Kohti Zillertalia

 Majapaikkamme pihalla oli hevostila, kanoja ja vuohia. 

Pikkukilit karkasivat aina välillä aitauksestaan meitä tuijottelemaan 

ja emo kutsui niitä huolissaan takaisin.  Yleensä hävisimme tuijotuskilpailun.

 Lomamme Pustertal-osuus on lopussa ja lauantaina matkustamme junalla Itävaltaan Zillertalin laaksoon ja Mayrhofenin kylään. Keskiviikkona ja torstaina patikoimme kevyesti ja teimme 4-5 tunnin pituiset patikoitsijan perusreissut. Olemme kuitenkin saaneet näinäkin päivinä ihan riittävästi fyysistä haastetta ja jokaisen reissun päätteeksi on ollut sellainen olo, että jotain on tehty. Bertihütten kävely tehtiin Kreuzbergpassilta lähtien reittiä 124. Misurinan pikkukävely lähti järven rannalta länsipuolelle reitille 224 ja 222.

 Keskiviikkona kävimme Bertihüttellä. Reitti kulki taas uskomattomissa paikoissa

 ja askeleen vakaus oli paikoin tarpeen.

"Hütte näkyy jo" on lempihuudahduksemme. Tällä kertaa Bertihütte.

Torstaiaamuna Misurinan järvellä pilvet leikkivät

Lago di Misurina reittimme varrelta nähtynä. Heitimme rengasmatkan 
näköalareitillä vastapäätä samoja vuoria, joilla kuljimme viimeksi Misurinalla.

Pustertal on meille erittäin mieluinen patikkaloman kohde. Täällä riittää reittejä ja valinnanvaraa löytyy mielestämme monen tason patikoitsijoille. On polkuja, joissa voi revittää kropastaan irti kaiken ja testata korkeanpaikan sietokykyään tai sitten voi mennä hissillä tai bussilla upeille näköalapaikoille. Pustertal pysyy edelleen korkealla Jaaskareiden patikkakohteiden rankinglistalla!

 Torstain maisemia välillä ilman Misurinan järveä.
Näkymä Popenan laaksosta kohti Forc. Popenaa 2214m, jonne nousimme.

Tuleehan sitä välillä tuolla jyrkkää ja loputonta rinnettä kiivetessä mieleen, että onko tässä enää mitään järkeä? Maitohapot kiehuvat reisissä, lisähappi olisi tarpeen ja sydän kairaa itseään ulos rinnasta. Hiki kirvelee silmissä, on kylmä tai liian kuuma ja tekisi mieli huutaa täysillä kuruihin kaikumaan jyrkät ärräpäät. Onko tämä ihan hölmöläisten hommaa?

Epäuskon hetkellä kannattaa pysähtyä... 

...katsella hetken aikaa ympärilleen...

 

...ja todeta, että onhan tämä nyt mahtavaa olla
 täällä ja patikoida näissä maisemissa!
 Ei lainkaan hölmöläisten hommaa.

Perjantaiaamu oli odotettua kauniimpi. Lähdimme Höhlenstein/Landrosta suosittua

 reittiä Rienztalia pitkin kohti Zinnejä. Olimme iskussa ja suoritimme paljon ohituksia.

 Tuli oikein hyvä mieli.

Nousu  Wildgrabjochille oli paikoin kesän tähän saakka jyrkin
 (ei juuri tässä) ja koimme tunteita, joita kuvailimme aiemmin.
 Kylmän tuulen vuoksi pipo oli tarpeen ja samalla hikoilimme kuin saunassa.

Perjantaina kävimme sitten hiukan pidemmän reissun viimeisen Pustertalin päivän kunniaksi. Reitillemme Landro-Wildgrabjoch (reitti 10)-Innerfeldtal tuli mittaa 19km ja nousua noin 1km vähän vähemmällä laskeutumisella. Sää oli luvattua parempi ja edellisten päivien kevytpatikoiden jälkeen vaelluskenkä iski kipakasti Dolomiittien rinteeseen. Oli oikein mukava jäähyväispatikka Pustertaliin.

