Auronzohütteltä sinne, tänne ja lopuksi perille

 Aamulla varhain, kun sää oli parhain.

 Näkymä Auronzo Hütteltä kohti Lago di Misurinaa

 Auronzo di Cadore oli aamu-usvan takana, mutta kauniin näköinen

Sunnuntaiaamuna elimme herroiksi ja ajoimme bussilla Auronzo Hüttelle, joka sijaitsee aivan Drei Zinnen juurella. Bussiyhteys on suosittu ja tulee useimpina aamuina aika täyteen. Pääseväthän ihmiset seudun suosituimpiin maisemiin ja vieläpä varsin korkealle bussikyydillä. Olemme ostaneet molemmille viikoille Süd Tirol Mobilecardin seitsemäksi päiväksi. Se oikeuttaa käyttämään julkisia liikennevälineitä koko Etelä-Tirolin alueella. Kortti on suositeltava vaihtoehto sillä em. Auronzo Hütten matka yksinään olisi maksanut 15€ /hlö edestakaisin. Kylien välisistä pätkistäkin äkkiä kertyy kymppi päivässä, Mobilecard oikeuttaa ajelemaan vaikka Meranoon saakka junilla tai busseilla. Kortin voi ostaa myös kolmeksi päiväksi.

 Auronzolta lähdimme kohti Drei Zinne Hütteä, joka häämöttää taivaanrannassa.

Oli kohtuullisen mukava pyhäaamun tunnelma

Keskimmäinen Zinne on korkein eli huippu on 2999 metrissä

Helppo pääsy mainioihin maisemiin tarkoittaa tietysti, että väkeä on patikkapoluilla paljon. Nauroimme, että suoritimme Drei Zinnen alueella kävellessämme italian kielen alkeiskurssin. Patikointietikettiin kuuluu tervehtiä vastaantulijoita ja sunnuntain aamupäivän aikana lausuimme kumpikin 684 kertaa "buongiorno". Suuhumme paremmin sopivat "Grüss Gott" ja "Servus" olivat selvästi vähemmistössä. Eli buongiorno lähtee meiltä nyt takeltelematta ja luonnostaan.

Kävelimme Auronzohütteltä reittiä 105, joka kiersi Drei Zinne -vuoret lännen puolelta. Se kulki ensin tasamaata ja saatiin ihastella aamuauringossa upeaa dolomiittipanoraamaa. Reitti sukelsi kuitenkin  yllä olevan kuvan jälkeen pari sataa metriä alemmas Langalmille, josta sitten taas seurasi nousu rotkon toiselle puolelle Drei Zinnen Hüttelle. Eipä tietoa, mikä mahtaa olla maailman vilkkain valtatie, mutta vaellusmaailmassa se on ainakin Auronzohütten parkkipaikalta Drei Zinnen Hüttelle johtava helppo tasamaaväylä. Siellä pääsevät lähes kaikki nauttimaan upeista dolomiiteista. Tällä väylälle meidänkin reitti lopuksi päätyi käytyään Langalmin pohjalla.

Zinneillä huomasimme, että meille tuli nälkä. Siispä lounaalle Büllele Joch Hüttelle,

 joka sijaitsee 4,5km päässä ja parin sadan korkeusmetrin takana.

 Rinteessä näkyvän polun päässä odottaa ruokaa!

 Pieni nousu tosin piti vetää vielä ensin

Vuorilla on tärkeää osata arvioida oma kuntonsa suhteutettuna kuljettavaksi aikomaansa matkaan ja kannattaa miettiä mistä lähtee ja mihin aikoo palata. Drei Zinneltä patikoimme Innerfeldtaliin ja ohitimme matkalla kuuden hengen espanjalaisseurueen, joka oli matkalla samaan suuntaan.  Sadekuuro yllätti ja reitti vei lumialueiden läpi. Huomioimme seurueen aika hitaan vauhdin ja lenkkikenkiäkin näkyi joillakin. Ko. reitti ei muutenkaan ole kaikkein helpoimpia ja lenkkarit märässä ja lumisessa kivikossa ei ole oikea kenkävalinta.

