Luonnonvoimat jylläsivät

 Uskomaton ukkosmyrsky oli kaatanut torstain reitillemme haasteita

Tirolin alueella oli tiistai-iltana mahdottoman voimakas ukkonen. Tuuli, satoi kaatamalla vaakasuoraan, taivaanranta oli yhtä salamaa ja ukkonen jyrisi taukoamatta. Valtava luonnonnäytelmä jota piti seurata vaikka olisi pitänyt mennä nukkumaan. Kukaan meistä ei ole koskaan nähnyt noin voimakasta ukkosnäytelmää ja sen seurauksia Tirolissa on nyt siivottu pari päivää.

 Ajax Amsterdam oli Neustiftissa harjoitusleirillä viime viikolla.

 Joku fanikin oli näköjään eksynyt patikoimaan ja jättänyt lipun reitille.

Neustiftin kylä

Tiistai-iltana purkautui varmasti ilmamassojen kohdatessa kaikki kolmen viikon poikkeuksellisen hellejakson aikana taivaalle patoutuneet voimat. Lämpötila tipahti laakista yli 10 astetta pariinkymmeneen asteeseen ja vuorilla vielä viileämmäksi. No, tuleville päiville on taas luvattu paluuta hellelukemiin eli lämpimiä patikkapäiviä lienee yhä luvassa.

 Pinnistalin maisemareitillä meillä oli auringon valaisema pilvikatto

Torstaina nousimme Neustiftin kylästä kotivuorellemme ja patikoimme Elferhütten kautta Pinnistalin yläpuolella kulkevalle maisemareitille. Ilma oli vielä osittain pilvinen, mutta pilvet kehystivät komeita vuoria mukavasti. Tänään tuli patikoitua vajaa 16 km ja korkeuseroa oli hiukan vajaat 1200 metriä.

 Stubaital

 Emme ole missään nähneet näin paljon kaikenlaisia riippuliitäjiä tai vastaavia kuin täällä Stubaitalissa. Heidän seuraaminen on ihan oma ohjelmanumeronsa. Tänään Elferliftin yläaseman ohittaessamme jäimme mennen tullen katselemaan huimapäiden lähtöä. Mitättömän näköisillä systeemeillä startataan juosten kilometrien korkeuteen ja lennot voivat kestää useita tunteja ja satoja kilometrejä. Tavallisimpia ovat kuitenkin parin tunnin ja kymmenien kilometrien reissut. Sopisiko tähän se suomen kielen tunnetuin kielioppivirhe "ilmavirtauksista riippuen"?

Lähtö tapahtuu juoksemalla rinnettä alaspäin. Tässä tandemlentäjän

 asiakas ei osannut juosta tarpeeksi pitkälle, mutta pääsivät lentoon kuitenkin.

 Siinä lähtemisen mallia. Siitä vaan taivaalle

 ja parin tunnin nokoset makuupussissa puhtaassa alppi-ilmassa?

Tirol Heute

 Kauniissa Pinnistalissa sattui kesällä 2014 ilmeisesti yksi

 erikoisimmista onnettomuuksista koskaan Tirolissa

Patikkalomalaisen päivät kuluvat pitkälti vuorten rinteillä. Aamulla varhain lähdetään ja iltapäivällä palataan vähän ennemmin tai paljon myöhemmin tehdyn reitin pituudesta riippuen. Ihan hirveästi ei jää aikaa chillailla kylän keskustassa kauluspaita päällä freshiltä näyttäen ja tuoksuen ja vaeltajanrusketusta esitellen.

 Siinä on voima jyllännyt. Onneksi joku on laittanut vasempaan lohkareeseen
pönkän, että ei ole ihan tielle kaatunut.

Pinnisalm

Illat kuluvat pitkälti seuraavan päivän reissuun valmistautuessa. Pitää tehdä eväitä, laittaa ruokaa, pakata reppu valmiiksi ynnä muuta, sillä lähtö on aikaisin aamulla ja minuutit aamuisin ovat kortilla. Jos haluat venyä aamuisin pitkään vuoteessa ja nukkua niin pitkälle kuin uni kantaa niin patikkalomat eivät ehkä ole sinun juttusi. Vuorelta on hyvä olla vähintään matkalla alas jo iltapäivällä.

