Aurinkoiset Dolomiitit

 Tässä komeilee Latemar aamulla.

 Meillä on kesä täällä Dolomiiteilla parhaimmillaan!

 Ei tarvitse märehtiä huonoja ilmoja.

Otsikkoon voisi lisätä hymiön, sillä sää on suosinut ensimmäistä vaellusviikkoamme Dolomiiteilla. Asuinkylämme Tiers sijaitsee noin 1100m korkeudessa ja päivälämpötilat ovat pyörineet siinä 25-30 asteen välissä. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt. Vuorilla olemme parhaimmillaan kiivenneet noin 2600 metriin ja siellä lämpötila on ollut parinkymmenen asteen molemmin puolin, mutta jostakin aina välillä pääsee puhaltamaan kylmä tuuli, joka pistää pukemaan fleeceä päälle ja pipoa päähän.  Ensimmäinen viikko on ollut upea säänkin puolesta. "Sehr sehr sommerlich" lupaa meteo jatkossakin!

Tschagerjochille jyrkkää rinnettä, vaijereita ja vähän luntakin loppuun

Torstaina patikoimme Rosengartenin vuoristossa. Ajoimme autollamme Frommeralm-nimiseen (1743m) paikkaan, josta pääsee hissillä ylös Rosengartenhüttelle (2340m, myös Kölnerhütte nimellä). Alkunousu 600m tehtiin kävellen, mutta päätimme jo matkalla, että palatessa tulemme hissillä emmekä väsytä turhaan jalkojamme laskettelumäessä alaspäin.

Ylhäällä jochilla. Italiaksi nämä solat ovat 'passo'.

  

 Vajolethütte kuvan keskellä kurun päässä.

 Mehän pistäydymme siellä, kun on niin komea paikka!

Ensimmäinen 600m nousua oli tosiaan tylsähköä laskettelurinteen huoltotietä, mutta sen jälkeen homma muuttui mielenkiintoisemmaksi. Edessä oli 300m jyrkkää nousua Tschager Jochille. Reitille mahtui vähän vaijereita, lunta ja jyrkkää kivirinnettä, mutta se oli kuitenkin kohtuullisen helppo kuljettava. Ohitimme muutamia puuskuttavia italialaisia ja se kohottaa aina kummasti tunnelmaa.

Vajolethütte

Ylhäällä Tschager Jochilla sorruimme lähes aloittelijan virheeseen. Päätimme lähteä käymään houkuttelevan näköisellä Vajolethüttellä eikä se kuulunut alkuperäiseen reittisuunnitelmaamme. Ei siinä mitään, reitti Vajolethüttelle oli mukava ja itse hütte sijaitsee upealla paikalla, mutta ruokailuineen "pistäytymiseen" meni kaksi tuntia. Palatessa eri reittiä Passo Zigoladen-nimisen solan (2550m) ylitys oli  edessämme, ja sieltä pääsimme Rotwandhütten läheisyyteen. Rupesi kuitenkin mielessämme pukkaamaan kiirettä, että ehdimmekö takaisin viimeiseen alasmenevään hissiin.

 Vasemmassa reunassa Sellagruppe ja keskivaiheilla Marmolada, 

Dolomiittien korkein vuori 3343m

Paluuvaihtoehtoja oli kaksi: pitkä, suhteellisen tasakorkeudella kävely vuoriryhmän ympäri Hirzenwegiä pitkin tai sitten nousta taas yhden solan ylitse vuoren toiselle puolelle. Päätimme lyhentää kävelymatkaa ja nousta vuoren ylitse. Noh, ei kun taas yhden jyrkän mäen kiipeämiseen. Saavutimme Passo di Sforcellan kuitenkin aika helposti ja olimme taas sillä puolella vuoriryhmää, mihin oli tarkoitus palata. Rosengartenhüttelle tultiin kuitenkin ihan hyvissä ajoin ja ostettiin hissiliput alasmenoon.

 S'ole poka mikhän, se ku vain kävellään.

 Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan meille piti tulla päivän aikana vajaat 1000 korkeus- ja laskumetriä. Nyt päädyimme kävelemään noin 1800 nousumetriä ja 1200 laskumetriä. Kävelykilometrejä kertyi n. 18. Eihän se mennyt pahastikaan pieleen?

Kolmas ja viimeinen ylitettävä joch.

 Rupesi jo vähän reisissä hapottamaan.

 Eikä taas hapottanut yhtään tässä maisemassa

Reissun opetus: Alpeilla ei "pistäydytä" missään ja se meidän pitäisi jo tällä kokemuksella tietää. Täällä on kaikki kaukana tai ainakin aikaa vievän matkan päässä. No, eihän meillä oikeasti mitään ongelmaa ollut, tulipahan vain vähän ajateltua kiireempi hissille ja jalat saivat hiukan ylimääräistä treeniä. Hieno päivä joka tapauksessa ja postauksen loppuunkin voisi lisätä hymiön!

 Tässä se tirolilainen hymiö!

Auringonlasku Tiersissä

Dolce far niente...

Ihanaa joutilaisuutta on tänään nautittu. Hyvä, jos tällä hetkellä saan tämän näytön tekstistä selvää, sillä ihana aurinko paistaa iltapäiväparvekkeellemme, kun tätä bloggailen. Tänään ei olla tehty mitään. Lukuunottamatta kympin juoksulenkkiä St Christinaan.

Lenkkipolkuamme. Terveiset vain Markolle Lausteen lenkkipolulle.

