Upea Karnische Höhenweg

Panoraamakuva Karnische Höhenwegiltä Dolomiiteille

Meillä on täällä asuinrakennuksessamme saatavilla isäntäväen kirjallisuutta tästä Etelä-Tirolin alppialueesta. Osa kirjoista on saksankielisiä ja niitä me olemme tuossa joutoaikoina sanakirjan kanssa tankanneet. Olemme oppineet, että tässä Pustertalissa kulkee kahden erilaisen vuoristotyypin raja.

Etelässä Italian puolella on Dolomiittien kalkkikivivuoria ja Itävallan puolella on puolestaan ihan erilaista vuoristoa nimeltään Karnische Alpen.Tänään otetut valokuvat varmaan parhaiten selventävät tätä eroa. Lisäksi olemme oppineet, että Drei Zinnen-vuorten kohdalla kulkee myös Itävallan ja Italian välisen kielialueen raja. Pohjoisessa valtakieli on saksa ja etelässä italia. Eli ei täällä ihan jouten ole oltu henkisestikään.

 Ensimmäinen etappimme sen jälkeen, kun pyöräilijät

kääntyivät edestämme hidastamasta patikkaamme.

Klammbach Hütten takana on hyvin nähtävissä

Karnischen Alpenin erilainen vuoristomaisema kuin Dolomiiteilla.

Tänään matkasimme Innichenistä aamubussilla yhdeksän kilometrin päähän Sextnerin laaksoon kylään nimeltään Moos. Moosista lähdimme nousemaan kohti Karnische Höhenwegiä, joka kulkee noin 2500 metrin korkeudessa Itävallan ja Italian rajalla. Moos sijaitsee reilun 1300 metrin korkeudessa, joten nousimme noin 1200 metriä päästäksemme ihailemaan vuorten huipulta kahden eri valtion maisemia. Höhenwegillä oli lisäksi muutama upea näköalapaikka vieläkin korkeammalla ja pitihän niissäkin käydä. Aivan mahdottoman upeita maisemia oli tarjolla joka suuntaan niin pitkälle kuin silmä kantaa ja viime vuoteen verrattuna on uutta, että olemme hankkineet kiikaritkin. Katseltavaa siis riitti ja reissu kesti Moosin kirkolta takaisin kirkon bussipysäkille seitsemän tuntia.

Klammbach Almin takana korkealla näkyy kohteemme Karnischer Höhenweg.

Noilla rinteillä yksi vaelluskengän askel ei vie kovin paljoa eteenpäin.

 

Ensimmäinen tunti noustiin mutkittelevaa metsätietä ja siinä oli mielenkiintoista verrata omaa kävelyvauhtia maastopyörillä liikkuneeseen miesporukkaan, joilla oli ainakin ihan täydelliset pyöräilyvarusteet. Kavereita oli varmaan parikymmentä ja he lähtivät reissulleen täsmälleen yhtä aikaa meidän kanssamme Moosin kirkolta aamulla 09.00. Ensin he hävisivät horisonttiin, mutta hiljalleen miehiä tuli kovimmissa ylämäissä selkä edellä vastaan ja olimme jopa vähän vaivautuneita, kun ohitimme joitakin kävellen. No, pian tiemme erkanivat, mutta saimme vahvistuksen käsityksellemme, että maastopyöräily täällä kovimmissa mäissä on raakaa puuhaa eikä mitenkään nopeaa etenemistä.

 Kyllä vaan. Elokuun alkupuolella Innsbruckista Helsinkiin

ja vielä Lufthansan ikkunapaikalla! 

Jään puolestanne tänne tuijottelemaan Dolomiiteille ja

märehtimään maailman menoa. Deal?

 Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti.

Ja Karnischen Höhenwegillä vieläpä ihan ilokseni.

Nousu ensimmäiseen kohteeseemme Sillianer Hüttelle Itävallan puolelle kesti 3h 15 minuuttia. Samaan paikkaan pääsee toisesta suunnasta hissillä helpommin, mutta tuolla meidän nousuvuorilla oli rauhallista. Ennen ja jälkeen Sillianer Hütteä kuljimme tätä mainittua Karnischen Höhenwegiä ja eipä siitä juuri maisemat parane.

 Sillianerhütte on Itävallan puolella. Sehän on ihan alamäkeen tulosuunnastamme, 

vaikka majankin korkeus on 2447m.

 

 Sillianer Hütten välipala.

Pitäähän sitä olla kaloreita kulutettavaksi.

 Nyt paikataan harmittelun aiheet. 

Viimeinkin kotilaaksomme Pustertal näkyy kirkkaalla säällä.

Käsi ylös kenen mieleen sana 'föhn' tuo lämpimän tuulen.

Tämän päivän säätiedotuksen "pohjoinen  föhn " tarkoitti kuitenkin 

uskomattoman kylmää viimaa harjanteella.

 Fischleintal, jonka päädystä lähdimme neljä päivää sitten Drei Zinnenin näkymiin.

 Moosin kylä häämöttää jo alhaalla.

Foto sponsored by Khao Lak Adidas.

Tällaisina päivinä tuolta vuorilta ei haluaisi tulla alas lainkaan. Meidän taviksien ottamat valokuvat eivät kerro sitä todellista maisemien upeutta. Huomiseksi on luvattu hyvää ilmaa ja meillä teema pysyy samana: reidet ja pohkeet kesäkuntoon aivan mahdottoman upeissa alppimaisemissa ja toivottavasti hienossa säässä.

 Seitsemän tuntia siihen vierähti ja päädyimme takaisin Moosin kirkolle.

Pieni hiljentyminen kirkossa ja bussilla kotiin. Upea reissu!

Pari päivää palautellen

 Luostarinkulmassa on Bruneckin vanhankaupungin portti

Kahden kovan patikkapäivän jälkeen torstai ja perjantai otettiin ihan rennosti ja palautuen. Torstaina käytiin iltapäivällä junalla Pustertalin pääkaupungissa Bruneckissa. Bruneck on tosi kaunis vajaan 16000 asukkaan kaupunki ja junalla matka Innichenistä sinne Pustertalia pitkin kesti noin 40 minuuttia.

 Kaupungin pikkuisen linnan mäeltä näkyi mukavasti ympäristöön.

 Nättiä ja rauhallista katukuvaa

Perillä saatiin kokea noin tunnin pituinen niin voimakas sade- ja ukkoskuuro, että harvoin näkee. Se laittoi koko junaliikenteen niin sekaisin, että paluujunamme myöhästyi ensin puolitoista tuntia ja sitten koko porukka pakattiin bussiin ja bussi toi meidät takaisin Innicheniin. Emme kuitenkaan ottaneet ihan hirveätä stressiä tilanteesta vaan tuumailimme, että seuraava aika pakollinen meno on elokuun puolivälin paikkeilla, mutta sitä ennen aikataluamme voi sovitella reilustikin.

 Pitkähköksi venyneen Bruneckin reissun palkitsi näkymä kotikadulta kohti Haunoldia

Eilen kävimme sentään jo juoksulenkillä Pustertalin pohjukkaa pitkin kulkevalla pyörätiellä. Todettiin yhdessä, että kohdevalintamme on osunut paikalleen Innichenin ja Pustertalin osalta. Oli kiva juosta lenkkiä, kun molemmin puolin nousivat vuoren rinteet satojen metrien korkeuteen ja näkyvillä oli Dolomiittien kalkkikivivuoria ja vihreitä metsiä ja niittyjen rinteitä. Kaunista. Aivan mainio paikka lomailuun, kuntoiluun ja elämästä nauttimiseen.

Tänään haimme sentään jo vaelluskengät kuivaushuoneesta ja käytiin pieni patikkareissu Toblachissa. Tällä kertaa laakson eri puolta kuin viimeksi. Tarkoitus oli vaan vähän treenata ja katsella maisemia uudesta kulmasta. Kävimme noin kolmen tunnin reissun ja se oli ihan sopiva tälle päivälle. 

 

Vilahdus laaksomme pohjasta. Harmittelimme, että tähän asti aurinkoiset

ilmat on patikoitu muualla ja kauniista asuinlaaksostamme on vain pilvikuvia. Asia korjataan.

 

 Tämän päivän nuotit: suoraan ylös kotikylästä 600m ja muutama kilometri länteen 

melkein tasamaata, jonka jälkeen jyrkkä alamäki Neu Toblachin kylään.

 Toblach. Kaukana korkealla pilvien takana näkyy Toblacher Pfannhorn,
jonne yritämme tehdä täällä vielä oikein Kuningaspatikan!

Tuleviksi päiviksi on luvattu hyvää ilmaa ja nyt meillä on taas akut täynnä ja jalat täynnä virtaa reippaisiin suorituksiin. Huomenna olisi tarkoitus lähteä matkaan heti varhain aamusta, mutta kohde on vielä avoin. Varmaa on kuitenkin, että Innichenin kylän lauantai-illan "Tanz und Stimmung" jää meiltä väliin ja toivottavasti Meteo osuu ennustuksissaan liki oikeaan huomisen osalta.

