Tuliko luvattua liikaa?

 Olemme saaneet vahvistuksen ja debytantti lähdössä ensimmäiselle alppipatikalleen

Pidämme matkustamisesta ja on aina hienoa, kun pääsee lähtemään ulkomaille kotoista arkea karkuun. Kaksi maata ovat kuitenkin jostakin syystä kaikkein mieluisimpia matkakohteita meille ja ne ovat Saksa ja Itävalta. Ei sitä oikein pysty selittämään, jossakin vaan viihtyy vielä paremmin kuin jossakin muualla. On hienoa olla taas Itävallassa ja Zillertalissa!

 Sunnuntaina piti sataa, mutta oli ihan mukava ilma.

 Ohitimme kauniin Brandbergin kylän reissullamme.

Zillergrundin näkymä oli utuinen

Brandberg

Kohteemme Kolmhaus, jonne tuli nousua 1200m.

 Ihan reipas reissu ja hiukan pelkäsimme,

 että tapoimmeko debytantin innostuksen alkuunsa?

Emme ehkä kuitenkaan.

 Zillertal näkyi mukavasti udun takaa ja oli lämmin.

Lauantaina matkustimme Mayrhofenin kylään ja saimme mieluisan vahvistuksen patikkaporukkaamme, kun kaverimme liittyi seuraamme viikoksi. Muuten päivä sujui normaalin kaavan mukaan eli asetuimme taloksi majapaikkaamme ja kaupassa piti käydä. Täällä on harvinaista kyllä kaupat auki sunnuntaisinkin, mutta emmehän me ehtineet sunnuntaina kaupoille.

 Kolmhausilta patikoimme Steinerkogelhasille mukavaa maisemareittiä

Sunnuntaina oli nimittäin patikkapäivän vuoro. Valitsimme kohteeksi Kolmhaus-nimisen hütten, jonne patikoimme Brandbergin kylän kautta. Korkeuseroa matkalle tuli 1200m, mutta pituutta emme tällä kertaa mittailleet. Tarpeeksi sitä kuitenkin oli, sillä lähdimme aamulla yhdeksältä ja palasimme iltapäivällä neljän jälkeen. Sää oli odotettua parempi emmekä saaneet sadetta niskaamme koko päivän aikana.

 Steinerkogelhaus sijaitsee mukavalla paikalla Mayrhofenin yllä

Majapaikkamme on nimeltään Apartments Mair Mayrhofenin keskustassa. Asunnossamme on yli 90 neliötä ja siinä on piiiiiitkä parveke kahdella seinustalla ja yksi pienempi parveke vielä erikseen varmuuden vuoksi, jos sovut särkyy. K laski askelmitalla, että meillä on parveketta mukavalla näköalalla noin 25 metriä. Tarvittaessa voi patikoida parveketta edestakaisin, jos ei jaksa lähteä rinteeseen.

 Terassilla oli mukava nauttia kahvit ja Kaiserschmarrln

Kolmhaus näkyy notkelmassa kuvan keskellä.

 Debytantti kyseli, että kävimmekö tosiaan tuolla?

Talon emäntä kysyi huoneistoa esitellessään, että voisimmeko kastella parvekkeen kukat tarvittaessa? Vastasimme joo, mutta emme olleet vielä nähneet parvekkeita. Tässäkin talossa on parvekekukkia itävaltalaiseen tyyliin eli paljon.

 Lupasimmeko liikaa? 25m kasteltavia kukkaistutuksia.

Mikä kruunasi hienon sunnuntain? Futiksen mm-finaali ja maailmanmestaruus Saksaan! Katsoimme matsin Mayrhofenin public viewingissä, jossa oli pääosin saksalaisia ja tunnelma oli katossa.

Maanantaina pidimme vapaapäivän patikoinnista ja lounastimme

 Zimmereben-nimisellä hüttellä Mayrhofenin yläpuolella. Taas oli luvattu sadetta,

 mutta aurinko paistoi kuumasti.

Päätimme siis lähteä Mayrhofenin maauimalaan.

 K ei unohtanut Deutschland-teemaa.

Kohti Zillertalia

 Majapaikkamme pihalla oli hevostila, kanoja ja vuohia. 

Pikkukilit karkasivat aina välillä aitauksestaan meitä tuijottelemaan 

ja emo kutsui niitä huolissaan takaisin.  Yleensä hävisimme tuijotuskilpailun.

 Lomamme Pustertal-osuus on lopussa ja lauantaina matkustamme junalla Itävaltaan Zillertalin laaksoon ja Mayrhofenin kylään. Keskiviikkona ja torstaina patikoimme kevyesti ja teimme 4-5 tunnin pituiset patikoitsijan perusreissut. Olemme kuitenkin saaneet näinäkin päivinä ihan riittävästi fyysistä haastetta ja jokaisen reissun päätteeksi on ollut sellainen olo, että jotain on tehty. Bertihütten kävely tehtiin Kreuzbergpassilta lähtien reittiä 124. Misurinan pikkukävely lähti järven rannalta länsipuolelle reitille 224 ja 222.

 Keskiviikkona kävimme Bertihüttellä. Reitti kulki taas uskomattomissa paikoissa

 ja askeleen vakaus oli paikoin tarpeen.

"Hütte näkyy jo" on lempihuudahduksemme. Tällä kertaa Bertihütte.

Torstaiaamuna Misurinan järvellä pilvet leikkivät

Lago di Misurina reittimme varrelta nähtynä. Heitimme rengasmatkan 
näköalareitillä vastapäätä samoja vuoria, joilla kuljimme viimeksi Misurinalla.

Pustertal on meille erittäin mieluinen patikkaloman kohde. Täällä riittää reittejä ja valinnanvaraa löytyy mielestämme monen tason patikoitsijoille. On polkuja, joissa voi revittää kropastaan irti kaiken ja testata korkeanpaikan sietokykyään tai sitten voi mennä hissillä tai bussilla upeille näköalapaikoille. Pustertal pysyy edelleen korkealla Jaaskareiden patikkakohteiden rankinglistalla!

 Torstain maisemia välillä ilman Misurinan järveä.
Näkymä Popenan laaksosta kohti Forc. Popenaa 2214m, jonne nousimme.

Tuleehan sitä välillä tuolla jyrkkää ja loputonta rinnettä kiivetessä mieleen, että onko tässä enää mitään järkeä? Maitohapot kiehuvat reisissä, lisähappi olisi tarpeen ja sydän kairaa itseään ulos rinnasta. Hiki kirvelee silmissä, on kylmä tai liian kuuma ja tekisi mieli huutaa täysillä kuruihin kaikumaan jyrkät ärräpäät. Onko tämä ihan hölmöläisten hommaa?

Epäuskon hetkellä kannattaa pysähtyä... 

...katsella hetken aikaa ympärilleen...

 

...ja todeta, että onhan tämä nyt mahtavaa olla
 täällä ja patikoida näissä maisemissa!
 Ei lainkaan hölmöläisten hommaa.

Perjantaiaamu oli odotettua kauniimpi. Lähdimme Höhlenstein/Landrosta suosittua

 reittiä Rienztalia pitkin kohti Zinnejä. Olimme iskussa ja suoritimme paljon ohituksia.

 Tuli oikein hyvä mieli.

Nousu  Wildgrabjochille oli paikoin kesän tähän saakka jyrkin
 (ei juuri tässä) ja koimme tunteita, joita kuvailimme aiemmin.
 Kylmän tuulen vuoksi pipo oli tarpeen ja samalla hikoilimme kuin saunassa.

Perjantaina kävimme sitten hiukan pidemmän reissun viimeisen Pustertalin päivän kunniaksi. Reitillemme Landro-Wildgrabjoch (reitti 10)-Innerfeldtal tuli mittaa 19km ja nousua noin 1km vähän vähemmällä laskeutumisella. Sää oli luvattua parempi ja edellisten päivien kevytpatikoiden jälkeen vaelluskenkä iski kipakasti Dolomiittien rinteeseen. Oli oikein mukava jäähyväispatikka Pustertaliin.

 Silloin kuuluu pysähtyä katselemaan

Wildgrabjochilla istuimme jonkin aikaa tuulesta huolimatta maisemia ihastelemassa

Jochilta hyvästelimme Zinnet tällä kertaa. Ehkä vielä joskus kohdataan?

 Zinnet varmaan ainakin säilyvät suunnilleen paikallaan.

Innerfeldtalissa oli jo vehreämpää ja tuulikin vaimeni

 Pustertalin viimeisen hüttelounaan nautimme Dreischüsterhüttellä.
 Aurinko paistoi ja terassi oli täynnä iloisia ihmisiä. Wunderschön!

Loma kuitenkin jatkuu ja kohde vaihtuu varmasti mieluiseen Itävaltaan. Säät Tirolissa ovat olleet huonoja, mutta toivotaan, että ne paranevat. Saamme myös vaellusporukkaamme vahvistuksia Suomesta kahdessakin eri saapumiserässä. Tervetuloa kaverit, me olemme valmiina!

 Arrivederci kaunis Pustertal!

Strudelkopf ja Plätzwiesen

Vaellussauvat ovat ihan ehdottomat. Niistä on tukea liukkaissa

 paikoissa ja allitkin saavat vähän treeniä vaelluslomalla.

Ensimmäisen kesälomamme Alpeilla vietimme vuonna 2008. Parin täällä vietetyn lyhyen loman jälkeen tuli mieleen, että näissä ihanissa maisemissa ja rauhallisissa ja kauniissa pikkukylissä voisi viihtyä pitempäänkin. Neljänä viime kesänä olemme lomailleet täällä niin pitkään kuin on aina ollut mahdollista eli 1-2 kuukautta kerrallaan. Tällä reissulla olemme reilun kuukauden. Tämä on mielestämme hieno tapa viettää kesälomansa.

 Landrosta lähtenyt metsänousu oli miellyttävää vaihtelua Dolomiittien 

kivisiin rinteisiin. Aamuaurinko porotti kuumasti niskaan 

ja sai 900m korkeuseron  ja noin 6kg selkärepun kanssa hien virtaamaan.

Sitten alkoi hiukan jännemmät paikat

 Alaspäin pystysuora pudotus satoja metrejä.

 Reitti oli vaijereilla varmistettu.

Polku oli aika kapea emmekä pyörähdelleet Zillertalin polkkaa.

 Normaalit patikoitsijat tuosta kuitenkin kulkevat.

Sitten nousimme Strudelkopfsattelille.

 Maalasiko joku taulun yhtäkkiä eteemme?

Hohe Gaisl

Strudelkopf 2307m on kesän ensimmäinen huippumme.

 Gipfelschnapsina aimo kulaus virkistävää Pustertalin hanavettä.

Ajattelimme silloin parina ensimmäisenä alppikesänämme, että jos täällä olisi pidempään, ei ehkä joka päivä tarvitsisi rynnätä vuorille eikä tehdä ylipitkiä päivävaelluksia. Voisi lepäillä sadepäivät ja kauniina päivinäkin pitää reissut kohtuudessa, kun ei tarvitsisi ahnehtia liikaa vähäisten lomapäivien vuoksi. No, olemme onnistuneet yleisesti ottaen puolittain, sillä olemme ajoittaneet lepopäivämme sadepäiville ja patikoineet paremman sään päivinä. Reissut vaan silti venyvät usein tarpeettoman pitkiksi ja rankoiksi eli siinä ehkä olisi yhä vähän parannettavaa.

 Huipulta näkyi Zinnet

 Kuvan keskellä näkyvän ison lumialueen ylitse

 patikoimme ja voimistelimme Lago di Misurinan päivänämme.

 Viihdyimme Strudelkopfin huipulla puolisen tuntia

 K:lla tuli tietysti taas nälkä ja päätimme lähteä lounaalle Dürrensteinhüttelle. 

 Oli kyllä eväitäkin, mutta ne saivat odottaa myöhempään ajankohtaan

Lounaspaikkamme Dürrensteinhütte. Olemmeko muuten kertoneet,

 että nuo hüttet ovat lempipaikkojamme?