Meille tärkeä osa lomaamme on paikallisten uutisten seuraaminen eli ohjelma nimeltään Tirol Heute. Siinä tulee runsaasti uutisia Tirolin alueelta ja etenkin meille tärkeät säätiedot moneen kertaan. Vuosien aikana olemme oppineet sen verran ymmärtämään saksaa, että tiedämme pitäisikö seuraavana päivänä sataa vai olla aurinkoista.

 Kaverimme ovat tulleet ilahduttamaan meitä tänne!

Tiistaiaamuna matkalla Neue Regensburgerhüttelle

 Olemme ihmetelleet, että täällä uutisoidaan laajasti vuorilla tapahtuneista onnettomuuksista. Yksittäisinä tapahtumina ne ovat tietenkin traagisia, mutta ylittävät uutiskynnyksen meitä hämmentävästi. Yksittäisen pyöräilijän tai riippuliitäjän onnettomuus ei ehkä Suomessa saisi tilaa uutisissa kuten täällä. Olemme pohtineet johtuisiko se siitä, että uutisoimalla vaaroista etenkin turistit saataisiin olemaan varovaisempia vuorella ja huomioimaan hienoihin maisemiin ja harrastuksiin liittyvät riskit?

 Hütte on vielä valkoinen pieni piste keskellä  ylhäällä vesiputouksen oikealla puolella. 

Tästä meni vielä toista tuntia vuoristomajan pihalle.

Neue Regensburgerhütte

Normaalit patikoitsijat eivät ole vuorten riskialtteinta porukkaa. Vuosien ajalta muistamme kaksi uutiskynnyksen ylittänyttä juttua vaikka "normaaleja" pienempiä loukkaantumisia kivikkoisilla rinteillä sattuu varmasti ihan päivittäin. Muutama vuosi sitten patikkaseurueen yksi jäsen jäi kivivyöryn alle ja menehtyi ja siitä uutisoitiin paljon Tirolissa.

Viime vuonna Stubaitalin sivulaaksossa Pinnistalissa tapahtui ilmeisesti yksi erikoisimmista onnettomuuksista mitä Tirolissa on koskaan tapahtunut. Olimme silloin täällä Itävallassa viimeisiä päiviä lomallamme ja tapahtunut tragedia sai runsaasti uutistilaa. Koiransa kanssa patikoimassa ollut saksalaisnainen oli ohittanut lehmälaumaa, jossa oli ollut lehmiä ja niiden vasikoita. Jostakin tuntemattomasta syystä äitilehmät olivat hyökänneet patikoitsijan päälle ja surmanneet naisen. Mielipide tuntuu olevan, että koira on jotenkin laukaissut lehmien hyökkäysreaktion vaikka koira oli ollut hihnassa eikä silminnäkijän mukaan ollut mitenkään kiinnostunut lehmistä.

Uutisissa haastateltiin viranomaisia, jotka ihmettelivät tapahtunutta eivätkä koskaan olleet kuulleet vastaavasta. Silminnäkijän mukaan koira tai nainen eivät olleet mitenkään häirinneet laumaa, mutta siitä huolimatta lehmät olivat alkaneet ahdistaa naista ja lopulta tönineet sarvillansa kuolettavasti. Olemme vuosien aikana patikoineet satojen lehmälaumojen läpi ja keskellä eikä koskaan ole tullut mieleenkään, että mansikit voisivat olla kiinnostuineita sinusta muuten kuin korkeintaan eväsleipiesi vuoksi. Heiluvat patukkahännät ja höyryävät lehmänläjät ovat olleet suurimpia murheita.

Maanantaina kävimme juuri kyseisessä Pinnistalissa palauttavalla (15 km, 600 korkeusmetriä) kävelyllä, kun odottelimme ystäviämme Neustiftiin saapuvaksi. Edellisen vuoden lehmäonnettomuus näkyi siinä, että vähän väliä puissa ja aidoissa näkyvillä paikoilla oli kylttejä, joissa neuvottiin ihmisiä miten ohittaa lehmälaumat ja miten käyttäytyä ongelmatilanteissa.

Muuten täällä menee hienosti. Olemme saaneet virkistäviä vahvistuksia ja sää jatkuu upeana. Kävimme ystäviemme kanssa tiistaina Neue Regensburgerhüttellä ja meno oli samaa sään ja maisemien ilotulitusta mitä täällä on nyt riittänyt kohta kolmen viikon ajan. Teimme hienon patikkareissun, jolle tuli matkaa yli 13 km ja korkeusmetrejä noin 1200m. Loma jatkuu mukavissa merkeissä!

