Tuliko luvattua liikaa?

 Olemme saaneet vahvistuksen ja debytantti lähdössä ensimmäiselle alppipatikalleen

Pidämme matkustamisesta ja on aina hienoa, kun pääsee lähtemään ulkomaille kotoista arkea karkuun. Kaksi maata ovat kuitenkin jostakin syystä kaikkein mieluisimpia matkakohteita meille ja ne ovat Saksa ja Itävalta. Ei sitä oikein pysty selittämään, jossakin vaan viihtyy vielä paremmin kuin jossakin muualla. On hienoa olla taas Itävallassa ja Zillertalissa!

 Sunnuntaina piti sataa, mutta oli ihan mukava ilma.

 Ohitimme kauniin Brandbergin kylän reissullamme.

Zillergrundin näkymä oli utuinen

Brandberg

Kohteemme Kolmhaus, jonne tuli nousua 1200m.

 Ihan reipas reissu ja hiukan pelkäsimme,

 että tapoimmeko debytantin innostuksen alkuunsa?

Emme ehkä kuitenkaan.

 Zillertal näkyi mukavasti udun takaa ja oli lämmin.

Lauantaina matkustimme Mayrhofenin kylään ja saimme mieluisan vahvistuksen patikkaporukkaamme, kun kaverimme liittyi seuraamme viikoksi. Muuten päivä sujui normaalin kaavan mukaan eli asetuimme taloksi majapaikkaamme ja kaupassa piti käydä. Täällä on harvinaista kyllä kaupat auki sunnuntaisinkin, mutta emmehän me ehtineet sunnuntaina kaupoille.

 Kolmhausilta patikoimme Steinerkogelhasille mukavaa maisemareittiä

Sunnuntaina oli nimittäin patikkapäivän vuoro. Valitsimme kohteeksi Kolmhaus-nimisen hütten, jonne patikoimme Brandbergin kylän kautta. Korkeuseroa matkalle tuli 1200m, mutta pituutta emme tällä kertaa mittailleet. Tarpeeksi sitä kuitenkin oli, sillä lähdimme aamulla yhdeksältä ja palasimme iltapäivällä neljän jälkeen. Sää oli odotettua parempi emmekä saaneet sadetta niskaamme koko päivän aikana.

 Steinerkogelhaus sijaitsee mukavalla paikalla Mayrhofenin yllä

Majapaikkamme on nimeltään Apartments Mair Mayrhofenin keskustassa. Asunnossamme on yli 90 neliötä ja siinä on piiiiiitkä parveke kahdella seinustalla ja yksi pienempi parveke vielä erikseen varmuuden vuoksi, jos sovut särkyy. K laski askelmitalla, että meillä on parveketta mukavalla näköalalla noin 25 metriä. Tarvittaessa voi patikoida parveketta edestakaisin, jos ei jaksa lähteä rinteeseen.

 Terassilla oli mukava nauttia kahvit ja Kaiserschmarrln

Kolmhaus näkyy notkelmassa kuvan keskellä.

 Debytantti kyseli, että kävimmekö tosiaan tuolla?

Talon emäntä kysyi huoneistoa esitellessään, että voisimmeko kastella parvekkeen kukat tarvittaessa? Vastasimme joo, mutta emme olleet vielä nähneet parvekkeita. Tässäkin talossa on parvekekukkia itävaltalaiseen tyyliin eli paljon.

 Lupasimmeko liikaa? 25m kasteltavia kukkaistutuksia.

Mikä kruunasi hienon sunnuntain? Futiksen mm-finaali ja maailmanmestaruus Saksaan! Katsoimme matsin Mayrhofenin public viewingissä, jossa oli pääosin saksalaisia ja tunnelma oli katossa.

Maanantaina pidimme vapaapäivän patikoinnista ja lounastimme

 Zimmereben-nimisellä hüttellä Mayrhofenin yläpuolella. Taas oli luvattu sadetta,

 mutta aurinko paistoi kuumasti.

Päätimme siis lähteä Mayrhofenin maauimalaan.

 K ei unohtanut Deutschland-teemaa.

