Tunteita ja tuoksuja

On aika poistua Meranista.

Todella kaunis ja idyllinen pieni kaupunki vuorten keskellä.

Pitkällä reissulla ehtii tulla vastaan monenlaisia tilanteita. Ihan kaikki ei aina toimi niin kuin vettä vain. Kokkaaminen näissä huoneistokeittiöissä on viime kesänkin kokemusten mukaan sujunut mukavasti. Varustelu on tarpeisiimme ollut varsin riittävä. Mutta nyt kyllä tuli tenkka påå. Meranin huoneistomme on valoisa ja tilava, mutta keittiön varustelu saa kyllä Tollo Pelottomankin ihan änkäksi. Lieden toiminta on luku sinänsä. Aika pian selvisi, kumpi keittotaso vaatii kolmen tunnin lämmityksen ennen kuin vesi kiehuu. Siltikin kannattaa kiehuttaa vesi valmiiksi vedenkeittimessä, jos haluaa pastaveden ikinä kiehuvaksi. Jaa, että voisi paistaa aamiaiseksi munia: Millä näistä välineistä kiepauttaisit paistuvan munan?

• pallovispilä
• taikinapyörä
• puuhaarukka
  

No, kaikesta selviää. Ovatko ne paistetut munat muutenkaan niin terveellisiä?

Tämän laatikon sisällön vuoksi muuten hyvähermoinen
kokki kuumeni nopeammin kuin keittolevyt

Meranin kaupunki antaa ilmaiset polkupyörät haluavien käyttöön. Viiden euron panttia vastaan saa allensa kaksipyöräisen ajopelin. Normiversio on vaihteeton perusfillari, mutta me saimme käyttöömme peräti vaihdepyörät. Ilmeisesti pyörän lainausta hoiteleva ukkeli oli niin hämmästynyt eksoottisesta alkuperästämme: "Finlandia!!!", että hän hövelisti antoi tallinsa kätköistä kalliisti vaalimansa vaihdepyörät.

Tuollainen sivuvaunullinen menopeli oli pysäköity Biergartenin portille

Muuten hyvä, mutta toisen takajarru makasi päällä jatkuvasti. Sen huomasimme tietysti vasta monta kilometriä poljettuamme. Jotenkin alkoi vain tuntua, ettei tämä ylämäki ihan näin raskas voi olla. Aloimme tarkastella fillaria eikä tarvinnut olla neropatti huomatakseen, että jarruvaijeri oli vedetty liian tiukkaan ja jarrupalat hoitivat tehtäväänsä varmuuden vuoksi koko ajan! Ei muuta kuin takaisin ukkelin luo, ja pitkät pätkät sujuvasti italiaa kuunnellen oli tuloksena vähän löysätyt jarrut ja kehoitus antaa vahvemman meistä polkea tätä tahmeaa fillaria. Ne nimittäin sattuivat olemaan ainoat vaihdepyörät. Ja on se kuitenkin ihan hyvin, jos ilmaisissa polkupyörissä 75 % renkaista pyörii. Pysyypä reidet kunnossa.

Forstin panimon muurien suojissa lounastimme Biergartenissa

ja odottelimme pyörän jarrupalojen jäähtymistä.
Panimon tornin vasemmalla puolella näkyy Mutkopf,
jonka huipulta katselimme alas laaksoon pari päivää aiemmin.

Fillareilla suunnistimme pienen matkaa Vinschgaun laaksoon, johon menimme huuhtomaan kultaa. Etelä-Tirolin lapinkulta on Forst. Sen kotipaikka on Meranin naapurikylä Algund. Siellä sijaitsevat panimorakennukset, sekä pieni viehättävä biergarten. Lonksuvien fillareiden kanssa matkaa taittaessa alkoikin tulla ihan tarpeellinen jano ja nälkä. Söimme leberkäse-annoksen sekä puolikkaan broilerin. Molempien kanssa tuli talon oma perunasalaatti rucolalla koristeltuna.

Janen kaverit tulevat moikkaamaan

Torstain ohjelmassa ei ollut mitään tarkkaan suunniteltua, sillä säätiedotus lupasi epävakaista. Koska aamulla näytti ihan kohtalaiselta, vaikkakin pilviseltä, päätimme lähteä ihan pikku kävelylle maalaismaisemiin. Onhan meillä nämä näppärät bussikorttimme, joilla voimme suhailla täällä mielin määrin. Kymmenen kilometrin päässä ja kilometrin korkeammalla sijaitsee Haflingin kylä. Tuon nimen ovat saaneet myös paikallisen alkuperän omaavat haflingerhevoset, jotka vetoavat varsinkin toiseen meistä.