Näillä mennään!

Serlesspitzeltä nautiskelupäivään

Tiistaina eivät pilvet olleet maisemien esteenä edes Serles-vuoren huipulla

Tiistain reitti: Kampl (n.1000m) - Wildeben (1781m) - Serlesjöchl (2384m) - Serlesspitze (2717m) ja paluu samaa reittiä takaisin.

Viimeisellä lomaviikollamme olemme pohtineet, että mikä on se paikka, josta on kaikkein parhaimmat maisemat Stubaitaliin ja ympäristöön. Olimme yksimielisiä, että Serles-vuoren huipulta on varmaan parhaimmat maisemat lähelle ja myös todella kauas. Reitti oli meille tuttu ja siitä on jo aiemmin blogattu eikä itse reitistä enää sen enempää. Todetaan vaan, että ennen Serlesjöchliä on aivan jumalattoman jyrkkä nousu ja kun vielä kaupan päälle pieni irtosora pyörii vaelluskengänpohjan alla, niin siinä oli rakkaus tähän harrastukseen hiukan koetuksella. Mutta onneksi vaan hiukan. Teki kuitenkin mieli huutaa se perinteinen suomalainen "havuja perkele", mutta tuskin meille ennestään tuttu gemssilauma niitä olisi tuonut.

Kalkkögelin vuoretkin näkyivät komeasti

Edellisellä kerralla pilvien herra leikitteli kanssamme ja esitteli vaan siivun sieltä ja toisen täältä, joten vähän jäi hampaankoloon. Tällä kertaa taivas oli sininen ja lähes pilvetön ja maisemat mainioita. Patikkareissu oli todella rankka fyysisesti, mutta maisemat palkitsivat taas kerran. Patikointi on hieno harrastus, mutta kyllä ne maisemat ovat homman kruunu!

Alhaalla Stubain laaksossa oleva Neustift on ollut
kotikylämme neljä viikkoa.

Inntal ja Innsbruck, jossa vietämme lomamme kaksi
viimeistä päivää lauantaista maanantaihin

Takana on yksi kesän rankimpia patikkareissuja ja paluumatkalla Wildebenin
terassilla oli aika potkaista kengät hetkeksi pois jalasta ja rentoutua!

Niin raaka oli tuo tiistain reissu nousuineen ja jyrkkine laskuineen, että tänään keskiviikkona päätimme vaan nautiskella patikoinnista ja nousta Elferin vuorelle hissillä. Kyllä, luit oikein. Nousimme ylös hissillä ja kuljimme alempaa maisemareittiä Pinnistalin päätyyn, jossa laskeuduimme laakson pohjalle. Palasimme takaisin kotiin ensin Pinnistalin pohjukkaa ja sen jälkeen Stubaitalin laaksotietä pitkin.

Pinnistalin maisemareitti sai raadiltamme täydet 10 pistettä.
Kauniit maisemat ja helppo kulkea, kun tuli ylös Elferhissillä.

Keskiviikon reissu oli 'vaeltelua' sillä reitti oli lyhyt ja helppo.

Karalmilla tapasimme tutun kolmikon, joka pari viikkoa sitten
tuli metsätiellä vastaan karkumatkalla.
Tällä kertaa sankarit pysyttelivät karsinassaan.

Lounasta nautittiin Pinnisalmilla

Kyllä täällä muistetaan välillä ihan vain ollakin. Lomalla.

Aivan upea päivä ja sääennuste piti paikkansa. Iltapäivällä alkoi sataa ja nyt jo ukkonen jyrisee. Ei haitannut kuitenkaan meitä. Saimme kulkea mielestämme 10 pisteen maisemareittiä auringon paistaessa ja nautimme maittavan lounaan Pinnisalmilla. Todellinen nautiskelupäivä tiistain rasittavan spitzepatikoinnin jälkeen.

Kahden viimeisen Stubaital-päivämme kunniaksi tirolilainen After Work Buffet
on tarjolla parvekkeellamme torstaina ja perjantaina klo 16-18.
ILMAINEN JUOMATARJOILU!

