Tunteita ja tuoksuja

On aika poistua Meranista.

Todella kaunis ja idyllinen pieni kaupunki vuorten keskellä.

Pitkällä reissulla ehtii tulla vastaan monenlaisia tilanteita. Ihan kaikki ei aina toimi niin kuin vettä vain. Kokkaaminen näissä huoneistokeittiöissä on viime kesänkin kokemusten mukaan sujunut mukavasti. Varustelu on tarpeisiimme ollut varsin riittävä. Mutta nyt kyllä tuli tenkka påå. Meranin huoneistomme on valoisa ja tilava, mutta keittiön varustelu saa kyllä Tollo Pelottomankin ihan änkäksi. Lieden toiminta on luku sinänsä. Aika pian selvisi, kumpi keittotaso vaatii kolmen tunnin lämmityksen ennen kuin vesi kiehuu. Siltikin kannattaa kiehuttaa vesi valmiiksi vedenkeittimessä, jos haluaa pastaveden ikinä kiehuvaksi. Jaa, että voisi paistaa aamiaiseksi munia: Millä näistä välineistä kiepauttaisit paistuvan munan?

• pallovispilä
• taikinapyörä
• puuhaarukka
  

No, kaikesta selviää. Ovatko ne paistetut munat muutenkaan niin terveellisiä?

Tämän laatikon sisällön vuoksi muuten hyvähermoinen
kokki kuumeni nopeammin kuin keittolevyt

Meranin kaupunki antaa ilmaiset polkupyörät haluavien käyttöön. Viiden euron panttia vastaan saa allensa kaksipyöräisen ajopelin. Normiversio on vaihteeton perusfillari, mutta me saimme käyttöömme peräti vaihdepyörät. Ilmeisesti pyörän lainausta hoiteleva ukkeli oli niin hämmästynyt eksoottisesta alkuperästämme: "Finlandia!!!", että hän hövelisti antoi tallinsa kätköistä kalliisti vaalimansa vaihdepyörät.

Tuollainen sivuvaunullinen menopeli oli pysäköity Biergartenin portille

Muuten hyvä, mutta toisen takajarru makasi päällä jatkuvasti. Sen huomasimme tietysti vasta monta kilometriä poljettuamme. Jotenkin alkoi vain tuntua, ettei tämä ylämäki ihan näin raskas voi olla. Aloimme tarkastella fillaria eikä tarvinnut olla neropatti huomatakseen, että jarruvaijeri oli vedetty liian tiukkaan ja jarrupalat hoitivat tehtäväänsä varmuuden vuoksi koko ajan! Ei muuta kuin takaisin ukkelin luo, ja pitkät pätkät sujuvasti italiaa kuunnellen oli tuloksena vähän löysätyt jarrut ja kehoitus antaa vahvemman meistä polkea tätä tahmeaa fillaria. Ne nimittäin sattuivat olemaan ainoat vaihdepyörät. Ja on se kuitenkin ihan hyvin, jos ilmaisissa polkupyörissä 75 % renkaista pyörii. Pysyypä reidet kunnossa.

Forstin panimon muurien suojissa lounastimme Biergartenissa

ja odottelimme pyörän jarrupalojen jäähtymistä.
Panimon tornin vasemmalla puolella näkyy Mutkopf,
jonka huipulta katselimme alas laaksoon pari päivää aiemmin.

Fillareilla suunnistimme pienen matkaa Vinschgaun laaksoon, johon menimme huuhtomaan kultaa. Etelä-Tirolin lapinkulta on Forst. Sen kotipaikka on Meranin naapurikylä Algund. Siellä sijaitsevat panimorakennukset, sekä pieni viehättävä biergarten. Lonksuvien fillareiden kanssa matkaa taittaessa alkoikin tulla ihan tarpeellinen jano ja nälkä. Söimme leberkäse-annoksen sekä puolikkaan broilerin. Molempien kanssa tuli talon oma perunasalaatti rucolalla koristeltuna.

Janen kaverit tulevat moikkaamaan

Torstain ohjelmassa ei ollut mitään tarkkaan suunniteltua, sillä säätiedotus lupasi epävakaista. Koska aamulla näytti ihan kohtalaiselta, vaikkakin pilviseltä, päätimme lähteä ihan pikku kävelylle maalaismaisemiin. Onhan meillä nämä näppärät bussikorttimme, joilla voimme suhailla täällä mielin määrin. Kymmenen kilometrin päässä ja kilometrin korkeammalla sijaitsee Haflingin kylä. Tuon nimen ovat saaneet myös paikallisen alkuperän omaavat haflingerhevoset, jotka vetoavat varsinkin toiseen meistä.

Syöpä Polle ruohoa!

Ja kyllähän se söikin.

Haflingerinhevonen muistuttaa kotoista suomenhevostamme. Se on pienikokoinen, sitkeä työhevonen, joka on tottunut vuoristo-olosuhteisiin. Sitä on käytetty metsätöissä ja kantojuhtana. Väritykseltään se on kotoinen liinakko ja luonteeltaan hyvin ystävällinen ja rauhallinen. Näitä valloittavia ja kauniita hevosia olemme nähneet monta kertaa korkeilla reiteillä kulkiessamme. Tammat ja varsat ovat kesäaikaan laitumilla, eikä muillakaan työkykyisillä taida hommat juuri painaa. Tätä nykyä ne taitavat tienata kauransa turistien ratsuina ja kärryajeluissa.

Leadner Almilla ruokailtiin

Haflingissa, kuten muissakin maaseutupaikoissa kautta tämän maan, tuoksahti muheva lietelanta. Ensimmäinen heinä on niityiltä tehty ja sängelle pruutataan luonnon lannoitetta paskervillerin täydeltä. Se kuuluu täällä asiaan ja tuoksu täydentää tunnelman...

Haflingin kävely oli muutaman tunnin pikku kierros, jonka puolivälissä päädyimme lounaalle Leadner Almille. Tämän kävelyn tavoitteena oli nähdä haflingerhevosia ja sen jälkeen syödä hyvin ja terveellisesti Almilla ja kumpikin tavoite toteutui.

Jälkkäriksi Kaiserschmarria ja hilloa.
Vähän niin kuin pino paistettuja lättyjä,
mutta parempaa ja varmaankin terveellisempää.

Etelä-Tirolin Sydänliiton suosittelema Parempi Valinta

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätämme Meran-osuuden. Lauantaina matkustamme Innsbruckin kautta Stubaital-laaksoon. Siellä, Neustiftin kylässä toivottavasti saamme seuraavan kerran nettiyhteyden ja saadaan uudet kuulumiset.

Asuintalomme sijaitsi noin 10 min kävelymatkan päässä keskustasta
jonkinlaisella huvila-alueella. Oma talomme oikeassa alanurkassa
ja parvekkeemme vasemmalla alhaalla.