Syöpä Polle ruohoa!

Ja kyllähän se söikin.

Haflingerinhevonen muistuttaa kotoista suomenhevostamme. Se on pienikokoinen, sitkeä työhevonen, joka on tottunut vuoristo-olosuhteisiin. Sitä on käytetty metsätöissä ja kantojuhtana. Väritykseltään se on kotoinen liinakko ja luonteeltaan hyvin ystävällinen ja rauhallinen. Näitä valloittavia ja kauniita hevosia olemme nähneet monta kertaa korkeilla reiteillä kulkiessamme. Tammat ja varsat ovat kesäaikaan laitumilla, eikä muillakaan työkykyisillä taida hommat juuri painaa. Tätä nykyä ne taitavat tienata kauransa turistien ratsuina ja kärryajeluissa.

Leadner Almilla ruokailtiin

Haflingissa, kuten muissakin maaseutupaikoissa kautta tämän maan, tuoksahti muheva lietelanta. Ensimmäinen heinä on niityiltä tehty ja sängelle pruutataan luonnon lannoitetta paskervillerin täydeltä. Se kuuluu täällä asiaan ja tuoksu täydentää tunnelman...

Haflingin kävely oli muutaman tunnin pikku kierros, jonka puolivälissä päädyimme lounaalle Leadner Almille. Tämän kävelyn tavoitteena oli nähdä haflingerhevosia ja sen jälkeen syödä hyvin ja terveellisesti Almilla ja kumpikin tavoite toteutui.

Jälkkäriksi Kaiserschmarria ja hilloa.
Vähän niin kuin pino paistettuja lättyjä,
mutta parempaa ja varmaankin terveellisempää.

Etelä-Tirolin Sydänliiton suosittelema Parempi Valinta

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätämme Meran-osuuden. Lauantaina matkustamme Innsbruckin kautta Stubaital-laaksoon. Siellä, Neustiftin kylässä toivottavasti saamme seuraavan kerran nettiyhteyden ja saadaan uudet kuulumiset.

Asuintalomme sijaitsi noin 10 min kävelymatkan päässä keskustasta
jonkinlaisella huvila-alueella. Oma talomme oikeassa alanurkassa
ja parvekkeemme vasemmalla alhaalla.

Huippuhommaa taas

Huipulta näkee kauas.
Näkymä Mutspitzen (2300m) huipulta.

Tämän postauksen kirjoitan nyt toiseen kertaan, kun eilinen valmis tuotos muuttui julkaistaessa kirjainten ja kaiken maailman merkkien sekamelskaksi. Mutta mikäs tässä on istuskellessa parvekkeella läppäri sylissä eilistä kerratessa. Palmujen ja pinjojen takana häämöttääkin sopivasti tuo eilinen huippumme

Bussilla hurautimme kaupungin pohjoispuolella sijaitsevaan kylään nimeltään Dorf Tirol. Siellä vaihdoimme toiseen bussiin, joka kuljetti meidät vielä lyhyehkön pätkän Hochmuthin hissin ala-asemalle. Pieni hissihytti tuli hetkessä täyteen meidän kaltaisiamme vuorten ystäviä. Hissi nousi 1300 m:n korkeuteen ja vaeltajat jakaantuivat ketkä millekin reitille. Valinnan varaa piisasi. Helposta, melko tasaisesta panoraamapolusta aina huipulle pinnistelyyn saakka.

Matkan varrella on aina kauniita rakennuksia.

Meillä oli päämääränä Oberkaser-hütte, joka sijaitsee vuorten huippujen reunustamalla järvialueella 2200m:n korkeudessa. Kävelystä olisi kai tullut liian helppo, jos olisi käytetty suosittua Jägersteigia, joka kulkee lievästi ylä- ja alamäkeen polveillen vuoren reunustaa myöten. Valitsimme siis haastavamman reitin: huipun kautta harjanteelle ja sieltä laskeutuminen Oberkaserille.

Huippu jo häämöttää, mutta vielä oli pinnisteltävää.

Tälle huipulle oli aika helppo ja nopea nousta. Tai sitten se vain tuntui siltä, kun voimat alkavat olla taas palautuneet. Spitzeltä näkyi upeasti Meran ja laaksot. Harjannepolku Taufenschartelle olikin sitten hieman kimurantimpi kulkea. Taas tuli paikoin tarve varmistaa kulkua käsin kivien ulokkeista. Tällaiset osuudet näkyy vaelluskartassa pisteviivana ja reittikuvauksissa mainitaan että pitää olla "varma-askelinen" eikä saa olla korkean paikan kammoa. Italiaksi kirjoitetussa reittiselostuksessa oli muuten tämän reitin kohdalla käytetty Hitchcockista aiemmin tuttua sanaa 'vertigo'.