Maanantaina kuitenkin onnistuimme. Patikoimme sellaisen mukavan puolipäiväreissun! Reissumme pituus Landrosta Strudelkopf-huipun kautta hienolle Plätzwiesenille oli vain 12 km pituinen ja nousua tuli kaikkiaan vajaa 1 km. Olimme takaisin kämpillä iltapäivällä jo kahden jälkeen! Oli ihan outo olo.

Ulos vai sisälle? No, mennään nyt tällä kertaa vaikka terassille.

Patikkareissumme oli kyllä hieno. Ilma oli mainio ja näkyvyys hyvä. Reitti oli osittain tuttu sillä nousun Strudelkopfille olimme tehneet ennenkin. Uutta oli hauska pieni polku kohti Dürrensteinhütteä.Tehtiin siis oikein mukava patikka ja maisemat olivat välillä kuin taulusta. Ehkäpä me hiljattain opimme, että kohtuullisillakin matkapituuksilla pystyy viettämään onnistunutta kesälomaa!

Plätzwiesenin läpi kävelimme bussipysäkille

Aivan upea Plätzwiesen. Oli erittäin onnistunut puolen päivän patikkareissu!

Auronzohütteltä sinne, tänne ja lopuksi perille

 Aamulla varhain, kun sää oli parhain.

 Näkymä Auronzo Hütteltä kohti Lago di Misurinaa

 Auronzo di Cadore oli aamu-usvan takana, mutta kauniin näköinen

Sunnuntaiaamuna elimme herroiksi ja ajoimme bussilla Auronzo Hüttelle, joka sijaitsee aivan Drei Zinnen juurella. Bussiyhteys on suosittu ja tulee useimpina aamuina aika täyteen. Pääseväthän ihmiset seudun suosituimpiin maisemiin ja vieläpä varsin korkealle bussikyydillä. Olemme ostaneet molemmille viikoille Süd Tirol Mobilecardin seitsemäksi päiväksi. Se oikeuttaa käyttämään julkisia liikennevälineitä koko Etelä-Tirolin alueella. Kortti on suositeltava vaihtoehto sillä em. Auronzo Hütten matka yksinään olisi maksanut 15€ /hlö edestakaisin. Kylien välisistä pätkistäkin äkkiä kertyy kymppi päivässä, Mobilecard oikeuttaa ajelemaan vaikka Meranoon saakka junilla tai busseilla. Kortin voi ostaa myös kolmeksi päiväksi.

 Auronzolta lähdimme kohti Drei Zinne Hütteä, joka häämöttää taivaanrannassa.

Oli kohtuullisen mukava pyhäaamun tunnelma

Keskimmäinen Zinne on korkein eli huippu on 2999 metrissä

Helppo pääsy mainioihin maisemiin tarkoittaa tietysti, että väkeä on patikkapoluilla paljon. Nauroimme, että suoritimme Drei Zinnen alueella kävellessämme italian kielen alkeiskurssin. Patikointietikettiin kuuluu tervehtiä vastaantulijoita ja sunnuntain aamupäivän aikana lausuimme kumpikin 684 kertaa "buongiorno". Suuhumme paremmin sopivat "Grüss Gott" ja "Servus" olivat selvästi vähemmistössä. Eli buongiorno lähtee meiltä nyt takeltelematta ja luonnostaan.

Kävelimme Auronzohütteltä reittiä 105, joka kiersi Drei Zinne -vuoret lännen puolelta. Se kulki ensin tasamaata ja saatiin ihastella aamuauringossa upeaa dolomiittipanoraamaa. Reitti sukelsi kuitenkin  yllä olevan kuvan jälkeen pari sataa metriä alemmas Langalmille, josta sitten taas seurasi nousu rotkon toiselle puolelle Drei Zinnen Hüttelle. Eipä tietoa, mikä mahtaa olla maailman vilkkain valtatie, mutta vaellusmaailmassa se on ainakin Auronzohütten parkkipaikalta Drei Zinnen Hüttelle johtava helppo tasamaaväylä. Siellä pääsevät lähes kaikki nauttimaan upeista dolomiiteista. Tällä väylälle meidänkin reitti lopuksi päätyi käytyään Langalmin pohjalla.

