Missä kuljimme kerran

 Perjantaiaamun tunnelmia. Tiukkaa nousua ja
sodanaikaisia bunkkereita kalliorinteessä.

Perjantaina vaihdoimme näkökulmaamme taas uuteen osaan Pustertalin laaksoa. Menimme bussilla Sextenin (Sesto) ohi Kreuzbergpass-nimiseen solaan, josta nousimme ylös vuorelle ja palasimme maisemareittiä takaisin kohti Fischleintalia, johon laskeuduimme viimeksi Drei Zinnen patikaltamme maanantaina. Saman reitin kävelimme myös kolme vuotta sitten. Päivä oli taas kaunis ja reitti aivan nautinnollinen. Muutaman sadan metrin näköalanparannus noustiin, kun sopiva polku siihen ilmeni.

Kohteemme Burgstall on nuolen osoittamassa paikassa.

 Helppo ja lähellä eikö vaan? Pala kakkua.

Ilma oli selkeä ja näkyvyys hyvä. Vasemmalla näkyvä valkoinen huippu

 on Grossglockner, missä kuljimme kerran.

Reittimme pituudeksi tuli 18km ja nousua tuli 900 metriä ja laskua 1100 metriä, kun palasimme eri paikkaan kuin mistä lähdimme. Aika mukava kuntoilureissu ja ihmettelimmekin välillä, että miksi tänä vuonna jalat eivät ole perinteiseen tapaan kipeytyneet oikeastaan yhtään ensimmäisten patikkareissujen jälkeen? On siis kävelty yksinkertaisesti liian vähän, tai sitten Bioteekin Super-Mg magnesium pelittää. Uskomme jälkimmäiseen. Koettiin siis aivan mainio päivä, jonka K:n mielestä tietenkin kruunasi Saksan voitto Ranskasta!

Juomatauolla

Vastapäisellä vuorella kulkee Karnische Höhenweg, missä kuljimme kerran.

  Todella erilaiset vuoret verrattuna Dolomiittien kalkkikivivuoriin.

 Näkymä Burgstallilta Rotwandwiesen suuntaan

Lauantaina oli taas lepo- ja huoltopäivän vuoro ja päätökseemme vaikutti myös  hieman epävakaiseksi luvattu sää. Kuukauden lomassa on se hyvä puoli, että voi yrittää valita ilmoiltaan parhaita päiviä patikoilleen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aamulla kämpillä vötkistellessämme ihmettelimme, että voisihan sen loman näinkin viettää eikä herätä aamuisin kuuden aikaan kiirehtimään bussiin ja vuorelle. No, on niitä onneksi sitten ihan lepolomiakin.

Karujen kivimaisemien jälkeen saavuimme vehreään Rotwandwieseen.

Tuloreittimme

Keskellä korkeimmat huiput nimeltään Dreischusterspitze, 3152 m.

 Niillä on täällä aikaa miettiä sopivia nimiä kaikille vuoren huipuille.

Lounaan aika oli Rotwandwiesen Hüttellä. Hüttet ovat aivan

 ehdottomia suosikkejamme ja vaeltajan keitaita.

Siitä sitten laakista suolatasot kuntoon. Tiroler Gröstl ei petä koskaan,

 mutta tämä taisi olla kaikkien aikojen paras!

 Tirolin Sydänliiton merkki oli taas menussa tämän annoksen kohdalla.

Aamupäivällä käytiin kauppareissut ja huomattiin, että keli kuitenkin kirkastui hienoksi. Eihän silloin sovi jäädä vain majapaikkamme liegewieseen makoilemaan lepotuoleille. Huoneistoomme kuuluu suhteellisen ajettavat polkupyörät, joten otimme ne käyttöömme. Muutaman tunnin ajeleskelimme. Ensin noustiin kotilaaksoa muutama kilometri ja korkeusmetrikin ylöspäin kohti Wahlenia ja Kandellenia. Sitten lasketeltiin alas ja tarkistimme oliko Toblacher Seen vesi edelleen turkoosia. Oli se. Hiihtostadionin ohi hurautimme vauhdilla. Siellä oli aika hiljaista. Hiihtoniilot ovat ilmeisesti vielä kesätunnelmissa. Alkoi uhkaavasti pilvistyä ja nälkäkin jo muistutti.

Toblacher See

Lounas nautittiin mainiossa Lauran paikassa aseman läheisyydessä Neu Toblachissa. Siellä on hinta ja laatu kohdallaan. Koska sade ei tullutkaan, vaan taas alkoi paistaa päätettiin vielä käväistä katsomassa vanhaa tuttua Innichenin kylää. Totesimme myös jälleen kerran, että näissä korkeuseroissa on mukavampi pyöräillä alamäkeen kuin ylämäkeen.

