Radio Tirol soi jälleen!

 Juhannusaattona hymy oli herkässä Alta Badiassa

Perjantaiaamuna haimme vuokra-automme Innsbruckin lentokentältä ja ajelimme Brennerin solan kautta Italian puolelle kohti Dolomiitteja. Radio Tirol on varma valinta täällä, vaikka ymmärrämme ohjelmasta säätiedotukset ja kovalla voluumilla pauhaavan saksahumpan. Vajaan parin tunnin matka Alta Badian alueelle Gadertaliin taittui mukavasti aurinkoisessa säässä alppimaisemissa. Ei haitannut Brexit eikä mikään muukaan, hienoa olla täällä taas!

 Itävalta on uutisten mukaan rakentanut raja-aitaa Brennerin solaan Italian rajalle, jos pakolaisvirta käy liian suureksi Italian kautta Itävaltaan. Ainakin nyt tilanne Brennerissä näytti rauhalliselta ja toivottavasti pääsemme parin viikon kuluttua takaisin samaa reittiä ilman suurempia jonottamisia.

Autobaanalta käännyimme ensin itään Pustertaliin, joka on meille tuttu pariltakin kesältä

 Pustertalista käännyimme etelään Gadertaliin

Paikalliset kertoivat ja itsekin olemme seuranneet netistä, että tällä alueella on ollut tosi kylmä ja sateinen alkukesä. Juhannuksena kaikki oli toisin, sillä ilma oli hautovan helteinen. Illalla tulikin sitten voimakas ukkoskuuro, mutta se ei enää meitä haitannut. Olimme sen verran ajoissa perillä Badian kylässä, että ehdimme jopa käväistä pienen verryttelupatikan kotirinteessä. Ilmeisesti oli pelkona, että emme ehdi tulevan kuukauden aikana jaloitella tarpeeksi?

Rifugio Lee oli kesän ensimmäinen hüttemme

Ensimmäisen yön Badiassa vietimme Hotelli Cavallinossa, koska varsinaisen majapaikkamme Ciasa Andyn lomahuoneisto vapautui normaaliin tapaan vasta lauantaina. Tämä lauantai onkin nyt mennyt majoittumisessa ja huoltohommissa. Tästä se patikkaloma vasta alkaa!

 Alhaalla Badian kylä

 Gadertal

 Iltapäivällä alkoi kehittää ukkosta

Kohti Zillertalia

 Majapaikkamme pihalla oli hevostila, kanoja ja vuohia. 

Pikkukilit karkasivat aina välillä aitauksestaan meitä tuijottelemaan 

ja emo kutsui niitä huolissaan takaisin.  Yleensä hävisimme tuijotuskilpailun.

 Lomamme Pustertal-osuus on lopussa ja lauantaina matkustamme junalla Itävaltaan Zillertalin laaksoon ja Mayrhofenin kylään. Keskiviikkona ja torstaina patikoimme kevyesti ja teimme 4-5 tunnin pituiset patikoitsijan perusreissut. Olemme kuitenkin saaneet näinäkin päivinä ihan riittävästi fyysistä haastetta ja jokaisen reissun päätteeksi on ollut sellainen olo, että jotain on tehty. Bertihütten kävely tehtiin Kreuzbergpassilta lähtien reittiä 124. Misurinan pikkukävely lähti järven rannalta länsipuolelle reitille 224 ja 222.

 Keskiviikkona kävimme Bertihüttellä. Reitti kulki taas uskomattomissa paikoissa

 ja askeleen vakaus oli paikoin tarpeen.

"Hütte näkyy jo" on lempihuudahduksemme. Tällä kertaa Bertihütte.

Torstaiaamuna Misurinan järvellä pilvet leikkivät

Lago di Misurina reittimme varrelta nähtynä. Heitimme rengasmatkan 
näköalareitillä vastapäätä samoja vuoria, joilla kuljimme viimeksi Misurinalla.

Pustertal on meille erittäin mieluinen patikkaloman kohde. Täällä riittää reittejä ja valinnanvaraa löytyy mielestämme monen tason patikoitsijoille. On polkuja, joissa voi revittää kropastaan irti kaiken ja testata korkeanpaikan sietokykyään tai sitten voi mennä hissillä tai bussilla upeille näköalapaikoille. Pustertal pysyy edelleen korkealla Jaaskareiden patikkakohteiden rankinglistalla!

