13.2.2016

Pöytävuori ja Lion's Head


Lomamme on päässyt hyvään vauhtiin. Puitteissa ei todellakaan ole valittamista. Ilmat ovat kohdallaan, maisemat mitä parhaat ja mielikin on lomatunnelmissa. Torstaina kävelimme Camps Baysta Kapkaupungin keskustaan ja vietimme aikaa Waterfrontin alueella. Tasokasta ja vielä tasokkaampaa kauppaa ja ravintolaa oli tarjolla jos jonkinlaista ja hintataso on täällä eurooppalaiselle erittäin edullinen kovasti laskeneen randin arvon vuoksi.

Hienoin tunne reissussa? Huomata kesken nousun,
 että kameran muistikortti unohtui hotellille.

Onneksi oli edes puhelin mukana.
 Reitti oli nimeltään Platteklip Gorge.


Pöytävuoren huipulla on yllätys yllätys...tasaista!

 Hütte näkyy jo

Perjantaina patikoimme Pöytävuorelle. Olemme lomalla kaveripariskuntamme kanssa ja he ajoivat meidät patikkapolun (Platteklip Gorge) alkuun autolla. Aamupäivällä oli sen verran kova tuuli, että se sotki suunnitelmiamme ja kaverit eivät päässeetkään hissillä ylös. No, päivän mittaan tuuli tyyntyi ja pääsimme suunnitellusti hissillä alas ja kaverit ylös. Auton kuljettajaa vain vaihdettiin parkkipaikalla. Kuinka kauan muuten kestää, että kuljettaja oppii täällä kävelemään oikealle puolelle autoa suoraan kuskin paikalle eikä aina vasemmalle hanttimiehen paikalle? Ihmiskoe käynnissä.

 Alhaalla Camps Bay

 Kapkaupunki alhaalla. Valkoinen soikea rinkula
 oikeassa reunassa on futiksen 2010 mm-kisojen finaalistadion.
Itse Pöytävuorelle nousu kesti meiltä reilun tunnin. Korkeusmetrejä tulee vähän yli 600. Nousu on vähän raskaampi kuin normaali tasaisesti nouseva patikkapolku, sillä se on oikeastaan tehty koko matkalta kiviportaista. Hissi ei siis kulkenut, joten Pöytävuorella oli enemmän kuin rauhallista. Meinasimme jo lähteä kävellen takaisin alas, kun huomasimme, että hissi alkoi taas kulkea ja palasimme takaisin alas hissillä.

 Camps Bay ja Lion's Head

Tämän jälkeen kaverimme lähtivät hissillä ylös ja me lähdimme jaloittelemaan Lion's Headin kukkulalle. Hieno patikkareitti kulkee sielläkin ja maisemat aukeavat mukavasti Kapkaupunkiin ja Peninsulan niemimaalle.





Tämän jälkeen tuli kyltti, jonka mukaan polkua sai jatkaa omalla vastuulla.
 Kenenhän vastuulla tuohon saakka kuljettiin?

Jatkossa hyödynnämme enemmän vuokra-autoamme ja fyysinen osuus jää vähän vähemmälle. Edessä on mm. autoilua Hyväntoivonniemelle ja Garden Routea pitkin, joten kauniista maisemista saamme varmasti nauttia jatkossakin. Niitä odotellessa.


  Perjantaisin Etelä-Afrikassa on tapana pelata jazzia.

2 kommenttia:

Soleil kirjoitti...

Voi miten kaunista siellä onkaan. Maisemat parane huikeasti, kun vuorille nousi, ihanaa! :)

Jaaskarit kirjoitti...

Kyllä Etelä-Afrikka on näyttänyt meille varmasti parhaita puoliaan. Oli mukava päästä myös hiukan patikoimaan vuorille ja näkemään maisemia eri perspektiivistä. Täällä on ollut mukavaa lomailla :)