Kovan alamäen jälkeen pääsimme Dreischusterhüttelle Innerfeldtaliin. Siitä parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen nousimme bussiin, joka vei meidät pääväylän varteen, jossa kulkee Sexten -Toblachin bussi. Kaksi ohittamamme espanjalaisseurueen hyväkuntoisinta miestä tulivat laaksosta puolijuoksua bussiin kohti Toblachia. Tulimme jutelleeksi ja ilmeni, että he olivat jättäneet hitaammat laskeutumaan omaan tahtiinsa, koska seurueella oli auto Auronzo Hüttellä, joka piti palata hakemaan busseilla. Erikoinen reitin valinta, mutta mitäpä se meille kuuluu. Joka tapauksessa seurueen matka oli kestänyt niin kauan, että he missasivat bussin Toblachista Auronzolle ja miehet joutuivat ajamaan kymmenien kilometrien matkan taksilla autoa hakemaan muiden ollessa vielä jossakin vuorilla matkalla alas.

Gulaschsuppe und Gemüsesuppe. Mit Wurst naturlich.

 Enää ei ollut kiire takaisin, kun oli saatu lounasta

Miehet saivat vielä ylimääräistä jännitystä bussissa, kun toinen oli kadottanut sen muutenkin kaukana olevan auton avaimet! Reppuja availtiin ja tavarat leviteltiin lattialle. Emme ymmärrä espanjaa, mutta elekieli oli sen verran selkeää, että ei tarvinnutkaan. Jotain ratkaisevan tärkeää oli hukassa. Viimeisestä takin taskusta ne löytyivät ja kaverit esittelivät meille iloisina auton avaimia! Olivat muuten kohtuullisen helpottuneen näköisiä.

 Viime maanantain jälkeen Drei Zinne Hüttelle oli avattu terassi.

 Ohitimme sen, koska oli vielä paljon matkaa jäljellä

Matkamme vei kohti Innerfeldtalia.

 Hetkeä aiemmin olimme ohittaneet espanjalaisseurueen.

Löysimme kerran Itävallassa vaelluspolulta auton avaimet. Otimme ne mukaamme viedäksemme seuraavalle hüttelle. Pian vastaan tuli kaveri, joka laskeutui polkua pitkin selvästi jotain etsien. Kysyimme mitä mies etsii ja vastasi hakevansa autonsa avaimia. No, avaimet löysivät omistajansa, mutta hänelle tuli useiden satojen metrien ylimääräinen lasku ja nousu takaisin hütteltä, jossa hän oli huomannut avainten kadonneen.

Laakson perältä tulimme oikeanpuoleista solaa pitkin. Päiväreissun pituudeksi  tuli 28 km, 

mutta korkeusmetrejä emme nyt laskeneet. Kävelyä riitti kahdeksaksi tunniksi.

 Laskua tuli enemmän kuin nousua ja se alkoi loppuvaiheessa tuntua aikalailla jaloissa.

Aika huikea maanantai!

Terveiset Drei Zinneltä!

 Lupasimme viimeksi lisätä kierroksia patikointikoneeseemme ja tänään teimme niin. Mikäs oli lisätessä, kun sade oli jättänyt Pustertalin ja luvassa oli poutaa. Päivän mittaan olemmekin saaneet oikein hienoja näkymiä. Aamulla kuuden jälkeen, kun K haki leipomosta tuoreita sämpylöitä, oli varmaan pakkasta tai lämpötila noin nollassa. Missään ei näy lämpömittareita, mutta kyllä suomalainen tietää milloin on lähes pakkasta. Eilisiltainen sade oli tullut korkeille paikoille lumena.

 Fischleintalbodenin bussipysäkiltä kuljettiin pari kilometriä lähes tasamaata.

Nousu lähti Talschlusshütten kohdalta Altensteiner Talin helpohkoa reittiä.

Tässä on tonni nousua takana. Yöllä oli kylmä, joten 2300m korkeammat

seudut olivat saaneet lumikoristelun. Valokuvaajat kiittävät koristelusta.