 Torstain maisemia välillä ilman Misurinan järveä.
Näkymä Popenan laaksosta kohti Forc. Popenaa 2214m, jonne nousimme.

Tuleehan sitä välillä tuolla jyrkkää ja loputonta rinnettä kiivetessä mieleen, että onko tässä enää mitään järkeä? Maitohapot kiehuvat reisissä, lisähappi olisi tarpeen ja sydän kairaa itseään ulos rinnasta. Hiki kirvelee silmissä, on kylmä tai liian kuuma ja tekisi mieli huutaa täysillä kuruihin kaikumaan jyrkät ärräpäät. Onko tämä ihan hölmöläisten hommaa?

Epäuskon hetkellä kannattaa pysähtyä... 

...katsella hetken aikaa ympärilleen...

 

...ja todeta, että onhan tämä nyt mahtavaa olla
 täällä ja patikoida näissä maisemissa!
 Ei lainkaan hölmöläisten hommaa.

Perjantaiaamu oli odotettua kauniimpi. Lähdimme Höhlenstein/Landrosta suosittua

 reittiä Rienztalia pitkin kohti Zinnejä. Olimme iskussa ja suoritimme paljon ohituksia.

 Tuli oikein hyvä mieli.

Nousu  Wildgrabjochille oli paikoin kesän tähän saakka jyrkin
 (ei juuri tässä) ja koimme tunteita, joita kuvailimme aiemmin.
 Kylmän tuulen vuoksi pipo oli tarpeen ja samalla hikoilimme kuin saunassa.

Perjantaina kävimme sitten hiukan pidemmän reissun viimeisen Pustertalin päivän kunniaksi. Reitillemme Landro-Wildgrabjoch (reitti 10)-Innerfeldtal tuli mittaa 19km ja nousua noin 1km vähän vähemmällä laskeutumisella. Sää oli luvattua parempi ja edellisten päivien kevytpatikoiden jälkeen vaelluskenkä iski kipakasti Dolomiittien rinteeseen. Oli oikein mukava jäähyväispatikka Pustertaliin.

 Silloin kuuluu pysähtyä katselemaan

Wildgrabjochilla istuimme jonkin aikaa tuulesta huolimatta maisemia ihastelemassa

Jochilta hyvästelimme Zinnet tällä kertaa. Ehkä vielä joskus kohdataan?

 Zinnet varmaan ainakin säilyvät suunnilleen paikallaan.

Innerfeldtalissa oli jo vehreämpää ja tuulikin vaimeni

 Pustertalin viimeisen hüttelounaan nautimme Dreischüsterhüttellä.
 Aurinko paistoi ja terassi oli täynnä iloisia ihmisiä. Wunderschön!

Loma kuitenkin jatkuu ja kohde vaihtuu varmasti mieluiseen Itävaltaan. Säät Tirolissa ovat olleet huonoja, mutta toivotaan, että ne paranevat. Saamme myös vaellusporukkaamme vahvistuksia Suomesta kahdessakin eri saapumiserässä. Tervetuloa kaverit, me olemme valmiina!

 Arrivederci kaunis Pustertal!

Missä kuljimme kerran

 Perjantaiaamun tunnelmia. Tiukkaa nousua ja
sodanaikaisia bunkkereita kalliorinteessä.

Perjantaina vaihdoimme näkökulmaamme taas uuteen osaan Pustertalin laaksoa. Menimme bussilla Sextenin (Sesto) ohi Kreuzbergpass-nimiseen solaan, josta nousimme ylös vuorelle ja palasimme maisemareittiä takaisin kohti Fischleintalia, johon laskeuduimme viimeksi Drei Zinnen patikaltamme maanantaina. Saman reitin kävelimme myös kolme vuotta sitten. Päivä oli taas kaunis ja reitti aivan nautinnollinen. Muutaman sadan metrin näköalanparannus noustiin, kun sopiva polku siihen ilmeni.

Kohteemme Burgstall on nuolen osoittamassa paikassa.

 Helppo ja lähellä eikö vaan? Pala kakkua.

Ilma oli selkeä ja näkyvyys hyvä. Vasemmalla näkyvä valkoinen huippu

 on Grossglockner, missä kuljimme kerran.