Kokopäiväretki Kolmhausille

Lehmämaisemia matkalla Kolmhausille

Armeijamainen herätys kuudelta ja aamiainen plus muut toimet ja 7.30 bussiin kohti Gerloksen laaksoa. Tosin täällä ei juurikaan tarvi herätyskelloa, kun yötkin on niin kuumia, että aamuyön uni on katkonaista. Eli sama nousta aikaisin. Tosin Turusta poikkeavaa on, että ikkunoita voi pitää auki yöllä ilman, että herää meteliin. Ei kuulu mitään ennen aamun ensimmäisiä autoja. Toissa yönä heräsin tosin meluisaan ruotsalaisporukkaan, joka käveli asuntomme ohi joskus yhden aikaan yöllä. Se on merkillinen kieli, kun sitä ei voi näköjään puhua kohtuullisella äänellä. Ei kannata opetella, jos haluaa jutella salaisuuksia. Det är så jättekiva. No kuitenkin, ohessa taas kuvia reissusta.

Ihan aikuisten oikeesti täällä saa välillä punnertaa. Joku oli tehnyt metsään ylämäen.

Bussissa todettiin taas täkäläisten ystävällisyys. Olimme bussin ainoat matkustajat ja kuljettaja rekisteröi vaellusvarusteemme bussiin noustessamme. Kuski ohitti päätepysäkkimme ja ajoi auton keulan aivan kiinni patikkapolkumme alkuun, joka lähti aivan tien reunasta. Välimatkaa pysäkillämme ja reitin alkupisteellä oli parisataa metriä, mutta ylämäkeä tietty, mitäpäs muuta? Polun alussa hän pysähtyi ja osoitti sormellaan, että tuosta reittinne lähtee. Kiiteltiin vuolaasti,

vaikka tiedettiin reitti vanhastaan.

Kartanlukija ottaa uusia suuntia

Tunti ja 600m noustiin vanhaa tuttua reittiä, mutta sitten lähdetiin kiertämään Gerlosteinin vuorta ja sen jälkeen kohti naapurikyläämme Brandbergiä, josta taas kotikylään Mayrhofeniin. Aamulla klo 08.00 lähdettiin nousemaan ja kotipihassa oltiin iltapäivällä klo 15.00. Ja koko matka jalkaisin, vaikka Brandbergistä olisi päässyt bussillakin, jos olisi jaksanut odottaa tunnin.

Tämmöstä siellä on. Vuorilla.

Nousumetrejä tuli kartan mukaan 1300 ja laskumetrejä 1700, koska lähtöpisteemme oli korkeammalla kuin Mayrhofen. Olihan sitä siinä. Kuljettuja matkakilometrejä täällä on turha laskea, koska tasamaata on murto-osa. Tarkoitus oli kiertää Kolmhausille takakautta ja yllättää hütteisäntä perisuomalaiseen tapaan selustasta. Tosin tässä taktiikassa joutui nousemaan 400 metriä korkeammalle kuin suorassa reitissä, mutta yllätys se on kaiken A ja O. Lantalan puolelta saapuminen ei vain ole niin hohdokasta.

Kuntoilu patikoimalla ei oo hirviän hätäsen miehen tai naisen hommaa

Tässä kierretään Gerlossteinia matkalla Kolmhausille. Takakautta.

Gerlosstein. Tässä vasemmassa etukulmassa on sellaiset vuoreen hakatut kiipeilyaskelmat, joita voi kiivetä huipulle saakka. Ihmisiä kiipeili kuvattaessa, mutta he eivät näy varmaan kuvassa. Me oltiin varustauduttu patikoimaan niin jätettiin kiipeily väliin.

Taas kerran sai todeta uudestaan muka yllättyneenä kuinka tuolla ylhäällä vuorella mikään ei ole niin lähellä kuin näyttää. Hütte, jonne arvelet olevan 20min matka, onkin oikeasti puoli tuntia kauempana. Mutta ehkä siihen vielä oppii. Ainakin aiotaan ahkerasti harjoitella jatkossakin.

Kolmhaus kuvassa keskellä näkyvän polun päässä. Näkyy ihan pienenä, klikkaa isommaksi.
Hütteisäntä ilahtui suuresti tulostamme ja tuimme hänen elinkeinoaan pienellä summalla.
Virkistävää ja puhdasta vettä.


Loppusuoralla. Siis patikkamatkalla.
Söimme loput eväämme Brandbergin kirkon portilla hautausmaan vieressä.


