Huippuhommaa taas

Huipulta näkee kauas.
Näkymä Mutspitzen (2300m) huipulta.

Tämän postauksen kirjoitan nyt toiseen kertaan, kun eilinen valmis tuotos muuttui julkaistaessa kirjainten ja kaiken maailman merkkien sekamelskaksi. Mutta mikäs tässä on istuskellessa parvekkeella läppäri sylissä eilistä kerratessa. Palmujen ja pinjojen takana häämöttääkin sopivasti tuo eilinen huippumme

Bussilla hurautimme kaupungin pohjoispuolella sijaitsevaan kylään nimeltään Dorf Tirol. Siellä vaihdoimme toiseen bussiin, joka kuljetti meidät vielä lyhyehkön pätkän Hochmuthin hissin ala-asemalle. Pieni hissihytti tuli hetkessä täyteen meidän kaltaisiamme vuorten ystäviä. Hissi nousi 1300 m:n korkeuteen ja vaeltajat jakaantuivat ketkä millekin reitille. Valinnan varaa piisasi. Helposta, melko tasaisesta panoraamapolusta aina huipulle pinnistelyyn saakka.

Matkan varrella on aina kauniita rakennuksia.

Meillä oli päämääränä Oberkaser-hütte, joka sijaitsee vuorten huippujen reunustamalla järvialueella 2200m:n korkeudessa. Kävelystä olisi kai tullut liian helppo, jos olisi käytetty suosittua Jägersteigia, joka kulkee lievästi ylä- ja alamäkeen polveillen vuoren reunustaa myöten. Valitsimme siis haastavamman reitin: huipun kautta harjanteelle ja sieltä laskeutuminen Oberkaserille.

Huippu jo häämöttää, mutta vielä oli pinnisteltävää.

Tälle huipulle oli aika helppo ja nopea nousta. Tai sitten se vain tuntui siltä, kun voimat alkavat olla taas palautuneet. Spitzeltä näkyi upeasti Meran ja laaksot. Harjannepolku Taufenschartelle olikin sitten hieman kimurantimpi kulkea. Taas tuli paikoin tarve varmistaa kulkua käsin kivien ulokkeista. Tällaiset osuudet näkyy vaelluskartassa pisteviivana ja reittikuvauksissa mainitaan että pitää olla "varma-askelinen" eikä saa olla korkean paikan kammoa. Italiaksi kirjoitetussa reittiselostuksessa oli muuten tämän reitin kohdalla käytetty Hitchcockista aiemmin tuttua sanaa 'vertigo'.

Ei heikota enää.
Ei kuitenkaan viitsitty kiivetä enää tuonne Ristin kärkeen.

Tomaattikeittoa on kiva syödä, kun pakki pitää!
Meranin kaupunki ja utuinen laakso 2 km suoraan alaspäin!

Oberkaserille saavuttaessa alkoi taas lehmänkellojen moikuna kuulua ja kadehdittavan hyvähermoiset mansikit johdattelivat meidät virvokkeiden ääreen. Matkaa olisi vielä voinut jatkaa parisataa metriä ylöspäin, jolloin olisi nähnyt lisää vuoristojärviä. Meille kuitenkin piisasi, sillä takaisinkin oli palattava.

Mitä tehdä, kun lehmä ei väistä kapealla polulla?
Muutama minuutti mentiin noin peräkkäin, kun lehmä ei päästänyt ohi perhana. Hienompiakin maisemia Etelä-Tiroli on tarjonnut...

Paluumatkan kuljimme tuota aiemmin mainittua Jägersteigia pitkin. Kaikkiaan kävelyä taisi tulla kuusi tuntia ja kuljetuksineen tuli tehtyä kahdeksan tunnin työpäivä. Korkeuseroja tuli reilusti yli tuhat metriä. Kotiin palattua olikin virkistävää pulahtaa uima-altaaseen ja nauttia vielä hellepäivän iltahetkestä altaan reunalla. Monet tänne Meraniin ovatkin tulleet ilmiselvästi vain nauttimaan lekottelusta puutarhojen ympäröimillä altailla ja kaupungilla kuljeskelusta. Yritämme ottaa loppupäivänä jotain mallia heistä. Ainakin osittain. Tuo altaalla makoilu ei taida ihan onnistua.

Tämä kaveri on kirjaimellisesti hyllytetty