Speckin alkulähteillä

Pinnistalin maisemia

Eilen illalla olimme viettämässä tirolilaista iltaa Neustiftin kulttuurikeskuksessa, mutta siitä huolimatta tänään aamulla kahdeksan jälkeen lähdimme vaellusreissullemme silmät kirkkaina ja naama harjattuna. Tapahtuma piti alkujaan olla kylän keskusaukiolla, mutta epävakaan sään vuoksi se oli siirrettu sisätiloihin. Hauska ilta musiikkeineen ja tansseineen, joka päättyi hyvissä ajoin, jotta ihmiset pääsevät ajoissa nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan vaelluspäivään.

Laaksonpohjaa oli mukava käveleskellä

Tällä kertaa säästämme lukijat reissun tarkoilta yksityiskohdilta ja todetaan, että reitti Neustift-Neder-Pinnistal-Karalm-Innsbrucker Hütte ja sama takaisin kesti 8 tuntia ja oli pituudeltaan noin 20 km. Nousua ja laskua tuli kumpiakin noin 1400 metriä. Ilma oli pilvinen/aurinkoinen ja hienommassakin ilmassa on vaellettu, mutta pari tapahtumaa sai meidän suut makeasti messingille.

Matkan puolivälissä Pinnistalin pohjukan soratietä kävellessämme ihmettelimme, että mikä maja tuolla noin 100 metriä ylempänä on keskellä ei mitään. Pieni maja keskellä metsää, mutta huomasimme, että siellä ihminen liikkui ja vaatteita oli kuivumassa. Samalla majassa ollut ihminen alkoi soittaa trumpettia majan terassilla todella kauniisti!

Sitten rävähti!
Joku soitti aivan ihanasti trumpettia majasta tuolta metsän kätköistä.

Seisoimme ihmeissämme keskellä autiota Pinnistalin soratietä, sillä siihen aikaan ei näkynyt todellakaan muita kulkijoita ja saimme kuunnella hienon trumpettiesityksen. Kaveri soitti reilun minuutin mittaisen upean trumpettisoolon, joka kaikui mukavasti kapean Pinnistalin vuorten seinämistä ja me kuuntelimme tätä esitystä laakson pohjalla. Soiton loputtua taputimme raivokkaasti ja huusimme Bravota ja Vielen Dankea ja taisimme tehdä urheilukatsomosta tuttuja aaltojakin. Ehkäpä tämän vuoksi saimme vielä encoren? Toinen hieno kappale trumpetilla soitettuna keskellä kaikuvia Alppeja. Mahtavan mukavaa, mutta ei siinä vielä kaikki!

Sekin selvisi tänään mistä tulee sanonta

"luja tahto vie läpi harmaan kiven".

Juhlista pitää kuitenkin poistua niiden ollessa parhaimmillaan ja meillä oli matkaa jäljellä. Jonkin matkaa kuljettuamme soratiellä meitä vastaan kävelee kolme pientä porsasta! Monen näköistä kulkijaa on näillä reiteillä tullut vastaan, mutta ei vielä koskaan aiemmin ihan oikeita porsaita. Ainakaan sellaisia, joista se näkyy heti ulospäin.

No voi hyvät hyssykät!
Eikö me lähdetty sieltä juhlista jo ennen kymmentä?

"Tiesitteko te suomalaiset, että Tirolista
saa aivan erinomaista kanaa tai kalkkunaa"?

Jonkin ajan kuluttua tosin selvisi, että velipontevat olivat lähteneet karkuteille Karalmilta. Ehdimme tovin aikaa kuitenkin ihmetellä, että mihin olemme oikein tulleet, kun ensin meille soitetaan trumpettia rinteiltä ja sen jälkeen kolme pientä punaista porsasta kävelee vastaan metsätiellä. Oliko niihin Gösser-oluisiin sekoitettu sittenkin jotakin vahvempaa edellisenä iltana?

Innsbrucker Hütte vajaassa 2400 metrissä.
Kävimme koskettamassa seinää ja palasimme samaa reittiä takaisin.

Pinnistal paluumatkalla

Ei ollut, ja sen jälkeen meno rauhoittui. Johan sitä siinä olikin. Kävimme tavoitteessamme Innsbrucker Hüttellä ja palatessa ruokailimme Karalmilla ja söimme speckknödeleitä erittäin huonolla omallatunnolla...Onneksi näimme vilahduksen tiellä tapaamastamme triosta, joten ne eivät olleet vielä joutuneet patikoitsijoiden energian lähteeksi.