Kotipihalla dokumentoitiin se aiemmin mainittu vaeltajan rusketus.
Seitsemän tuntia monoissa muhineet jalat saavat arvosanan : Ei nätti.

Mahtava maanantai

Näkymä Brandbergiin Steinerkogelhausilta

Tänään vötkistelimme patikkaan vasta vähän ennen yhdeksää, kun Maarit, Juuso ja Pauli tulivat talomme kohdalle meitä hoputtamaan. Kohteenamme oli meille jo niin tuttu Steinerkoglhaus, joka on talomme parvekkeelta katsoen jyrkästi oikealla 600m ylempänä. Aamu oli taas lämmin ja ennusti hellepäivää.

Pauli ja Kari tähystelevät tuttuja hüttejä

Nousun alkuvaiheessa on minimaalisen pieni puurakenteinen kappeli, johon ovi oli auki ja putipuhdas räsymatto oli lattialla. Itse asiassa koko alkunousumme oli nk. ristin tietä jossa pienin välimatkoin oli tauluja muistuttamassa Kristuksen kärsimystiestä. Uskovaiset saavat siitä tuntua polun raskaudesta ja tuntea sen ristin, joka kutakin painaa. Näitä " Kreuzwegejä", ristinteitä, on näissä katolisissa maissa joka kulmalla. Ja kärsivän Kristuksen kuvia tapaa vaikka kuinka korkeilla paikoilla tiettömien taipaleiden takana. Uskonto on tärkeä elämänohje täällä, sillä niin usein Grüss Gott tulee tervehdykseksi.

Ensimmäinen 600 m:n nousu takana

Steinerkogelilla nautitimme kahvia ja Almdudleria ja Pauli päätti kaikkien puolesta, että hän palaa takaisin kylään Paapeen (isoisän) hommiin Saanan kanssa. Me muut saimme käskyn jatkaa vaellusreittiämme vielä 500m ylöspäin Karlalmille ja sieltä Kotahornalmin kautta alas Zillertaliin. Reittihän on Karille ja minulle tuttu, mutta taas tultiin eri suunnasta kuin viime kerralla ja yhdessä kohdassa hieman haimme polkua. Hienosti meidän aloittelevat vaeltajamme jaksoivat painaa mäkeä ylös ja almilla nautimme virkistävät juomat. Tässä vaiheessa olimme vasta matkan puolivälissä, sillä kaikki ziljoona askelta, jotka olimme nousseet korkeussuunnassa piti myös tallata takaisin laaksoon.

Karlalm 1746m. Nousut takana ja vain yli 1000m alastuloa edessä

Tie alas Eckartaun kylään löytyi, ja sitä pitkin astelimme korkeuksista alas laaksoon vajaa pari tuntia. Osa tiestä kulki tietä pitkin ja marssitahti oli aika rivakka. Paikoin reitti oikaisi jonkun niityn poikki suoraan alaspäin ja silloin reidet ja polvet parkuivat armoa. Toive oli, että olisimme pääseet kyläbussilla viimeiset laaksokilometrit takaisin Mayrhofeniin, mutta sattuma tahtoi meidän vielä kärsivän. Busseja ei mennyt ja talsimme viimeiset 3 km tasamaata takaisin kylään. Tällä reissulla ei kummallakaan pariskunnalla ollut kunnollisia eväitä. Vaikka varsinainen nälkä ei yllättänytkään, olisi pieni lounas ollut ihan varmasti paikallaan. Pikku suolapaloilla ja patukoilla sekä sämpylöillä sentään kampeuduimme maaliin. Koko porukka oli lievästi sanoen sippi. Hieno suoritus Maarit ja Juuso!

Hyvästeltyämme matkakumppanimme kävimme ruokakaupassa ja mieltämme askarrutti kauhea ajatus: olimmeko tuhonneet kaksi potentiaalista vaeltajaa...

Väsyneet vaeltajat takaisin kotikylässä yli 6 tunnin jälkeen.
Muut faktat voi todeta kuvasta.

Hien vuodatusta aamulla - illalla vuvuzuelan töräyksiä

Sääennusteen rohkaisemana päätimme tänään lähteä korkealle ja toivoimme parempaa menestystä kuin viime vuonna samaa patikkaa yrittäessämme. Silloin sumu ja huono näkyvyys sotki suunnitelmamme. Tavoitteemme oli nyt nousta kylästä jalkavoimin 1600 metriä korkeammalle Edelhüttelle (2200m).