Zinneillä huomasimme, että meille tuli nälkä. Siispä lounaalle Büllele Joch Hüttelle,

 joka sijaitsee 4,5km päässä ja parin sadan korkeusmetrin takana.

 Rinteessä näkyvän polun päässä odottaa ruokaa!

 Pieni nousu tosin piti vetää vielä ensin

Vuorilla on tärkeää osata arvioida oma kuntonsa suhteutettuna kuljettavaksi aikomaansa matkaan ja kannattaa miettiä mistä lähtee ja mihin aikoo palata. Drei Zinneltä patikoimme Innerfeldtaliin ja ohitimme matkalla kuuden hengen espanjalaisseurueen, joka oli matkalla samaan suuntaan.  Sadekuuro yllätti ja reitti vei lumialueiden läpi. Huomioimme seurueen aika hitaan vauhdin ja lenkkikenkiäkin näkyi joillakin. Ko. reitti ei muutenkaan ole kaikkein helpoimpia ja lenkkarit märässä ja lumisessa kivikossa ei ole oikea kenkävalinta.

Kovan alamäen jälkeen pääsimme Dreischusterhüttelle Innerfeldtaliin. Siitä parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen nousimme bussiin, joka vei meidät pääväylän varteen, jossa kulkee Sexten -Toblachin bussi. Kaksi ohittamamme espanjalaisseurueen hyväkuntoisinta miestä tulivat laaksosta puolijuoksua bussiin kohti Toblachia. Tulimme jutelleeksi ja ilmeni, että he olivat jättäneet hitaammat laskeutumaan omaan tahtiinsa, koska seurueella oli auto Auronzo Hüttellä, joka piti palata hakemaan busseilla. Erikoinen reitin valinta, mutta mitäpä se meille kuuluu. Joka tapauksessa seurueen matka oli kestänyt niin kauan, että he missasivat bussin Toblachista Auronzolle ja miehet joutuivat ajamaan kymmenien kilometrien matkan taksilla autoa hakemaan muiden ollessa vielä jossakin vuorilla matkalla alas.

Gulaschsuppe und Gemüsesuppe. Mit Wurst naturlich.

 Enää ei ollut kiire takaisin, kun oli saatu lounasta

Miehet saivat vielä ylimääräistä jännitystä bussissa, kun toinen oli kadottanut sen muutenkin kaukana olevan auton avaimet! Reppuja availtiin ja tavarat leviteltiin lattialle. Emme ymmärrä espanjaa, mutta elekieli oli sen verran selkeää, että ei tarvinnutkaan. Jotain ratkaisevan tärkeää oli hukassa. Viimeisestä takin taskusta ne löytyivät ja kaverit esittelivät meille iloisina auton avaimia! Olivat muuten kohtuullisen helpottuneen näköisiä.

 Viime maanantain jälkeen Drei Zinne Hüttelle oli avattu terassi.

 Ohitimme sen, koska oli vielä paljon matkaa jäljellä

Matkamme vei kohti Innerfeldtalia.

 Hetkeä aiemmin olimme ohittaneet espanjalaisseurueen.

Löysimme kerran Itävallassa vaelluspolulta auton avaimet. Otimme ne mukaamme viedäksemme seuraavalle hüttelle. Pian vastaan tuli kaveri, joka laskeutui polkua pitkin selvästi jotain etsien. Kysyimme mitä mies etsii ja vastasi hakevansa autonsa avaimia. No, avaimet löysivät omistajansa, mutta hänelle tuli useiden satojen metrien ylimääräinen lasku ja nousu takaisin hütteltä, jossa hän oli huomannut avainten kadonneen.

Laakson perältä tulimme oikeanpuoleista solaa pitkin. Päiväreissun pituudeksi  tuli 28 km, 

mutta korkeusmetrejä emme nyt laskeneet. Kävelyä riitti kahdeksaksi tunniksi.

 Laskua tuli enemmän kuin nousua ja se alkoi loppuvaiheessa tuntua aikalailla jaloissa.