 Silloin kuuluu pysähtyä katselemaan

Wildgrabjochilla istuimme jonkin aikaa tuulesta huolimatta maisemia ihastelemassa

Jochilta hyvästelimme Zinnet tällä kertaa. Ehkä vielä joskus kohdataan?

 Zinnet varmaan ainakin säilyvät suunnilleen paikallaan.

Innerfeldtalissa oli jo vehreämpää ja tuulikin vaimeni

 Pustertalin viimeisen hüttelounaan nautimme Dreischüsterhüttellä.
 Aurinko paistoi ja terassi oli täynnä iloisia ihmisiä. Wunderschön!

Loma kuitenkin jatkuu ja kohde vaihtuu varmasti mieluiseen Itävaltaan. Säät Tirolissa ovat olleet huonoja, mutta toivotaan, että ne paranevat. Saamme myös vaellusporukkaamme vahvistuksia Suomesta kahdessakin eri saapumiserässä. Tervetuloa kaverit, me olemme valmiina!

 Arrivederci kaunis Pustertal!

Auronzohütteltä sinne, tänne ja lopuksi perille

 Aamulla varhain, kun sää oli parhain.

 Näkymä Auronzo Hütteltä kohti Lago di Misurinaa

 Auronzo di Cadore oli aamu-usvan takana, mutta kauniin näköinen

Sunnuntaiaamuna elimme herroiksi ja ajoimme bussilla Auronzo Hüttelle, joka sijaitsee aivan Drei Zinnen juurella. Bussiyhteys on suosittu ja tulee useimpina aamuina aika täyteen. Pääseväthän ihmiset seudun suosituimpiin maisemiin ja vieläpä varsin korkealle bussikyydillä. Olemme ostaneet molemmille viikoille Süd Tirol Mobilecardin seitsemäksi päiväksi. Se oikeuttaa käyttämään julkisia liikennevälineitä koko Etelä-Tirolin alueella. Kortti on suositeltava vaihtoehto sillä em. Auronzo Hütten matka yksinään olisi maksanut 15€ /hlö edestakaisin. Kylien välisistä pätkistäkin äkkiä kertyy kymppi päivässä, Mobilecard oikeuttaa ajelemaan vaikka Meranoon saakka junilla tai busseilla. Kortin voi ostaa myös kolmeksi päiväksi.

 Auronzolta lähdimme kohti Drei Zinne Hütteä, joka häämöttää taivaanrannassa.

Oli kohtuullisen mukava pyhäaamun tunnelma

Keskimmäinen Zinne on korkein eli huippu on 2999 metrissä

Helppo pääsy mainioihin maisemiin tarkoittaa tietysti, että väkeä on patikkapoluilla paljon. Nauroimme, että suoritimme Drei Zinnen alueella kävellessämme italian kielen alkeiskurssin. Patikointietikettiin kuuluu tervehtiä vastaantulijoita ja sunnuntain aamupäivän aikana lausuimme kumpikin 684 kertaa "buongiorno". Suuhumme paremmin sopivat "Grüss Gott" ja "Servus" olivat selvästi vähemmistössä. Eli buongiorno lähtee meiltä nyt takeltelematta ja luonnostaan.

Kävelimme Auronzohütteltä reittiä 105, joka kiersi Drei Zinne -vuoret lännen puolelta. Se kulki ensin tasamaata ja saatiin ihastella aamuauringossa upeaa dolomiittipanoraamaa. Reitti sukelsi kuitenkin  yllä olevan kuvan jälkeen pari sataa metriä alemmas Langalmille, josta sitten taas seurasi nousu rotkon toiselle puolelle Drei Zinnen Hüttelle. Eipä tietoa, mikä mahtaa olla maailman vilkkain valtatie, mutta vaellusmaailmassa se on ainakin Auronzohütten parkkipaikalta Drei Zinnen Hüttelle johtava helppo tasamaaväylä. Siellä pääsevät lähes kaikki nauttimaan upeista dolomiiteista. Tällä väylälle meidänkin reitti lopuksi päätyi käytyään Langalmin pohjalla.

Zinneillä huomasimme, että meille tuli nälkä. Siispä lounaalle Büllele Joch Hüttelle,

 joka sijaitsee 4,5km päässä ja parin sadan korkeusmetrin takana.