 Kahdeksan aikaan hyppäsimme bussiin ja ajoimme Sextenin ohi Fischleintaliin, josta olimme päättäneet nousta vanhoja tuttuja Drei Zinnen erikoisia piikkejä moikkaamaan. Ajatuksenamme oli tehdä ennestään tuttu reitti, mutta päätimme vähän ottaa uusia näkymiä ja teimmekin pitemmän reissun. Mainita tietenkin pitää, että alitimme opasteviitan ilmoittaman normiajan Fischleintal - Drei Zinnenhütte 2h 40 min tunnilla ja se on meille tietysti tavattoman tärkeää.

 

 K: "Kyllä näytettiin italialaisille taas nousussa närhen munat!"

 Jane: "Niin tehtiin".

Ja onhan siellä Drei Zinnenhüttekin taustalla.

Erityisen onnistuneeksi menomatkan teki, että ohitimme paljon italialaisia patikoitsijoita ja se vaan tuntuu aina jotenkin tavallista ohitettavaa mukavammalta. Harmi, että täällä ei tunnu olevan juurikaan ruotsalaisia, joita normisuomalainen aina mielellään ohittaa. Älkää vaan nyt kukaan ottako näitä kaikkia juttuja tosissaan...

 Drei Zinnenhütte eri suunnasta. Taivaskin alkoi aueta.

Tuuli kävi sen verran raikkaasti, että pipo oli tarpeen

 ja Sonne paistoi sen verran, että aurinkolaseitta ei pärjännyt.

Oli aika mukavat maisemat. Näiden vuoksi täällä ollaan.

Tässä bongailtin murmeleita. Ei kuitenkaan tähän kuvaan sattunut.

Murmeli morottaa kaikille lukijoillemme.

Drei Zinneltä lähdimme kohti Büllele Jochia. Mukavana lisänä oli 400m pudotus alaspäin, joka piti myös nousta takaisin ylös. Oli kuitenkin mukavat maisemat.

Jaaskarien vieraille on taas jatkossa tarjolla uusien isojen kivien valokuvia

Tuolla muuten on oikeasti kirkasta!

Bongaa K kuvasta!

Büllele Joch  Hüttellä 2528m oli lounaan aika.

Zsigmondy Hüttellä oli iltapäiväkahvien vuoro.

 Ei huono sijainti tuollakaan hüttellä.

Zsigmondy Hütten terassimaisemia

Seitsemän tuntia kävelimme pitkin rinteitä. Siihen vielä puolen tunnin bussimatkat päälle per suunta. Pituutta reissulle tuli 25 km ja korkeuseroa on noustu ja laskettu 1500m verran. Toblachissa on nyt illalla ja etenkin huomenna aamulla kaksi paria erittäin väsyneitä suomalaisia vaellusjalkoja. Suomalainen sananlasku sanoo, että "sillä se lähtee millä se on tullutkin". Nyt emme ole kyllä ihan varmoja päteekö se tähän vaivaan. Hyvää ilmaa kuitenkin luvataan tiistaille, joten kokeilemme!

 7 tunnin patikan jälkeen bussia odotellessa. 

 "Täten julistamme patikkakesän 2014 virallisesti avatuksi".

Reittimme: Fischleintalboden-Talschlusshütte-Altensteiner Tal-Drei Zinne Hütte- Paternsattel-Büllele Joch Hütte- Zsigmondy Hütte-Fischleintalboden. 25km nousua 1500m

Taas Piikkejä pällistelemään

Vasemmalta: Kleine Zinne, Grosse Zinne ja Westliche Zinne.
Keskimmäisen Grosse Zinnen huippu on 2999 metriä meren pinnasta ja
itse Grosse Zinnen korkeus tyvestä on reilusti yli 500 metriä.

Varmaan tylsää. Taas niitä samaa kolmea kivimöhkälettä katsomaan. Eli Drei Zinnenille. Mutta ei se vaan ole. Nämä meidän "Piikeiksi" ristimämme järkäleet sijaitsevat Sextner Dolomiten Naturparkin alueella ja tämä alue käsittää lukuisia eri laaksoja, solia ja vuoristoteitä, joilta lähtee todella paljon erilaisia vaellusreittejä kyseiselle luonnonpuistoalueelle. Osa reiteistä johtaa suoraan tai mutkien kautta Piikeille ja osa mutkittelee ihan vaan muualla jylhillä Dolomiittivuorilla. Mutta eihän noita kolmea Piikkiä voi siellä olla näkemättä, sillä niin massiiviset ne ovat ja aina jostain vuorten välistä tuo tuttu trio sitten kurkkaa tervehtimään. Jotain lumoavaa niissä on ja vaeltajamääristä päätellen emme ole mielipiteemme kanssa yksin, vaikka täällä on vielä low season. Kaikkitietävän Wikipedian mukaan Drei Zinnen on yksi koko Alppien tunnetuimmista kohteista.

Maanantaina raahasimme itsemme bussiin varhain aamulla. Bussiaikatauluissa astui juuri voimaan uusi aikataulu, joka huomioi paremmin vaeltajien siirtymiset etappien alkuihin ja päätepisteisiin. Matkasimme Toblachissa bussia vaihtaen itsemme Höhlensteintaliin ja Landron pysäkille. Niin tuollainenkin paikka vaan löytyi vaikka meillä ei ollut mitään käsitystä missä joku Landro on ja mistä siellä meidän reittimme lähtee. No onhan meillä kartta, mutta kuitenkin. Landro oli sitten lopulta yksi rakennus ja reitti lähti siitä 50 metriä eteenpäin metsään kohti vuoria Rienztalia pitkin. So einfach.

Rienztal, jonka alkupäästä kaukaa Landrosta aloitimme taaperruksen.

Nousimme kohti Drei Zinneniä ihan eri suunnasta kuin aiemmin, mutta samanlaista olivat hulppeat alppimaisemat. Kolmisen tuntia pakerrettiin ylöspäin reilun kilometrin nousua ja tämä aika sisältää yhden kolmen vartin nokkimistauon kauniissa suojaisassa laaksossa Drei Zinnen-vuorten kupeessa.

Nokkimistauko Langealmilla.
Aamulla haettuja tuoreita sämpylöitä, joiden välissä RUNSAASTI
paikallista kinkkua ja juustoa. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Drei Zinne Hütte ja takana Toblinger Knoten.
Tästä suunnasta tuo hütte näyttää oikeastaan paremmalta.

Tästä kun nousen vielä parisataa metriä kahden mutkan taakse
niin varmasti saan sellaisen kuvan, että ei vielä kukaan koskaan.

Piikkejä ihastelimme varmaan tunnin verran eri kanteilta ja lähdimme sen jälkeen palaamaan kohti Pustertalia ja Innicheniä. Olimme päättäneet palata kotiimme Innerfeldtalin ja Dreischüsterhütten kautta, minne teimme tämän lomamme ensimmäisen vaelluksen kauan kauan sitten. Opaste kertoi Drei Zinnen Hüttellä, että matka Dreischüsterhüttelle kestää kaksi tuntia ja täsmälleen se aika meillä kului. Tosin vietimme välillä pitkiä toveja suu auki maisemia ihastellen, mutta mukavaahan se oli.

Tuollaisenkin erikoisuuden ohitse käveltiin paluumatkalla.

Niin mitä se opaste sanoi,
että sinne Dreischüsterhüttelle on matkaa?
Innerfeldtal alhaalla.

Tämä patikointi täällä Alpeillahan on oikeastaan pirun turhauttavaa puuhaa. Juuri kun luulet löytäneesi sen hienoimman kuvakulman tai upeimman vaellusreitin, niin seuraavassa hetkessä tai seuraavana päivänä löydät omasta mielestäsi vielä hienomman kuvakulman tai vielä upeamman patikkareitin. Osaisipa vielä valokuvata. Kävelemään nyt pystyy kaikki.

Innerfeldtaliin saavuttiin ja karua jokiuomaa pitkin päädyttiin
hüttelle ja sieltä busseilla kotikylään.

Eilen illalla paikallisessa kaupassa kuulimme ensimmäisen kerran reissumme aikana suomen kieltä oman jorinamme ja skypepuheluiden lisäksi. Münchenissä asuva suomalaismies oli perheineen kaupassa ja juttelimme hetken verran. Hän kertoi käyvänsä perheensä kanssa täällä Pustertalissa muutaman kerran vuodessa, koska on jäänyt koukkuun vaeltamiseen. Outo tyyppi. Tykkää käveleskellä vuoristossa.

Ei mikään kauhutarina

Olipa kerran Suomen televisiossa kulttisarja nimeltään Twin Peaks. Se oli jonkin sortin kauhutarina. Tämä tarina sen sijaan on tosi, eikä siinä ole mitään muuta kauheaa kuin se kuvien määrä, mitä piti päivän aikana laukoa. Tämän päivän tarinan nimi on Drei Zinnen eli "Kolme huippua". Koska lähipäivien ainut varma poutapäivä oli luvattu täksi päiväksi, lähdimme mekin mäkeen. Siitäkin huolimatta, että etureidet muistuttivat eilisestä rankasta laskusta kohti Toblacher Seetä.

Pflegplatz on kaupunkimme bussiasema

Aamulla kahdeksan jälkeen matkustimme bussilla kohti Sexteniä ja siihen liittyvää Fischleintalia. Bussikilometrejä mahtoi kertyä n. kymmenen ja korkeusmetrejä merenpinnasta oli 1450m. Fischleintalia kuvataan paikallisissa matkaoppaissa sanoilla "The Famous Fischleintal", joten osasimme odottaa jonkinlaista turistikeräytymää. Bussilastissamme oli kuitenkin vain muutama vaeltaja meidän lisäksemme ja saimme lähteä taipaleelle kaikessa rauhassa.

Tältä näytti reittimme alussa bussipysäkillä. Ei paha.

Olemme yrittäneet välttää kaikkein ruuhkaisimpia turistivuoria, mutta tämän seudun pääkohde Die Drei Zinnen piti nähdä. Suomeksi käännettynä "Kolme huippua" ovat Sextner Dolomiten alueen suuri nähtävyys. Sinne johtaa vaellusreittejä joka laaksosta ja notkosta. Helpoimmin noita ihmeen ihania piikkejä pääsee katsomaan ajamalla autolla tai bussilla eteläpuolella olevalle Auronzo Hüttelle, josta näkymää pääsee katselemaan ilman hikipisaraakaan. Jos vain viitsii nousta autosta ja käveleskellä vähän matkaa. No, ainakin näin kuvittelen, sillä itse emme käyneet Auronzo Hüttellä vaan puristimme Kummelin malliin "perrrsseellä" tuhat korkeusmetriä ja siitä vielä eteenpäinkin satasen.

Tämähän on ihan helppoa. Vähän mehua tasamaalla.

Nousu Drei Zinnen Hüttelle kesti vähän yli kaksi tuntia. Polku oli hyvää pohjaa ja helppoa nousta. Upeat avoimet maisemat Fischleintaliin kannustivat jatkamaan yhä korkeammalle. Toisin kuin eilisellä vaelluksellamme, ei tarvinnut tarpoa lällissä ja mudassa. Valkoinen dolomiittikivi suorastaan häikäisi polun pohjalla.

Tästä oli ilo pakertaa ylöspäin.

Aurinko lämmitti ja mieli oli korkealla. Tänään saamme takaisin sadepäivien aikana kertyneet odotukset kauniista näkymistä.

Kohta eka nousu on jo tehty. 

Taustalla näkyy reitin jatko Drei Zinnen Hütten jälkeen.

Vaakasuoraan sorarinteessä menee polku ja kahden huipun kohdalla

 olevasta solasta menemme ylös Büllele Jochiin, jossa olemme 2600m:n korkeudessa.

"Hütte näkyy jo!" lienee legendaarinen vaeltajan huudahdus kaikilla kielillä.

Yleensä eka näköhavainnosta saa pakertaa paikalle vielä hyvän tovin. 

Parhaimmillaan tunninkin. Tässä oltiin jo oikeasti aika lähellä.

