Kohti Zillertalia

 Majapaikkamme pihalla oli hevostila, kanoja ja vuohia. 

Pikkukilit karkasivat aina välillä aitauksestaan meitä tuijottelemaan 

ja emo kutsui niitä huolissaan takaisin.  Yleensä hävisimme tuijotuskilpailun.

 Lomamme Pustertal-osuus on lopussa ja lauantaina matkustamme junalla Itävaltaan Zillertalin laaksoon ja Mayrhofenin kylään. Keskiviikkona ja torstaina patikoimme kevyesti ja teimme 4-5 tunnin pituiset patikoitsijan perusreissut. Olemme kuitenkin saaneet näinäkin päivinä ihan riittävästi fyysistä haastetta ja jokaisen reissun päätteeksi on ollut sellainen olo, että jotain on tehty. Bertihütten kävely tehtiin Kreuzbergpassilta lähtien reittiä 124. Misurinan pikkukävely lähti järven rannalta länsipuolelle reitille 224 ja 222.

 Keskiviikkona kävimme Bertihüttellä. Reitti kulki taas uskomattomissa paikoissa

 ja askeleen vakaus oli paikoin tarpeen.

"Hütte näkyy jo" on lempihuudahduksemme. Tällä kertaa Bertihütte.

Torstaiaamuna Misurinan järvellä pilvet leikkivät

Lago di Misurina reittimme varrelta nähtynä. Heitimme rengasmatkan 
näköalareitillä vastapäätä samoja vuoria, joilla kuljimme viimeksi Misurinalla.

Pustertal on meille erittäin mieluinen patikkaloman kohde. Täällä riittää reittejä ja valinnanvaraa löytyy mielestämme monen tason patikoitsijoille. On polkuja, joissa voi revittää kropastaan irti kaiken ja testata korkeanpaikan sietokykyään tai sitten voi mennä hissillä tai bussilla upeille näköalapaikoille. Pustertal pysyy edelleen korkealla Jaaskareiden patikkakohteiden rankinglistalla!

 Torstain maisemia välillä ilman Misurinan järveä.
Näkymä Popenan laaksosta kohti Forc. Popenaa 2214m, jonne nousimme.

Tuleehan sitä välillä tuolla jyrkkää ja loputonta rinnettä kiivetessä mieleen, että onko tässä enää mitään järkeä? Maitohapot kiehuvat reisissä, lisähappi olisi tarpeen ja sydän kairaa itseään ulos rinnasta. Hiki kirvelee silmissä, on kylmä tai liian kuuma ja tekisi mieli huutaa täysillä kuruihin kaikumaan jyrkät ärräpäät. Onko tämä ihan hölmöläisten hommaa?

Epäuskon hetkellä kannattaa pysähtyä... 

...katsella hetken aikaa ympärilleen...

 

...ja todeta, että onhan tämä nyt mahtavaa olla
 täällä ja patikoida näissä maisemissa!
 Ei lainkaan hölmöläisten hommaa.

Perjantaiaamu oli odotettua kauniimpi. Lähdimme Höhlenstein/Landrosta suosittua

 reittiä Rienztalia pitkin kohti Zinnejä. Olimme iskussa ja suoritimme paljon ohituksia.

 Tuli oikein hyvä mieli.

Nousu  Wildgrabjochille oli paikoin kesän tähän saakka jyrkin
 (ei juuri tässä) ja koimme tunteita, joita kuvailimme aiemmin.
 Kylmän tuulen vuoksi pipo oli tarpeen ja samalla hikoilimme kuin saunassa.

Perjantaina kävimme sitten hiukan pidemmän reissun viimeisen Pustertalin päivän kunniaksi. Reitillemme Landro-Wildgrabjoch (reitti 10)-Innerfeldtal tuli mittaa 19km ja nousua noin 1km vähän vähemmällä laskeutumisella. Sää oli luvattua parempi ja edellisten päivien kevytpatikoiden jälkeen vaelluskenkä iski kipakasti Dolomiittien rinteeseen. Oli oikein mukava jäähyväispatikka Pustertaliin.

 Silloin kuuluu pysähtyä katselemaan

Wildgrabjochilla istuimme jonkin aikaa tuulesta huolimatta maisemia ihastelemassa

Jochilta hyvästelimme Zinnet tällä kertaa. Ehkä vielä joskus kohdataan?

 Zinnet varmaan ainakin säilyvät suunnilleen paikallaan.

Innerfeldtalissa oli jo vehreämpää ja tuulikin vaimeni

 Pustertalin viimeisen hüttelounaan nautimme Dreischüsterhüttellä.
 Aurinko paistoi ja terassi oli täynnä iloisia ihmisiä. Wunderschön!

Loma kuitenkin jatkuu ja kohde vaihtuu varmasti mieluiseen Itävaltaan. Säät Tirolissa ovat olleet huonoja, mutta toivotaan, että ne paranevat. Saamme myös vaellusporukkaamme vahvistuksia Suomesta kahdessakin eri saapumiserässä. Tervetuloa kaverit, me olemme valmiina!

 Arrivederci kaunis Pustertal!