Auronzohütteltä sinne, tänne ja lopuksi perille

 Aamulla varhain, kun sää oli parhain.

 Näkymä Auronzo Hütteltä kohti Lago di Misurinaa

 Auronzo di Cadore oli aamu-usvan takana, mutta kauniin näköinen

Sunnuntaiaamuna elimme herroiksi ja ajoimme bussilla Auronzo Hüttelle, joka sijaitsee aivan Drei Zinnen juurella. Bussiyhteys on suosittu ja tulee useimpina aamuina aika täyteen. Pääseväthän ihmiset seudun suosituimpiin maisemiin ja vieläpä varsin korkealle bussikyydillä. Olemme ostaneet molemmille viikoille Süd Tirol Mobilecardin seitsemäksi päiväksi. Se oikeuttaa käyttämään julkisia liikennevälineitä koko Etelä-Tirolin alueella. Kortti on suositeltava vaihtoehto sillä em. Auronzo Hütten matka yksinään olisi maksanut 15€ /hlö edestakaisin. Kylien välisistä pätkistäkin äkkiä kertyy kymppi päivässä, Mobilecard oikeuttaa ajelemaan vaikka Meranoon saakka junilla tai busseilla. Kortin voi ostaa myös kolmeksi päiväksi.

 Auronzolta lähdimme kohti Drei Zinne Hütteä, joka häämöttää taivaanrannassa.

Oli kohtuullisen mukava pyhäaamun tunnelma

Keskimmäinen Zinne on korkein eli huippu on 2999 metrissä

Helppo pääsy mainioihin maisemiin tarkoittaa tietysti, että väkeä on patikkapoluilla paljon. Nauroimme, että suoritimme Drei Zinnen alueella kävellessämme italian kielen alkeiskurssin. Patikointietikettiin kuuluu tervehtiä vastaantulijoita ja sunnuntain aamupäivän aikana lausuimme kumpikin 684 kertaa "buongiorno". Suuhumme paremmin sopivat "Grüss Gott" ja "Servus" olivat selvästi vähemmistössä. Eli buongiorno lähtee meiltä nyt takeltelematta ja luonnostaan.

Kävelimme Auronzohütteltä reittiä 105, joka kiersi Drei Zinne -vuoret lännen puolelta. Se kulki ensin tasamaata ja saatiin ihastella aamuauringossa upeaa dolomiittipanoraamaa. Reitti sukelsi kuitenkin  yllä olevan kuvan jälkeen pari sataa metriä alemmas Langalmille, josta sitten taas seurasi nousu rotkon toiselle puolelle Drei Zinnen Hüttelle. Eipä tietoa, mikä mahtaa olla maailman vilkkain valtatie, mutta vaellusmaailmassa se on ainakin Auronzohütten parkkipaikalta Drei Zinnen Hüttelle johtava helppo tasamaaväylä. Siellä pääsevät lähes kaikki nauttimaan upeista dolomiiteista. Tällä väylälle meidänkin reitti lopuksi päätyi käytyään Langalmin pohjalla.

Zinneillä huomasimme, että meille tuli nälkä. Siispä lounaalle Büllele Joch Hüttelle,

 joka sijaitsee 4,5km päässä ja parin sadan korkeusmetrin takana.

 Rinteessä näkyvän polun päässä odottaa ruokaa!

 Pieni nousu tosin piti vetää vielä ensin

Vuorilla on tärkeää osata arvioida oma kuntonsa suhteutettuna kuljettavaksi aikomaansa matkaan ja kannattaa miettiä mistä lähtee ja mihin aikoo palata. Drei Zinneltä patikoimme Innerfeldtaliin ja ohitimme matkalla kuuden hengen espanjalaisseurueen, joka oli matkalla samaan suuntaan.  Sadekuuro yllätti ja reitti vei lumialueiden läpi. Huomioimme seurueen aika hitaan vauhdin ja lenkkikenkiäkin näkyi joillakin. Ko. reitti ei muutenkaan ole kaikkein helpoimpia ja lenkkarit märässä ja lumisessa kivikossa ei ole oikea kenkävalinta.

Kovan alamäen jälkeen pääsimme Dreischusterhüttelle Innerfeldtaliin. Siitä parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen nousimme bussiin, joka vei meidät pääväylän varteen, jossa kulkee Sexten -Toblachin bussi. Kaksi ohittamamme espanjalaisseurueen hyväkuntoisinta miestä tulivat laaksosta puolijuoksua bussiin kohti Toblachia. Tulimme jutelleeksi ja ilmeni, että he olivat jättäneet hitaammat laskeutumaan omaan tahtiinsa, koska seurueella oli auto Auronzo Hüttellä, joka piti palata hakemaan busseilla. Erikoinen reitin valinta, mutta mitäpä se meille kuuluu. Joka tapauksessa seurueen matka oli kestänyt niin kauan, että he missasivat bussin Toblachista Auronzolle ja miehet joutuivat ajamaan kymmenien kilometrien matkan taksilla autoa hakemaan muiden ollessa vielä jossakin vuorilla matkalla alas.

Gulaschsuppe und Gemüsesuppe. Mit Wurst naturlich.

 Enää ei ollut kiire takaisin, kun oli saatu lounasta

Miehet saivat vielä ylimääräistä jännitystä bussissa, kun toinen oli kadottanut sen muutenkin kaukana olevan auton avaimet! Reppuja availtiin ja tavarat leviteltiin lattialle. Emme ymmärrä espanjaa, mutta elekieli oli sen verran selkeää, että ei tarvinnutkaan. Jotain ratkaisevan tärkeää oli hukassa. Viimeisestä takin taskusta ne löytyivät ja kaverit esittelivät meille iloisina auton avaimia! Olivat muuten kohtuullisen helpottuneen näköisiä.

 Viime maanantain jälkeen Drei Zinne Hüttelle oli avattu terassi.

 Ohitimme sen, koska oli vielä paljon matkaa jäljellä

Matkamme vei kohti Innerfeldtalia.

 Hetkeä aiemmin olimme ohittaneet espanjalaisseurueen.

Löysimme kerran Itävallassa vaelluspolulta auton avaimet. Otimme ne mukaamme viedäksemme seuraavalle hüttelle. Pian vastaan tuli kaveri, joka laskeutui polkua pitkin selvästi jotain etsien. Kysyimme mitä mies etsii ja vastasi hakevansa autonsa avaimia. No, avaimet löysivät omistajansa, mutta hänelle tuli useiden satojen metrien ylimääräinen lasku ja nousu takaisin hütteltä, jossa hän oli huomannut avainten kadonneen.

Laakson perältä tulimme oikeanpuoleista solaa pitkin. Päiväreissun pituudeksi  tuli 28 km, 

mutta korkeusmetrejä emme nyt laskeneet. Kävelyä riitti kahdeksaksi tunniksi.

 Laskua tuli enemmän kuin nousua ja se alkoi loppuvaiheessa tuntua aikalailla jaloissa.