16.6.2012

Mallnitz, Itävalta - no viimeinkin!


 Mikä tervetuliaisnäkymä!

Junamatka Ljubljanasta Itävallan puolelle Mallnitzin sujui niin hyvin kuin matkustaminen yleensä voi sujua. Juna kulki aikataulussaan ja löydettiin jopa hyvät istumapaikat klohmojen matkalaukkujemme kanssa. Matka kesti 2h 50 min. Junan eteläisin lähtöasema oli Zagreb ja sillä olisi päässyt yhtä kyytiä Frankfurtiin saakka, mutta me nautimme matkasta vain pienen pätkän. Jäimme kyydistä kun korkeutta oli otettu 1200m merenpinnasta ja maisemat alkoivat olla sykähdyttävät. Puoliltapäivin olimme kohteessamme Mallnitzissa Kärntenin osavaltiossa.

Aiempina vuosina olemme olleet Itävallassa Tirolissa, joten Kärntenin alue on meille uusi tuttavuus. Näinä muutamana vaellusharrastuksen vuotena olemme saaneet sen käsityksen, että Kärnten olisi Itävallan aurinkoisin ja lämpimin osavaltio. Viime kesänä tosin seurasimme Tirolissa ollessamme säätiedotuksia kautta maan, eikä Kärnten poikennut yleisestä koko kesän vallinneesta epävakaisesta ja koleasta säästä. Toivoa sopii, että Kärnten lunastaa odotuksemme ja saamme nauttia näkymistä Hohe Tauernin vuoristoon mahdollisimman monena päivänä.

Kolmetonniset huiput näyttävät korkeilta, vaikka 
nytkin seisoskellaan 1200 m:ssä

Majapaikkamme Apartment Säuleck kuuluu Alpine Pearls-ketjuun ja palveluun kuuluu vieraan noutaminen asemalta majoituskohteeseen. Alpine Pearlsiin kuuluu kaupunkeja Ranskan, Saksan, Itävallan ja Italian alppialueilla. Kantava ajatus on ympäristöystävällisyys, joka näyttää autottomalle vaeltajalle mukavan puolen. Vaellusbussit liikennöivät laajalti. Tässä pikkukylässä juna-asema ei ole kovin kaukana asunnosta, mutta isolla taksilla tuokin matka taitettiin. Ajeltiin herroiksi. Kuskin ei tarvinnut paljoa arvailla kuljetettavia henkilöitä sillä olimme ainoat asemalla junasta jäävät.

 Stappitzer See oli alle tunnin kävelymatkan päässä. 
Reitti oli melkein tasamaata niittyjä halkoen.
Ankogelin huiput 3250m taustalla.

Itävalta kuuluu tällä hetkellä todella suosiollisen sään alueeseen ja iltapäivällä ilma oli mitä parhain. Päätimme jättää laukkujen purkamisen ym. kotiutumisen iltaan. Kauppareissun jälkeen lähdimme kevyelle lenkkarikävelylle Seebachtaliin, joka on yksi Mallnitzista lähtevästä laaksoista. Taivas oli pilvetön ja aivan upeat vuoret ympäröivät kylää joka puolella. Slovenian Bohinj-järvellä oli hienoa, mutta kyllä näissä Itävallan alppimaisemissa on jotain erityisen sykähdyttävää. Toki vaikuttaa sekin, että nyt asuinkyläkin sijaitsee 700 metriä korkeammalla kuin Bohinjilla. Vuoret tulevat lähemmäksi. Hyvältä siis vaikuttaa. Juuri nähty sääennustekin lupaa mainiota ilmaa tuleville päiville, joten patikkasaappaille on luvassa hikisiä hetkiä.

 Iltapäiväkävelymme sivusi huoneistomme omistajien
isännöimää Rainer Almia. Siellä nautimme virvokkeet.

Futisurakointi keveni, kun pelejä näytetään vain yksi illassa. Uusien vaellusreittien valinnanpaljous vaatiikin parempaa keskittymistä ja suunnittelua. Ei kun kartta pöydälle ja miettimään.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavassti hyvät ilmat jatkuvat siellä upeissa maisemissa, täällä tulee vettä.
t. Aallot

Jaaskarit kirjoitti...

No kyllä ne ainakin vielä tänään ovat jatkuneet ja juuri katsotun sääennusteen mukaan ainakin muutama lähipäivä pitäisi olla hyvä. Olemme yrittäneet nauttia hienosta ilmasta, koska tiedetään senkin joskus muuttuvan. Toivottavasti sielläkin juhannukseksi paranee!