Elferin ympäri ja Innsbrucker Hütte

 Ei ole totta! Kohteemme on pilvien peitossa.. Outo ilmiö tänä kesänä.

Säiden haltia armahti tauotta patikoineita jalkojamme maanantaina ja näytti pilvistä ja sateista aamua. Hyppäsimme bussiin kohti isoa kylää Innsbruckia tavoitteenamme löytää K:lle uudet vaelluskengät tai ainakin aloittaa niiden hankkimisprojekti. Kengät löytyivät kuitenkin lopulta kotikylästä kaupunkireissulta palattuamme ja ne otettiin heti rankkaan koekäyttöön.

 Yli 2000m korkeudessa ja muualla kuin turistireiteillä voit bongata gemssejä

Näiden kivipaasien juurella tuntee todella olevansa kääpiö. "Lystikäs"?

 Vanhat kengät pakattiin tietysti varmuuden vuoksi reppuun mukaan, jos ongelmia ilmenee ja suunnattiin kotikylästä nousuun kohti Zwölferniederiä. Alkumatka meni tuttua polkua Autenalmille. Siellä ylitettiin ja alitettiin polulle kaatuneet puut taas parhaamme mukaan. Vaeltajan ei kannata näissä oloissa olla turhan tarkka varusteidensa uutuuden kiiltävyydestä. Yksi kaatuneen puun ohittaminen voi tuhrata pihkaan uuden repun tai tuliterät pöksyt. Täällä on pakko olla suurpiirteinen.

 Autenalmilla kannattaa ottaa tarkka suunta kohti Zwöflerniederiä, ettei ajaudu vahingossa kohti Elferhütteä. Polku nimittäin johdattaa aluksi lehmihaan oikeaa reunaa pelkkien kiviin maalattujen punaisten pisteiden avulla. Sitten reitti jatkuu ihan selkeänä. Ennen Niederille nousevaa siksakkia on varsin viehättävää maisemaa Autengrubessa. Näimme murmeleita ja gemssejä. Pilvet pyörivät osittain näkymien peittona, mutta taivas aukesi päivän mittaan.

Zwölferniederiltä jatkoimme kohti Elferiä ylöspäin. Maisemat Pinnistaliin olivat taas mahtavat. Myös polkua sivuavat upeat Elferin kivipaadet olivat vaikuttavia. Polku johti vielä ylemmäksi lähelle Elferspitzeä. Tuon häkellyttävän kivihökötyksen vierellä tuli olo kuin olisi Marsissa. Korkeimmillaan olimme lähellä 2450m korkeudessa ja sieltä lähdimme laskeutumaan kohti Elferhütteä ja hissiasemaa.

Pohojalaasten ystäviemme järjestämät parvekepartyt ovat jo kuuluisa alppiperinne

Hissillä mentiin laaksoon ja saatiin matka ilmaiseksi kun ilmoitettiin hissivahdille, että haluamme ostaa menopaluulipun, jonka paluuosan haluamme käyttää seuraavana päivänä. Hän neuvoi ilmoittautumaan hissin ala-aseman kassalla ja ostamaan lipun sieltä. Ala-asemalla kukaan ei kysellyt lippuamme ja periaatteessa olisimme siis voineet tehdä juoksut maksamatta hissimatkaamme, mutta rehellisinä menimme kassalle. Ostimme lipun, jonka paluuosion yläasemalle käytimme tänä aamuna.

 Täällä ei juhlita pitkän kaavan mukaan. Aamulla 8.30 virittelemme

 vaellussauvoja ja riippuliitäjät takana varjojaan.

Kohteemme Innsbruckerhütte keskellä olevan solan takana

Yksi päivän kohokohdista oli haflingerlauman ohitus.

Lämpimän hevosen tuoksun ylittää ehkä hauvan tassunpohjan aromi.

Evästä ennen...

... ja jälkeen nousun.

