24.7.2010

Sateinen Samstag

Niinkuin terävät lukijamme huomaavat, ovat sadepäivien bloggaukset ihan vaan lämpimikseen horisemista. Niin tänäänkin. Koko päivän on satanut, ja jos nyt jotain tahoa voi tästä onnitella niin Mr Meteo oli pitkästä aikaa ihan tismalleen oikeassa. Me olemme kokeneet kuitenkin niin yltäkylläisen kauniita ja kirkkaita vaelluspäiviä, että tämä ei enää meitä masenna. Nyt kun on jo alkuilta ja sade on lakannut, saattaa nähdä että huiput ovat peittyneet lumeen.

Aamulla kauppareissun jälkeen pinkaistiin juoksulenkille Hippachiin ja takaisin. Kastuttiin yltä päältä, mutta nythän on kesä. Sen jälkeen jatkoimme hikoilua PhysioTherm -saunassa.


Näitä saa tilattua olohuoneen nurkkaan ylläolevasta linkistä
Aiemminkin blogissamme mainittu infrapunasauna ei varmaankaan suomalaisten mielestä ansaitse tulla mainituksi 'saunaksi'. Saunan kotimaana (kyseenalaisesti) Suomessa ei varmaankaan noita hikimajoja myydä. Silti ne ovat tehneet läpilyönnin ainakin Keski-Euroopassa. Majoitustalossamme vaatekaapin kokoinen kaksipaikkainen koppi sisältää kaksi peräseinässä olevaa infrapunavastusta, joiden eteen istutaan ja tällätään selkäranka vastuksen kohdalle. Halutessaan saa ohjeet kuunnella kabiinin automaattisista kajareista useammalla kielellä tai lukea kabiinin seinästä. Vastukset lämpiävät ja kymmenen minuutin kuluttua alkaa hiki virrata vaikka koppi muuten on lämmennyt hädin tuskin yli 30 asteiseksi.

Istujaa vastapäätä olevat vastukset pitävät huolen siitä, ettei kylpijä tunne kylmää jaloissaan tai etupuolellaan. Vastusten lämpötilaa voi säätää, jos alkaa liikaa kuumottaa. Selkärankaa lämmittävät vastukset kiihdyttävät verenkiertoa ja valmistajan mukaan täten poistavat kuona-aineita kehosta. Saman tekee tietysti suomalainenkin sauna, jossa kuumuuden saa kokea koko kehollaan. Löylyssä ei tosin jaksa kovin pitkään kärvistellä ilman happihyppyä. Infrapunasaunassa jaksaa kuitenkin istuskella valmistajan suosittaman 30min ilman, että tulee tarvetta lähteä jäähylle happea haukkaamaan. Jos juttuseuraa ei ole, voi saunassa vaikka lukea tai ratkoa sudokua, mikäli ei hikoile ihan sikana, kuten toinen meistä, jonka verenkierto kiihtyy ihan formulamalliin. Se on todettu patikassakin.

Keittokattilan kansi aukesi tänään leikiten ja samaa soppaa riittää vielä huomiseksikin. Jos ketään kiinnostaa ja vaikka ei kiinnostaisikaan, tulee tässä muutama kuva majapaikastamme.


Ruokala


Blogin kuvatoimitus


Kartanlukijan paikka
Futiskatsomo

Parveke

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terävät (!!) lukijat huomaa! Mutta yx terävä lukija kyselee tyhmiä: ettekö te nyt tottavie pysy siellä ihanassa kämpässänne edes yhtä sadepäivää? Pitää hypätä Hippachin lenkkiä aivan tingillä! Äikkistä, moon ollu tänään mustikas....
Edelleen täällä elävän leskenä voivottelen....

Sahe kirjoitti...

Juu, samoja kommentteja täältäkin kuin edelliseltäkin lukijalta, ottakaa nyt välilla iisiisti. Aivan katellisena kuitenkin luen, että teillä on satanut siellä. Sateet kun ovat vältelleet näitä Aurajoen rantoja todella tehokkaasti ja nyt kaikki alkaa olla ruskeaa ja kuollutta ja enpä olisi ennen uskonut sanovani tätä, mutta voi kun sataisi! No, nyt on luvattu illalla sadetta (siis kello on puoli yksitoista illalla ja mitään ei vielä ole näkynyt), toivotaan parasta. Sen jälkeen tänne onkin taas luvattu tuollaisia 30 asteen lämpötiloja. Hyvää yötä täältä, aion nyt keskittyä kulttuuriin, telkkarista tulee näet Harry Potter-elokuva.....Terveisin Heli

Jaaskarit kirjoitti...

Näinhän sen on. Kosteena pysyy paremmin tuoreena. Ilta on kulunut rattoisan Open Air konsertin katselussa telkkarista. Siellä muuten esiintyi muinoin Tirler almilla vahingossa tapaamamme Rudi Giovanninikin. Tietämättämme hän taisikin olla aikamoinen tähti Itävallassa. Löydätte jutun juhannuksen aikaisilta sivuilta 25.6.
http://mieluustimaailmalla.blogspot.com/2010/06/hyvaa-juhannusta.html

Sahe kirjoitti...

Ajattelin vaan vielä raportoida paikallista draamaa...(ja kyllä, luen myös teidän vastauksenne, kiitos niistä), naapuritalossa hoidossa oleva anerikan mastiffi yritti tappaa meidän talossa olevan ylämaan terrierin. Onneksi loppujen lopuksi ei käynyt pahasti vaikka ehtihän tuo mastiffi purra tuota terrieriä. Miksi ihmiset eivät voi hankkia itselleen koiria, minkä kanssa pärjäävät, valinnan varaa roduissa ainakin on? Nytkin vain nopealla toiminnnalla katastrofi vältettiin. Lisäkommenttina vielä, täällä ei vieläkään sada!