Ei mikään kauhutarina

Olipa kerran Suomen televisiossa kulttisarja nimeltään Twin Peaks. Se oli jonkin sortin kauhutarina. Tämä tarina sen sijaan on tosi, eikä siinä ole mitään muuta kauheaa kuin se kuvien määrä, mitä piti päivän aikana laukoa. Tämän päivän tarinan nimi on Drei Zinnen eli "Kolme huippua". Koska lähipäivien ainut varma poutapäivä oli luvattu täksi päiväksi, lähdimme mekin mäkeen. Siitäkin huolimatta, että etureidet muistuttivat eilisestä rankasta laskusta kohti Toblacher Seetä.

Pflegplatz on kaupunkimme bussiasema

Aamulla kahdeksan jälkeen matkustimme bussilla kohti Sexteniä ja siihen liittyvää Fischleintalia. Bussikilometrejä mahtoi kertyä n. kymmenen ja korkeusmetrejä merenpinnasta oli 1450m. Fischleintalia kuvataan paikallisissa matkaoppaissa sanoilla "The Famous Fischleintal", joten osasimme odottaa jonkinlaista turistikeräytymää. Bussilastissamme oli kuitenkin vain muutama vaeltaja meidän lisäksemme ja saimme lähteä taipaleelle kaikessa rauhassa.

Tältä näytti reittimme alussa bussipysäkillä. Ei paha.

Olemme yrittäneet välttää kaikkein ruuhkaisimpia turistivuoria, mutta tämän seudun pääkohde Die Drei Zinnen piti nähdä. Suomeksi käännettynä "Kolme huippua" ovat Sextner Dolomiten alueen suuri nähtävyys. Sinne johtaa vaellusreittejä joka laaksosta ja notkosta. Helpoimmin noita ihmeen ihania piikkejä pääsee katsomaan ajamalla autolla tai bussilla eteläpuolella olevalle Auronzo Hüttelle, josta näkymää pääsee katselemaan ilman hikipisaraakaan. Jos vain viitsii nousta autosta ja käveleskellä vähän matkaa. No, ainakin näin kuvittelen, sillä itse emme käyneet Auronzo Hüttellä vaan puristimme Kummelin malliin "perrrsseellä" tuhat korkeusmetriä ja siitä vielä eteenpäinkin satasen.

Tämähän on ihan helppoa. Vähän mehua tasamaalla.

Nousu Drei Zinnen Hüttelle kesti vähän yli kaksi tuntia. Polku oli hyvää pohjaa ja helppoa nousta. Upeat avoimet maisemat Fischleintaliin kannustivat jatkamaan yhä korkeammalle. Toisin kuin eilisellä vaelluksellamme, ei tarvinnut tarpoa lällissä ja mudassa. Valkoinen dolomiittikivi suorastaan häikäisi polun pohjalla.

Tästä oli ilo pakertaa ylöspäin.

Aurinko lämmitti ja mieli oli korkealla. Tänään saamme takaisin sadepäivien aikana kertyneet odotukset kauniista näkymistä.

Kohta eka nousu on jo tehty. 

Taustalla näkyy reitin jatko Drei Zinnen Hütten jälkeen.

Vaakasuoraan sorarinteessä menee polku ja kahden huipun kohdalla

 olevasta solasta menemme ylös Büllele Jochiin, jossa olemme 2600m:n korkeudessa.

"Hütte näkyy jo!" lienee legendaarinen vaeltajan huudahdus kaikilla kielillä.

Yleensä eka näköhavainnosta saa pakertaa paikalle vielä hyvän tovin. 

Parhaimmillaan tunninkin. Tässä oltiin jo oikeasti aika lähellä.

 Karun kaunista

Nämä korkeiden paikkojen "hüttet" ovat majataloja niille vaeltajille, jotka haluavat edetä alppiteitä maailman katolla päivästä toiseen laskeutumatta välillä laaksoon. Siellä on mahdollisuus yöpyä ja syödä ja jatkaa huipputeitä seuraavana päivänä eteenpäin. Meille pullamössöväelle ne ovat päiväreissujen etappeja ja mukavia taukopaikkoja. Kesän vaellussesonki on vasta aluillaan, joten Drei Zinnen Hüttekin on vielä kiinni ja aukeaa noin viikon päästä.

Siinä ne viisi huippua sitten ovat

 

Vähän kun kääntää oikealle näkee tämän.

Tässä Paterkofeln nähtynä Drei Zinnen Hütteltä. Kuvasta voi nähdä, 

kuinka Auronzo Hütteltä tulee hyviä polkuja niille, jotka haluavat tulla upeisiin maisemiin helpommalla. Autolla pääsee aivan lähelle vuorten välikköä.