Reittimme pituudeksi tuli 18km ja nousua tuli 900 metriä ja laskua 1100 metriä, kun palasimme eri paikkaan kuin mistä lähdimme. Aika mukava kuntoilureissu ja ihmettelimmekin välillä, että miksi tänä vuonna jalat eivät ole perinteiseen tapaan kipeytyneet oikeastaan yhtään ensimmäisten patikkareissujen jälkeen? On siis kävelty yksinkertaisesti liian vähän, tai sitten Bioteekin Super-Mg magnesium pelittää. Uskomme jälkimmäiseen. Koettiin siis aivan mainio päivä, jonka K:n mielestä tietenkin kruunasi Saksan voitto Ranskasta!

Juomatauolla

Vastapäisellä vuorella kulkee Karnische Höhenweg, missä kuljimme kerran.

  Todella erilaiset vuoret verrattuna Dolomiittien kalkkikivivuoriin.

 Näkymä Burgstallilta Rotwandwiesen suuntaan

Lauantaina oli taas lepo- ja huoltopäivän vuoro ja päätökseemme vaikutti myös  hieman epävakaiseksi luvattu sää. Kuukauden lomassa on se hyvä puoli, että voi yrittää valita ilmoiltaan parhaita päiviä patikoilleen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aamulla kämpillä vötkistellessämme ihmettelimme, että voisihan sen loman näinkin viettää eikä herätä aamuisin kuuden aikaan kiirehtimään bussiin ja vuorelle. No, on niitä onneksi sitten ihan lepolomiakin.

Karujen kivimaisemien jälkeen saavuimme vehreään Rotwandwieseen.

Tuloreittimme

Keskellä korkeimmat huiput nimeltään Dreischusterspitze, 3152 m.

 Niillä on täällä aikaa miettiä sopivia nimiä kaikille vuoren huipuille.

Lounaan aika oli Rotwandwiesen Hüttellä. Hüttet ovat aivan

 ehdottomia suosikkejamme ja vaeltajan keitaita.

Siitä sitten laakista suolatasot kuntoon. Tiroler Gröstl ei petä koskaan,

 mutta tämä taisi olla kaikkien aikojen paras!

 Tirolin Sydänliiton merkki oli taas menussa tämän annoksen kohdalla.

Aamupäivällä käytiin kauppareissut ja huomattiin, että keli kuitenkin kirkastui hienoksi. Eihän silloin sovi jäädä vain majapaikkamme liegewieseen makoilemaan lepotuoleille. Huoneistoomme kuuluu suhteellisen ajettavat polkupyörät, joten otimme ne käyttöömme. Muutaman tunnin ajeleskelimme. Ensin noustiin kotilaaksoa muutama kilometri ja korkeusmetrikin ylöspäin kohti Wahlenia ja Kandellenia. Sitten lasketeltiin alas ja tarkistimme oliko Toblacher Seen vesi edelleen turkoosia. Oli se. Hiihtostadionin ohi hurautimme vauhdilla. Siellä oli aika hiljaista. Hiihtoniilot ovat ilmeisesti vielä kesätunnelmissa. Alkoi uhkaavasti pilvistyä ja nälkäkin jo muistutti.

Toblacher See

Lounas nautittiin mainiossa Lauran paikassa aseman läheisyydessä Neu Toblachissa. Siellä on hinta ja laatu kohdallaan. Koska sade ei tullutkaan, vaan taas alkoi paistaa päätettiin vielä käväistä katsomassa vanhaa tuttua Innichenin kylää. Totesimme myös jälleen kerran, että näissä korkeuseroissa on mukavampi pyöräillä alamäkeen kuin ylämäkeen.

  Innichenissä vietimme kuukauden vuonna 2011. Taisi muuten nuo

 samat vuoret olla kylän ympärillä silloinkin, jos oikein muistamme.
 Voimme toki olla väärässäkin.

Onko muuten muilla bloggerin käyttäjillä tietoa miksi vain osa blogiin laitetuista kuvista avautuu suureksi klikatessa? Osa ei?

Aika huikea maanantai!

Terveiset Drei Zinneltä!

