24.6.2010

Dolce far niente...

Ihanaa joutilaisuutta on tänään nautittu. Hyvä, jos tällä hetkellä saan tämän näytön tekstistä selvää, sillä ihana aurinko paistaa iltapäiväparvekkeellemme, kun tätä bloggailen. Tänään ei olla tehty mitään. Lukuunottamatta kympin juoksulenkkiä St Christinaan.

Lenkkipolkuamme. Terveiset vain Markolle Lausteen lenkkipolulle.

Iltapäivällä källäilimme kaupungilla, jossa oli liikkellä muutamia amerikkalaisia turistiryhmiä, mutta muuten tunnelma oli enimmäkseen unelias. Tuntui hieman omituiselta vain käveleskellä, kun on viime päivinä tottunut ahmimaan kilometrejä harppomalla kunnon askelilla.

Tuohon kuppilaan viivähdimme viinille ja Paulanerille.


Tämän Grödner Bachin (Rio Gardenan) kohina kantautuu myös asuntoomme.
Italia-pelin alkuvaiheilla päädyimme takaisin kämpille. K. oli jo henkisesti varautunut jättämään pelin vaikka katsomatta, koska ajatteli sen olevan tyypillistä Italian tuhnaamista. Koska Cityssä ei kuitenkaan ollut erityisempää sykettä tulimme asunnolle takaisin ja siirryin parvekkeelle auringonottoon. Minunhan ei tarvinnut katsella peliä, sillä kaikki tilanteet kuulin ympäristön avoimista ovista ja ikkunoista. Milloin tuli vastustajan (Slovakian) maali ja milloin taas Italia kavensi - Mamma Mia!

Kylän raittia iltapäivän siestan aikaan

Huomiset patikat on jo suunniteltu ja matka käy jälleen Sella Gruppen suuntaan. Mr Meteo on antanut meille mieluisia ennusteita tuleville päiville, joten viimeisen Val Gardenan viikon maksimointi alkaa nyt
.
Tämä on kylän tärkein kohde. Täältä saa ihan kaikkea!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voittaa just ja just Lausteen lenkkipolun. Hyvät juhannukset teille täältä TYÖPAIKALTA.

Luotoset, Anne tosin ei ole täällä vaan Tyksissä. Käski lähettää terveiset.

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos vaan ja samoin hyvää juhannusta teidän perheelle! Juhannusaamu on täällä kaunis ja päivästä tulee lämmin. Ollaan lähdössä taas vuorelle välipäivän jälkeen.

Missis L. kirjoitti...

Hyvää juhannusta!