Ympäristöoppia ja Meteon harhautus

 Tänään heräsimme toiveikkaina kukonlaulun aikaan

 Pari päivää on nyt täällä mennyt omaan kotikylään ja ympäristöön tutustuessa. Sää on ollut sen verran epävakaista, että emme ole viitsineet lähteä väkisin vääntymään vuorille, kun parempaakin on varmaan tulossa. Lisäksi tuo oikein kunnon patikointi on sen verran raakaa puuhaa, että se kannattaa aloittaa annoksia hiljalleen lisäämällä. Talven aikana salilla tehdyt askelkyykkysarjat ovat avuksi, mutta reisissä tuntui siltikin ensimmäinen vuoripatikka täällä perjantaina. Se on vaan niin erilaista.

Innichen ja Pustertal Itävallan suuntaan

Tänään meidän luottamus paikalliseen huutosenmattiin kärsi pahan kolauksen. Meteo oli luvannut aamuksi ja päiväksi aurinkoa ja iltapäivästä alkaen sadekuuroja. Mitä vielä. Sehän meni ihan päinvastoin. Oltiin valmistauduttu lähtemään ihan kunnon patikkareissulle heti aamusta ja herättiin jo klo 6.30. Eli ihan kuten kotonakin pyhäaamuna.

 Toblachin kirkko ja kauempana häämöttää Aufkirchenin kylä

Vettä satoi kuitenkin aamun aikana ja muutimme suunnitelmiamme ja päätimme lähteä käymään naapurikylä Dobbiacossa eli Toblachissa. Sinne on tästä matkaa viisi kilometriä, mutta nousimme tuonne Pustertalin rinteille muutama sata metriä ylemmäksi, jossa kulkee maisematie ja sieltä aukeaa mukavat maisemat itse Pustertalin laaksoon. 

 K ja Toblachin Rathaus

Pilvet roikkuivat aamupäivällä tosi matalalla ja saimme välillä vähän vettäkin niskaan, mutta ei se juuri haitannut tuollaisella kevyehköllä reissulla.

Iltapäivällä kotimatkalla taivas aukesi.

Tuolla vasemmalla Pustertalin rinteessä muutaman sadan metrin

korkeudessa kuljimme aamulla kohti Toblachia.

Meteon harhautus paljastui lopullisesti kotikylään palattaessa noin viiden tunnin päästä. Pilvitaivas repesi ja saimme nauttia tähän astisen reissun komeimmasta auringonpaisteesta ja aivan upeista näkymistä Dolomiiteille.

Kotikylässämme oli tänään antiikkimarkkinat

 

Markkinahumua

 

Varsin suuri osa myyjistä näkyi juuttuneen tuohon Paulanerin 

aurinkovarjoilla katettuun baariin oikealla.  

Naurunremakasta päätellen kauppa oli käynyt.

Huomiseksi on luvattu sadetta ja tiistaista alkaen sitten aurinkoista, mutta saapa nähdä. Huomenna kuitenkin varmaan huilataan patikoinnista ja sen jälkeen sitten on ihan oikeiden kokopäiväpatikointien aika. Vaelluskarttoja olemme tutkineet niin tarkasti, että täällä kyllä "vaellusmestoja" riittää ilmojen salliessa!

 

Niin, jos tulet meille kylän keskustan suunnasta niin

joudut ylittämään sillan ja sitten heti oikealle

 

Sieltähän taitaa joku jo tulla .

 

 Eka bloggauksessa taisi tulla kehuttua kotiparvekenäkymiä.

Siinä niitä olisi sitten tarjolla ilman pilviä.

 Vielä ihan erikseen.

Haunoldin vuoret ihan suoraan edessämme.

 Ja sitten jos niska kääntyy vähän vasemmalle niin 

Dreischusterin vuoret,  joiden juurella jo kävimmekin.

Peukku ylös vai peukku alas maisemille?

Kuinka siinä kävikään?

Innerfeldtal oli sitten lopulta tämän päivän patikoinnin kohde

Ensimmäisenä lomapäivänä suunnitelmat olivat vielä aamupalallakin ihan auki. Epävakaan sään vuoksi ei kiirehditty mihinkään ja aamupuuron aikana pohdittiin lähteäkö patikkareissulle vai chillailla kylällä ja käydä myöhemmin juoksulenkillä. Puuron vaihduttua kahviin päätimme lähteä "ihan vähän patikoimaan" ihan vaan pienen harjoituksen vuoksi. Ei aikuisen ihmisen pitäisi itseään enää huijata. Melkein täysi patikkapäivähän siitä tuli. Kuusi tuntia oltiin reissussa, joista tosin yksi kului ruokaillessa Dreischusterhüttellä, kun ei edes kunnon eväitä ollut mukana. Mutta kuitenkin: hieno patikkapäivä ja reissu on avattu nyt sitten patikoinninkin puolesta!

Aurinko paistaa ja lämmittää.
Eka patikkareissun vuoksi änkesimme itsemme oikein yhteispotrettiin.

Murmeli täyttää vesipullon
Kotikylä Innichen alapuolella

Jylhät rinteet sateessa.
Yli kolmentonnin korkuiset Dreischusterin huiput verhoutuivat pilviin.

Vaatteet tekevät paitsi popparin niin myös vaeltajan.
Esittelyssä goretex-mallisto 2011.
Pääsisikö tuolla asulla jo postimyyntikatalogiin?

Innerfeldtalin perukalla häämöttää Morgenkopf eli aamupää

Tällä Dreischusterhüttellä nautimme lounasta.
Salaattia, paistettuja perunoita, siivutettua Tirolin kinkkua eli Speckiä,
juustoa ja kananmunaa.
Kyllä nämä täällä tietää mikä patikoitsijalle maistuu.

Kotikylään saavuttaessa tuli heti vastaan nätti talo

Melkein kotipihassa.

Se oli sellainen reissu ja totesimme, että viime vuoden eka patikkareissu Val Gardenassa oli juuri samanlainen. Päivän aikana saatiin auringonpaistetta, pilvipoutaa ja vähän sadettakin. Maisemat oli kuitenkin upeita ja pilvet pitivät huolen siitä, että paljon katseltavaa jäi vielä tulevillekin viikoille. Patikka venyi ajateltua pidemmäksi, mutta fiilis oli hieno. Täytyypä sanoa, että välillä olisin voinut vaikka jodlata, jos olisin osannut. Toisaalta täällä vuorilla olisi tilaa ja aikaa harjoitella. Ei varmaan nähty päivän aikana vuorilla juuri kymmentä ihmistä enempää. Reitti oli niin vaihteleva, että ei jaksa laskea nousu- ja laskumetrejä, mutta varmaan kilometrin paikkeilla liikuttiin ylös ja taas alas. Huomenna pysytellään kylässä lenkkarit jalassa ja katsellaan varmaan ihan mahdottoman vilkasta lauantaipäivää idyllisessä Innichenissä.

Lopuksi ihailtiin kävelymaisemaamme kotiparvekkeelta.
Noiden vuorien juurella käytiin lounaalla.
Kolmas Schuster jää edessä olevan vuoren pimentoon.

Perillä Innichenissä

 Innsbruckissa ratapihakin on viihtyisä. 

Hyppyrimäki häämöttää takana ja sieltä on varmasti joku suomalainenkin hypätä roikassut.

Grüss Gott ja terveiset Etelä-Tirolista! Aamulla lähdettiin tänne junalla Innsbruckista 09.30 aikoihin ja matka sujui niin hyvin kuin nyt yleensä matkustaminen voi sujua. Noin puolitoista tuntia matkustettiin ensin Brennerin solan kautta Italian puolelle Franzenfestiin, jossa vaihdoimme junaa.

 Franzenfest-Fortezza. Junan vaihto Pustertalin junaan.
Vuorotteluvapaalaisella on aikaa seisoskella kädet taskussa ja odotella tulevaa.

 Pustertalin maisemia

Sen jälkeen jatkettiin toisella junalla Val Pusteriaan eli Pustertal-nimiseen laaksoon toiset puolitoista tuntia ja päädyimme Innichenin kylään, jossa vietämme seuraavat reilut kolme viikkoa. Junamatkat oli ihan miellyttäviä, sillä junissa oli vähän väkeä, tilaa runsaasti ja matka taittui mukavasti alppimaisemia katsellessa.

 

 Junan pikkuikkunoista joutui tihrustamaan, että näkisi edes jotain maisemia.

Täällä Dobbiacossa hiihtoniilot kisaavat talvella murtsikan maailmancuppeja.

Taas kerran ajattelin kateellisena näitä keskieurooppalaisia ja heidän lyhyitä etäisyyksiään moniin hienoihin kohteisiin. Ensimmäinen junamme kulki München-Verona väliä ja todettiin yhdessä, että täkäläisillä on aika mukavia kohteita saavutettavissa muutaman tunnin matkustamisen vaivalla.

Innichenin kuuma ydin.
Häämöttääkö siellä muuten tosiaan joku vuori taustalla?

Innichen eli italiaksi San Candido sijaitsee täällä Italiassa Etelä-Tirolissa noin 1170 metrin korkeudessa. Kylä sijaitsee Pustertalin laaksossa, joka alkaa Franzenfestista missä vaihdoimme junaa aamulla.

Innichen sijaitsee laakson loppupäässä ja täällä kylät ovat jo sen verran korkealla, että aluetta kutsutaan nimellä Hochpustertal. Italian ja Itävallan raja on sen verran mutkitteleva, että kun Pustertalia jatkaa itään muutaman kilometrin niin tullaan taas Itävallan puolelle ja siellä tulee varmasti meilläkin käytyä näiden viikkojen aikana. Asukkaita Innichenissä on reilut 3000, joten hirveän suuri paikka tämä ei ole. Ruokakauppoja on kuitenkin 100 prosenttia enemmän kuin viime vuonna Val Gardenassa eli kaksi, joten hyvä täällä on olla.

Iltapäivän hulinaa Innichenin keskustassa

Isäntämme Paul Lercher oli meitä vastassa Innichenin juna-asemalla ja parissa minuutissa autoiltiin majapaikkaamme nimeltä Apartments Lercher. Tässä on kolme vuokrahuoneistoa isäntäväen oman asunnon lisäksi ja yhdessä muussa asunnossa on nyt vuokralaisia. Rakennus taitaa olla uudehko ja tästä löytyy kaikki mitä säädylliseen elämään vaaditaan. Hyvältä vaikuttaa ja parvekkeelta näyttäisi olevan aika tyrmäävät maisemat Dolomiiteille. "Näyttäisi olevan" tarkoittaa sitä, että tänään on harmaa pilviverho peittänyt osan maisemaa koko päivän, mutta se ehtinee muuttua vielä reilun kolmen viikon aikana. Täällä on kuulemma sadellut päivittäin parin viikon ajan, mutta eikö silloin hienojen ilmojen pitäisi jo kohta koittaa?

Päivän makeimmat naurut kuulimme tänään emäntämme esitellessä meille asuntoamme ja taloa. Asuntoomme kuuluu nimittäin polkupyörä tai kaksi. Kysyimme emännältä pyörään lukkoa ja hän hörähti makeasti nauramaan ja ihmetteli, että mihin me sellaista tarvitsemme? Ei täällä lukkoja tarvita, hän tuumaili. Että sellaista täällä...

Asuntomme sijaitsee talon toisessa kerroksessa vasemmalla.

Naapurissa ei ole vielä asukkaita. Jos satut nurkille, poikkea kaffelle.

Päivät norkoillaan kotona ja katsellaan telkkaria.

Auf geht's!

Missä niitä käveltäviä vuoria on?

Tarpeeksi kauan kun jaksaa odottaa niin aina lopulta ne kovasti kaivatut asiat tapahtuvat. Meidän kohdallamme se tarkoittaa, että tänään tultiin Innsbruckiin ja Alppikesä 2011 on valmis alkamaan. Tästä jatketaan huomenna junalla Italian puolelle Hochpustertaliin, mutta kyllä tässä jo alkaa tunnelma kohota, kun katselee noita upeita Innsbruckin kaupunkia ympäröiviä vuoria. Lennot tänne sujuivat hyvin ja laukutkin tulivat perille, joten ei muuta kuin Auf geht's! Menoksi!

Kamera sekosi ja kuvat menivät kai epäjärjestykseen.

Olikohan tämä kuva Helsinki-Vantaalta?

 Onko Suomessa jo hallitus?

Työpöytänä yhdistetty parvekkeen ovi ja ikkuna.

 Tänä vuonna halusimme lentää suoraan tänne Innsbruckiin ja se oli hyvä valinta. Vaivana oli välilasku Frankfurtiin, mutta siellä tuhraantui vajaa tunti eikä siihen maailma kaatunut. Vastaavasti täällä perillä pienellä Innsbruckin kentällä olimme jo kaupungin keskustaan menevässä bussissa laukkuinemme noin 5 minuutin päästä siitä, kun kone oli laskeutunut! Eipä olis itse pystynyt parempaan!