Hyvällä omallatunnolla, tietäen että tänään kävelyä todella tulee, ajelimme kolmistaan hissillä eka nousun Elferiä kohti. Sieltä lähti nousu kohti näköalatietä, joka ensin nousi muutaman sata metriä ja sitten johdatteli alamäkeen Karalmille. Kohteemme Innsbruckerhütte sijaitsee Pinnistalin perukalla ja oikeastaan Gschnitztalin puolella. Karalmilta tulee n. 600 nousumetriä todella helppokulkuista reittiä Innsbruckerhüttelle. Laajat ja loivat siksakit toki pidentävät kävelymatkaa, mutta helpottavat jyrkkyyttä. Aikaisemmalla neljän vuoden takaisella patikallamme emme pilvisyyden vuoksi saaneet paljoakaan näkymiä, mutta nyt oli kaikki toisin.

 Innsbruckerhütte 2369m

Ylhäältä oli aika makeet maisemat

Tauon jälkeen marssimme Pinnistalin laaksotietä takaisin kyläämme. Pinnistal on ällistyttävän kaunis sekä alhaalta tieltä katsottuna että ylempää Elferin kupeesta. Patikan ehkäpä rasittavin osuus oli viimeiset parikymmentä minuuttia paahtavalla asfalttitiellä ennen majoituspaikkamme. Reilu puolimaratoni 22km tuli vedettyä reilun 1000 m:n nousulla ja 1800m:n alastulolla.

 Ystävämme Lauran tämän kesän viimeinen hütteterassi oli

 Innsbruckerhüttellä eikä yhtään pöllömmissä maisemissa?

Serlesspitzeltä nautiskelupäivään

Tiistaina eivät pilvet olleet maisemien esteenä edes Serles-vuoren huipulla

Tiistain reitti: Kampl (n.1000m) - Wildeben (1781m) - Serlesjöchl (2384m) - Serlesspitze (2717m) ja paluu samaa reittiä takaisin.

Viimeisellä lomaviikollamme olemme pohtineet, että mikä on se paikka, josta on kaikkein parhaimmat maisemat Stubaitaliin ja ympäristöön. Olimme yksimielisiä, että Serles-vuoren huipulta on varmaan parhaimmat maisemat lähelle ja myös todella kauas. Reitti oli meille tuttu ja siitä on jo aiemmin blogattu eikä itse reitistä enää sen enempää. Todetaan vaan, että ennen Serlesjöchliä on aivan jumalattoman jyrkkä nousu ja kun vielä kaupan päälle pieni irtosora pyörii vaelluskengänpohjan alla, niin siinä oli rakkaus tähän harrastukseen hiukan koetuksella. Mutta onneksi vaan hiukan. Teki kuitenkin mieli huutaa se perinteinen suomalainen "havuja perkele", mutta tuskin meille ennestään tuttu gemssilauma niitä olisi tuonut.

Kalkkögelin vuoretkin näkyivät komeasti

Edellisellä kerralla pilvien herra leikitteli kanssamme ja esitteli vaan siivun sieltä ja toisen täältä, joten vähän jäi hampaankoloon. Tällä kertaa taivas oli sininen ja lähes pilvetön ja maisemat mainioita. Patikkareissu oli todella rankka fyysisesti, mutta maisemat palkitsivat taas kerran. Patikointi on hieno harrastus, mutta kyllä ne maisemat ovat homman kruunu!

Alhaalla Stubain laaksossa oleva Neustift on ollut
kotikylämme neljä viikkoa.

Inntal ja Innsbruck, jossa vietämme lomamme kaksi
viimeistä päivää lauantaista maanantaihin

Takana on yksi kesän rankimpia patikkareissuja ja paluumatkalla Wildebenin
terassilla oli aika potkaista kengät hetkeksi pois jalasta ja rentoutua!

Niin raaka oli tuo tiistain reissu nousuineen ja jyrkkine laskuineen, että tänään keskiviikkona päätimme vaan nautiskella patikoinnista ja nousta Elferin vuorelle hissillä. Kyllä, luit oikein. Nousimme ylös hissillä ja kuljimme alempaa maisemareittiä Pinnistalin päätyyn, jossa laskeuduimme laakson pohjalle. Palasimme takaisin kotiin ensin Pinnistalin pohjukkaa ja sen jälkeen Stubaitalin laaksotietä pitkin.

Pinnistalin maisemareitti sai raadiltamme täydet 10 pistettä.
Kauniit maisemat ja helppo kulkea, kun tuli ylös Elferhissillä.

Keskiviikon reissu oli 'vaeltelua' sillä reitti oli lyhyt ja helppo.

Karalmilla tapasimme tutun kolmikon, joka pari viikkoa sitten
tuli metsätiellä vastaan karkumatkalla.
Tällä kertaa sankarit pysyttelivät karsinassaan.

Lounasta nautittiin Pinnisalmilla

Kyllä täällä muistetaan välillä ihan vain ollakin. Lomalla.

Aivan upea päivä ja sääennuste piti paikkansa. Iltapäivällä alkoi sataa ja nyt jo ukkonen jyrisee. Ei haitannut kuitenkaan meitä. Saimme kulkea mielestämme 10 pisteen maisemareittiä auringon paistaessa ja nautimme maittavan lounaan Pinnisalmilla. Todellinen nautiskelupäivä tiistain rasittavan spitzepatikoinnin jälkeen.

Kahden viimeisen Stubaital-päivämme kunniaksi tirolilainen After Work Buffet
on tarjolla parvekkeellamme torstaina ja perjantaina klo 16-18.
ILMAINEN JUOMATARJOILU!

Shortsikelien paluu

Elfervuoren ylemmältä maisematieltä näki tänään taas Innsbruckiin saakka

Reitti: Neustift (n.1000m) - Autenalm ( 1658m) - Zwölfernieder ( 2335m) - lähes Elferspitze ( 2505m) - Elferhütte ( 2080m)

Kesä on edennyt sille mallille, että lomamme viimeinen viikko on edessä. Sen kunniaksi helteetkin palaavat Tiroliin ja toivottavasti saamme nauttia loppupäivät hienosta kesäsäästä alppimaisemissa. Ainakin tänään olemme saaneet tehdä niin. Viimeinen viikko mennään periaatteella "joka päivä täysillä ja Suomessa huilataan". Kotona voi sitten kävellä tasamaata ja kulkea kerrosten välit hissillä. Välillä parina päivänä jouduimme jo luopumaan kultaisesta johtoajatuksestamme, että ammattilaiset vaeltavat shortseissa, mutta tänään katkolahjehousujen pohjeosuudet jäivät taas kotisohvalle.

Milders ja Oberbergtal sieltä kurkkaavat pienen kivenmurikan takaa

Tänään tarkeni taas jo shortseissa 2500 metrissä

Viimeiselle patikkaviikolle olemme säästäneet muutaman uusintakohteen ja joku täysin uusikin on odottanut varastossa niitä paljon mainostettuja katalogikelejä. Pieneksi laaksoksi tämä Stubaital tarjoaa todella kiitettävän määrän patikkareittejä mielekkäillä kohteilla ja se on ollut meille tosi mieluinen yllätys. Kolmen viikon jälkeen meille löytyy vielä ihan uusia reittejä ja parhaimpia vanhoja voi kulkea uudelleen siten, että muuttaa osaa reitistä. Kuljettavaa täällä siis riittää vaikka uskallammekin sanoa, että emme ole olleet laakson laiskimpia vaeltajia.

K:n punainen paita näkyy varmaan vuoren huipulta alas laaksoon saakka

Elferspitze. Jäimme noin 10 metriä alapuolelle,
koska yksi vaijereilla varmistettu kohta näytti liian hurjalta.
Ei viitsi enää viimeisellä viikolla tipahtaa useita satoja metrejä.

Onko nyt varmasti Panoramawegiltä saatu edes yksi valokuva,
jossa näkyy kiviä ja vähän vuoria?

Tänään nousimme uudelleen Elfer-vuoren ylemmälle maisemareitille, mutta hieman eri kautta kuin viimeksi. Mainio, joskin aika kova reissu taas. Sen verran pehmenimme lopussa, että viimeisen kilometrin laskun Elferhütteltä tulimme hissillä, koska sieltä ei ole muuta mielekästä reittiä alas ja ajattelimme hiukan säästää jalkojamme tuleville päiville. Kerran olemme kävelleet sieltä alas kiemurtelevaa metsätietä ja siinä meni kyllä hermot. 500 metriä itään, 500 metriä länteen ja vain 20 korkeusmetriä alas. Älä koskaan laskeudu autotietä pitkin!

Elferhütten aurinkoiselle terassille pysähdyimme
kiristämään kengännauhojamme ennen laskeutumista.
Turhaan, koska laskeuduimme sitten hissillä.

