1.6.2012

Ihan kohta mennään!

 Sloveniaa ympäröivät Italia, Itävalta, Unkari ja Kroatia

Kesä on ovella ja Alpit kutsuvat! Eipä enää montaa päivää, kun Jaaskarit jalkautuvat Sloveniaan ja sen jälkeen Itävaltaan.Tällä kertaa K ei nauti vuorotteluvapaan luksuksesta, joten lomalla ollaan "vain" reilu kuukausi.

Sloveniasta on kuulunut ja voinut lukea jos ei nyt suorastaan ylistäviä niin ainakin hyvin positiivisia kokemuksia ja kommentteja matkailumielessä. Tuo piskuinen kahden miljoonan asukkaan maa (pinta-ala vain 2/3 Etelä-Suomen läänistä) on entisen Jugoslavian osavaltio ja itsenäistyi samaan aikaan Kroatian kanssa 21vuotta sitten. Me kiinnostuimme Sloveniasta etenkin sen vuoksi, että pääsemme kokemaan Alpit taas uudelta kantilta ja uudessa maassa. Slovenian alueella olevat Alppien kaakkoisosat ovat nimeltään Juliaaniset Alpit. Ne sijaitsevat Itävallan ja Italian rajojen tuntumassa ja peittävät Slovenian pinta-alasta kaksi viidesosaa. Mäkihypyn ystävät tunnistavat mestan nimeltään Planica, joka sijaitsee saman vuorirykelmän rinteillä, jonne olemme matkalla. Tosin vastakkaisella puolella vuoristoa.

Lentokentältä on n. 70km Bohinjille. Järvi sijaitsee jylhien vuorien vieressä.

Matkamme alkaa lennolla  Ljubljanaan. Vuokraamme auton ja ajamme Bohinj-järvelle. Vietämme viikon Bohinj-järven rannalla sijaitsevassa pienessä taajamassa. Bohinj-järveltä teemme toivottavasti säiden haltijan suosiolla patikoita ympäröiville vuorille Triglavin kansallispuistossa. Autolla pääsemme myös näkemään seutuja laajemminkin.

 Bohinj eri perspektiivistä. Asumme järven kaakkoiskulmassa
Ribcev Lazin kylässä

Slovenialla on pieni kaistale rantaviivaa Adrianmeren rannikolla (45km). Vietämme pari päivää alppiseutujen koluamisen jälkeen siellä Piran-nimisessä historiallisessa satamakaupungissa. Sieltä ajelemme pääkaupunki Ljubljanaan kolmeksi päiväksi.

Mallnitz on niin pieni kylä, että aika lähelle saa karttaa 
zoomata saadakseen sen karttanäkymään

Maa vaihtuu, kun matkustamme Itävallan puolelle 170 km:n päähän Mallnitzin kylään. Se sijaitsee Hohe Tauernin vuoristoryhmän eteläpuolella Kärntenin osavaltiossa. Mallnitz ei ole mikään massojen suosima lomakohde.  Silti uskomme, että se tarjoaa juuri meille mukavan lähtöpisteen vaelluksille. Kylästä lähtee ainoastaan yhdelle rinteelle hissi, joten rauhallisia polkuja ilman ruuhkaa on tiedossa. Kylän sijainti rautatien varrella antaa mahdollisuuden kaupunkivisiiteille esim. Villachiin tai junatunnelin toisella puolella olevaan Bad Gasteiniin. Mallnitz sijaitsee Mölltal-laaksossa, jonka perukalla on jäätikkörinteet kesään asti laskettelukäytössä.


 Mallnitz ja sen laaksot

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti saada vaelluskaverit viikon ajaksi Mallnitziin, mutta arvaamatonta on elämä. Se järjesti ystävällemme valitettavasti pitemmän saikun ja hän saa seurata vaelluksiamme täyspäiväisesti blogista.

Pakattavien kamppeiden pinot kasvavat matkakuumeen lailla. Toivon mukaan yhteydet kohteissamme ovat kelvolliset ja saamme kirjoiteltua kuulumisia.


Ei kommentteja: