Kärnten loistaa

Jamnigalm parkkipaikka 1720m - Hagener Hütte 2448m - Greilkopf 2581m (sama paluureitti)
Nousua ja laskua 860m. Kävelyä n. 15 km.

 Kyllä kelpaa poseerata itselaukaisijalle. Greilkopfin huipulla ei ollut tungosta.

Tänään saimme nauttia tämän kesän kauneimmista näkymistä. Maisemat olivat ihan sieltä parhaasta päästä kautta lyhyen vaellushistoriamme.

Vaellusbussin pysäkillä klo 8.20 ei ollut muita lähtijöitä.

Tänään käytimme ensimmäistä kertaa Wanderbussia. Sillä pääsee mm. kylän lähilaaksojen vaellusreiteille kätevästi. Maksoimme Kärnten Cardin lisäominaisuudesta (Mobility card) 12.50€/hlö ja se antaa meille yhtenä etuna rajoituksettoman vaellusbussikuljetuksen. Majoituspaikkamme kuuluu Alpine Pearls-ketjuun. Isäntämme selvitti, että he maksavat vuosittaisen summan ketjulle ja voivat täten tarjota asiakkailleen tällaisen edun. Jo tänään eka reissullamme säästimme toisen kortin hinnan ajelemalla Tauerntalin autotien päätyyn.

Jamnigalm 1748m:n korkeudessa oli reittimme alkupaikka.

Lähdimme kohti Hagener Hüttea kauniin laaksonpohjan laidunniityiltä. Tällä Jamnigalmilla ei tosin ollut montakaan lehmää laiduntamassa. Nousureitti kulki selkeää pientä soratietä pitkin ja siten oli loivanousuista. Näiden loivien nousujen mukavuuden kääntöpuoli on, että matkaa kertyy huomattavasti enempi. Kulkuneuvoille tehdyt tiet tekevät serpentiinimutkia ja kävelijälle on usein hankala nähdä alasuunnasta missä seuraava ylempänä kulkeva tienpätkä on. Oikominen suoraan ylärinteeseen on hankalaa, jos selkeää polkua ei ole. Eikä oikominen taida muutenkaan olla edes ihan luvallista. Luonnonpuistoalueella pitää pysyä merkityillä reiteillä.

Jane hiihtää loivaa nousua. Takana mm. Feldseekopf 2864m

Mutkitellenkin matka edistyi ja Hagener Hütte saavutettiin 1h 40 min ajassa, josta maisemien ällistely ja kuvaaminen ottivat osansa. Hütte viettää 100-vuotisjuhlia, ja oli kokenut vuoden aikana perusteellisen remontin. Rakennustyöt olivat vielä aika lailla kesken, mutta palvelu pelasi. Isäntä kiidätti eteemme kahvit ja kun kyselimme mahdollisuutta syödä vähän myöhemmin hän kertoi, että rouva on tulossa kohta keittiöhommiin. Että pöperöä alkaisi tulla pöytään reilun tunnin päästä. Eikä hän viitsinyt alkaa perimään kahvien hintoja erikseen. Maksakaa sitten kun tulette syömään, hän tuumaili.

K. naureskelee Hagener Hütten pihalla. Takana näkyy 

Sportgastein Nassfeldin laakso.

 Hagener Hütte 2448m

Kropassa tuntui siltä, että vastahan tässä oli lämmitelty. Yksi aikomamme reitti näytti vielä niin lumipeitteiseltä, että päätimme kiivetä hütteltä näkyvälle lähimmälle ristihuipulle. Sinne ei johtanut merkittyä reittiä, joten oli lähdettävä vain pakertamaan kohti ristiä. (Ja tämä ei ole raamatullisesti tulkittavissa). Jos laskettelussa on off-piste -laskuja, niin kai meillä sitten oli off-piste -nousu. Välillä risti katosi näkyvistä, (tämäkin olisi saarnaajalle herkullinen vertaus) mutta luotimme sen jyrkän sauvomisen jälkeen ilmestyvän näkyviin. Yhtäkkiä putkahdimme jonkinlaiselle polullekin ja risti häämötti huipulla.

 Loppusuoralla, maalin jo häämöttäessä 

K. heitti perinteiseltä wassulle

Greilkopf 2581m

What a feeling!

Hagener Hütten suuntaan pohjoiseen.

Ja etelään Ankogelgruppea kohti.

Päätimme antaa hütten emännälle aikaa valmistaa

lounaamme rauhassa. Harvoin saa näin lämpimässä

porotuksessa olla näin korkealla.

 K:n tyylinäyte perinteisestä. Matkalla makkarakeitolle.

Huipulla kävi lämpimästä auringosta huolimatta navakka tuuli, joten oli kiva mennä sisälle syömään. Muutakin vaeltajaporukkaa oli pöydissä. Naapuriseurue oli tilannut jo sapuskat, kunnes perheen pää huomasi että lompakko ei tullutkaan mukaan. Heidän ei tarvinnut jäädä keittiöapulaisiksi, sillä lupasivat tulla hüttelle vielä viikon mittaan uudestaan ja maksaa silloin. Aikamoinen luotto!