Ei heikota enää.
Ei kuitenkaan viitsitty kiivetä enää tuonne Ristin kärkeen.

Tomaattikeittoa on kiva syödä, kun pakki pitää!
Meranin kaupunki ja utuinen laakso 2 km suoraan alaspäin!

Oberkaserille saavuttaessa alkoi taas lehmänkellojen moikuna kuulua ja kadehdittavan hyvähermoiset mansikit johdattelivat meidät virvokkeiden ääreen. Matkaa olisi vielä voinut jatkaa parisataa metriä ylöspäin, jolloin olisi nähnyt lisää vuoristojärviä. Meille kuitenkin piisasi, sillä takaisinkin oli palattava.

Mitä tehdä, kun lehmä ei väistä kapealla polulla?
Muutama minuutti mentiin noin peräkkäin, kun lehmä ei päästänyt ohi perhana. Hienompiakin maisemia Etelä-Tiroli on tarjonnut...

Paluumatkan kuljimme tuota aiemmin mainittua Jägersteigia pitkin. Kaikkiaan kävelyä taisi tulla kuusi tuntia ja kuljetuksineen tuli tehtyä kahdeksan tunnin työpäivä. Korkeuseroja tuli reilusti yli tuhat metriä. Kotiin palattua olikin virkistävää pulahtaa uima-altaaseen ja nauttia vielä hellepäivän iltahetkestä altaan reunalla. Monet tänne Meraniin ovatkin tulleet ilmiselvästi vain nauttimaan lekottelusta puutarhojen ympäröimillä altailla ja kaupungilla kuljeskelusta. Yritämme ottaa loppupäivänä jotain mallia heistä. Ainakin osittain. Tuo altaalla makoilu ei taida ihan onnistua.

Tämä kaveri on kirjaimellisesti hyllytetty

Ensitunnelmia Meranista

Ehdittiin jo eka päivänä Meran 2000 -vuorelle.

Sieltä kävelimme pitkän taipaleen Hirzer-vuorelle.

Alhaalla kaupungissa on ihan eri meiningit kuin vuorella.
Helteinen rantapaseo muistuttaa, että ollaan sentään Välimeren maassa, Italiassa.

Meran Kurhaus on kaupungin kaunein ja kuvatuin rakennus.
Siellä järjestetään mm. konsertteja, näyttelyitä ja konferensseja.

Aika tavalla ovat maisemat vaihtuneet tässä viimeisten päivien aikana täällä Etelä-Tirolissa. Lauantaina matkattiin sujuvasti junalla Meraniin ja täällä on nyt oltu pari päivää. Julkisen liikenteen käyttäminen on täällä halpaa. Ostimme Innichenistä Etelä-Tirolin alueen Mobilcardin viikoksi ja se maksoi 22 euroa/hlö. Sillä saa sitten viikon ajan ajella vapaasti kaikilla junilla ja busseilla koko maakunnan alueella ja meillähän tuo haukkui hintansa jo lähes junamatkassa Pustertalista tänne.

Meran on Etsch-laaksossa.
Lähin suurkaupunki on 30 km päässä oleva Bolzano

Meran on ihan oikea noin 35000 tuhannen asukkaan kaupunki, joten kaupunkimiljöö on täysin erilainen kuin Pustertalin pikku kylissä. Meran sijaitsee vain noin 320 metrin (vrt. Innichen noin 1200m) korkeudessa ja tässä ympärillä on vuoria, joiden huippu on yli kolmessa kilometrissä, joten maisemat täälläkin ovat aika hulppeat. Täällä on jo selkeästi erilainen ilmasto kuin noissa korkealla sijaitsevissa alppikohteissa eli selvästi lämpimämpää. Palmupuut ovat täällä puita vaan ja vuorten rinteet ovat täynnä viiniviljelmiä. Omenaviljelmiä on myös runsaasti ja nähtiinpä tänään lenkkarikävelyllä aprikoosipuitakin. Eli kyllä tämä miljöö siltä osin poikkeaa selkeästi esim. Pustertalista.

Viinirinteitä
Jos Siwasta ostamassasi omenassa on tarra, jossa lukee Süd Tirol,
on se peräisin meidän kulmilta.

