan. Hüttelle vievä polku kiersi vuoren juurta ja näkymät olivat ensin karun kivikkoiset ennen kuin tulimme Seiser Almin puolelle, josta taas avautuivat kumpuilevat vihreät maisemat. Varsinainen maja sijaitsi hirvittävän sik-sak nousun päässä ja moni saapuikin sinne vuoren toiselta puolelta tulevalla gondolihissillä. Heidän piti hissiasemalta laskeutua jonkin verran päästäkseen majalle. Meikäläisten persukset olivat edellisen päivän marssista ja punnerruksesta jo aika väsyneet, joten vapaapäivä tulee taas tänään ihan tarpeeseen.

Upea sunnuntaiaamu kutsuu nyt ihan laaksokävelylle. Ihanaa välillä tallustella sandaaleissa! Alppiaurinko ruskettaa aivan mainiosti ja K:han ehti jo perinteiseen tapaan polttaa kaljunsa. Patikoitsijalle syntyy päivien aikana aivan erityisen ihana rusketus ihan huomaamatta ikään kuin kaupan päälle. Käsivarret ovat aivan ruskeat ja niska ja pään alue päivettyy paremmin kuin aurinkorannoilla. Mutta. Yläkropassa on t-paidan muotoinen valkoinen alue ja säärissä on hienosti ruskettunut kaistale polvista alaspäin aina vaelluskenkien rajaan saakka. Että sillä lailla...

Dolce far niente...

Ihanaa joutilaisuutta on tänään nautittu. Hyvä, jos tällä hetkellä saan tämän näytön tekstistä selvää, sillä ihana aurinko paistaa iltapäiväparvekkeellemme, kun tätä bloggailen. Tänään ei olla tehty mitään. Lukuunottamatta kympin juoksulenkkiä St Christinaan.

Lenkkipolkuamme. Terveiset vain Markolle Lausteen lenkkipolulle.

Iltapäivällä källäilimme kaupungilla, jossa oli liikkellä muutamia amerikkalaisia turistiryhmiä, mutta muuten tunnelma oli enimmäkseen unelias. Tuntui hieman omituiselta vain käveleskellä, kun on viime päivinä tottunut ahmimaan kilometrejä harppomalla kunnon askelilla.

Tuohon kuppilaan viivähdimme viinille ja Paulanerille.


Tämän Grödner Bachin (Rio Gardenan) kohina kantautuu myös asuntoomme.

Italia-pelin alkuvaiheilla päädyimme takaisin kämpille. K. oli jo henkisesti varautunut jättämään pelin vaikka katsomatta, koska ajatteli sen olevan tyypillistä Italian tuhnaamista. Koska Cityssä ei kuitenkaan ollut erityisempää sykettä tulimme asunnolle takaisin ja siirryin parvekkeelle auringonottoon. Minunhan ei tarvinnut katsella peliä, sillä kaikki tilanteet kuulin ympäristön avoimista ovista ja ikkunoista. Milloin tuli vastustajan (Slovakian) maali ja milloin taas Italia kavensi - Mamma Mia!

Kylän raittia iltapäivän siestan aikaan

Huomiset patikat on jo suunniteltu ja matka käy jälleen Sella Gruppen suuntaan. Mr Meteo on antanut meille mieluisia ennusteita tuleville päiville, joten viimeisen Val Gardenan viikon maksimointi alkaa nyt

.
Tämä on kylän tärkein kohde. Täältä saa ihan kaikkea!

Tekniikka avuksi

Eilisen mainion päivän ja etenkin tosi kovan patikkapäivän rasitusten vuoksi päätimme tänään hyödyntää nykyajan tekniikkaa päivän kuntoilusuorituksessa. Niinpä hyppäsimme aamulla puoli yhdeksän jälkeen paikallisbussiin, joka vei meidät St. Christinan naapurikylään. Kiipesimme kylän reunamilla sijaitsevalle Col Raiserin hissiasemalle (kova ylämäki sekin) ja teimme onnistuneet kaupat edestakaisesta matkasta noin 2100 metrin korkeudessa sijaitsevalle hissin yläasemalle. Sieltä jatkoimme matkaa samantapaiselle alppilaitumelle, jolla olimme eilen Seiser Almilla.

Tältä näytti kun katsoi vasemmalle...

... ja tältä näytti kun käänsi päätään hieman oikealle.

Tämän alppilaitumen nimi on Seceda ja se on pienempi kuin Seiser Alm, mutta onneksi siellä on suuremmat korkeuserot.

Massiiviset näkymät

Ilma oli tänään loistava ja valokuviahan sitä tuli taas napsittua vähintäänkin riittävästi. Joitakin taas tuossa ohessa, mutta eihän tällaiset amatöörikuvaajat digikameralla pysty koskaan tallentamaan maisemia sellaisena kuin ne luonnossa näyttää. Klikkaile kuvia suuremmaksi.

Tässä ollaan 2500 m:ssä eikä päätä palele. (2 x klick)

Secedan huippu sijaitsi reissumme tähän asti korkeimmalla kohdalla noin 2500 metrin korkeudessa ja sinnehän sitä sitten piti kiivetä. Se on se asema, joka näkyy aamiasparvekkeellemme ja siitä on kuva blogissamme aiemmin. Tasapuolisina ihmisinä kuvasimme nyt sitten sieltä mm. kotiamme tai paremminkin Ortisein kylää.

Kuvan ylävasemmalla olevalla vihreällä
laidunalueella patikoimme eilen tuntikaupalla.
Keskellä kuvaa näkyy kotikylämme St Ulrich eli italiaksi Ortisei.

On aina vaan yhtä ihmeellinen näky, kun joka puolella näkyy erikorkuisia alppihuippuja niin pitkälle kuin silmä kantaa. Neljä ja puoli tuntia tuli kaikkiaan patikoitua tuolla Secedan alueella ja sen jälkeen taas hissillä alas. Kyllä sekin jonkinlaisesta liikunnasta kävi. Molemmilla on aina kuitenkin mukanaan reppu, joka eväineen ja vaihtovaatteineen painaa 6157 grammaa ja helpottaa ylämäkeen kävelyä mukavasti.

Viime päivien sateet ovat tulleet lumena huippualueille.

Olemme aina tähän astisilla reissuillamme myös pyöräilleet alppikohteissamme. Nyt on tehty päätös, että täällä ei pyöräillä. Syy on yksinkertainen. Täällä on suuremmat korkeuserot kuin missään muualla aiemmin. Anteeksi vaan karkeat sanat, mutta "ei kertakaikkiaan perse kestä". Ei täällä kukaan pyöräile lenkkarit jalassa ja t-paidassa+shortseissa. Täällä pyöräilevät ihmiset on urheilijoita täydellisissä varusteissa eikä maisemia katselevia turisteja. Lomaakin on mukavampi viettää, kun hermot ei ole riekaleina ja ylämäkeä on mukavampi kävellä ilman talutettavaa vuokrapyörää.

Sadepäivää

Es regnet
(vertaa kuvaan aikaisemmasta bloggauksesta)

Meteo on pitänyt paikkaansa. Pohjois-Espanjasta alkava Alppien yli Romaniaan saakka yltävä matalapaine on päällämme. Ja tänään on satanut.

Iltapäivän sateettoman hetken aikana ehdimme tehdä juoksulenkin. Juoksimme samaa reittiä kuin eilen kävelyreissullamme eli kevyenliikenteen väylää pitkin laaksoa eteenpäin St. Christinaan. Puoli tuntia tasaisen tappavaa ylämäkeen hiipimistä ei ehkä toisaalta voi sanoa juoksuksi, mutta takaisin päin tultiin loihakkaasti. Ainakin omasta mielestä. Olihan kone lämmennyt ja alamäki maksoi velat takaisin.

Parvekepelargoniat ovat vielä aika pieniä

Sade jaksoi jatkaa lenkkimme jälkeen ja zoomailin siitäkin muutaman kuvan. Onhan sen näillä Alppiseuduilla aika tavallinen säätila.

Pilvet matalalla