Alhaalla laaksossa poikkesimme vielä vakiopaikkaamme eli riippuliitäjien laskeutumiskentän aurinkokatsomoon ja aurinkotuoleihin. Siinä on mukava istuskella ja katsella lentäjien suorituksia. Tänään ja tulevina päivinä on kuulemma täydellinen lentokeli ja se kyllä näkyi sinitaivaalla. Aurinkokatsomon suomalaisten virallisten tarkkailijoiden mukaan tänään Neustiftin yläpuolella oli yhtäaikaa ilmassa ennätysmäärä lentäjiä eli 24 kappaletta. Täällä ei lennonjohtajilla ole varaa lakkoilla.

Siitä se lähtee. Ei muuta kuin tuulta purjeisiin ja taivaalle.
Niin helpon näköistä.

Tänään näimme ensimmäistä kertaa riippuliitäjiäkin.
Luulemme, että he tarvitsevat varmaan jotenkin varmemmat tuulet.
Nimimerkillä kolme viikkoa aurinkokatsomosta katsellut.

Onko Alpeilla patikoiminen kivaa?

Kello oli soimassa tiistaina klo 07.00. Ei se ehtinyt soida,
kun heräsimme jo ennen kellon soittoa ja kuvasimme
Stubain jäätikön parvekkeeltamme.

Maanantai oli meillä huoltopäivä. Ne ovat tärkeitä päiviä pitkällä aktiivilomalla. Kai tätä meidän patikointilomaa voi jonkinlaiseksi aktiivilomaksi kutsua. Pitää käydä kaupassa ja täyttää jääkaappi ja hankkia retkieväät. Sen lisäksi täytyy vielä laittaa ruokaakin pariksi seuraavaksi patikkapäiväksi. Tällaisina päivinä kuten tänään tiistaina kahdeksan tunnin patikkareissun jälkeen ei nimittäin kannata enää mennä hikisenä kauppaan ja alkaa pohtia, että mitä tänään syötäisiin. Se on jo myöhäistä. Sen sijaan on mukava laittaa lihapullat ja perunat uuniin tai mikroon ja päästä "valmiiseen pöytään". Kahden kuukauden reissulla ei oikein pysty joka päivä ruokailemaan hütteillä tai kylän ravintoloissa.

Postikorttikuvat Alpeilta ovat hienoja,
mutta ei näihin maisemiin huomaamattaan
tai vahingossa kukaan kävele.
Siitä vaan muutama tunti ja pari kilometriä ylöspäin, bitte schön!

Tänään nautimme vielä pikkukylämme eduista ja lähdimme patikoimaan vastakkaiselle vuorelle kuin viimeksi sunnuntaina. Kohteenamme oli Elfer-vuorella sijaitseva Elferhütte, mutta eihän se siihen jäänyt. Muuallakin tuli käytyä ja Elferspitzeä ja Zwölferspitzeä yhdistävät panoramareititkin käveltiin molemmat. Toinen oli alempi reitti ja toinen ylempi. Panoraamareittien korkeusero oli 400 metriä, joten maisemat ja polut olivat vähän erilaisia. Vaeltajien lukumäärässä oli myös eroa ihan vaan jonkin verran.

Vastakkaisen vuoren kohteissa vierailimme sunnuntaina.
Onko muuten tämän kesän bloggausten ensimmäinen vuorikuva?

Alkunousu lähti kylästämme kohti Autenalmia(1658m). Noin 600m:n nousu sujui totuttuun tapaan tunnissa. Olimme sen verran aikaisin liikkellä, että almin väki oli vielä keittelemässä knödeleitä, joten jatkoimme saman tien eteenpäin. Tarkoitus oli ensin nousta suoraan Zwölfernieder-satulalle, mutta viitta mahtoi olla vinossa ja huomasimme hetken päästä, että hitto soikoon olemmekin matkalla Elferhüttelle. No, ei siinä mitään. Hienot olivat näkymät Stubaitaliin ja tupsahdimme hüttelle ihan tuossa tuokiossa.

Elferhütteltä jatkoimme eteenpäin alempaa panoramatietä.
Kaukana Stubaitalin päässä siintävät Inntalin vuoret ja Innsbruck.

