Strudelkopf ja Plätzwiesen

Vaellussauvat ovat ihan ehdottomat. Niistä on tukea liukkaissa

 paikoissa ja allitkin saavat vähän treeniä vaelluslomalla.

Ensimmäisen kesälomamme Alpeilla vietimme vuonna 2008. Parin täällä vietetyn lyhyen loman jälkeen tuli mieleen, että näissä ihanissa maisemissa ja rauhallisissa ja kauniissa pikkukylissä voisi viihtyä pitempäänkin. Neljänä viime kesänä olemme lomailleet täällä niin pitkään kuin on aina ollut mahdollista eli 1-2 kuukautta kerrallaan. Tällä reissulla olemme reilun kuukauden. Tämä on mielestämme hieno tapa viettää kesälomansa.

 Landrosta lähtenyt metsänousu oli miellyttävää vaihtelua Dolomiittien 

kivisiin rinteisiin. Aamuaurinko porotti kuumasti niskaan 

ja sai 900m korkeuseron  ja noin 6kg selkärepun kanssa hien virtaamaan.

Sitten alkoi hiukan jännemmät paikat

 Alaspäin pystysuora pudotus satoja metrejä.

 Reitti oli vaijereilla varmistettu.

Polku oli aika kapea emmekä pyörähdelleet Zillertalin polkkaa.

 Normaalit patikoitsijat tuosta kuitenkin kulkevat.

Sitten nousimme Strudelkopfsattelille.

 Maalasiko joku taulun yhtäkkiä eteemme?

Hohe Gaisl

Strudelkopf 2307m on kesän ensimmäinen huippumme.

 Gipfelschnapsina aimo kulaus virkistävää Pustertalin hanavettä.

Ajattelimme silloin parina ensimmäisenä alppikesänämme, että jos täällä olisi pidempään, ei ehkä joka päivä tarvitsisi rynnätä vuorille eikä tehdä ylipitkiä päivävaelluksia. Voisi lepäillä sadepäivät ja kauniina päivinäkin pitää reissut kohtuudessa, kun ei tarvitsisi ahnehtia liikaa vähäisten lomapäivien vuoksi. No, olemme onnistuneet yleisesti ottaen puolittain, sillä olemme ajoittaneet lepopäivämme sadepäiville ja patikoineet paremman sään päivinä. Reissut vaan silti venyvät usein tarpeettoman pitkiksi ja rankoiksi eli siinä ehkä olisi yhä vähän parannettavaa.

 Huipulta näkyi Zinnet

 Kuvan keskellä näkyvän ison lumialueen ylitse

 patikoimme ja voimistelimme Lago di Misurinan päivänämme.

 Viihdyimme Strudelkopfin huipulla puolisen tuntia

 K:lla tuli tietysti taas nälkä ja päätimme lähteä lounaalle Dürrensteinhüttelle. 

 Oli kyllä eväitäkin, mutta ne saivat odottaa myöhempään ajankohtaan

Lounaspaikkamme Dürrensteinhütte. Olemmeko muuten kertoneet,

 että nuo hüttet ovat lempipaikkojamme?

Maanantaina kuitenkin onnistuimme. Patikoimme sellaisen mukavan puolipäiväreissun! Reissumme pituus Landrosta Strudelkopf-huipun kautta hienolle Plätzwiesenille oli vain 12 km pituinen ja nousua tuli kaikkiaan vajaa 1 km. Olimme takaisin kämpillä iltapäivällä jo kahden jälkeen! Oli ihan outo olo.

Ulos vai sisälle? No, mennään nyt tällä kertaa vaikka terassille.

Patikkareissumme oli kyllä hieno. Ilma oli mainio ja näkyvyys hyvä. Reitti oli osittain tuttu sillä nousun Strudelkopfille olimme tehneet ennenkin. Uutta oli hauska pieni polku kohti Dürrensteinhütteä.Tehtiin siis oikein mukava patikka ja maisemat olivat välillä kuin taulusta. Ehkäpä me hiljattain opimme, että kohtuullisillakin matkapituuksilla pystyy viettämään onnistunutta kesälomaa!

