Warum wir hier sind?

Otsikon kysymykseen saimme osavastauksen tänään, sillä Meteon ennusteen mukaisesti täällä on ollut hieno päivä säänkin puolesta. Eilen illalla jahkailimme keittiön pöydän ääressä tämän päivän patikkasuunnitelmaa lähes samalla tavalla kuin hallitusneuvotteluja pohditaan Suomessa. Miten onnistuimme? Se selviää ehkä reissun aikana otetuista valokuvistamme!

 Haunoldin vuori leivänhakumatkalla kuvattuna.

Aika hieno kuva vai mitä?

Heräsin jo ennen kello kuutta aamulla ja heti kuuden jälkeen olin jo pyörällä matkalla paikalliseen leipomoon hakemaan tuoreita lämpimiä sämpylöitä patikkareissulle evääksi. Kamera oli sattunut mukaan ja nappasin ylimmän valokuvan siltä reissulta. Ei paha. Oli muuten leipomossa jo jonoa, joten emme ole ainoita, jotka täällä haluavat liikkeelle aikaisin hienoina päivinä.

Olimme päättäneet lähteä junalla Toblachiin ja patikoida sieltä eteenpäin. Junamatka kesti neljä minuuttia ja saavuttuamme Toblachiin lähdimme kohti Höhlensteintalia eli etelään päin kohti Cortinaa lähtevää laaksoa. Muutaman kilometrin päässä Toblachista sijaitsee Toblacher See vuorten keskellä ja järvi ympäristöineen oli aika hienoa aluetta. Jos haluaa katsella kauniita kuvia niin kannattaa klikata suuremmaksi!

 

Höhlensteintalin alussa katselimme menosuuntaamme. 

Tässä olemme vielä laakson korkeudella 1200m:ssä

 Tässä kohtaa kajahti reissun ensimmäinen JES!

Toblacher See.

 Nousu oli kova ja se pisti välillä puhalluttamaan

 Matkamme vei kohti Sarlsattelia ja vielä korkeammalle Sarlkofelille

 Siinä sitä pakerretaan.

Tämä meidän vähäinen patikkakokemus on osoittanut, että nousuja ja laskuja tuolla vuorilla on monenlaisia. Korkeusmetrit tai aika-arviot ei välttämättä kerro sitä todellista reissun raskautta, sillä se riippuu muistakin jutuista. Tuosta voisi puhua kuin Bubba katkaravuistaan Forrest Gump-elokuvassa, mutta antaa olla. Oli pirun kova nousu ja lasku ja korkeuseroa mennen tullen oli noin 1300 metriä

 Olen luvannut viedä Janen tänäkin kesänä usein ulos syömään.

Maistuu se pussikeitto mainiolta täälläkin.

 Ruokatauon jälkeen reitti jatkui tuollaisena.

 "Jane, mistä se johtuu, että täällä Alpeilla joskus päälaki kärähtää "?

 Rautarouva ja Dürrensteinvuori.

Rautarouva edessä.

 Etelä-Tirolin huterajalkaisin gemssi.

Reitti muuten vaan kapeni tuosta eteenpäin ja käännyimme takaisin, 

koska sillä suunnalla oli pilvistä

 Sen sijaan jatkoimme tosi viehättävää Dolomiten Höhenwegiä

 Päivän kaverikuva

 Mitäs siellä hirnutaan?

Ei saa hirnua kaverille vaikka laiduntaakin Dolomiten Höhenwegillä.

 Kas näin heiluu reppu, ja reppu heiluu näin.

Matkalla kohti Dürrensteinvuorta.

Oli aivan mainio patikkapäivä ja sille tuli pituutta noin kahdeksan tuntia. Laiskan miehen työpäivän verran.

Hienon reissun lopuksi tempaisimme ja luovuimme hetkeksi kurttuotsaisuudestamme. 

Paikallinen olutmerkki on Forst ja sitä tarjoiltiin pienen tuopin verran 
Toblacher Seen rantabaarissa. Kerran Saksan Bad Wiesseessä majatalomme 
ja ravintolamme isäntä opetti meitä:   "Nur Calvin Klein trinkt kleines Bier ".

Tänään ei ollut muuta tarjolla tuossa vaiheessa.