Startti kotiovelta oli klo 8.10 ja varsinaisen reitin alkuun pääsimme puoli yhdeksältä. Opasteiden mukaan meillä oli ensimmäiselle etapille, Alpenrosen almille matkaa 2h. Nousun alkuosa oli lähes koko matkan kuusimetsässä ja siinä tuli kyllä siunattua viileää varjoisaa reittiä. Hiki nimittäin virtasi valtoimenaan niin että norot juoksivat naamasta ja kinttuja pitkin kenkiin. Askeltaminen oli rankkaa ja nousu jyrkkää. Pääsimme Alpenrosenille kuitenkin jo tunnissa ja silloin olimme nousseet 800m.

Tässä pyyhitään hikeä Alpenrosenin kulmilla

Viihtyisän näköinen Alpenrosen hütte ohitettiin
pysähtymättä sillä toinen mokoma piti vielä nousta

Alpenrosenin jälkeen maasto avautui ja metsä loppui. Nousu kulki lehmähakojen, ja kanervikkojen poikki sik-sakkia ylöspäin.

Nousu alkaa jo vähän painaa

Tunnin nousun jälkeen alkoi kuulua ihmisten ääniä. Hyvävoimaiset ja filmaattiset vaeltajat katalogiasuissaan kulkivat jossain yläpuolellamme panoramawegiä pitkin tasamaata. He olivat tulleet kahteentonniin hissillä ja aikoivat nyt sieltä nousta meidänkin tavoittelemalle Edelhüttelle. Meillä oli myös tavoitteemme jo näkökentässä ja siitä sai voimia pinnistellä viimeiset pari sataa metriä ylös päin. Täällä on vaikeaa sanoa, kuinka monta kilometriä tulee käveltyä, sillä mäkien nouseminen ja laskeminen antaa oman kertoimensa. Matkat ilmoitetaankin arvioituina kävelyaikoina kohteeseen.

Evästauko ennen viimeistä nousua

Tuonne jatkettiin eväspaikasta vielä 45 min

Upeat kanervat (tai jotkut varpukasvit) kukkivat louhikkoisen polun varrella

Sen verran sinnillä tultiin jo viimeiset metrit, että Edelhüttellä virkisti jo oluen näkeminenkin. Ja hyvältähän ne näyttivät. Miltä lie maistuivat. Eihän sitä urheilusuorituksen aikana sovi douppinkia nauttia. Kiitos vaan niille hütten asiakkaille, jotka antoivat kuvata oluensa.

Ja suu nappasee

Edelhüttelle pääsee siis melko kevyestikin, jos tekee perusnousun hissillä. Hissiasemalta on mukava vaeltaa joltisenkin tasankomaista näköalareittiä ja silloin ei tarvitse vaihtopaitaakaan.

Edelhütte 2238m:n korkeudessa

Seuraavaksi suunnistimme sinne, mistä kaikki muut vuorella vaeltajat olivat tulleet, eli kohti hissiasemaa. Matkalla saimme hyvät näkymät alas Zillertaliin ja Mayrhofeniin. Myös eilisen pienehkön vaelluskohteemme näimme alhaalla kuin tarjottimella. Nyt oltiin aika paljon korkeammalla.

Brandbergin tasanko näyttää olevan aika alhaalla

Näin kovan nousun jälkeen oli aika voittaja-olo


Hienoja maisemia taaskin, sorry Heli!

Hissiaseman läheisyydessä oli laaja alue, jossa sai vaikkapa virkistäytyä lammen äärellä tai nauttia eväitään makuuasennossa. Viime kesänä nuo makuulavitsat tuntuivat suorastaan surkuhupaisilta, kun lämpöasteita oli hätinä kuusi ja koko vuori oli pilven sisällä. Nyt sen sijaan oli aika mukava potkaista vaelluskengät jalasta ja nauttia auringosta.

Ihanaa vähän pötköttää

Eihän tässä mitään teräsmiehiä ja -naisia olla, joten alas tultiin hissillä. Oli se vaan helppoa. Viime kesänä alastulo kävellä lompsoteltiin ja siihenkin meni varmaan 1½ h. Nyt oli hippasen kiire seuraamaan Saksa-Argentiina -peliä. Nyt kun peli on päättynyt, niin kuulupa niita vuvuzueloja olevan täällä Mayrhofenin kylässäkin.

