25.7.2010

Lepopäivä musiikin parissa


Illalla jaksoi jo paistaa Tuxertaliin
Tänään on sitten noudatettu ystävällisten kavereiden neuvoja ja pidetty ihan totaalinen vapaapäivä liikunnasta. Aamulla satoi ja näytti synkältä, joten ei lähdetty minnekään. Klo 11.00 alkoi Mayrhofenin Waldfest-niminen festivaali ja päätettiin lähteä sinne katsomaan mitä siellä on tarjolla. Paikka oli sama, jossa aikoinaan katseltiin futiksen pronssimatsi kavereiden kanssa.

Nämä pojat soittivat neljä tuntia aamu yhdestätoista alkaen

No siellähän oli porukkaa vaikka kuinka. Ilmakin selkeni ja aurinko paistoi vaikka välillä tuli sadekuurojakin. Päivän aikana festareilla esiintyi kaksi paikallista bändiä eli Zillertar Power ja Z3 ja tilaisuus jatkui vielä, kun me lähdimme pois iltapäivällä. Oli taas mukava kuunnella paikallisia soundeja ja ihmeteltiin miten näin pienestä paikasta voi löytyä näin paljon eri yhtyeitä, jotka soittavat hyvää musiikkia. 3-5 soittajan kokoonpanoja, jotka välillä vaihtelevat soittimia keskenään ja useimmat osaavat jodlata maallikon korvaan mainiosti. Kertakaikkisen mukavaa kuultavaa eikä musiikki ole todellakaan hanurista vaikka haitareita on useimmiten kaksin kappalein. Eli festareille päästiin tänäkin vuonna vaikka Oktoberfesteiltä välivuosi tulleekin.

Tapahtuman järjestäjällä, paikallisella metsästysseuralla, oli luonnollisesti oma soittokunta.
Ja tokihan joka pumpulla pitää olla omat snapsinlaskijat tynnyreineen.

Pyhäpuvuissaan

Hattutyyli oli pistämätön

Porukkaa oli tosiaan paikalla vähintäänkin runsaasti ja tunnelma oli ihan mainio. Pitkissä pöydissä väki paikalliseen tapaan heilui sivuttain käsikynkkää ja ihmeteltiin jälleen kerran, että miten ne täällä Itävallassa ja Saksassa osaavat kaikkien laulujen sanat? Ja hauskaa tuntuu olevan. Porukat taputtavat rytmiä ja osallistuvat bändin huuteluihin innoissaan. Tunnelmallisia ruokakojuja oli paljon ja mielihalunsa mukaan sai valita paistettujen kanojen, schnitseleiden tai bratwurstien välillä. Taidettiin jossakin myydä oluttakin ja muita virvokkeita. Hauska tilaisuus ja kuultiinpa taas oikein kunnon annos zillertalilaista musiikkia, joka varmaan kelpaa suomalaiseen makuun mainiosti.

Täällä ei pipo kiristä, eikä uskonto (niin vahva kuin sen ilmentyminen täällä muuten on) ahdista. Lisäksi on huomattavaa, että täällä tapahtumat ja hauskanpito on ihmisten aikaan. Bändien iltaesiintymiset alkavat klo 19 ja yleisö pääsee yöunillensa jo kymmenen jälkeen.


Tässä häivähdys Waldfestplatzilta

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Genial brief and this enter helped me alot in my college assignement. Thanks you seeking your information.