Iltapäivällä källäilimme kaupungilla, jossa oli liikkellä muutamia amerikkalaisia turistiryhmiä, mutta muuten tunnelma oli enimmäkseen unelias. Tuntui hieman omituiselta vain käveleskellä, kun on viime päivinä tottunut ahmimaan kilometrejä harppomalla kunnon askelilla.

Tuohon kuppilaan viivähdimme viinille ja Paulanerille.


Tämän Grödner Bachin (Rio Gardenan) kohina kantautuu myös asuntoomme.

Italia-pelin alkuvaiheilla päädyimme takaisin kämpille. K. oli jo henkisesti varautunut jättämään pelin vaikka katsomatta, koska ajatteli sen olevan tyypillistä Italian tuhnaamista. Koska Cityssä ei kuitenkaan ollut erityisempää sykettä tulimme asunnolle takaisin ja siirryin parvekkeelle auringonottoon. Minunhan ei tarvinnut katsella peliä, sillä kaikki tilanteet kuulin ympäristön avoimista ovista ja ikkunoista. Milloin tuli vastustajan (Slovakian) maali ja milloin taas Italia kavensi - Mamma Mia!

Kylän raittia iltapäivän siestan aikaan

Huomiset patikat on jo suunniteltu ja matka käy jälleen Sella Gruppen suuntaan. Mr Meteo on antanut meille mieluisia ennusteita tuleville päiville, joten viimeisen Val Gardenan viikon maksimointi alkaa nyt

.
Tämä on kylän tärkein kohde. Täältä saa ihan kaikkea!

Ihan normi työpäivä

Tänään olimme päättäneet olla tavallistakin virkeämpiä Matti Meteon säätiedotuksen ja iltapäivällä alkaneen Saksa-Serbia mm-futiksen vuoksi ja herätys oli aamulla jo kello kuuden aikaan. Seitsemältä olimme jo liikkeellä vaelluskengät jalassa ja kohteena oli Ausserrasschöttz-vuori, jonka huippu on noin 2100 metrissä. Nousua kylästämme tulisi siis noin 900 metriä. Aamu oli kaunis, aurinko paistoi ja kylä heräili hiljalleen touhuihinsa, kun kävelimme kylän ylälaitamille, josta reittimme lähti. Tuli väkisinkin mieleen, että normaalissa arjessa kävelisin juuri samaan aikaan työpaikalleni. Täytyy myöntää, että tuppasi hiukan hymyilyttämään ihan silkasta tyytyväisyydestä.

Ylläolevassa kuvassa näkyy reitti mikä sitten päivän aikana tuli patikoitua. Reissuun meni aikaa noin neljä tuntia. Tällaisen vähän tavallista pidemmän matkan hyvä puoli on, että ei tarvitse joka päivä tehdä pitkiä vaelluksia vaan voi ottaa tuollaisia kevyitä aamupäiväkävelyitä. Tällä kertaa reitti oli kohtalaisen hyvin opastettu. Nousimme Rasschöttzhüttelle, joka tosin oli suljettuna, koska vuorelle tehdään uutta hissilinjaa. Ensimmäinen kerran täällä näimme opasteessa jopa arvion kuinka kauan hüttelle nousu yleensä kestää. Muualla nämä aika-arviot ovat itsestään selviä, mutta nämä italialaiset taitavat muutenkin olla aika suurpiirteisiä noiden aikataulujen noudattamisen suhteen. Alapuolella olevat valokuvat on merkitty karttaan numeroin.

Kuva 1. Ortisein kylä aamuauringossa. Sellagruppe ja Lankofel-vuoretkin näkyivät upeasti taustalla. Tämä kuva ehkä ainakin kannattaa klikata suuremmaksi (suurenee kaksi kertaa).

Kuva 2. Nousun alkupätkä (ensimmäinen tunti) oli perhanan jyrkkää kivistä polkua. Siinä sai välillä ihan tosissaan Kummelin sanoin "puristaa perseellä" päästäkseen eteenpäin tai oikeastaan lähes suoraan ylöspäin. Ihmettelimme, että kukahan nuo kaikki kivet on käynyt asettelemassa tuohon polulle turistien tallattaviksi? Onkohan Benito M. aikoinaan määrännyt pojat talkoisiin?

Kuva 3. Tässä ollaan jo lähes huipulla ja esittelyssä täydellistä patikointitekniikkaa.

Kuva 4. Pilvien yläpuolella on mukava pitää kahvitauko. Nousuun meni aikaa kaikkiaan vajaa pari tuntia.

Kuva 4. Nousimme siis hissittömälle vuorelle ja luulimme, että koko vuorella ei ole muita kuin me kaksi. Olimme väärässä. Kuvassa näkyvän porukan tapasimme vuoren huipulla kulkevan Panoramawegin varrella. Vaihdoimme kuulumiset ja jatkoimme matkaamme.

Kuva 4. Matti Meteo tiesi tänäänkin. Pilvisyys lisääntyi aamun aikana, mutta vilahti siellä välillä Dolomiittien vuoristoakin. Laskeutuminen takaisin kylään sujui ongelmitta ja klo 11.oo aikaan paarustimme taas jo kylän kujilla. Tavallisesta arkityöstä poiketen täällä tehdään urakkahommia ja päivän työt oli siinä. Kotiin, suihkuun, lounas ja sohvan nurkkaan katsomaan kylläkin täysin onnettomasti päättynyttä Saksa-Serbia matsia. Ei paha päivä. Tähän voisi vaikka jopa tottua.