Verryttelyä Mayrhofenissa

Kotimme Landhaus Gasser. Meidän asunnon parveke on alempi oikealla.

Viime vuodesta tuttuun kylään on kotiuduttu aika nopeasti. Asunto on oikein hyvä. Aika paljon samanoloinen kuin edellinenkin. Huoneisto on samankokoinen ja siinä on hyvänkokoinen tupakeittiö ja kaksi makuuhuonetta, joista toinen toimii "varastona". Parvekkeita ei ole enää kuin yksi, mutta se on suuri. Puuttuva toinen parveke on korvattu kolmella telkkarilla.

Näkymä parvekkeeltamme Mayrhofenin kylään ja Zillertalin laaksoon.

Mayrhofenissa on reilut 4000 asukasta, joten kylä ei ole suuren suuri. Turistien määrä varmaan kuitenkin moninkertaistaa asukkaiden määrän. Tämä on reilusti alempana kuin Ortisei (1200m) eli "vain" vajaa 700 metriä merenpinnan yläpuolella. Täältä on siis periaattessa pitempi matka korkealle kuin Ortiseista. Toisaalta olemme varmaan reilun kolmen viikon aikana saadulla korkean paikan leirillä tulleet tosi kovaan kuntoon... Kylässämme on kaikki tarpeellinen ja ruokakauppojakin on peräti kolme! Ei varmaankaan kuolla kuukaudessa nälkään eikä janoon.

Kolmen kaupan kylässä asiakas on Kuningas.

Tänään käytiin sellainen verryttelypatikka, että jalat huomaisivat lepopäivien olevan ohi. Lähdettiin aamulla puoli yhdeksän jälkeen ja noustiin viime vuodelta tuttu nousu reilut 600 metriä Steinerkogelhausille, joka on hütte kylän yläpuolella. Siitä jatkettiin sitten meille uuteen kylään Brandbergiin, jossa emme olleet käyneet aiemmin.

Näkymä Steinerkogelhausilta.
Mayrhofen lähempänä ja naapurikylä Finkenberg kauempana.

Brandberg on erittäin pieni, mutta nätti kylä. Saksaa puhuva mies tuli kysymään meiltä missä olimme kävelleet ja huomasin, että kuukaudessa on oppinut paremmin kuuntelemaan ja ymmärtämään saksaa. Aiemminhan meillä oli se systeemi, että Jane ymmärsi kysymykset ja kertoi minulle mitä pitää vastata, koska hän ei osaa taas puhua saksaa. Näin se toimii.

Brandbergin kylä ja kaikki sen noin 10 taloa.

Kotiin palattiin puolen päivän jälkeen. Suihku, lounas ja kylälle kauppaan. Oli aivan mahdottoman kuuma. Yhdelläkään alppilomalla ei ole ollut niin kuuma kuin tällä viikolla. Mutta me ei valiteta. Kokemuksesta tiedetään, että sitten kun se sadepilvi asettuu oikein mukavasti tuohon vuorien väliin kylän päälle niin se ei lähde siitä sitten millään. Viime vuonna se makasi siinä täällä viikon. Tänään näimme enemmän sinitaivasta ja hienoja alppihuippuja kuin viime vuonna koko viikon aikana. Huomiseksi on luvattu taas hienoa ilmaa ja aiomme lähteä taas aikaisin aamulla reissuun. Neljäksi pitää vaan palata kotiin katsomaan Saksa- Argentiina matsia.

Niin, yksi muutos tässä asunnossa on entiseen nähden. Kisastudiosohva puuttuu. Se on korvattu auringonottoon tarkoitetulla parvekkeelta tuodulla rantatuolilla, jossa on mukava löhötä keskellä tupakeittiön lattiaa ja katsoa mm-futista puolimakaavassa asennossa. Vähän naurattaa vaikka peli ei erikoinen olisikaan.
Eilen tuli muuten kuukausi täyteen vuorotteluvapaata. Hienoa aikaa.

Näkymä Brandbergista Zillergrundiin. Ensin harmittelimme kuvassa näkyvää utua.
Mutta oikeastaanhan tämä on ihan hieno kuva!
Kuvaamataidonope voisi käyttää tätä ilmaperspektiivin opetuskuvana!