 Rinteessä näkyvän polun päässä odottaa ruokaa!

 Pieni nousu tosin piti vetää vielä ensin

Vuorilla on tärkeää osata arvioida oma kuntonsa suhteutettuna kuljettavaksi aikomaansa matkaan ja kannattaa miettiä mistä lähtee ja mihin aikoo palata. Drei Zinneltä patikoimme Innerfeldtaliin ja ohitimme matkalla kuuden hengen espanjalaisseurueen, joka oli matkalla samaan suuntaan.  Sadekuuro yllätti ja reitti vei lumialueiden läpi. Huomioimme seurueen aika hitaan vauhdin ja lenkkikenkiäkin näkyi joillakin. Ko. reitti ei muutenkaan ole kaikkein helpoimpia ja lenkkarit märässä ja lumisessa kivikossa ei ole oikea kenkävalinta.

Kovan alamäen jälkeen pääsimme Dreischusterhüttelle Innerfeldtaliin. Siitä parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen nousimme bussiin, joka vei meidät pääväylän varteen, jossa kulkee Sexten -Toblachin bussi. Kaksi ohittamamme espanjalaisseurueen hyväkuntoisinta miestä tulivat laaksosta puolijuoksua bussiin kohti Toblachia. Tulimme jutelleeksi ja ilmeni, että he olivat jättäneet hitaammat laskeutumaan omaan tahtiinsa, koska seurueella oli auto Auronzo Hüttellä, joka piti palata hakemaan busseilla. Erikoinen reitin valinta, mutta mitäpä se meille kuuluu. Joka tapauksessa seurueen matka oli kestänyt niin kauan, että he missasivat bussin Toblachista Auronzolle ja miehet joutuivat ajamaan kymmenien kilometrien matkan taksilla autoa hakemaan muiden ollessa vielä jossakin vuorilla matkalla alas.

Gulaschsuppe und Gemüsesuppe. Mit Wurst naturlich.

 Enää ei ollut kiire takaisin, kun oli saatu lounasta

Miehet saivat vielä ylimääräistä jännitystä bussissa, kun toinen oli kadottanut sen muutenkin kaukana olevan auton avaimet! Reppuja availtiin ja tavarat leviteltiin lattialle. Emme ymmärrä espanjaa, mutta elekieli oli sen verran selkeää, että ei tarvinnutkaan. Jotain ratkaisevan tärkeää oli hukassa. Viimeisestä takin taskusta ne löytyivät ja kaverit esittelivät meille iloisina auton avaimia! Olivat muuten kohtuullisen helpottuneen näköisiä.

 Viime maanantain jälkeen Drei Zinne Hüttelle oli avattu terassi.

 Ohitimme sen, koska oli vielä paljon matkaa jäljellä

Matkamme vei kohti Innerfeldtalia.

 Hetkeä aiemmin olimme ohittaneet espanjalaisseurueen.

Löysimme kerran Itävallassa vaelluspolulta auton avaimet. Otimme ne mukaamme viedäksemme seuraavalle hüttelle. Pian vastaan tuli kaveri, joka laskeutui polkua pitkin selvästi jotain etsien. Kysyimme mitä mies etsii ja vastasi hakevansa autonsa avaimia. No, avaimet löysivät omistajansa, mutta hänelle tuli useiden satojen metrien ylimääräinen lasku ja nousu takaisin hütteltä, jossa hän oli huomannut avainten kadonneen.

Laakson perältä tulimme oikeanpuoleista solaa pitkin. Päiväreissun pituudeksi  tuli 28 km, 

mutta korkeusmetrejä emme nyt laskeneet. Kävelyä riitti kahdeksaksi tunniksi.

 Laskua tuli enemmän kuin nousua ja se alkoi loppuvaiheessa tuntua aikalailla jaloissa.

Aika huikea maanantai!

Terveiset Drei Zinneltä!

 Lupasimme viimeksi lisätä kierroksia patikointikoneeseemme ja tänään teimme niin. Mikäs oli lisätessä, kun sade oli jättänyt Pustertalin ja luvassa oli poutaa. Päivän mittaan olemmekin saaneet oikein hienoja näkymiä. Aamulla kuuden jälkeen, kun K haki leipomosta tuoreita sämpylöitä, oli varmaan pakkasta tai lämpötila noin nollassa. Missään ei näy lämpömittareita, mutta kyllä suomalainen tietää milloin on lähes pakkasta. Eilisiltainen sade oli tullut korkeille paikoille lumena.

 Fischleintalbodenin bussipysäkiltä kuljettiin pari kilometriä lähes tasamaata.

Nousu lähti Talschlusshütten kohdalta Altensteiner Talin helpohkoa reittiä.

Tässä on tonni nousua takana. Yöllä oli kylmä, joten 2300m korkeammat

seudut olivat saaneet lumikoristelun. Valokuvaajat kiittävät koristelusta.

 Kahdeksan aikaan hyppäsimme bussiin ja ajoimme Sextenin ohi Fischleintaliin, josta olimme päättäneet nousta vanhoja tuttuja Drei Zinnen erikoisia piikkejä moikkaamaan. Ajatuksenamme oli tehdä ennestään tuttu reitti, mutta päätimme vähän ottaa uusia näkymiä ja teimmekin pitemmän reissun. Mainita tietenkin pitää, että alitimme opasteviitan ilmoittaman normiajan Fischleintal - Drei Zinnenhütte 2h 40 min tunnilla ja se on meille tietysti tavattoman tärkeää.

 

 K: "Kyllä näytettiin italialaisille taas nousussa närhen munat!"

 Jane: "Niin tehtiin".

Ja onhan siellä Drei Zinnenhüttekin taustalla.

Erityisen onnistuneeksi menomatkan teki, että ohitimme paljon italialaisia patikoitsijoita ja se vaan tuntuu aina jotenkin tavallista ohitettavaa mukavammalta. Harmi, että täällä ei tunnu olevan juurikaan ruotsalaisia, joita normisuomalainen aina mielellään ohittaa. Älkää vaan nyt kukaan ottako näitä kaikkia juttuja tosissaan...

 Drei Zinnenhütte eri suunnasta. Taivaskin alkoi aueta.

Tuuli kävi sen verran raikkaasti, että pipo oli tarpeen

 ja Sonne paistoi sen verran, että aurinkolaseitta ei pärjännyt.

Oli aika mukavat maisemat. Näiden vuoksi täällä ollaan.

Tässä bongailtin murmeleita. Ei kuitenkaan tähän kuvaan sattunut.

Murmeli morottaa kaikille lukijoillemme.

Drei Zinneltä lähdimme kohti Büllele Jochia. Mukavana lisänä oli 400m pudotus alaspäin, joka piti myös nousta takaisin ylös. Oli kuitenkin mukavat maisemat.

Jaaskarien vieraille on taas jatkossa tarjolla uusien isojen kivien valokuvia

Tuolla muuten on oikeasti kirkasta!

Bongaa K kuvasta!

Büllele Joch  Hüttellä 2528m oli lounaan aika.

Zsigmondy Hüttellä oli iltapäiväkahvien vuoro.

 Ei huono sijainti tuollakaan hüttellä.

Zsigmondy Hütten terassimaisemia

Seitsemän tuntia kävelimme pitkin rinteitä. Siihen vielä puolen tunnin bussimatkat päälle per suunta. Pituutta reissulle tuli 25 km ja korkeuseroa on noustu ja laskettu 1500m verran. Toblachissa on nyt illalla ja etenkin huomenna aamulla kaksi paria erittäin väsyneitä suomalaisia vaellusjalkoja. Suomalainen sananlasku sanoo, että "sillä se lähtee millä se on tullutkin". Nyt emme ole kyllä ihan varmoja päteekö se tähän vaivaan. Hyvää ilmaa kuitenkin luvataan tiistaille, joten kokeilemme!

 7 tunnin patikan jälkeen bussia odotellessa. 

 "Täten julistamme patikkakesän 2014 virallisesti avatuksi".

Reittimme: Fischleintalboden-Talschlusshütte-Altensteiner Tal-Drei Zinne Hütte- Paternsattel-Büllele Joch Hütte- Zsigmondy Hütte-Fischleintalboden. 25km nousua 1500m

Vaellushistoriaamme

Zell am See vuonna 2008 ja vieläpä kesällä vaikka ei hevin uskoisi. 

Tuossa olemme uramme ensimmäisellä patikalla ja eipä juuri 

surkeampi reitti tai sää olisi voinut olla. Emme ainakaan saaneet 

unelma-alkua harrastuksellemme. Opimme heti yhden asian:

 Vältä laskettelurinteessä patikointia kuin ruttoa!

On taas se aika vuodesta, että kesäinen patikkareissu kolkuttelee ovella. Parin viikon päästä suuntaamme reiluksi kuukaudeksi alppialueelle ja kaksi ekaa viikkoa kuluu Pohjois-Italian Dolomiiteilla Pustertal-nimisessä laaksossa ja toiset kaksi Itävallan Zillertalissa Mayrhofenin kylässä. Lisäksi Innsbruckiin jää totutusti muutama irtopäivä loman alkuun ja loppuun.

 " No niin, tämähän on jo jotain. Jos se tuo K ei ihan väärässä ollutkaan,

 kun tänne niin monta vuotta mankui ja kärtti".

Vuonna 2008 ei ollut blogia eikä läppäriä reissuilla.

 Juomat ovat pysyneet pitkälti samoina.

Paikka on Hintersteiner See Söllin lähistöllä.

 Tänä talvena oli sen verran puuhaa alkuvuodesta, että aikamme ei riittänyt uusien kohteiden punnitsemiseen, joten valitsimme tällä kertaa kaksi vanhaa ja tuttua laaksoa, joihin olemme aina tienneet palaavamme uudelleen. Nyt oli sopiva aika. Tuntui myös sopivalta muistella lyhyesti menneitä kesiä ja niiden hienoja tai vähemmän hienoja patikoita!

Onko ensimmäisen patikkareissun jälkeen koskaan ollut sateisia tai sumuisia vaelluksia?

 On. Joskus on otsa kolahtanut kipeästi hütten seinään ennen

 kuin on sumun takia tajunnut, että perillä ollaan!

Zillertal ja Pustertal ovat siis meille tuttuja laaksoja K:n vuorotteluvapaakesiltä, kun saimme viettää peräti pari kuukautta kerrallaan vuorimaisemissa. Zillertalissa majoitumme samassa Mayrhofenin kylässä kuin aiemminkin, mutta Pustertalissa Innichen vaihtuu hiihdosta tuttuun Toblachin kylään. Lennämme Innsbruckiin ja julkiset liikenneyhteydet ovat niin hyvät, että tänä suvena aiomme pärjätä ilman vuokra-autoa.

Vaelluspoluilla pärjääminen on varustelukysymys

Sitten aina joskus onni potkii ja käy näin. Yhtäkkiä oletkin toisessa kerroksessa

 ja sadepilvet ovat alapuolellasi.

Zillertal Höhenweg vuonna 2010. Pyöräilimme reilu 3 tuntia jyrkkään ylämäkeen päästäksemme tälle huikealle maisematielle. Ei muuten ollut sitten ihan pala kakkua se "pikkunousu"...

Lue juttu tästä.

Pustertal ja alhaalla Innichenin kylä vuonna 2011. Arvaat varmaan, 

että viihdyimme Hochpustertalissa kuten tuota osaa laaksosta kutsutaan.

 Tulihan sitä yli kahden kuukauden aikana kavereita ikävä välillä.  

Joskus vietimme pitkiä aikoja vuorille kiikaroiden, jos vaikka näkyisi sattumalta joku tuttu.

  Eipä vaan näkynyt, mutta tänä suvena huhujen mukaan jo

  useampikin ystävä on tulossa meitä ilahduttamaan!

Eli jotain mukavaa on tulossa, mutta vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa kesäistä arkea. Onneksi futiskisat yölähetyksineen alkavat niin ainakin K:lla aika kuluu. Yöt valvoessa ja päivät tokkurassa.

Tässä kohtaa pitäisi fanaattisimmankin uneliaan futisfanin silmien viimeistään aueta. 

Drei Zinne Pustertalissa. Kuva on vuodelta 2011 ja otettu yli 15 km päästä.