Kuka on legenda?

Pilvien ympäröimä legendan nimikkohütte näkyy jo!
Kohde kuvan keskellä, klikkaa suuremmaksi.

Aiemmissa postauksissa on tullut leukailtua "vaeltajalegendoista", jotka tarpovat korkeita alppireittejä viikkokausien vaelluksillaan. Päiväetappien päätteksi he majoittuvat jollekin hüttelle, jossa ilta kuluu toisten samanhenkisten ja yhtä kovien kavereiden kanssa kertoillen huimia tarinoita uskomattomista ja vaarallisista tilanteista. Näiden rastatukkaisten pipopäiden käymien vuorenhuippujen määrää eivät enää he itsekään jaksa laskea. He ylittävät jäätiköitä ja paarustavat kolmentonnin korkeudessa kivilouhikoissa kuin sunnuntaikävelyllä. Heidän kasvonsa ovat ahavoituneet ankarissa alppiporotteissa ja aurinkolasien jäljet hehkuvat valkoisina kuin Juha Jokisella solariumlamppujen alkuaikoina. Alle kahdentuhannen metrin korkeudessa kävelevät ja kakkukahveja juovat vain tavikset ja nössöt. Ei vaeltajalegendat.

Franz Senn, jäätiköiden kirkkoherra.

Perjantaina päätimme hoitaa pois päiväjärjestyksestä yhden Stubaitalin pakollisen kuvion. Nimittäin käynnin Franz Senn Hüttellä. Franz Senn (1831-1884) oli paikallinen pastori ja ihan oikea vaeltajalegenda. Todetessaan seurakuntalaistensa elämän köyhyyden ja puutteenalaisuuden tämä jäätikkökirkkoherra teki aloitteen vaellusreittien rakentamisesta, merkitsemisestä sekä suojamajojen rakentamisesta. Tuohon aikaan korkeista jäätikköseuduista ei ollut karttojakaan. Tavoitteena oli parantaa alueen asukkaiden toimeentuloa turismin avulla. Hän oli myös perustajajäsen Saksan ja Itävallan alppiyhdistyksissä. Franz Senn eli ja vaikutti viimeiset vuosikymmenensä juuri täällä Neustiftissa ja hänen nimeänsä kantavat paitsi tuo maineikas hütte, myöskin paikallinen tie, vapaa-ajankeskuksen juhlasali, vuorenhuippu Sennkogel (3400m). Nimeään kantava hütte valmistui vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Jos Fransu tuolta sakean pilvikerroksen päältä nyt tänne Stubain laaksoon katselee, voi hän olla tyytyväinen kehitykseen vaellusturismin osalta. Alussa mainitut legendatkin astelevat samoja kivipolkuja, jotka Franz viitoitti jo 150 vuotta sitten.

Reittimme Neustiftista Oberbergtalin perälle, josta noustiin vielä polku
Franz Senn Hüttelle. Päivämatkan pituus oli n. 27 km.

Franz Senn Hütte sijaitsee Oberbergtalin päässä 2147 metrin korkeudessa. Helpoiten sinne pääsee ajamalla autolla laakson perälle parkkipaikalle Oberissalmille (1700m) ja kävelemällä viimeisen viisisataa korkeusmetriä polkua pitkin perille. Laaksoon ei liikennöi bussia, mutta erityinen hüttetaksi ajaa reitin kerran aamulla ja illalla. Koska meikäläiset eivät vielä saaneet edellisen päivän Pinnistal-kävelystä tarpeekseen laaksoa myöten nousemisesta, päätimme kävellä kotoa koko matkan. Niillä töinhän täällä ollaan. Vuokraemäntämme tosin neuvoi meitä vuokraamaan sähköpyörät ja ajamaan niillä laakson päätyyn ja nousemaan sen jälkeen hüttelle patikoiden. Totesimme kuitenkin, että se ei olisi todellisen vaeltajalegendan kunnioittamista, sillä tuskin Franz aikoinaan itsekään sähköpyörällä reittejään ajeli.

Tavisvaeltaja saa nauttia vehreistä laaksoista ja viljelysmaisemista

Laakson päätyyn on vielä matkaa, mutta tässä on mukava taivaltaa

Oberbergtal alkaa Mildersistä ja lähtee nousemaan loivahkosti. Kävelyreitiksi voi valita autotien tai hieman miellyttävämmän maaseututien, joka kulkee samansuuntaisesti hieman ylempänä niittyjen ja lehmähakojen halki. Valitsimme mennessä tämän maisematien ja laakso näyttäytyi vehreänä ja kauniina. Sateiden jäljiltä lehmihaat olivat paikoin aika kuraiset, mutta muutamassa kohdassa satuttiin nättien talojen keskelle.

Seduggin kylä laakson puolivälissä muodostui parista kolmesta talosta

-Kuulkaahan tasamaan tallaajat, oletteko kuulleet että vaeltajalegendat
nauttivat speckiä. Tirolilainen pekoni on MAINIOTA! Syökää possua!

Mildersistä alkaen laakso nousee kahdeksan kilometrin matkalla 700 metriä ennen kuin tie päättyy. Kotoamme olimme lampsineet tuolloin n. 11km. Laakson päädystä oli vielä tunnin ja 500 korkeusmetrin nousu polkua pitkin hüttelle. Näennäisen rauhallisena tuo vaikuttava Franz Senn Hütte tuli esille jo hyvissä ajoin ennen perille pääsyä. Pihalla huomasimme olevamme keskellä ihmisvilinää. Jokin kiipeilykurssi lopetteli aamuharjoituksiaan piha-alueella ja sisällä ravintolassa oli täysi hulina lounastajineen ja -niin- nähtiinpä niitä vaeltajalegendojakin kyyhöttämässä kantapöydässään.

Franz Senn Hütte majoittaa lähes kaksisataa nukkujaa eritasoisiin huoneisiin.
Yöpyminen täällä ilta-aterian ja aamiaisen kera saattaa maksaa alppiyhdistykseen
kuulumattomalta 65€, joten ihan halpaa lystiä ei tässä majassa makaaminen ole.

Meidän makuumme hässäkkää oli liiankin kanssa, joten kupillisen kuumaa nautittuamme lähdimme paluumatkalle. Palatessa alkoi sataa, joten tulimme koko matkan tietä pitkin. Seitsemän tuntia koko edestakaiseen reissuun meni ja kotona saimmekin nauttia hetken auringon lämmöstä parvekkeella. Tasaista vaikkakin loivaa alamäkeä alkoi jo viimeisillä kilometreillä olla aika puuduttavaa lompsia, joten nämä suorat pitkät laaksokävelyt saavat riittää vähäksi aikaa. Saisi taas vain tulla vähän vakaampaa, että olisi mielekästä mennä korkeammille reiteille. Meikäläiset kun ei vielä ole läheskään noita karaistuneita vaeltajalegendoja ja tykätään nössömäiseen tyylin kauniista ilmoista.

Ihan varmasti tämän kukkapenkin ohi kulkiessamme kuulimme
kukkienkin taivastelevan tätä kylmää kesää.