  Innichenissä vietimme kuukauden vuonna 2011. Taisi muuten nuo

 samat vuoret olla kylän ympärillä silloinkin, jos oikein muistamme.
 Voimme toki olla väärässäkin.

Onko muuten muilla bloggerin käyttäjillä tietoa miksi vain osa blogiin laitetuista kuvista avautuu suureksi klikatessa? Osa ei?

Toblachissa

Nämä näkymät näpättiin junasta. Ei kuitenkaan Ikaalisissa VR:n kyydissä.

Innsbruck jäi taakse lauantaiaamuna. Nousimme junaan kohti Etelä-Tirolia ja Italiaa. Junan kaukainen päätepiste oli Venetsia, mutta me nousimme kyydistä jo tunnin köröttelyn jälkeen Franzenfestessä (Fortezza). Koska tämä Italian alue on saksankielinen, on täällä paikannimet molemmilla kielillä. Käytämme blogissamme saksankielisiä nimiä. Täällä puhutaan saksaa, italiaa ja ladinin kieltä ja me pärjäämme englannilla ja rallisaksalla.

 Matkalla maitokauppaan

Franzenfeste on pieni asema, josta lähtee oma junareitti Pustertalin laaksoon. Reilun tunnin tuossa erityisen siistissä ja tilavassa junassa köröteltyämme saavuimme kohteeseemme Toblachiin. Majoituspaikkamme Appartements Rienznerin isäntä oli meitä vastassa autollaan. Kaikki kinttuvoimat jäivät siis vielä reserviin.

Toblach-Dobbiaco. Tämän päivän patikasta ei jäänyt juuri jälkipolville kerrottavaa.

Sunnuntaina oli aika ensimmäiselle patikalle. Pyhälle oli luvattu huonoa säätä, joten valitsimme  kevyen reitin, jotta emme kävele jalkojamme puhki heti ensimmäisenä päivänä turhaan. Kävelimme Haunold-vuoren rinteillä Pusterlaakson suuntaisesti kohti Innicheniä, jossa asustelimme kuukauden kesällä 2011.

Innichenissä  asuimme vuonna 2011
 

Haunoldhüttellä. Ei tarvinnut kahdesti käskeä.

Kevyelle patikalle kertyi mittaa 16km ja korkeusmetrejä tänään vain vajaat 600 metriä. Sää oli aamupäivän oikeastaan luvattua parempi vaikka utua oli ilmassa. Luvattu sade saapui keskipävän jälkeen, kun olimme jo laskeutumassa Innicheniin lounaspaikaltamme Haunoldhütteltä. Meillä on erinomaiset sadevarusteet ja tänäänkin ne pysyivät kuivana repuissa lähes loppuun saakka. Eihän niitä kannata päälle laittaa silloin, kun alkaa sataa vaan vasta sitten, kun on satanut jo tunnin.

 Laiskuuden huippu. Pukee sadevaatteet repusta päälleen,

 kun on satanut jo tunnin.

Iltapäivällä palauttelimme Toblachin sunnuntairuuhkassa

 Todella monet ovat pyytäneet meiltä Toblachin kirkon valokuvaa.

 Bitte schön!

Täällä on high season, mutta olimme onnekkaita ja

 onnistuimme löytämään erittäin edullisen majoituspaikan!

Tästä se lähtee. Tulevina päivinä lisäämme kierroksia, jos/kun/ ja toivottavasti sää paranee. Silloin suunnataan korkeammalle ja paremmille näköaloille. Päivät patikoidaan ja illat seurataan mm-futista. Ylen erinomainen kisastudio Pasilasta on vaan vaihtunut Saksan tv:n vastaavaan Rio de Janeirosta. K:n unelmaelämää ja Janellekin osittain...

Kunniamaininta Ylen kisastudiolle, mutta saksalainen laittaa puitteissa paremmaksi.

 Livestudio Rio de Janeirossa.

 Toblachissa on kuitenkin se paras kisastudio!

Innichen/Hochpustertal, aina matkan arvoinen!

Innichenin kylä ja Haunoldin vuori.

Hochpustertalin matkailusivustolla mainostetaan: Innichen/Hochpustertal - immer eine Reise wert! Tällä kertaa mainos pitää paikkansa ainakin meidän mielestämme, sillä Pustertalin laakso ja itse Innichenin kylä ovat olleet todellakin matkan arvoisia. Reilut kolme viikkoa olemme täällä saaneet viettää hienoa aikaa, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Lauantaiaamuna lähdemme junalla Meraniin, mutta voisimme kyllä joskus palata tänne Pustertaliin ihan mielellämme. Varmasti hienoja patikkareittejä jäi vielä käymättä vaikka useita upeita ehdittiin taivaltaakin.

Appartments Paul Lercher

Asunnossamme oli 2 huonetta, pieni keittiö ja parveke.
Hyvä asunto ja upeat parvekemaisemat.

Innichen ja Pustertal Toblachin suuntaan.
Kuvan keskellä oleva vuori on Sarlkofel ja se sijaitsee Toblachin kohdalla.

HURJAT TULEE!
Huomaa upeat lieskamaalaukset keulassa ja kyljissä.

Lukuisia hymyjä huulillemme ovat nostattaneet kylän papat, jotka liikkuvat tuollaisilla kolmipyöräisillä pikkukotteroillaan "vauhdikkaasti". Kutsuimme heitä nimellä HURJAT! Kuski mahtuu hädin tuskin änkeytymään ohjaamoon, mutta ei se menoa haittaa. Ja tietenkin kunnon kulkupelissä lava tulee olla tavaran kuljetusta varten! Kuvassa meno oli äitynyt ihan niin riehakkaaksi, että kaveri oli otettu kyytiin lavalle. Vauhdin hurmasta huolimatta vaari heilautti komeasti kättään kohdallamme ja kajautti "Grüss Gott!" Siihen on hyvä päättää bloggaukset Pustertalin osalta kesällä 2011! Palataan asiaan pian Meranista.

Lienz, Innichen ja Haunoldköpfl

Alamäkeen pyöräillessä oli aikaa pysähtyä poseeraamaan kuvaajalle

Kahden kovan patikkapäivän jälkeen on pitänyt taas vähän rytmittää tätä olemista täällä ja vuorossa on ollut rauhallisempaa ohjelmaa. Tiistaina otimme polkupyörät allemme ja lähdimme käymään pyöräreissulla Itävallan puolella Lienzin kaupungissa. Tästä on matkaa Lienziin 44 kilometriä, mutta Lienz sijaitsee 500 metriä alempana kuin Innichen, joten reissu oli helppo. Etenkin kun luovutimme pyörät vielä Lienzissä palautuspisteeseen ja palasimme kotiin junalla. Turisti-infossa reittiä luonnehditaan helpoksi ja kauniiksi ja molemmat tiedot pitivät paikkansa. Alamäkeen kaunista Pustertalia ja reitin varrella ehkä kymmenkunta toinen toistaan idyllisempää pikkukylää. Turkoosiin vivahtava Drau-joki virtasi vuolaana pyörätien vieressä ja päivä oli kaunis.

Tällaisia kyliä oli reitin varrella

Lienzer Dolomiten ja Drau-joki, joka yhtyy 700km päässä Tonavaan

Lienzin keskustassa

Reitin helppous näkyi siinä, että porukkaa oli pyöräilemassä todella paljon. Ihan pienet lapsetkin olivat pyörillään liikkeellä vanhempiensa valvonnassa. Paluumatkalla juna oli aivan täynnä eikä kaikille ollut istumapaikkoja ja junia kulkee tuolla välillä tiuhaan. Tuumailimme, että emme haluaisi olla tällä reitillä sesonkiaikaan, kun nyt hiljaisena aikanakin väkeä riitti noin paljon.

Innichenin kirkon kuvaa on varmasti monessa
paikassa odotettu kuumeisesti. Siinä se on!

Täällä Innichenissä näkyy hyvin, että kesä etenee ja ilmeisesti ihmiset ovat yhä enemmän lomalla. Pari viikkoa sitten kylän raitti oli hyvinkin hiljainen, mutta nyt on päivisin jo aika vilkasta. Vaan tuskin tähän pikkukylään nyt mitään karnevaalimeininkiä kuitenkaan syntyy. Mukavan rauhallista edelleen.

Tällaisia pikkukujia täällä on

Eilen käväisimme Haunoldköpflillä

Eiliselle oli luvattu kaunista aamua, mutta sadetta iltapäivästä alkaen. Tämän vuoksi päätimme lähteä liikkeelle jo varhain ja käväistä kotivuorellamme Haunoldilla kohteessa nimeltä Haunoldköpfl. Se on jonkinlainen näköalanyppylä ja hyvät näkymäthän sieltä olikin. Haunoldköpfl on tasan 1km korkeammalla kuin kylämme ja nousimme sinne kyllä aika reipaalla tempolla, kun tiedossa oli sadetta iltapäiväksi ja halusimme välttää sen. Juuri tuolla asenteellahan sitä kannattaa vuorelle lähteä. No, hyvin meni kuitenkin. Nousu kesti 2 tuntia, ruokailimme ylhäällä ja nautimme maisemista. Emmekä kastuneet. Tänään ja huomenna perjantaina huilataan ja sen jälkeen tänne on luvattu upeita ilmoja, joten oikein kunnon patikkapoluille palataan viikonloppuna.

Reppu ja reissumies.
Siellä kaukana ne siintää taas: Die Drei Zinne.

K tiirailee kotikylään.
"Jane, Haunoldhüttellä on hanassa Forstia ja Jorahüttellä Gösseriä.
Päätetään patikkamme Jorahüttelle, jooko?"

Mut mitä reppu sisältää?
Kuvaan pöllähtänyt naakka nimeltään Horst
oli satunnainen tuttavuus eikä kuulu porukkaamme vakituisesti.

Niin, repuissa kulkee päivittäin mukana 2 x 1,5l vesipulloa, 1l keittoa termoksessa, sämpylöitä (RUNSAASTI täytteitä), banaaneja, suklaata, puhelimet, leatherman, ensiaputarvikkeet, kiikari, kamera, vaihto- ja sadevaatteita, hanskat, istuinalusta, aurinkolasit, särkylääkkeitä, kyypakkaus ja kartat. Niin ja kuulemma vielä huulipuna. Terveisiä Paulille! Joka tapauksessa muutaman kilon kantamus on molemmilla selässään, jotta nousut eivät tunnu liian kevyiltä.

Tätä se oli sitten illalla.
Otos näpättiin parvekkeeltamme.

Pari päivää palautellen

 Luostarinkulmassa on Bruneckin vanhankaupungin portti

Kahden kovan patikkapäivän jälkeen torstai ja perjantai otettiin ihan rennosti ja palautuen. Torstaina käytiin iltapäivällä junalla Pustertalin pääkaupungissa Bruneckissa. Bruneck on tosi kaunis vajaan 16000 asukkaan kaupunki ja junalla matka Innichenistä sinne Pustertalia pitkin kesti noin 40 minuuttia.

 Kaupungin pikkuisen linnan mäeltä näkyi mukavasti ympäristöön.

 Nättiä ja rauhallista katukuvaa

Perillä saatiin kokea noin tunnin pituinen niin voimakas sade- ja ukkoskuuro, että harvoin näkee. Se laittoi koko junaliikenteen niin sekaisin, että paluujunamme myöhästyi ensin puolitoista tuntia ja sitten koko porukka pakattiin bussiin ja bussi toi meidät takaisin Innicheniin. Emme kuitenkaan ottaneet ihan hirveätä stressiä tilanteesta vaan tuumailimme, että seuraava aika pakollinen meno on elokuun puolivälin paikkeilla, mutta sitä ennen aikataluamme voi sovitella reilustikin.

 Pitkähköksi venyneen Bruneckin reissun palkitsi näkymä kotikadulta kohti Haunoldia

Eilen kävimme sentään jo juoksulenkillä Pustertalin pohjukkaa pitkin kulkevalla pyörätiellä. Todettiin yhdessä, että kohdevalintamme on osunut paikalleen Innichenin ja Pustertalin osalta. Oli kiva juosta lenkkiä, kun molemmin puolin nousivat vuoren rinteet satojen metrien korkeuteen ja näkyvillä oli Dolomiittien kalkkikivivuoria ja vihreitä metsiä ja niittyjen rinteitä. Kaunista. Aivan mainio paikka lomailuun, kuntoiluun ja elämästä nauttimiseen.

Tänään haimme sentään jo vaelluskengät kuivaushuoneesta ja käytiin pieni patikkareissu Toblachissa. Tällä kertaa laakson eri puolta kuin viimeksi. Tarkoitus oli vaan vähän treenata ja katsella maisemia uudesta kulmasta. Kävimme noin kolmen tunnin reissun ja se oli ihan sopiva tälle päivälle. 

 

Vilahdus laaksomme pohjasta. Harmittelimme, että tähän asti aurinkoiset

ilmat on patikoitu muualla ja kauniista asuinlaaksostamme on vain pilvikuvia. Asia korjataan.

 

 Tämän päivän nuotit: suoraan ylös kotikylästä 600m ja muutama kilometri länteen 

melkein tasamaata, jonka jälkeen jyrkkä alamäki Neu Toblachin kylään.

 Toblach. Kaukana korkealla pilvien takana näkyy Toblacher Pfannhorn,
jonne yritämme tehdä täällä vielä oikein Kuningaspatikan!

Tuleviksi päiviksi on luvattu hyvää ilmaa ja nyt meillä on taas akut täynnä ja jalat täynnä virtaa reippaisiin suorituksiin. Huomenna olisi tarkoitus lähteä matkaan heti varhain aamusta, mutta kohde on vielä avoin. Varmaa on kuitenkin, että Innichenin kylän lauantai-illan "Tanz und Stimmung" jää meiltä väliin ja toivottavasti Meteo osuu ennustuksissaan liki oikeaan huomisen osalta.