20.6.2012

Aatelisen talolla - Arthur von Schmid -Haus

 Arthur von Schmid -Haus sijaitsee Säuleck vuoren kainalossa
Dösner Seen rannalla 2275m:n korkeudessa.

Vaellusbussin parkkipaikka Dösental (1450m) - Dösental kävely - Konradhütte (1661m) - Dösner Hütte (1976m)- Arthur von Schmid -Haus (2275m( - takaisin samaa tietä ja jalkaisin Mallnitziin (1190m). Nousua 825m, laskua 1088m. Kävelyä 18km, 5½h 

Kokemuksemme mukaan Itävallan säät saattavat olla niin oikukkaat, että nyt pitää kävellä ja nähdä, kun kerrankin paistaa. Aika monena loma-aamuna olemme saaneet vaellusreissuillamme arpoa kahden vaihtoehdon välillä: selkeneekö päivän mittaan tai ehtisikö heittää jonkun patikan ennen sadetta. Täällä ei ole tähän saakka sitä ongelmaa ollut. Ilmat ovat olleet jopa helteiset.

 Tiistaiaamunakin sää suosi Dösentalissa. Tässä Dösner Hütte.
'Hütte' ei täällä tarkoita välttämättä ravitsemuspalvelua,
kuten Tirolissa useimmiten on laita. Tämäkin tölli oli autiona.

Koska kerrankin sää on näyttänyt yksiselitteisen poutaiselta, on ollut hirveä hinku aina vain lähteä kohti näköalapaikkoja. Harmittavaista kyllä, että jalat eivät tunnu muistavan Slovenian patikoista juuri mitään vaan varsinkin laskumetrit tuntuvat yhä vaan etureisissä. Jalat pökkelöinä on täällä hoippuroitu ja onneksi on sauvat apuna!

Alppiruusut

Tiistaiaamuna kahdeksalta vaellusbussi kuljetti meidät kylästämme yhteen kolmesta lähilaaksostamme, Dösentaliin. Olimme ainoat kyydittävät ja koska pysäkille on matkaa vain vajaa 100m, tuntuu kuin meillä olisi luksuspalvelu. Kausi ei todellakaan ole täällä vielä alkanut.
On upeaa päästä hikisen nousun jälkeen hetkeksi tällaiselle tasangolle.
Siitä jaksaa jo taas puristaa muutaman satametrisen ylöspäin.

Lähdimme kulkemaan laakson pohjalla kulkevaa sorapintaista autotietä pitkin, joka nousi loivasti. 2½ kilometrin kohdalla nousua oli tullut vain parisataa metriä, joten lähes tasamaata talsittiin. Sitten tie päättyi ja varsinainen nousumetrien osuus alkoi metsäpolkua pitkin. Pian noustiin ensimmäiselle tasanteelle Dösner Hüttelle, josta saattoi jo nähdä yläharjanteelle liehuvan A v. Schmidt -Hausin lipun. Matkaa piti kuitenkin vielä taittaa kolme varttia, kunnes päästiin hüttelle.

 Olenko syyllinen ilmastonmuutokseen?

Koko matkan ajan Jane seurasi lehmien jälkiä. Niitä oli paljon, mutta itse patukkahäntiä ei näkynyt missään.  Hyräily alkoi: "Where are the cows? Send in the cows!" Eikös ne jotkut laulunsanat näin menneet. Lehmäthän ovat lähes yhtä viisaita kuin porot, joten ne olivat tietysti kiivenneet ylemmille maille, jossa kärpäset (pohojosen ihimisen sanomana "syöpäläiset") ei niin paljon vaivaa. Kahdentonnin korkeudesta ne ilmastonmuutoksen viholliset sitten löytyivät täysin viattomina. Eikö juuri ole niin, että varsinkin naudanlihan tuotanto yms. kuormittaa ympäristöä niin, että maailma ei voi pelastua? Nämä puhtoiset, niukkaa ruohoa nyhtävät symppikset ovat ainakin Janen mielestä vaellusreittien piristyksiä ja hieman niitä täällä kaipaileekin verrattuna Tirolin vaelluksiin.

Siinä sitä olisi "Wassulle" nyt ihan ehtaa lunta ylitettäväksi

Arthur von Schmidt -Hausille saapuessamme saimmekin ihan yllättäen suomenkielisen tervehdyksen isännän ensin kuunneltua hetken keskinäistä jutteluamme. "Huvaa paivaa, mitä kuuluu" kajahti yllättäen, mutta nyt ei oltu Turkin turistirysässä vaan alppimajalla keskellä Hohe Tauernin vuoristoa. Hüttella ei ollut ketään muita asiakkaita, joten isäntä alkoi oikein seurustelemaan kanssamme. Hän esitteli itsensä Hansiksi ja kertoi olleensa kolme vuotta Suomessa Haapavedellä töissä. Suomea hän ei kuitenkaan osannut paljoakaan, mutta jollakin saksa-suomi-saksaitävallanmurteella sekakielellä tulimme juttuun. 

Dösener See oli vielä osittain jäässä
Kysyimme, kuinka hüttelle saadaan ruokatarvikkeet yms. toimitettua, sillä mitään tavarahissiä eikä ajoneuvolla kuljettavaa tietä ollut. Hans vei meidät hütten erään huoneen valokuvaseinän viereen ja alkoi esittelemään, kuinka tavarat kuljetetaan hevosella ja repuissa. Toki helikopterikin mainittiin, mutta sillä tuodaan kauden alussa suurimmat tavarat ja hevosen rehut. Ja ehkä jokunen pullo olutta (toim. huom.)
Tilasimme kahvit ja yhden palan Apfelstrudelia kermavaahdolla. Saimme piripintaiset motilliset kahvia, puolen litran kannun maitoa ja järjettömän suuren palan Struudelia. Kermavaahto uhkasi vyöryä ulos lautaselta ja senpä vuoksi herkun valokuvauskin ilmeisesti unohtui. Kermavaahdon ei pitänyt loppuman, sillä isäntä toi vielä litran pursottimen pöytään, josta voisi vielä töräyttää lisää.

Käsitimme Hansin olleen kokkina Haapavedellä ja Apfelstrudel olikin aivan mahtavaa. Kermavaahtoa oli sen verran, että Hansin terveysreseptit olivat unohtuneet Pohjanmaalle.

Koska olimme ainoat asiakkaat, oli Hansilla aikaa seurustella kanssamme.  Saimme täydellisen esittelykierroksen koko hütten tiloihin ja alueelle. Tällä hüttella voi majoittaa sata henkilöä kerrallaan. Osa huoneista oli kahden tai kolmen hengen huoneita ja joissakin oli oma kylpyhuone. Suurin osa makuupaikoista oli nk. lager -majoitusta. Siinä pötkötetään lautturissa (siskonpetissä) vieri vieressä. Vaatii hyvät unenlahjat.

 Huoneet olivat todella siistejä ja ihan hotellihuoneiden tasoa. 
Kuvassa kolmen hengen huone.

 Lager ei olisi meidän juttu, mutta siistejä nekin olivat.

Hütte oli niin viihtyisä ja äärettömän siistin ja puhtaan oloinen, että olemme päättäneet viettää siellä yhden yön lomamme aikana säiden toivottavasti salliessa. Suunnitelmamme on patikoida ensin Mallnitzista hüttelle ja viettää siellä ilta ja yö. Seuraavana aamuna tarkoituksemme on jatkaa hütteltä Säuleck-vuoren huipulle yli 3000 metriin ja palata hütten kautta takaisin Mallnitziin. Tämä kaikki vaatii kuitenkin parin päivän ajaksi suosiolliset ilmat, joten katsotaan pääsemmekö ajatuksemme toteuttamaan ja liittymään vaeltajalegendojen kunnioitettuun joukkoon?

Hevosten tallit ja hütten tekniikkatilat esiteltiin meille myös. Koirat kaivelivat hiirenkoloja ja esittivät temppujansa. Saimme päällisin puolin opastuksen, mistä Säuleck-vuorelle noustaan.

K kiinnitti tietenkin huomiota hüttellä olleisiin muutamaan komeaan palkintopokaaliin.
 Hans kertoi niiden olevan palkintoja kortinpeluukisoista,
 jotka on pidetty taustalla näkyvän Säuleck-vuoren huipulla yli 3000 metrissä
 ja sehän kirvoitti makeat naurut.

Paluumatkalla laakso näytti auringon noustua täyteen korkeuteensa  valoisalta ja upealta. Vastaamme tuli vain pari pariskuntaa, joten Hansilla ei ainakaan tiistaina tainnut olla kovinkaan kiirettä.

 Paluumatkalla tapasimme vielä Hansin vaimon,
 joka toi hevosella hüttelle lisää tarvikkeita.
 Varmaan ainakin jonkin verran kermavaahtoa.

Melko loppuvaihessa mutkaista ja paikoin jyrkkääkin polkua laskeutuessamme vastaan tuli sitten Hansin vaimo, joka oli käynyt hakemassa hevosella jotain tarvikkeita. Kovinkaan suuri kuorma ei näyttänyt tällä kertaa olevan. Mukana oli kaksivuotias varsa, joka oli opettelemassa samoja hommia elämänuraansa varten. Nämäkin hevoset ovat Etelä-Tirolin vuoristohevosrotua haflingereja. Bloggasimme niistä viime kesänä ollessamme Meranissa ja käydessämme nimenomaisessa Haflingerin kylässä. Tässä juttua niistä, jos et muista.

Voima pakotti paluumatkalla

"Älkää tosiaan meidän takia turhaan nousko kapealta patikkapolulta". 
Parituhatta kiloa tulevaa jauhelihaa hidasteena.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirkasta, kaunista patikointi ilmaa juhannukseksi toivotetaan täältä lämpimästä ja aurinkoisesta Nummi-Pusulasta.
A ja L

Jaaskarit kirjoitti...

Heippa sinnekin Lahja ja Arto,

Täällä on kävelty joka päivä upeita reissuja. Huomenna kyllä pidetään vähän taukoa. Säät ovat täällä hieman viilentyneet. Tänään oli kylässämme vain 28 astetta. Korkealla vuorella sen sijaan tuuli käy välillä aika raittiisti, ja silloin pitää vetää pitkähihaista päälle. Laaksoon palatessa varjopaikkoja etsii mielellään. Nyt tosin säätrendi menee epävakaisempaan suuntaan, joten saapa nähdä saadaanko nähdä vielä yhtä kirkkaita maisemia. Toivomme niin. Mukavaa juhannusta teille suloiseen Suomeen!

J ja K