Missä kuljimme kerran

 Perjantaiaamun tunnelmia. Tiukkaa nousua ja
sodanaikaisia bunkkereita kalliorinteessä.

Perjantaina vaihdoimme näkökulmaamme taas uuteen osaan Pustertalin laaksoa. Menimme bussilla Sextenin (Sesto) ohi Kreuzbergpass-nimiseen solaan, josta nousimme ylös vuorelle ja palasimme maisemareittiä takaisin kohti Fischleintalia, johon laskeuduimme viimeksi Drei Zinnen patikaltamme maanantaina. Saman reitin kävelimme myös kolme vuotta sitten. Päivä oli taas kaunis ja reitti aivan nautinnollinen. Muutaman sadan metrin näköalanparannus noustiin, kun sopiva polku siihen ilmeni.

Kohteemme Burgstall on nuolen osoittamassa paikassa.

 Helppo ja lähellä eikö vaan? Pala kakkua.

Ilma oli selkeä ja näkyvyys hyvä. Vasemmalla näkyvä valkoinen huippu

 on Grossglockner, missä kuljimme kerran.

Reittimme pituudeksi tuli 18km ja nousua tuli 900 metriä ja laskua 1100 metriä, kun palasimme eri paikkaan kuin mistä lähdimme. Aika mukava kuntoilureissu ja ihmettelimmekin välillä, että miksi tänä vuonna jalat eivät ole perinteiseen tapaan kipeytyneet oikeastaan yhtään ensimmäisten patikkareissujen jälkeen? On siis kävelty yksinkertaisesti liian vähän, tai sitten Bioteekin Super-Mg magnesium pelittää. Uskomme jälkimmäiseen. Koettiin siis aivan mainio päivä, jonka K:n mielestä tietenkin kruunasi Saksan voitto Ranskasta!

Juomatauolla

Vastapäisellä vuorella kulkee Karnische Höhenweg, missä kuljimme kerran.

  Todella erilaiset vuoret verrattuna Dolomiittien kalkkikivivuoriin.

 Näkymä Burgstallilta Rotwandwiesen suuntaan

Lauantaina oli taas lepo- ja huoltopäivän vuoro ja päätökseemme vaikutti myös  hieman epävakaiseksi luvattu sää. Kuukauden lomassa on se hyvä puoli, että voi yrittää valita ilmoiltaan parhaita päiviä patikoilleen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aamulla kämpillä vötkistellessämme ihmettelimme, että voisihan sen loman näinkin viettää eikä herätä aamuisin kuuden aikaan kiirehtimään bussiin ja vuorelle. No, on niitä onneksi sitten ihan lepolomiakin.

Karujen kivimaisemien jälkeen saavuimme vehreään Rotwandwieseen.

Tuloreittimme

Keskellä korkeimmat huiput nimeltään Dreischusterspitze, 3152 m.

 Niillä on täällä aikaa miettiä sopivia nimiä kaikille vuoren huipuille.

Lounaan aika oli Rotwandwiesen Hüttellä. Hüttet ovat aivan

 ehdottomia suosikkejamme ja vaeltajan keitaita.

Siitä sitten laakista suolatasot kuntoon. Tiroler Gröstl ei petä koskaan,

 mutta tämä taisi olla kaikkien aikojen paras!

 Tirolin Sydänliiton merkki oli taas menussa tämän annoksen kohdalla.

Aamupäivällä käytiin kauppareissut ja huomattiin, että keli kuitenkin kirkastui hienoksi. Eihän silloin sovi jäädä vain majapaikkamme liegewieseen makoilemaan lepotuoleille. Huoneistoomme kuuluu suhteellisen ajettavat polkupyörät, joten otimme ne käyttöömme. Muutaman tunnin ajeleskelimme. Ensin noustiin kotilaaksoa muutama kilometri ja korkeusmetrikin ylöspäin kohti Wahlenia ja Kandellenia. Sitten lasketeltiin alas ja tarkistimme oliko Toblacher Seen vesi edelleen turkoosia. Oli se. Hiihtostadionin ohi hurautimme vauhdilla. Siellä oli aika hiljaista. Hiihtoniilot ovat ilmeisesti vielä kesätunnelmissa. Alkoi uhkaavasti pilvistyä ja nälkäkin jo muistutti.

Toblacher See

Lounas nautittiin mainiossa Lauran paikassa aseman läheisyydessä Neu Toblachissa. Siellä on hinta ja laatu kohdallaan. Koska sade ei tullutkaan, vaan taas alkoi paistaa päätettiin vielä käväistä katsomassa vanhaa tuttua Innichenin kylää. Totesimme myös jälleen kerran, että näissä korkeuseroissa on mukavampi pyöräillä alamäkeen kuin ylämäkeen.

  Innichenissä vietimme kuukauden vuonna 2011. Taisi muuten nuo

 samat vuoret olla kylän ympärillä silloinkin, jos oikein muistamme.
 Voimme toki olla väärässäkin.

Onko muuten muilla bloggerin käyttäjillä tietoa miksi vain osa blogiin laitetuista kuvista avautuu suureksi klikatessa? Osa ei?

Kukkaketojen päivä

Rotwandwiesen, jossa kullerot kukkivat

kuin Peräpohjolassa konsanaan

Kuten kunnon kerrontaan kuuluu, on paikallaan jossain vaiheessa lyödä vähän dramatiikkaa peliin. Parin päivän suunniteltu tauko vaeltamisessa venyikin päivää pitemmäksi, sillä jostain ujuttautui joku riivattu pöpö ja sekoitti rautakaksikon pakit. Että pitikin mainostaa niitä ihania eväsleipien täytteitä aiemmassa postauksessa. Mikään ruoka ei maistunut ja suurin uroteko ja vaellus tehtiin apteekkiin Imodiumia ostamaan.

Hyvin nukutun yön jälkeen uskaltauduimme tänään kuitenkin vähän yrittämään taas miltä se vuorilla kulkeminen tuntuu. Valitsimme kävelyn aloituskohteeksi Kreuzbergpassin, sillä sieltä reitille pääsee jo 1600 m:n korkeudessa, eikä tarvitse puolikuntoisena kampeutua niin paljon ylämäkeen. Bussimatka sujui jo rutiinilla, sillä samalla linjalla on menty aiemmin jo Sexteniin, Moosin ja Fischleintaliin mutta nyt menimme päätepysäkille asti.

Bussipysäkillä näytti lupaavalta. Niitten ei vaan pitäis laittaa noita
puhelinlinjoja meidän kuvia pilaamaan.

Noususuuntamme on kohti kuvan oikeaa ylänurkkaa,
jossa tasannemainen Burgstall näkyy

Kreuzbergpassilta suuntamme oli kohti Rotwandwieseniä ja sen kautta takaisin lähemmäksi tulosuuntamme Fischleintaliin. Eihän sitä nyt ihan löysäilemään alettu, kun kerran vuorelle lähdettiin. Valitsimme siksi haastavamman yläreitin, joka vei Burgstallin kautta ja nosti meidät yli 2200 m korkeudelle. Ylämäki sai jalat hapolle ja puuskuttamaan ihan eri malliin kuin aiempina päivinä. Ihan kunnossa ei kyllä olla. Ja ei kai se ihmekään kun energiat on menny potemiseen. Mutta kyllä kannatti! Taas kerran hienot näkymät ja tähän mennessä reissun kauneimmat kukkakedot tuli koettua.

Onneksi on tuo kamera niin saa välillä levähtää ylämäessä poseeraamaan

Laskeutuminen kohti Rotwandwieseniä alkaa.
Alhaalla laaksossa näkyvät Sexten ja Moos

Päivän kaverikuvaan pääsivät niin suuret vuoret kuin pienet heinätkin

Muutaman päivän ajan on tiedetty säätilan kohentuvan ja tiedossa on ainakin pari kaunista päivää. Tänäänkin aurinko paistoi, mutta varsinkin korkeammalla rinteellä kävi niin raitis tuuli, että takki piti vetää päällensä. Laskeuduimme Rotwandwieseniin (wiesen = niitty), johon pääsee myös hissillä. Aurinkoinen sää olikin houkutellut pilvin pimein porukkaa nauttimaan kukkakedoista ja vuorinäkymistä.

Rotwand on 2965 m korkea.
Nimensä se on saanut kun ilta-auringon säteet punaavat sen huipun.
Burgstall, josta tulimme on vuorirykelmän vasemmassa reunassa

Tällä se hiuka lähtee: Sauerkraut, Bratkartoffel und Würstl.
Janella rupesi ruokalystit paranemaan.

Vielä yksi näppäys Rotwandwiesen suuntaan.
Tämän näkevät heti nekin, jotka tulevat hissillä ylös laaksosta.

Siinä olisi vapaa penkki eikä hullummat näköalat.
Tule istuskelemaan!

Bussiyhteys Fischleintalista Innicheniin toimii tätä nykyä ihan eri malliin kuin pari viikkoa sitten. Kesäkausi alkoi viikko sitten ja bussien vuoroja on lisätty vaelluspaikkoihin runsaasti. Kotikylään päästyämme olimme tyytyväiset päivän näkymiin, mutta täysissä voimissa ei kyllä vielä olla. Joten miten tämä draama jatkuu, jää ihan tulevan yön ja päivän nähtäväksi. Enempi kuin paljon haluttaisi nyt päästä vielä uusille reiteille.