Ensimmäinen majoituspaikkamme on perussetti Pension Stoi, joka on 2 minuutin kävelyn päässä Innsbruckin Hauptbahnhofilta. Tässä ollaan vain 1 yö ja tarkoitus oli katkaista matkustaminen ja täydentää puuttuvia tarvikkeita. Ihan asiallinen ja mukava pension, mutta ei mikään ylellinen vaikka en ole ennen sinällään mukavalle parvekkeelle ikkunan kautta kiivennytkään. Mutta netti pelaa kuin unelma!

 Ensimmäiset shoppailut käytiin paikallisessa DM:ssä.

Ei hiki haise vaikka naama nousussa punottaisikin.

 Suomesta emme lähteneet kantamaan kahden kuukauden lastia shampoista aurinkovoiteisiin. Varsinkin K suurkuluttajana sai luvan ostaa kaikki lotionit paikan päältä. Saksalainen DM eli Drogerie Markt on kauppaketju, joka on erikoistunut hygieniatarvikkeiden, pesuaineiden, meikkien ym non-food tavaroiden myyntiin. Olemme tutustuneet valikoimaan lukuisilla Saksan reissuillamme ja varsinkin ketjun omat merkit Alverde ja Balea ovat ihastuttaneet sekä laadun että hintansa puolesta. Liikkeistä löytyvät kyllä kaikki markettihyllyjen niveat ja l'orealit, mutta paikalliset rainbowt ja pirkat ovat saaneet meistä  faninsa.

 Eikö muuten ole komea nosturi kuvan oikeassa alanurkassa?

Kävimme hankkimassa huomisen junataipaleemme matkaliput rautatieasemalla.Valitettavasti saatoimme ostaa lipun vain matkan alkuosalle sillä Itävallan rautatiet eivät myy lippuja ainakaan kaikille Italian osuuksille. Meillä on yksi junan vaihto rajan jälkeen Fortezzassa, jossa hyppäämme Veronaan menevään junaan. Se pysähtyy myös Innichenin pysäkillä. Pikku probleema on , että meillä on 6 minuuttia vaihtoaikaa ja saman verran aikaa ostaa lippu seuraavaan junaan. Olemme ilmoittaneet isäntäväellä tuloaikamme ja he ovat luvanneet hakea meidät asemalta. Aika pahalta näyttää, että meidän pitää soitella matkan varrelta ja ilmoittaa ettemme ehtineetkään ilmoittamaamme junaan. 

Grillattu kalkkunanleike

Tirolin pyttis eli Gröstl

Lähtö on lähellä

 Pakattavaa kertyy  

Onneksi tuo yläkuvan tavaraläjä on jo laukuissa. Pakkaaminen sinänsä ei ollut kova homma, mutta kodin laittaminen lähtökuntoon olikin jo täyden työpäivän mittainen urakka.

Ennen alppikohteita sopi verrytellä keskiaikaisen kaupungin tasaisissa tunnelmissa. Hyvältä tuntui hellepäivän aamuinen kierros kauniissa kulttuurimiljöössä. 

 Luostarin välikatu

 Kauniisti kunnostettua

 Tois puol jokke

 Kirjasto ja Vähätori

Vanha suurtori

Näihin maisemiin palataan sitten loppukesästä.

Alppimatka 2011: kohde-esittelyä

Kesäkuun alkupäivät lähestyvät. Silloin kotoisen tasaiset jokirannat jäävät taakse ja kävelyreissujen aloituskorkeuskin kotiportailta on 1200m. Alppihuiput häämöttävät jo ajatuksissamme ja viime kesän kuvilla olemme viritelleet itseämme lähtöfiilikseen.

Dolomiittien dallailua kesäkuussa 2010

Tulevana kesänä on taaskin K:n vuorotteluvapaan vuoksi mahdollista viipyä reissussa pitkään. Lähtöpäivästä paluuseen kuluu kaksi kuukautta. Ja toivoa sopii, että valitsemamme kohteet ovat yhtä antoisia kuin viime kesänäkin.