Jatkoimme hissillä tulleiden mukana alemmalle panoraamatielle. Sieltä nähtiin hienot näkymät Pinnistalin suuntaan ja kaavailimme jo tulevia vaelluksia siellä. Polku nosti meidät vähitellen Zwölferniederin satulalle (2335m), josta näki sekä Pinnistalin että Stubaitalin.

Pinnistal alemmalta näköalareitiltä

Lähdimme kokeilemaan nousua Zwölferin huipulle. Se oli merkitty mustaksi reitiksi ja ajattelimme edetä sitä niin pitkään, kuin se tuntuisi turvalliselta. Zwölferin huippu on 2562 m:n korkeudessa ja sata metriä ennen huippua luovutimme. Sen verran jyrkäksi kävivät nousut, että meikäläisten nelivetoeteneminenkään ei enää tuntunut turvalliselta.

Näköala Zwölferniederiltä Stubaitaliin.
Edessä oikealla Elferspitze.

Kyllä se nyt on niin, että tästä ei
enää riskittä pääse ylöspäin perhana!

Ylempi panoramatie takaisin Elferhüttelle oli huikea. Polku nousi 2400 m:n korkeuteen ja alun Pinnistal-näkymät muuttuivat ylhäällä kallioisten Elferin huippujen lomassa pujottelemiseksi. Elferin yli pääsee myös vielä hurjapäisemmällä tyylillä. Klettersteig-sanalle ei nyt yhtäkkiä löydy suomenkielistä vastinetta. Kiipeilijällä on valjaat, joihin kiinnitetyt varmistuslukot napsautetaan kallioon kiinnitettyihin vaijereihin. Muutaman metrin matkan edettyään kiipeilijä kiinnittää lukot taas seuraavaan varmistusväliin. Hidasta hommaa, mutta varmaan pääsee näkemään ne korkeimmat näköalat.

Elferspitzen valloittajilla oli sentään käytössään turvavaijerit.
Helppoahan se niin on.

Ylemmän maisematien näkymiä ja jos
tarkasti katsoo niin Janekin sieltä löytyy.

Mutta otsikon kysymykseen. Mikä tässä Alpeilla patikoinnissa on kivaa vai onko se yleensäkään kivaa? Onko se nyt niin mukavaa nousta naama (ja kaikki muutkin paikat) hiessä monta tuntia ylöspäin 5-6 kilon reppu selässä ylimääräisenä painona? Sydän hakkaa ja reisissä välillä polttaa, mutta seuraavana päivänä ollaan vuorella taas ja seuraavana kesänä sitä ollaan täällä jälleen. Miksi?

Vielä näkymä Pinnistalin perälle

Tänään oli yksi vaellushistoriamme kovimpia päiviä, kun nousua ja laskua tuli noin 2 km päivän aikana. Se on oikeastaan aika paljon, kun lisäksi joutuu väkisinkin kulkemaan myös vaakasuoraan. Laskeutuminenkaan ei ole mikään helpotus. Oikeastaan se on epämukavampaa kuin nouseminen vaikka lasku sujuu vähän nousua nopeammin. Laskussa rasitus kohdistuu voimakkaasti etureisilihaksiin ja se tuntuu pahemmalta kuin nousu, joka jakautuu tasaisemmin jaloille. Tai riippuu tietysti aika paljon etureisien lihaskunnosta. No, kahdeksan tuntia siihen meni ja ohessa kuvia päivän reissusta.

Ei tänne Alpeille ainakaan maisemien vuoksi kannata ängetä?

Niin, mikä siinä on kivaa? Se hieno urheilu- tai liikuntasuorituksen tunne ja sen mukanaan tuoma mielihyvä yhdistettynä maailman kauneimpiin maisemiin. Maisemanäkemys on tietysti makuasia. Eivätkä kaikki ihmiset tuota liikunnan mukanaan tuomaa mielihyvääkään kaipaa eikä ole tarpeenkaan. Mutta meille se kelpaa nyt ja toivottavasti myös jatkossa! Lisäksi täytyy vielä muistaa, että täällä on useimmilla vuorilla käytetävissä hissejä nousuihin ja/tai laskuihin, joten jokaiselle löytyy reittejä ja haasteita kuntonsa mukaan.