Plätzwiesenin läpi kävelimme bussipysäkille

Aivan upea Plätzwiesen. Oli erittäin onnistunut puolen päivän patikkareissu!

Strudelkopf ja Pläztwiesen

Hohe Gaisl 3146m, ja nyt kyllä harmittaa,

kun kuva ei tee oikeutta korkeusvaikutelmalle.

Tiistaiaamuna otimme opiksemme edellisen päivän bussikokemuksista ja olimme liikkeellä jo ennen oletettua bussiryysistä. Matkamme vei taas Toblachiin, josta vaihdoimme Höhlensteintalin bussiin. Tämäkin bussi täyttyi melko lailla Drei Zinnelle menevistä turisteista, mutta silti tilaa oli mukavasti. Me emme menneet Zinneille, vaan jäimme puolimatkassa pois Landron pysäkillä ja lähdimme nousemaan tien läntisen puolen vuorelle Strudelkopfille 2307m.

Huipulla käymisen jälkeen suunnistimme takana aukeavalle Plätzwiesenille. Kauniille ja suositulle alppilaitumelle, jossa lehmät laiduntavat kukkaniityillä vuorenhuippujen törötellessä joka ilmansuunnassa. Tietenkin tuollaiselle kauniille paikalle on toiselta suunnalta on järjestetty myös bussikuljetus. Ja kaipa sinne pääsee ihan henkilöautollakin.

Hohe Gaisl ja kumpuilevaa alppiniittyä

Nousu Strudelköpfille oli 900 korkeusmetriä. Mielenkiintoinen ja jännittävä pätkä oli nousun puolivälissä, jossa kävelimme pystysuoraan jyrkänteeseen hakatulla alle metrin levyisellä hyllyllä n. sadan metrin matkan. Tämä pätkä oli varmistettu kallion puolella olevalla vaijerilla, joten ihan turvallisesti se päästiin etenemään. Sen verran kuitenkin jänskätti, ettei hoksattu kuvata tilannetta.

Tämän tunnelin jälkeen piti laittaa kamera taskuun,
sillä molemmat kädet tarvittiin vaijereista pitelemiseen.

Itse Strudelköpfille tultaessa alkoi autolla tulleita ihmisiä lappamaan polkujen täydeltä pitkin Plätzwieseniä. Saimme kuitenkin nauttia upeista näkymistä jälleen kohti noita kolmea piikkiä eli Drei Zinnen -vuoria. Selän takana mollotti vakuuttavana Hohe Gaisl ja niin kauas kuin silmällä näkee oli lumihuippuja ja jylhiä kalliopaasia. Näkyvyys oli täydellinen.

Vielä kerran Drei Zinnen - nyt Strudelkopfilta 2300m nähtynä.
Etäisyyttä piikeille on n. 15 km.

Taukopaikkamme Dürrensteinhütte oli päätetty rakentaa tuollaiselle paikalle.

Katalogivaeltaja.
NetAnttila.com/vapaa-aika ja harrastukset

"Kun kerran näihin hommiin on lähdetty niin painetaan sitten..." Tämä tunnelma on leijunut yllämme jo viikonlopusta saakka, vaikka mahataudin toipilaina ollaan oltukin. Niin pitkään olemme saaneet odotella totaalisen kauniita kesäsäitä, että kun ne nyt viimein koittivat, on yritetty vielä nähdä ympäristön upeita vuoria ihan turhankin tunnollisesti. Ja arvata saattaa, että huonolla syömisellä tankatut kropat väsähtävät ihan saletisti. Täytyy palautua taas välillä.

Väsähtänyt patikkamies pitää pienen tauon ylämäkikävelystä

Seuraavien päivien aikana ajattelimme pysytellä kylän kieppeillä ja valmistautua tulevaan mielenkiintoiseen kohteeseemme nimeltään Meran.