Onko Alpeilla patikoiminen kivaa?

Kello oli soimassa tiistaina klo 07.00. Ei se ehtinyt soida,
kun heräsimme jo ennen kellon soittoa ja kuvasimme
Stubain jäätikön parvekkeeltamme.

Maanantai oli meillä huoltopäivä. Ne ovat tärkeitä päiviä pitkällä aktiivilomalla. Kai tätä meidän patikointilomaa voi jonkinlaiseksi aktiivilomaksi kutsua. Pitää käydä kaupassa ja täyttää jääkaappi ja hankkia retkieväät. Sen lisäksi täytyy vielä laittaa ruokaakin pariksi seuraavaksi patikkapäiväksi. Tällaisina päivinä kuten tänään tiistaina kahdeksan tunnin patikkareissun jälkeen ei nimittäin kannata enää mennä hikisenä kauppaan ja alkaa pohtia, että mitä tänään syötäisiin. Se on jo myöhäistä. Sen sijaan on mukava laittaa lihapullat ja perunat uuniin tai mikroon ja päästä "valmiiseen pöytään". Kahden kuukauden reissulla ei oikein pysty joka päivä ruokailemaan hütteillä tai kylän ravintoloissa.

Postikorttikuvat Alpeilta ovat hienoja,
mutta ei näihin maisemiin huomaamattaan
tai vahingossa kukaan kävele.
Siitä vaan muutama tunti ja pari kilometriä ylöspäin, bitte schön!

Tänään nautimme vielä pikkukylämme eduista ja lähdimme patikoimaan vastakkaiselle vuorelle kuin viimeksi sunnuntaina. Kohteenamme oli Elfer-vuorella sijaitseva Elferhütte, mutta eihän se siihen jäänyt. Muuallakin tuli käytyä ja Elferspitzeä ja Zwölferspitzeä yhdistävät panoramareititkin käveltiin molemmat. Toinen oli alempi reitti ja toinen ylempi. Panoraamareittien korkeusero oli 400 metriä, joten maisemat ja polut olivat vähän erilaisia. Vaeltajien lukumäärässä oli myös eroa ihan vaan jonkin verran.

Vastakkaisen vuoren kohteissa vierailimme sunnuntaina.
Onko muuten tämän kesän bloggausten ensimmäinen vuorikuva?

Alkunousu lähti kylästämme kohti Autenalmia(1658m). Noin 600m:n nousu sujui totuttuun tapaan tunnissa. Olimme sen verran aikaisin liikkellä, että almin väki oli vielä keittelemässä knödeleitä, joten jatkoimme saman tien eteenpäin. Tarkoitus oli ensin nousta suoraan Zwölfernieder-satulalle, mutta viitta mahtoi olla vinossa ja huomasimme hetken päästä, että hitto soikoon olemmekin matkalla Elferhüttelle. No, ei siinä mitään. Hienot olivat näkymät Stubaitaliin ja tupsahdimme hüttelle ihan tuossa tuokiossa.

Elferhütteltä jatkoimme eteenpäin alempaa panoramatietä.
Kaukana Stubaitalin päässä siintävät Inntalin vuoret ja Innsbruck.

Jatkoimme hissillä tulleiden mukana alemmalle panoraamatielle. Sieltä nähtiin hienot näkymät Pinnistalin suuntaan ja kaavailimme jo tulevia vaelluksia siellä. Polku nosti meidät vähitellen Zwölferniederin satulalle (2335m), josta näki sekä Pinnistalin että Stubaitalin.

Pinnistal alemmalta näköalareitiltä

Lähdimme kokeilemaan nousua Zwölferin huipulle. Se oli merkitty mustaksi reitiksi ja ajattelimme edetä sitä niin pitkään, kuin se tuntuisi turvalliselta. Zwölferin huippu on 2562 m:n korkeudessa ja sata metriä ennen huippua luovutimme. Sen verran jyrkäksi kävivät nousut, että meikäläisten nelivetoeteneminenkään ei enää tuntunut turvalliselta.

Näköala Zwölferniederiltä Stubaitaliin.
Edessä oikealla Elferspitze.

Kyllä se nyt on niin, että tästä ei
enää riskittä pääse ylöspäin perhana!

Ylempi panoramatie takaisin Elferhüttelle oli huikea. Polku nousi 2400 m:n korkeuteen ja alun Pinnistal-näkymät muuttuivat ylhäällä kallioisten Elferin huippujen lomassa pujottelemiseksi. Elferin yli pääsee myös vielä hurjapäisemmällä tyylillä. Klettersteig-sanalle ei nyt yhtäkkiä löydy suomenkielistä vastinetta. Kiipeilijällä on valjaat, joihin kiinnitetyt varmistuslukot napsautetaan kallioon kiinnitettyihin vaijereihin. Muutaman metrin matkan edettyään kiipeilijä kiinnittää lukot taas seuraavaan varmistusväliin. Hidasta hommaa, mutta varmaan pääsee näkemään ne korkeimmat näköalat.

Elferspitzen valloittajilla oli sentään käytössään turvavaijerit.
Helppoahan se niin on.

Ylemmän maisematien näkymiä ja jos
tarkasti katsoo niin Janekin sieltä löytyy.

Mutta otsikon kysymykseen. Mikä tässä Alpeilla patikoinnissa on kivaa vai onko se yleensäkään kivaa? Onko se nyt niin mukavaa nousta naama (ja kaikki muutkin paikat) hiessä monta tuntia ylöspäin 5-6 kilon reppu selässä ylimääräisenä painona? Sydän hakkaa ja reisissä välillä polttaa, mutta seuraavana päivänä ollaan vuorella taas ja seuraavana kesänä sitä ollaan täällä jälleen. Miksi?

Vielä näkymä Pinnistalin perälle

Tänään oli yksi vaellushistoriamme kovimpia päiviä, kun nousua ja laskua tuli noin 2 km päivän aikana. Se on oikeastaan aika paljon, kun lisäksi joutuu väkisinkin kulkemaan myös vaakasuoraan. Laskeutuminenkaan ei ole mikään helpotus. Oikeastaan se on epämukavampaa kuin nouseminen vaikka lasku sujuu vähän nousua nopeammin. Laskussa rasitus kohdistuu voimakkaasti etureisilihaksiin ja se tuntuu pahemmalta kuin nousu, joka jakautuu tasaisemmin jaloille. Tai riippuu tietysti aika paljon etureisien lihaskunnosta. No, kahdeksan tuntia siihen meni ja ohessa kuvia päivän reissusta.

Ei tänne Alpeille ainakaan maisemien vuoksi kannata ängetä?

Niin, mikä siinä on kivaa? Se hieno urheilu- tai liikuntasuorituksen tunne ja sen mukanaan tuoma mielihyvä yhdistettynä maailman kauneimpiin maisemiin. Maisemanäkemys on tietysti makuasia. Eivätkä kaikki ihmiset tuota liikunnan mukanaan tuomaa mielihyvääkään kaipaa eikä ole tarpeenkaan. Mutta meille se kelpaa nyt ja toivottavasti myös jatkossa! Lisäksi täytyy vielä muistaa, että täällä on useimmilla vuorilla käytetävissä hissejä nousuihin ja/tai laskuihin, joten jokaiselle löytyy reittejä ja haasteita kuntonsa mukaan.