Tappeinerweg on kaupungin panoraamatie,
jolla on ihan mukavasti pituutta tasamaan kävelylenkille

Patikoiminen täällä on tietysti hyvinkin erilaista kuin noissa pienissä alppikylissä. Ensinnäkin pääsy reitin alkupisteeseen vaatii liikkumista julkisilla tai omaa autoa ja kaupungin ja vuorten välinen korkeusero aiheuttaa sen, että hissiä on lähes pakko käyttää etenkin, jos haluaa mennä kovin korkealle.

Tälle Hirzerin harjanteelle kipuaminen kävi neljän tunnin
patikoimisen jälkeen liikunnasta. Viimeiset kymmenet metrit tultiin
neljää raajaa käyttäen. Alamäki ei ollut sen helpompi

Sunnuntaina kävimme ensimmäisen patikan täällä ja bussia käytettiin mennen tullen ja hissillä tulimme sitten huipulta alaspäin. Reissuun tuhraantui bussimatkoineen kaikkiaan noin 10 tuntia ja se oli vähän ajateltua enemmän. Täällä meillä ei ole niin hirveitä tavoitteita patikoimisen suhteen vaan tämä on vähän sellainen "hengähdyskohde"" kahden pääpatikkakohteen välillä. Vaan siltä se näyttää, että vuorille täälläkin joudutaan. On nuo maisemat vaan niin mainiota ja sääkin suosii tällä viikolla, joten ylös mäkeen vaan Meranin kaupunkia kuitenkaan unohtamatta!

Meranissa on iso laukkarata. Valitettavasti parhaillaan kisoissa on kesätauko.
Täytyy tyytyä kasvihevosiin.

Innichen/Hochpustertal, aina matkan arvoinen!

Innichenin kylä ja Haunoldin vuori.

Hochpustertalin matkailusivustolla mainostetaan: Innichen/Hochpustertal - immer eine Reise wert! Tällä kertaa mainos pitää paikkansa ainakin meidän mielestämme, sillä Pustertalin laakso ja itse Innichenin kylä ovat olleet todellakin matkan arvoisia. Reilut kolme viikkoa olemme täällä saaneet viettää hienoa aikaa, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Lauantaiaamuna lähdemme junalla Meraniin, mutta voisimme kyllä joskus palata tänne Pustertaliin ihan mielellämme. Varmasti hienoja patikkareittejä jäi vielä käymättä vaikka useita upeita ehdittiin taivaltaakin.

Appartments Paul Lercher

Asunnossamme oli 2 huonetta, pieni keittiö ja parveke.
Hyvä asunto ja upeat parvekemaisemat.

Innichen ja Pustertal Toblachin suuntaan.
Kuvan keskellä oleva vuori on Sarlkofel ja se sijaitsee Toblachin kohdalla.

HURJAT TULEE!
Huomaa upeat lieskamaalaukset keulassa ja kyljissä.

Lukuisia hymyjä huulillemme ovat nostattaneet kylän papat, jotka liikkuvat tuollaisilla kolmipyöräisillä pikkukotteroillaan "vauhdikkaasti". Kutsuimme heitä nimellä HURJAT! Kuski mahtuu hädin tuskin änkeytymään ohjaamoon, mutta ei se menoa haittaa. Ja tietenkin kunnon kulkupelissä lava tulee olla tavaran kuljetusta varten! Kuvassa meno oli äitynyt ihan niin riehakkaaksi, että kaveri oli otettu kyytiin lavalle. Vauhdin hurmasta huolimatta vaari heilautti komeasti kättään kohdallamme ja kajautti "Grüss Gott!" Siihen on hyvä päättää bloggaukset Pustertalin osalta kesällä 2011! Palataan asiaan pian Meranista.

Alppimatka 2011: kohde-esittelyä

Kesäkuun alkupäivät lähestyvät. Silloin kotoisen tasaiset jokirannat jäävät taakse ja kävelyreissujen aloituskorkeuskin kotiportailta on 1200m. Alppihuiput häämöttävät jo ajatuksissamme ja viime kesän kuvilla olemme viritelleet itseämme lähtöfiilikseen.

Dolomiittien dallailua kesäkuussa 2010

Tulevana kesänä on taaskin K:n vuorotteluvapaan vuoksi mahdollista viipyä reissussa pitkään. Lähtöpäivästä paluuseen kuluu kaksi kuukautta. Ja toivoa sopii, että valitsemamme kohteet ovat yhtä antoisia kuin viime kesänäkin.