Seuraavassa matkan runko pääpiirteissään:

• lento Hki-Frankfurt-Innsbruck
• 1. yö Innsbruckissa
• 2. junalla Innichen-nimiseen kylään Hochpustertaliin, Etelä-Tiroliin (Italia) n. 3 vkoa
• 3. junalla Meranoon (Italia) 1vko
• 4. junalla ja bussilla Stubaitaliin, Neustiftin kylään (Itävalta) n. 4 vkoa
• bussilla Innsbruckiin, jossa viivytään pari päivää ennen paluuta

Turvaudumme julkisiin kulkuneuvoihin kuten vuosi sittenkin. Olisihan se ylellistä, jos olisi auto käytössä koko kesän. Siitä lystistä ei vain kannata maksella suolaisia hintoja, kun auto kuitenkin olisi useimmat päivät ihan joutilaana. Olemmehan pääasiassa liikuttamassa itseämme ja mieltämme. Lyhyillä lomilla sen sijaan auto on ollut meilläkin paikallaan. Ei kulu arvokkaita lomatunteja yhtään hukkaan junia odotellessa. Mutta nyt tulevana kesänä aika on ylellisyyttämme, kiirettä ei ole mihinkään.

Innsbruckista lähdemme junalla Brennerin solan kautta kohti Italiaa, jonka rajalle on matkaa 37 km. Rautatietä pitkin matka jatkuu kohti etelää edelleen nelisenkymmentä kilometriä, jolloin vaihdamme junaa joka ajelee kohti itää. Juna kulkee tuolloin Val Pusteriassa eli saksan kielisessä Pustertalissa. Tarpeeksi kauaksi kun sitä ajelee (60 km) ollaan jo Hochpustertalissa ja kylässämme Innichenissä. Laakso ei kutenkaan siihen pääty, vaan jatkamalla kylästämme vielä 7 km eteenpäin itään, ollaankin taas Itävallan rajalla.

Seiser Alm, Euroopan suurimpia alppilaitumia.
Langkofel ja Plattkofel ovat nuo terävät huiput taustalla

Ensimmäinen alppikohteemme Innichen on osaltaan valikoitunut kotikyläksemme senkin vuoksi, että pitkin Pustertalin laaksoa kulkee rautatie. Junalla pääsee kätevästi myös naapurikyliin. Pustertal on Etelä-Tirolin maakuntaa, vaikka onkin Italian valtion alueella. Valtaosa väestöstä puhuu saksaa. Kuten viime kesänäkin olemme taas valinnan edessä: käytämmekö paikoista saksan- vai italiankielisiä nimityksiä. Innichen on italiaksi San Candido ja sen naapurikylä Toblach on tutummalta kuulostava italialainen Dobbiaco, jossa murtomaahiihtojen maailmancup-hiihtojakin hiihdetään. Jos mukaan vielä lisätään jotain paikallisia murteita, kuten oli laita viime kesän Val Gardenassa, ollaan taas nimikylttien kanssa ihan ihmeissään.

Pilvisyys luo mielenkiintoisia efektejä

Dolomiiteillä Alpit näyttävät hieman erilaisilta. Näkymää rikkovat terävät torahammasvuoret ja toisaalta silmä lepää korkeilla alppilaitumilla. Ihan eri ihmisrotu ovat ne, jotka haluavat kiivetä noiden torahampaiden pystysuoria seinämiä ja valloittaa näkymät IHAN huipulta. Suurenmoiset ovat fiilikset myös silloin kun kun kohtaa tuollaiset älyttömän huimaavat jyrkänteet alarinteen suunnasta. Silloin perspektiiviä riittää sekä ylä- että alasuuntaan. Ollanhan "torahampaan" juurella usein jo parintonnin korkeudessa.

Viikon verran heinäkuun alussa oleskelemme Meranin kaupungissa, jossa välimerellinen ilmasto vaikuttaa jo Alppimaisemista huolimatta. Meran on viininviljelysaluetta ja kuuluisa myöskin terveyskylpylästään. Siellä voimme patikoida viinirinteillä.

Päätöskohde on Itävallan Stubaital, joka sijaitsee lähellä Innsbruckia. Majapaikkamme Neustift on vajaat 30 km Innsbruckista.

Valitettavasti tähän postaukseen ei ollut vielä uusia kuvia liitettäväksi. Viitseliäs lukija laittaa kuvahakuun kohdenimiä ja saa hyviä kuvia katseltavakseen. Emme nyt tähän viitsi laittaa toisten mestarilaukauksia.