Jos siinä ei ollut tarpeeksi niin tänään näimme noin kymmenpäisen vuorikaurislauman vuoren rinteellä. Niitä on tosi vaikea havaita, koska niillä on hyvä suojaväri ja ne ovat pieniä verrattuna massiiviisiin vuoriin. Eivätkä ne tule suorastaan esittäytymään ihmisille. Olivatko ne kauriita vai gemssejä tms. niiin siihen ei meidän asiantuntemus vielä riitä, joten todetaan, että iso kaurislaumakin tuli nähtyä kaiken muun lisäksi.

Näitä kaipasimme jo Italiassa, mutta halpalentoyhtiö Tirol Wings
ei operoi siellä. Tänään oli Neustiftin lennonjohdossa ruuhkaa,
kun hurjapäitä oli ilmassa parhaimmillaan kymmenkunta.

Siinä sitä on parvekemeteorologillekin selittämistä.
Aurinko paistaa ja vettä sataa ja on sinitaivasta ja ukkospilveä.
Onneksi olimme jo havaintoparvekkeellamme.

Onko Alpeilla patikoiminen kivaa?

Kello oli soimassa tiistaina klo 07.00. Ei se ehtinyt soida,
kun heräsimme jo ennen kellon soittoa ja kuvasimme
Stubain jäätikön parvekkeeltamme.

Maanantai oli meillä huoltopäivä. Ne ovat tärkeitä päiviä pitkällä aktiivilomalla. Kai tätä meidän patikointilomaa voi jonkinlaiseksi aktiivilomaksi kutsua. Pitää käydä kaupassa ja täyttää jääkaappi ja hankkia retkieväät. Sen lisäksi täytyy vielä laittaa ruokaakin pariksi seuraavaksi patikkapäiväksi. Tällaisina päivinä kuten tänään tiistaina kahdeksan tunnin patikkareissun jälkeen ei nimittäin kannata enää mennä hikisenä kauppaan ja alkaa pohtia, että mitä tänään syötäisiin. Se on jo myöhäistä. Sen sijaan on mukava laittaa lihapullat ja perunat uuniin tai mikroon ja päästä "valmiiseen pöytään". Kahden kuukauden reissulla ei oikein pysty joka päivä ruokailemaan hütteillä tai kylän ravintoloissa.

Postikorttikuvat Alpeilta ovat hienoja,
mutta ei näihin maisemiin huomaamattaan
tai vahingossa kukaan kävele.
Siitä vaan muutama tunti ja pari kilometriä ylöspäin, bitte schön!

Tänään nautimme vielä pikkukylämme eduista ja lähdimme patikoimaan vastakkaiselle vuorelle kuin viimeksi sunnuntaina. Kohteenamme oli Elfer-vuorella sijaitseva Elferhütte, mutta eihän se siihen jäänyt. Muuallakin tuli käytyä ja Elferspitzeä ja Zwölferspitzeä yhdistävät panoramareititkin käveltiin molemmat. Toinen oli alempi reitti ja toinen ylempi. Panoraamareittien korkeusero oli 400 metriä, joten maisemat ja polut olivat vähän erilaisia. Vaeltajien lukumäärässä oli myös eroa ihan vaan jonkin verran.

Vastakkaisen vuoren kohteissa vierailimme sunnuntaina.
Onko muuten tämän kesän bloggausten ensimmäinen vuorikuva?

Alkunousu lähti kylästämme kohti Autenalmia(1658m). Noin 600m:n nousu sujui totuttuun tapaan tunnissa. Olimme sen verran aikaisin liikkellä, että almin väki oli vielä keittelemässä knödeleitä, joten jatkoimme saman tien eteenpäin. Tarkoitus oli ensin nousta suoraan Zwölfernieder-satulalle, mutta viitta mahtoi olla vinossa ja huomasimme hetken päästä, että hitto soikoon olemmekin matkalla Elferhüttelle. No, ei siinä mitään. Hienot olivat näkymät Stubaitaliin ja tupsahdimme hüttelle ihan tuossa tuokiossa.

Elferhütteltä jatkoimme eteenpäin alempaa panoramatietä.
Kaukana Stubaitalin päässä siintävät Inntalin vuoret ja Innsbruck.