Alamäki sujui helposti. Välillä oikaisimme jonkun serpentiinimutkan, mutta enimmäkseen talsimme loivasti alas tietä pitkin. Paluubussille ei ollut mitään kiirettä. 

Lopuksi vielä muutama Sound of Music -kuva. Oli upea päivä!

 

 

Ylös kylästä, Auernig ja Törlkopf

Mallnitz 1200m - Wolligerhütte 1600m - Auernig 2130m - Törlkopf 2400m. Paluu samaa tietä.
Nousu- ja laskumetrejä 1200m. Kävelyä 18 km. Reissussa 6h.

 Tuolla nyppylällä on Auernig. Tässä on noustu kylältä n. 500m.

Viikon vaellustauko kasvatti valmiuden ylämäkiurheiluun ja hinku vuorelle oli tänä aamuna kova. Onneksi sama tauko kasvatti myös kantapään rakon umpeen, joten toiveikkaasti Jane pystyy ainakin tämänpäiväisen kokemuksen jälkeen jatkamaan menoansa. Kun saapuu uuteen kaupunkiin tai kylään vuorten keskelle saattaa hämmästyä kylän pikkuruista kokoa. Hieman saatamme itseksemme naureskella, että kuinkahan hurjaksi täällä arkipäivän hulinassa meno äityy, kun sunnuntaina tiellä ajaa traktori niittokone perässään ja sen jälkeen on tunti taukoa liikenteessä. Eilen, lauantai-iltana oli "keskustan" raitti tukossa, kun häitä juhliva seurue oli levittäytynyt paikallisen ravitsemusliikken edustalle ja juomatarjoilu oli järjestetty kadulle. Kaikki on niin suhteellista. Kylä voi olla pieni, mutta maisema sen ympärillä on valtava.

 

Mukavat näkymät Tauerntaliin.

Tuolta päädystä pääsee esim. Hagener Hüttelle ja

Tauernhöhenwegille.

Päivien kuluessa alkaa tajuntamme löytää nimitykset kullekin kylästä erkanevalle laaksolle. Ympäröiviä pienempiä ja suurempia vuorenhuippuja on niin kymmenittäin, että hyvä jos lähimmät opimme tuntemaan. Onneksi saksan kieli on tullut muutaman vuoden aikana hieman tutummaksi, että nimitykset jäävät paremmin mieleen kuin Slovenian kohteet. Kun kauniilla säällä pääsemme todella korkealle, josta voi nähdä kymmenien (ellei satojen?) kilometrien päähän, voimme vain spekuloida, mitä vuoristoja ja huippuja etäisyydestä näkyy.

 Auernigin huippu häämöttää

Sinitaivaalla nousuansa aloittava aurinko jäi alkumatkallamme vielä vuoren taakse. Sunnuntainen kylä heräili ja kirkonkellot saattelivat matkaamme. Paikallinen väki sai loistavat heinäpoudat, joten pyhästä huolimatta heinätöitä aloiteltiin. Meillä alkoi kotinurkkiin tutustuminen. Halusimme nousta kylän kohdalla olevalle lähimmälle ristillä merkitylle nyppylälle, Auernigille. Arvelimme, että siellä voisimme parhaiten opiskella ympäristöoppia. Nousua tulisi olemaan 900m.

K tähyilee Seebachtalin puolelle. 

Huiput vastapäätä ovat 2400-2800m korkeita.

Salzburgin ja Kärntenin raja kulkee vuorien harjanteella.

 Tauerntunnel (junille) lävistää näkyvän vuoriryhmän 8km matkalta ja 

kuljettaa niin ihmiset kuin juniin lastatut autotkin tunnelin läpi.

Samaa laaksoa hieman enemmän.

Valitsimme loivemman nousutien, vaikka nopeampi ja jyrkempi olisi ollut tarjolla. Wollinger Hütten kautta mentäessä oli tarjolla mukavampia maisemia Dösentaliin, joka lähtee kohti itää Mallnitzin kylän eteläpuolelta. Nousimme mukavan reitin 1h 40 min. ja ristin juurella näkyi allamme Mallnitz kaukana alhaalla. Mallnitzin kylästä länteen lähtee laakso nimeltään Tauerntal. Kylästä koilliseen sen sijaan jatkuu Seebachtal, jonka alkupäässä junarata sukeltaa vuoriston ali Tauerntunneliin. Seebachtal (jossa eilen käveltiin pieni laaksokävely) jatkuu edelleen kohti Ankogelgruppea. Sen korkein huippu on Ankogel (3252m).

Oikealla näkyy polkumme. Edessä kaukana kolmetonninen Ankogel.