 Karun kaunista

Nämä korkeiden paikkojen "hüttet" ovat majataloja niille vaeltajille, jotka haluavat edetä alppiteitä maailman katolla päivästä toiseen laskeutumatta välillä laaksoon. Siellä on mahdollisuus yöpyä ja syödä ja jatkaa huipputeitä seuraavana päivänä eteenpäin. Meille pullamössöväelle ne ovat päiväreissujen etappeja ja mukavia taukopaikkoja. Kesän vaellussesonki on vasta aluillaan, joten Drei Zinnen Hüttekin on vielä kiinni ja aukeaa noin viikon päästä.

Siinä ne viisi huippua sitten ovat

 

Vähän kun kääntää oikealle näkee tämän.

Tässä Paterkofeln nähtynä Drei Zinnen Hütteltä. Kuvasta voi nähdä, 

kuinka Auronzo Hütteltä tulee hyviä polkuja niille, jotka haluavat tulla upeisiin maisemiin helpommalla. Autolla pääsee aivan lähelle vuorten välikköä.

Evääksi nautittiin termospullosta nuudelikeittoa ja leipiä. Eri kielien pölinä hütten ympärillä alkoi yltyä. Kello läheni puolta päivää ja turistipolku täyttyi porukasta. He näyttivät ihan muurahaisilta valtaisien vuorten juurella.

Päätimme lähteä paluumatkalle siten, että tulisi tehdyksi rengasreitti. Otimme aluksi suunnan kohti Büllele Jochia, joka on sola "passo" uuteen laaksoon. Aluksi saatiin mennä tasamaata upeaa panoraamatietä pitkin. Täällä kulkijoita ei ollut montakaan.

 

Tässä ollaan vielä Drei Zinnen Hüttellä. 

Matkamme jatkuu kuvasta oikealle.

Ja aurinkoinen taas paistaa. Fleece pois ja polku näkyy edessä

 

Pikkuinen järvi kirvoitti käyttelemään kameraa.

Laukauksia tuli varmaan kaksikymmentä.

Mukavan tasamaapolun varrella oli muutama luminen paikka. Ne eivät tuottaneet ongelmia. Aika jyrkkä sadan metrin nousu Büllele Jochiin oli ainakin ylöspäin mennessä ihan helppo. Väylän huipulta oli upeat näkymät joka suuntaan.

 

Onneksi oli tuo fillarivaroitus. Viimeistään tässä vaiheessa pitää taluttaa!

 

 

Tässä ollaan Büllele Jochissa n. 2600m.

 

Büllele Joch Hütte 2528m oli lumikinoksen reunustama

Olisimme mielestämme ansainneet virvokkeita jo Büllele Jochilla, mutta kaikki muutkin olivat sattuneet paikalle samaan aikaan ja henkilökunta oli kiireistä. Päätimme jatkaa matkaa, sillä seuraava mahdollinen taukopaikka oli vain 40 minuutin päässä alamäkeen.

 

Zsigmondy Hütte 2224m. Täällä pistäydyimme virvokkeilla.

 

Upeat maisemat paluumatkallakin saivat meidät häkellyksiin

Paluumatka reittiä 103 pitkin oli mukavaa laskua, jos laskeutumista ylipäänsä voi mukavaksi sanoa. Kovvoo hommoo se vaan on ja etureidet parkuivat eilisen jälkeen. Joka tapauksessa polku oli sopivan vaihtelevaa. Ei ollut paljonkaan suoria jyrkkiä mäkiä, vaan  askeleittain harpottavia taipaleita. 1100 metriä laskua on kuitenkin aika mälli meidänkin teräsreisille, joten pari päivää pidetään lataustaukoa.

Tämä päivä antoi uskoa taas tähän mahtavaan hommaan. Onko hienompaa tapaa lomailla? Ennen tämän bloggauksen alkamista kuului mukava poksahdus. Se oli kuohuviinin avaamisen ääni. Se oli merkki siitä, että tänään on luterilaisittain ansaittu palkkio. On tehty työtä nautinnon eteen ja se tuntuu hyvältä.

 Vahvistettuna tämänpäiväinen reittimme.

Menihän siinä aikaa hyvän työpäivän verran.