Jatkoimme hissillä tulleiden mukana alemmalle panoraamatielle. Sieltä nähtiin hienot näkymät Pinnistalin suuntaan ja kaavailimme jo tulevia vaelluksia siellä. Polku nosti meidät vähitellen Zwölferniederin satulalle (2335m), josta näki sekä Pinnistalin että Stubaitalin.

Pinnistal alemmalta näköalareitiltä

Lähdimme kokeilemaan nousua Zwölferin huipulle. Se oli merkitty mustaksi reitiksi ja ajattelimme edetä sitä niin pitkään, kuin se tuntuisi turvalliselta. Zwölferin huippu on 2562 m:n korkeudessa ja sata metriä ennen huippua luovutimme. Sen verran jyrkäksi kävivät nousut, että meikäläisten nelivetoeteneminenkään ei enää tuntunut turvalliselta.

Näköala Zwölferniederiltä Stubaitaliin.
Edessä oikealla Elferspitze.

Kyllä se nyt on niin, että tästä ei
enää riskittä pääse ylöspäin perhana!

Ylempi panoramatie takaisin Elferhüttelle oli huikea. Polku nousi 2400 m:n korkeuteen ja alun Pinnistal-näkymät muuttuivat ylhäällä kallioisten Elferin huippujen lomassa pujottelemiseksi. Elferin yli pääsee myös vielä hurjapäisemmällä tyylillä. Klettersteig-sanalle ei nyt yhtäkkiä löydy suomenkielistä vastinetta. Kiipeilijällä on valjaat, joihin kiinnitetyt varmistuslukot napsautetaan kallioon kiinnitettyihin vaijereihin. Muutaman metrin matkan edettyään kiipeilijä kiinnittää lukot taas seuraavaan varmistusväliin. Hidasta hommaa, mutta varmaan pääsee näkemään ne korkeimmat näköalat.

Elferspitzen valloittajilla oli sentään käytössään turvavaijerit.
Helppoahan se niin on.

Ylemmän maisematien näkymiä ja jos
tarkasti katsoo niin Janekin sieltä löytyy.

Mutta otsikon kysymykseen. Mikä tässä Alpeilla patikoinnissa on kivaa vai onko se yleensäkään kivaa? Onko se nyt niin mukavaa nousta naama (ja kaikki muutkin paikat) hiessä monta tuntia ylöspäin 5-6 kilon reppu selässä ylimääräisenä painona? Sydän hakkaa ja reisissä välillä polttaa, mutta seuraavana päivänä ollaan vuorella taas ja seuraavana kesänä sitä ollaan täällä jälleen. Miksi?

Vielä näkymä Pinnistalin perälle

Tänään oli yksi vaellushistoriamme kovimpia päiviä, kun nousua ja laskua tuli noin 2 km päivän aikana. Se on oikeastaan aika paljon, kun lisäksi joutuu väkisinkin kulkemaan myös vaakasuoraan. Laskeutuminenkaan ei ole mikään helpotus. Oikeastaan se on epämukavampaa kuin nouseminen vaikka lasku sujuu vähän nousua nopeammin. Laskussa rasitus kohdistuu voimakkaasti etureisilihaksiin ja se tuntuu pahemmalta kuin nousu, joka jakautuu tasaisemmin jaloille. Tai riippuu tietysti aika paljon etureisien lihaskunnosta. No, kahdeksan tuntia siihen meni ja ohessa kuvia päivän reissusta.

Ei tänne Alpeille ainakaan maisemien vuoksi kannata ängetä?

Niin, mikä siinä on kivaa? Se hieno urheilu- tai liikuntasuorituksen tunne ja sen mukanaan tuoma mielihyvä yhdistettynä maailman kauneimpiin maisemiin. Maisemanäkemys on tietysti makuasia. Eivätkä kaikki ihmiset tuota liikunnan mukanaan tuomaa mielihyvääkään kaipaa eikä ole tarpeenkaan. Mutta meille se kelpaa nyt ja toivottavasti myös jatkossa! Lisäksi täytyy vielä muistaa, että täällä on useimmilla vuorilla käytetävissä hissejä nousuihin ja/tai laskuihin, joten jokaiselle löytyy reittejä ja haasteita kuntonsa mukaan.