Seuraavassa matkan runko pääpiirteissään:

• lento Hki-Frankfurt-Innsbruck
• 1. yö Innsbruckissa
• 2. junalla Innichen-nimiseen kylään Hochpustertaliin, Etelä-Tiroliin (Italia) n. 3 vkoa
• 3. junalla Meranoon (Italia) 1vko
• 4. junalla ja bussilla Stubaitaliin, Neustiftin kylään (Itävalta) n. 4 vkoa
• bussilla Innsbruckiin, jossa viivytään pari päivää ennen paluuta

Turvaudumme julkisiin kulkuneuvoihin kuten vuosi sittenkin. Olisihan se ylellistä, jos olisi auto käytössä koko kesän. Siitä lystistä ei vain kannata maksella suolaisia hintoja, kun auto kuitenkin olisi useimmat päivät ihan joutilaana. Olemmehan pääasiassa liikuttamassa itseämme ja mieltämme. Lyhyillä lomilla sen sijaan auto on ollut meilläkin paikallaan. Ei kulu arvokkaita lomatunteja yhtään hukkaan junia odotellessa. Mutta nyt tulevana kesänä aika on ylellisyyttämme, kiirettä ei ole mihinkään.

Innsbruckista lähdemme junalla Brennerin solan kautta kohti Italiaa, jonka rajalle on matkaa 37 km. Rautatietä pitkin matka jatkuu kohti etelää edelleen nelisenkymmentä kilometriä, jolloin vaihdamme junaa joka ajelee kohti itää. Juna kulkee tuolloin Val Pusteriassa eli saksan kielisessä Pustertalissa. Tarpeeksi kauaksi kun sitä ajelee (60 km) ollaan jo Hochpustertalissa ja kylässämme Innichenissä. Laakso ei kutenkaan siihen pääty, vaan jatkamalla kylästämme vielä 7 km eteenpäin itään, ollaankin taas Itävallan rajalla.

Seiser Alm, Euroopan suurimpia alppilaitumia.
Langkofel ja Plattkofel ovat nuo terävät huiput taustalla

Ensimmäinen alppikohteemme Innichen on osaltaan valikoitunut kotikyläksemme senkin vuoksi, että pitkin Pustertalin laaksoa kulkee rautatie. Junalla pääsee kätevästi myös naapurikyliin. Pustertal on Etelä-Tirolin maakuntaa, vaikka onkin Italian valtion alueella. Valtaosa väestöstä puhuu saksaa. Kuten viime kesänäkin olemme taas valinnan edessä: käytämmekö paikoista saksan- vai italiankielisiä nimityksiä. Innichen on italiaksi San Candido ja sen naapurikylä Toblach on tutummalta kuulostava italialainen Dobbiaco, jossa murtomaahiihtojen maailmancup-hiihtojakin hiihdetään. Jos mukaan vielä lisätään jotain paikallisia murteita, kuten oli laita viime kesän Val Gardenassa, ollaan taas nimikylttien kanssa ihan ihmeissään.

Pilvisyys luo mielenkiintoisia efektejä

Dolomiiteillä Alpit näyttävät hieman erilaisilta. Näkymää rikkovat terävät torahammasvuoret ja toisaalta silmä lepää korkeilla alppilaitumilla. Ihan eri ihmisrotu ovat ne, jotka haluavat kiivetä noiden torahampaiden pystysuoria seinämiä ja valloittaa näkymät IHAN huipulta. Suurenmoiset ovat fiilikset myös silloin kun kun kohtaa tuollaiset älyttömän huimaavat jyrkänteet alarinteen suunnasta. Silloin perspektiiviä riittää sekä ylä- että alasuuntaan. Ollanhan "torahampaan" juurella usein jo parintonnin korkeudessa.

Viikon verran heinäkuun alussa oleskelemme Meranin kaupungissa, jossa välimerellinen ilmasto vaikuttaa jo Alppimaisemista huolimatta. Meran on viininviljelysaluetta ja kuuluisa myöskin terveyskylpylästään. Siellä voimme patikoida viinirinteillä.

Päätöskohde on Itävallan Stubaital, joka sijaitsee lähellä Innsbruckia. Majapaikkamme Neustift on vajaat 30 km Innsbruckista.

Valitettavasti tähän postaukseen ei ollut vielä uusia kuvia liitettäväksi. Viitseliäs lukija laittaa kuvahakuun kohdenimiä ja saa hyviä kuvia katseltavakseen. Emme nyt tähän viitsi laittaa toisten mestarilaukauksia.