Evääksi nautittiin termospullosta nuudelikeittoa ja leipiä. Eri kielien pölinä hütten ympärillä alkoi yltyä. Kello läheni puolta päivää ja turistipolku täyttyi porukasta. He näyttivät ihan muurahaisilta valtaisien vuorten juurella.

Päätimme lähteä paluumatkalle siten, että tulisi tehdyksi rengasreitti. Otimme aluksi suunnan kohti Büllele Jochia, joka on sola "passo" uuteen laaksoon. Aluksi saatiin mennä tasamaata upeaa panoraamatietä pitkin. Täällä kulkijoita ei ollut montakaan.

 

Tässä ollaan vielä Drei Zinnen Hüttellä. 

Matkamme jatkuu kuvasta oikealle.

Ja aurinkoinen taas paistaa. Fleece pois ja polku näkyy edessä

 

Pikkuinen järvi kirvoitti käyttelemään kameraa.

Laukauksia tuli varmaan kaksikymmentä.

Mukavan tasamaapolun varrella oli muutama luminen paikka. Ne eivät tuottaneet ongelmia. Aika jyrkkä sadan metrin nousu Büllele Jochiin oli ainakin ylöspäin mennessä ihan helppo. Väylän huipulta oli upeat näkymät joka suuntaan.

 

Onneksi oli tuo fillarivaroitus. Viimeistään tässä vaiheessa pitää taluttaa!

 

 

Tässä ollaan Büllele Jochissa n. 2600m.

 

Büllele Joch Hütte 2528m oli lumikinoksen reunustama

Olisimme mielestämme ansainneet virvokkeita jo Büllele Jochilla, mutta kaikki muutkin olivat sattuneet paikalle samaan aikaan ja henkilökunta oli kiireistä. Päätimme jatkaa matkaa, sillä seuraava mahdollinen taukopaikka oli vain 40 minuutin päässä alamäkeen.

 

Zsigmondy Hütte 2224m. Täällä pistäydyimme virvokkeilla.

 

Upeat maisemat paluumatkallakin saivat meidät häkellyksiin

Paluumatka reittiä 103 pitkin oli mukavaa laskua, jos laskeutumista ylipäänsä voi mukavaksi sanoa. Kovvoo hommoo se vaan on ja etureidet parkuivat eilisen jälkeen. Joka tapauksessa polku oli sopivan vaihtelevaa. Ei ollut paljonkaan suoria jyrkkiä mäkiä, vaan  askeleittain harpottavia taipaleita. 1100 metriä laskua on kuitenkin aika mälli meidänkin teräsreisille, joten pari päivää pidetään lataustaukoa.

Tämä päivä antoi uskoa taas tähän mahtavaan hommaan. Onko hienompaa tapaa lomailla? Ennen tämän bloggauksen alkamista kuului mukava poksahdus. Se oli kuohuviinin avaamisen ääni. Se oli merkki siitä, että tänään on luterilaisittain ansaittu palkkio. On tehty työtä nautinnon eteen ja se tuntuu hyvältä.

 Vahvistettuna tämänpäiväinen reittimme.

Menihän siinä aikaa hyvän työpäivän verran.

Warum wir hier sind?

Otsikon kysymykseen saimme osavastauksen tänään, sillä Meteon ennusteen mukaisesti täällä on ollut hieno päivä säänkin puolesta. Eilen illalla jahkailimme keittiön pöydän ääressä tämän päivän patikkasuunnitelmaa lähes samalla tavalla kuin hallitusneuvotteluja pohditaan Suomessa. Miten onnistuimme? Se selviää ehkä reissun aikana otetuista valokuvistamme!

 Haunoldin vuori leivänhakumatkalla kuvattuna.

Aika hieno kuva vai mitä?

Heräsin jo ennen kello kuutta aamulla ja heti kuuden jälkeen olin jo pyörällä matkalla paikalliseen leipomoon hakemaan tuoreita lämpimiä sämpylöitä patikkareissulle evääksi. Kamera oli sattunut mukaan ja nappasin ylimmän valokuvan siltä reissulta. Ei paha. Oli muuten leipomossa jo jonoa, joten emme ole ainoita, jotka täällä haluavat liikkeelle aikaisin hienoina päivinä.

Olimme päättäneet lähteä junalla Toblachiin ja patikoida sieltä eteenpäin. Junamatka kesti neljä minuuttia ja saavuttuamme Toblachiin lähdimme kohti Höhlensteintalia eli etelään päin kohti Cortinaa lähtevää laaksoa. Muutaman kilometrin päässä Toblachista sijaitsee Toblacher See vuorten keskellä ja järvi ympäristöineen oli aika hienoa aluetta. Jos haluaa katsella kauniita kuvia niin kannattaa klikata suuremmaksi!

 

Höhlensteintalin alussa katselimme menosuuntaamme. 

Tässä olemme vielä laakson korkeudella 1200m:ssä

 Tässä kohtaa kajahti reissun ensimmäinen JES!

Toblacher See.

 Nousu oli kova ja se pisti välillä puhalluttamaan

 Matkamme vei kohti Sarlsattelia ja vielä korkeammalle Sarlkofelille

 Siinä sitä pakerretaan.

Tämä meidän vähäinen patikkakokemus on osoittanut, että nousuja ja laskuja tuolla vuorilla on monenlaisia. Korkeusmetrit tai aika-arviot ei välttämättä kerro sitä todellista reissun raskautta, sillä se riippuu muistakin jutuista. Tuosta voisi puhua kuin Bubba katkaravuistaan Forrest Gump-elokuvassa, mutta antaa olla. Oli pirun kova nousu ja lasku ja korkeuseroa mennen tullen oli noin 1300 metriä

 Olen luvannut viedä Janen tänäkin kesänä usein ulos syömään.

Maistuu se pussikeitto mainiolta täälläkin.

 Ruokatauon jälkeen reitti jatkui tuollaisena.

 "Jane, mistä se johtuu, että täällä Alpeilla joskus päälaki kärähtää "?

 Rautarouva ja Dürrensteinvuori.

Rautarouva edessä.

 Etelä-Tirolin huterajalkaisin gemssi.

Reitti muuten vaan kapeni tuosta eteenpäin ja käännyimme takaisin, 

koska sillä suunnalla oli pilvistä

 Sen sijaan jatkoimme tosi viehättävää Dolomiten Höhenwegiä

 Päivän kaverikuva

 Mitäs siellä hirnutaan?

Ei saa hirnua kaverille vaikka laiduntaakin Dolomiten Höhenwegillä.

 Kas näin heiluu reppu, ja reppu heiluu näin.

Matkalla kohti Dürrensteinvuorta.

Oli aivan mainio patikkapäivä ja sille tuli pituutta noin kahdeksan tuntia. Laiskan miehen työpäivän verran.

Hienon reissun lopuksi tempaisimme ja luovuimme hetkeksi kurttuotsaisuudestamme. 

Paikallinen olutmerkki on Forst ja sitä tarjoiltiin pienen tuopin verran 
Toblacher Seen rantabaarissa. Kerran Saksan Bad Wiesseessä majatalomme 
ja ravintolamme isäntä opetti meitä:   "Nur Calvin Klein trinkt kleines Bier ".

Tänään ei ollut muuta tarjolla tuossa vaiheessa.

Sadepäivän kävely Sexteniin

Sexten eli Sesto on myös laakson pohjassa virtaavan joen nimi.

Eilisestä hienosta aurinkoisesta illasta ei ollut aamulla enää merkkiäkään. Pilvet pääsivät yön aikana voitolle eivätkä ne ole luovuttaneet otettaan koko päivänä. Lähdimme kävelylle kohti Sexteniä (ital. Sesto), joka sijaitsee kotikaupungistamme kaakkoon suuntautuvassa laaksossa. Matkaa tuonne naapurikylään kertyy n. kahdeksan kilometriä ja koko matkan sai talsia mukavaa metsäistä kevyen liikenteen soratietä. Vettä alkoi sataa juuri sopivasti lähtöhetkellä ja siitä saakka onkin sadellut vaihtelevaan tahtiin. Hyvät varusteet eivät kuitenkaan antaneet pikku seikan vaivata.

Nyt piisaa vettä kosken kuohuihin.

Itse Sextenin kylässä ei paljon ollut näkemistä, mutta kirkkaalla ilmalla olisi varmaankin ollut upeat näkymät laakson pohjasta alkavaan vuoristoon. Tämä päivä on täällä pyhäpäivä eli helluntain maanantai. Kaupat ovat kiinni, mutta kahvilat ja ravintolat palvelevat. Kävimme Sextenissä kakkukahvilla, jotta paluumatkallakin olisi jalka noussut.

Eiköhän joku ehtinyt jo maistaa ennen kuin kameran sai esille...

Kova hinku olisi jo päästä korkeille reiteille, mutta sateella sinne on turha mennä ainakaan näköalojen toivossa. Suurta muutosta säihin ei lähipäivinä ole tulossa, joten on oltava tyytyväinen pieniinkin pilvettömiin hetkiin.

Mmm...! Kiitos yllättävän pyhäpäivän
ja kauppojen kiinniolon saimme turvautua pizzaan.