 Nyt näkyy Dösentalin puolen vuoria. K muistelee, 
että samantapaisia rinteitä oli viime kesänä Pinnistalissa.
Onneksi sattui kuvaajan yllättäessä olemaan tyylikäs kaulahuivi yllä.
(Suojaa kuulemma niskaa myös auringolta.)

Tälläistä täällä vaan on

Auernigilta eteenpäin jatkui aluksi lähes tasamaan reitti Seebachtalin puolella laakson yläreunaa myöten. Reitti alkoi nousta Seebachtalin ja Dösentalin väliselle harjanteelle, josta se johti vielä ylöspäin. Pysähdyimme evästauolle reittimme korkeimmalle kohdalle Törlkopfille 2446m ja palailimme pikku hiljaa takaisin samaa reittiä.

Yllättäen 2400m korkeudessa ollaan ihan laidunmaisemissa.

 Paluumatkalla

 Hetki heittäytyä syvämietteiseksi

Mallnitz, Itävalta - no viimeinkin!

 Mikä tervetuliaisnäkymä!

Junamatka Ljubljanasta Itävallan puolelle Mallnitzin sujui niin hyvin kuin matkustaminen yleensä voi sujua. Juna kulki aikataulussaan ja löydettiin jopa hyvät istumapaikat klohmojen matkalaukkujemme kanssa. Matka kesti 2h 50 min. Junan eteläisin lähtöasema oli Zagreb ja sillä olisi päässyt yhtä kyytiä Frankfurtiin saakka, mutta me nautimme matkasta vain pienen pätkän. Jäimme kyydistä kun korkeutta oli otettu 1200m merenpinnasta ja maisemat alkoivat olla sykähdyttävät. Puoliltapäivin olimme kohteessamme Mallnitzissa Kärntenin osavaltiossa.

Aiempina vuosina olemme olleet Itävallassa Tirolissa, joten Kärntenin alue on meille uusi tuttavuus. Näinä muutamana vaellusharrastuksen vuotena olemme saaneet sen käsityksen, että Kärnten olisi Itävallan aurinkoisin ja lämpimin osavaltio. Viime kesänä tosin seurasimme Tirolissa ollessamme säätiedotuksia kautta maan, eikä Kärnten poikennut yleisestä koko kesän vallinneesta epävakaisesta ja koleasta säästä. Toivoa sopii, että Kärnten lunastaa odotuksemme ja saamme nauttia näkymistä Hohe Tauernin vuoristoon mahdollisimman monena päivänä.

Kolmetonniset huiput näyttävät korkeilta, vaikka 

nytkin seisoskellaan 1200 m:ssä

Majapaikkamme Apartment Säuleck kuuluu Alpine Pearls-ketjuun ja palveluun kuuluu vieraan noutaminen asemalta majoituskohteeseen. Alpine Pearlsiin kuuluu kaupunkeja Ranskan, Saksan, Itävallan ja Italian alppialueilla. Kantava ajatus on ympäristöystävällisyys, joka näyttää autottomalle vaeltajalle mukavan puolen. Vaellusbussit liikennöivät laajalti. Tässä pikkukylässä juna-asema ei ole kovin kaukana asunnosta, mutta isolla taksilla tuokin matka taitettiin. Ajeltiin herroiksi. Kuskin ei tarvinnut paljoa arvailla kuljetettavia henkilöitä sillä olimme ainoat asemalla junasta jäävät.

 Stappitzer See oli alle tunnin kävelymatkan päässä. 

Reitti oli melkein tasamaata niittyjä halkoen.

Ankogelin huiput 3250m taustalla.

Itävalta kuuluu tällä hetkellä todella suosiollisen sään alueeseen ja iltapäivällä ilma oli mitä parhain. Päätimme jättää laukkujen purkamisen ym. kotiutumisen iltaan. Kauppareissun jälkeen lähdimme kevyelle lenkkarikävelylle Seebachtaliin, joka on yksi Mallnitzista lähtevästä laaksoista. Taivas oli pilvetön ja aivan upeat vuoret ympäröivät kylää joka puolella. Slovenian Bohinj-järvellä oli hienoa, mutta kyllä näissä Itävallan alppimaisemissa on jotain erityisen sykähdyttävää. Toki vaikuttaa sekin, että nyt asuinkyläkin sijaitsee 700 metriä korkeammalla kuin Bohinjilla. Vuoret tulevat lähemmäksi. Hyvältä siis vaikuttaa. Juuri nähty sääennustekin lupaa mainiota ilmaa tuleville päiville, joten patikkasaappaille on luvassa hikisiä hetkiä.

 Iltapäiväkävelymme sivusi huoneistomme omistajien

isännöimää Rainer Almia. Siellä nautimme virvokkeet.

Futisurakointi keveni, kun pelejä näytetään vain yksi illassa. Uusien vaellusreittien valinnanpaljous vaatiikin parempaa keskittymistä ja suunnittelua. Ei kun kartta pöydälle ja miettimään.