 Lupasimme viimeksi lisätä kierroksia patikointikoneeseemme ja tänään teimme niin. Mikäs oli lisätessä, kun sade oli jättänyt Pustertalin ja luvassa oli poutaa. Päivän mittaan olemmekin saaneet oikein hienoja näkymiä. Aamulla kuuden jälkeen, kun K haki leipomosta tuoreita sämpylöitä, oli varmaan pakkasta tai lämpötila noin nollassa. Missään ei näy lämpömittareita, mutta kyllä suomalainen tietää milloin on lähes pakkasta. Eilisiltainen sade oli tullut korkeille paikoille lumena.

 Fischleintalbodenin bussipysäkiltä kuljettiin pari kilometriä lähes tasamaata.

Nousu lähti Talschlusshütten kohdalta Altensteiner Talin helpohkoa reittiä.

Tässä on tonni nousua takana. Yöllä oli kylmä, joten 2300m korkeammat

seudut olivat saaneet lumikoristelun. Valokuvaajat kiittävät koristelusta.

 Kahdeksan aikaan hyppäsimme bussiin ja ajoimme Sextenin ohi Fischleintaliin, josta olimme päättäneet nousta vanhoja tuttuja Drei Zinnen erikoisia piikkejä moikkaamaan. Ajatuksenamme oli tehdä ennestään tuttu reitti, mutta päätimme vähän ottaa uusia näkymiä ja teimmekin pitemmän reissun. Mainita tietenkin pitää, että alitimme opasteviitan ilmoittaman normiajan Fischleintal - Drei Zinnenhütte 2h 40 min tunnilla ja se on meille tietysti tavattoman tärkeää.

 

 K: "Kyllä näytettiin italialaisille taas nousussa närhen munat!"

 Jane: "Niin tehtiin".

Ja onhan siellä Drei Zinnenhüttekin taustalla.

Erityisen onnistuneeksi menomatkan teki, että ohitimme paljon italialaisia patikoitsijoita ja se vaan tuntuu aina jotenkin tavallista ohitettavaa mukavammalta. Harmi, että täällä ei tunnu olevan juurikaan ruotsalaisia, joita normisuomalainen aina mielellään ohittaa. Älkää vaan nyt kukaan ottako näitä kaikkia juttuja tosissaan...

 Drei Zinnenhütte eri suunnasta. Taivaskin alkoi aueta.

Tuuli kävi sen verran raikkaasti, että pipo oli tarpeen

 ja Sonne paistoi sen verran, että aurinkolaseitta ei pärjännyt.

Oli aika mukavat maisemat. Näiden vuoksi täällä ollaan.

Tässä bongailtin murmeleita. Ei kuitenkaan tähän kuvaan sattunut.

Murmeli morottaa kaikille lukijoillemme.

Drei Zinneltä lähdimme kohti Büllele Jochia. Mukavana lisänä oli 400m pudotus alaspäin, joka piti myös nousta takaisin ylös. Oli kuitenkin mukavat maisemat.

Jaaskarien vieraille on taas jatkossa tarjolla uusien isojen kivien valokuvia

Tuolla muuten on oikeasti kirkasta!

Bongaa K kuvasta!

Büllele Joch  Hüttellä 2528m oli lounaan aika.

Zsigmondy Hüttellä oli iltapäiväkahvien vuoro.

 Ei huono sijainti tuollakaan hüttellä.

Zsigmondy Hütten terassimaisemia

Seitsemän tuntia kävelimme pitkin rinteitä. Siihen vielä puolen tunnin bussimatkat päälle per suunta. Pituutta reissulle tuli 25 km ja korkeuseroa on noustu ja laskettu 1500m verran. Toblachissa on nyt illalla ja etenkin huomenna aamulla kaksi paria erittäin väsyneitä suomalaisia vaellusjalkoja. Suomalainen sananlasku sanoo, että "sillä se lähtee millä se on tullutkin". Nyt emme ole kyllä ihan varmoja päteekö se tähän vaivaan. Hyvää ilmaa kuitenkin luvataan tiistaille, joten kokeilemme!

 7 tunnin patikan jälkeen bussia odotellessa. 

 "Täten julistamme patikkakesän 2014 virallisesti avatuksi".

Reittimme: Fischleintalboden-Talschlusshütte-Altensteiner Tal-Drei Zinne Hütte- Paternsattel-Büllele Joch Hütte- Zsigmondy Hütte-Fischleintalboden. 25km nousua 1500m