29.6.2013

Miesvartiointi petti

 Itävallan korkein vuori Grossglockner käsittelyssä.
 Totta, se on tuo taaempi, joka kuvassa näyttää matalammalta.
  Oikeasti se on 500m korkeampi kuin edessä oleva huippu.

Tänään olemme siirtyneet Achenseeltä onnistuneesti ensimmäiseen pääkohteeseemme Virgentaliin. Reitti kulki osittain jopa nostalgisesti ensimmäisten alppikohteidemme Zell am Seen ja Söllin kylien kautta ja pitihän sitä sen verran jarrutella, että kävimme katselemassa tuttuja paikkoja. Kokonaismatkaksi Achenseeltä Virgenin kylään tuli noin 250km, mutta aikaa meni reilusti enemmän kuin vastaavaan matkaan Suomessa.

Söllissä oli katumarkkinat

Lyhin matka Virgentalin olisi ollut Felbertauerntunnelin läpi. Tiellä on kuitenkin maavyörymä, jonka vuoksi liikenne on koko kesäksi suljettu ja pitää käyttää vaihtoehtoisia reittejä. Päätimme ajaa Itävallan puolella, eikä lähdetty Brennerin (Italian) kautta. Ihan hyvä, sillä olimme ymmärtävinämme radiouutisista, että siellä on monen kilometrin ruuhkia. Ajelimme rauhallisia pikkuteitä kohti Saalfeldeniä ja Zell am Seetä.

 Grossglocknerin tien pohjoispäässä.
Tietulli maksaa 33€, mutta saimme kympin alennusta
majoituspaikan varausvahvistuksella.
 Paluumatka hoituu 10 eurolla, joten ajamme
 hin und zurück listamenohinnalla.

Grossglocknerin Hochalpenstrassen ajoimme viimeksi ensimmäisellä alppilomallamme vuonna 2008. Silloin oli pilvinen ja sateinen ilma, mutta noviiseina emme silloin ymmärtäneet, että ei olisi kannattanut niin korkealle lähteä, näkymiä ei juurikaan ollut. Tänään oli paljon parempi tuuri. Oli poutasää ja välillä jopa aurinkoista. Saimme hyvitystä ensimmäisille Achenseen sateisille päiville. Itävallan korkein vuori Grossglockner (3798m) näyttäytyi meille ja sää oli jopa lämmin. Huippupäivä.

 Fuscherltörlillä n. 2400m
 Lumivallit on aika massiiviset vielä keskellä kesää.

Tässä ollaan jo korkeimman kohdan eteläpuolella ja taustalla näkyy jo Kärnten.
Olimme iloisia superhienoista näkymistä.

Grossglocknerilta laskeuduimme kauniin Heiligenblutin kylän kautta Lienziin ja sen kauniiden Dolomiittivuorten laaksoon. Lienzissä pysähdyimme Billaan (kauppaan) ostamaan perustarvikkeita pariksi viikoksi. Nyt pitäisi pärjätä vähän aikaa.

 "Huomenna palaan terveelliseen ruokavalioon".  Heiligenblutin salaatti piti
 sisällään puoli metriä Bratwurstia ja tuoreen vehnäsämpylän.
Tästä tulee näköjään lentävä lause tällä lomalla.

 Kaunis Heiligenblut

Mitä otsikko tarkoittaa? Terveiset vaan hammaslääkärillemme, joka lanseerasi muinoin meille Plackersin hammaslankaimet ja kehoitti käyttämään! Puutarhakadun Hammaspiste kiittää taas jatkossa.

 Onnellinen Kuningaskuluttaja.
 VIIDELLÄ EUROLLA KOLME PUSSIA!

K on pakkomielteinen hammaslankojen ostaja täällä Itävallassa. Söllissä Jane antoi K:lle viiden minuutin verran siimaa ja Herra Puhdashammasväli iski heti. Bipa (kemikaliokauppa) oli sopivasti parkkipaikan vieressä ja Janen saapuessa autolle olimme taas kolme Plackers Twin-pussia rikkaampia. Mutta oikeasti: Erinomaiset Plackers Twinit maksaa Suomessa noin 8 euroa pussi ja täällä Hra Puhdashammasväli osti kolme pussia viidellä eurolla. VIIDELLÄ EUROLLA KOLME PUSSIA! Itävaltaan kannattaa matkustaa vaikka vaan pelkästään hammaslankoja ostamaan. Meillä on Twin Plackers- hammaslankoja varmaan loppuelämäksemme ja jos joskus tulet meille kylään niin ei tarvitse ottaa omia lankoja mukaan. Saat meiltä lainaksi. Mutta vain lainaksi. Jos haluat tilata halpoja Twin Plackerseja niin kerro ja me tuomme täältä. Valittavissa on hammaslankoja naturel tai mentholinmakuisena. Meillä on molempia. Bipa on ainoa kauppa maailmassa, johon K kävelee ihan intoa puhkuen.

 Lienzin Dolomiitit näkyvät upeasti kun 
Grossglocknerin tieltä tullaan etelää kohti.

 Huoneistomme on hulppea, uusi 70 neliön asunto

Nyt bloggaus on lopetettava. Miksi? ORF2 eli Itävallan Yle esittää livemusiikkia, jossa esiintyvät mm. Hansi Hinterseer ja Andy Borg UND HUBSI TRINKWALDER!  Auf Wiedersehen!!


Ei kommentteja: