Bohinj-järven jäähyväiset

 Villachin kävelykatua

Ensimmäinen viikkomme Sloveniassa alkaa olla ohi. Eilen aamusta asti alkanut sadesää ei houkutellut ulkoilemaan, joten hyppäsimme autoon ja lähdimme liikenteeseen. Bohinj-laaksosta on  vajaa 30 km moottoritielle, joka kulkee Ljubljanasta kohti pohjoista ja Itävallan rajaa. Ajelimme motarille ja otimme suunnan rajalle. Huoltsikalta ennen rajaa ostimme Itävallan motareilla vaadittavan vigneten eli ajoluvan. Tie rajan yli oli oikeastaan rajan ali. Syöksyimme nimittäin kahdeksan kilometrin pituiseen Karawanken vuoritunneliin, jonka puolivälissä oli valtioiden raja.

Ennen tunnelia maksettiin 6½ euron tunnelimaksu. Karawanken vuoristo erottaa Slovenian Itävallasta ja jakoi kielieron lisäksi näemmä myöskin sääolosuhteet. Itävallan puolella oli paljon valoisampaa, eikä ollenkaan niin masentavan pilvistä.

Villachin liepeillä on suuri Ossianachersee, jonka ympäri autoilimme.

Nättiä, mukavannäköistä lomailualuetta.

Parkkeerasimme yhteen Itävallan Kärntenin alueen suurimpaan kaupunkiin Villachiin. Lauantaipäivän hulinat olivat meneillään ja aurinko pilkahteli kuumana. Kaupungin ydin oli pieni, joten äkkiä kävelimme ristiin rastiin ostosalueen. Jane teki mahtavia löytöjä! Itävallassa ja Saksassa on loistavat kemikaliokaupat, Bipa ja DM. Niistä ei löydä päivittäisiä maitolitroja, mutta sen sijaan mitä tahansa muita päivittäistuotteita. Shampoista pyykinpesuaineisiin, meikeistä hygieniatuotteisiin ja ryppyvoiteista ravintolisiin. Bipassa Compeedin kantapään rakkolaastarit maksoivat ainoastaan 4€ paketti. Suomen apteekkihintaan verrattuna silkkaa säästöä!

 Tässä ollaan Rudnicalla (946m). Alapuolella näkyviin kyliin meni kyllä kartassa polku, 

mutta parin pummin jälkeen luovutimme ja palasimme eri kautta.

 Tästä vinkkelistä ei vielä ollutkaan järven kuvaa.

Oikealla korkeimmalla nyppylällä oltiin torstaina. 

Vastapäisen pilven alueella olimme perjantaina.

Koska edessämme on viikon verran lomamme lepo-osuutta, oli tänään pakko vielä siedättää kantapäätä. Ohjeena on että sillä se lähtee, millä on tullutkin. Saahan tuo parantua ainakin viikon verran, ennen seuraavia tosi koitoksia. 

 Mutapaakut veks monoista järvihiekalla. 

Vaellussaappaat saavatkin muutaman vapaapäivän. 

Aamuyöllä jyrähdellyt ukkonen sai hieman arvelemaan säätä, mutta kastuminenkaan ei olisi ollut katastrofi. Tänä iltana oli muutenkin tarkoitus pesettää vaellusvaatteet, joten sama se vaikka kastuttaisiin. Pikkuvaellus Rudnica-nimiselle nyppylälle nosti meidät n. 400m kylän yläpuolelle. Bohinj-järvi näkyi nyt idän suunnasta ja toiseen suuntaan näkyivät hienot viljelysmaisemat. Karttaan merkittyä vaellusreittiä huipulta eteenpäin ei löytynyt, joten jouduimme palaamaan osittain samaa tietä takaisin. Päiväkävely oli sen verran lyhyt, että otimme hotellilta vielä fillarit ja lähdimme kohti samoja kyliä, jonne oli tarkoitus vaelluksen huippukohdalta laskeutua.

Musta tamma ihastui kerralla ja K sai seuraa pyörätiellä.

 Srednja Vasissa pyöräiltiin ihmisten pihoissa

Maanantaina vaihdamme oleskelumme Adrianmeren rannalle Piraniin. Sieltä sitten seuraavat terveiset!

Zlatorog ja Bohinj-järvi

Lopuksi satu Zlatorog-kauriista:

Olipa kerran satumainen kultasarvinen vuorikauris Zlatorog, joka eleli Triglavin huippujen läheisyydessä. Se vartioi arvokasta aarretta, joka oli kätketty vuorten syvyyksiin. Tuolloin kultasarven seudut olivat vehreitä kuin puutarha. Kultasarvi auttoi hätään joutuneita vuoristokulkijoita ja oli kaikin puolin sopusoinnussa ihmisen kanssa.

Trentan laaksossa, Triglavin liepeillä, eli kaunis majatalon emännän tytär, jota urhea, mutta köyhä metsästäjä kosiskeli. Samaa tytärtä oli ihaillut ja kilpaa kosinut myös rikas Venetsian kauppias, joka oli lahjoittanut tälle jo korujakin. Palavasti rakastunut metsästäjä ei kuitenkaan luovuttanut vaan oli valmis tekemään kaikkensa saadakseen ihanan immen morsiamekseen. Ahne äiti asetti nuorukaiselle mahdottomalta tuntuvan kokeen: Miehen oli haettava Kultasarven vartioima kulta-aarre tai ainakin tuotava tyttärelle kimppu Triglavin ruusuja todistaakseen uskollisuutensa. Jälkimmäinenkin oli mahdoton toive, sillä oli talvi.

Mustasukkaisuudessaan kituva metsästäjä lähti kuitenkin vuorille toiveissaan saada edes palasen Kultasarven sarvesta ja siten todistaa kelvollisuutensa. Viimein mies kohtasi Zlatorogin, tähtäsi,  ja osui! Kultasarvesta vuotava veri sulatti lumen ja sulaneeseen kohtaan kasvoi Triglavin ruusuja. Kultasarvi ei kuitenkaan kuollut vaan alkoi popsia ruusujen terälehtiä ja hups vain, se oli taas täysissä voimissaan. Se alkoi hypellä karkuun ja joka askeleen kohdalle kasvoi uusi kimppu ruusuja. Metsästäjä seurasi perässä ja ruusuja himoiten ajautui yhä jyrkemmälle penkereelle, kunnes viimein suistui kielekkeeltä rotkoon.

Ennen niin ystävällinen ja luottavainen Zlatorog vihastui ihmisrotuun niin, että sai mahdillaan Triglavin laakson muuttamaan muotonsa nykyiseen karuun kivikkoiseen asuunsa.

Majatalon emännän tytär sai kosijansa takaisin keväällä, kun Soča-joki toi hänen ruumiinsa tulvaveden mukana. Kädessään hän puristi vieläkin Triglavin ruusujen kimppua.

Vaikka Kultasarvi sydämistyi kertakaikkiaan ihmisiin ja päätti hävitä satujen maailmaan, voivat nykyään janoiset nähdä Zlatorogin päivittäin oluttölkin kyljessä.