Tirolin Uutiset

 Taschachhausilla olimme näin iloisia.

 Ei hüttelegendoja pöytiä täyttämässä.

Guten Tag! Patikkalomalaisen tärkeimpiä tehtäviä on aina iltaisin seurata kaikki mahdolliset uutislähetykset ja yrittää saada selkoa huomisen säästä. Siinä ohessa tulee tietenkin katsottua mitä muuta Tirolissa on tapahtunut.

Keskiviikon vapaapäivän päätteeksi menimme kylän myllylle 

seuraamaan leivän paistamista. Eipäs virnuilla siellä!

Tirolin alueuutisten suurin uutinen oli eilen illalla, kun joku paikallinen rouva oli pudonnut muutaman metrin matkan maahan saakka omakotitalonsa parvekelaudan katkettua hänen allaan. Poika, joka tuntui hieman hämmentyneeltä äkillisestä julkisuudesta, kuului selittävän uutisten haastattelussa, että "sinne se äiti vaan putosi" ja katkennutta lautaa kuvattiin ihan lähietäisyydeltä. Oli mennyt lähes keskeltä poikki.

Rifflsee 2232m tiistaiaamuna

Jos löydät blogistamme vastaavan tai lähes vastaavan valokuvan viimeisen kolmen vuoden ajalta tarjoamme sinulle suuren itävaltalaisen oluen Gasthof Lammwirtin terassilla perjantaina klo 20.00. Ilmoitathan tulostasi pöytävarausta varten. Olemme varanneet terassin kulmapöydän, johon aurinko paistaa pisimpään.

 

Toiseksi suurimmassa paikallisuutisessa kerrottiin, että käärme oli puraissut marjanpoimijaa sormeen. Ei täällä kai sitten ihan hirveitä päivittäin tapahdu. Vähän mustaa huumoria, mutta kummassakaan tapauksessa ei tullut mainittavia vahinkoja, joten sallittakoon tämä meille. Kaikkea sitä tapahtuu

Bussista noustessamme oli viitisen lämpöastetta, 

mutta pian fleece jouti tuulettumaan.

Muita uutisia ovat, että tiistaina suoritimme yhden Pitztalin kauneimmista reiteistä eli Fuldauer Höhenwegin. Vaelluskartan mukana tullen opaskirjan mukaan reitti on tosiaan alueen kauneimpia emmekä me ainakaan ala asiasta riitelemään.

 "Hütte näkyy jo. Enää kaksi tuntia." 

Ei kannata vielä huutaa "Bitte ein Bit".

Näetkö jo itsekin?

Himmelblau und Jane. Fuldaer Höhenweg oli taas sellainen reitti, että se houkutteli suorittamaan mahdollisimman nopeasti. Elämä kuluu hukkaan tuollaisissa paikoissa.

Olemme yhä majapaikkamme varsinaisen isäntäväen isoäidin hellässä huomassa ja rouva suositteli reittiä meille. Rouva puhua pajattaa itävallan saksaa meille ihan täysillä ja noudatamme hänen omaa neuvoaan ymmärtämällä sanan sieltä ja toisen täältä. Ei sentään, kyllä me lähes kaiken ymmärrämme, kun rouva huomioi meidän kielitaitomme ja puhuu kuin pöhölöille.

 Eka kunnon näkymä jäätikölle.

Kivivyöryn takia reittiä oli muotoiltu uudelleen.

Yläreitti on tietysti enemmän kuvauksellinen.

 Sauvat toiseen käteen ja vaijerista kiinni.

"Äläkää ny hyvät ihimiset menkö tästä."

  Menkää 100 metriä ylempää.

Aivan ihana vanha rouva, joka on itse kulkenut kaikki alueen vaativimmatkin reitit ja sen huomaa heti, kun hänen kanssaan puhuu suoritetuista reiteistä. Rouvan olemuksesta näkyy yhä, että elämän aikana on tehty muutakin kuin syöty struudelia puutarhakeinussa. Rouva muuten on saanut meidät harkitsemaan tähän saakka korkeinta huippuamme Hohe Geigea, joka yltää lähes 3400 metriin. "Sie können das machen" kuulemma. "Gletscher ist immer gefährlich" eli jäätikkö on aina vaarallinen, mutta ennen Hohe Geigea jäätikkö on kuulemma tasainen. Asia on harkinnassa. Vaatii tuoreet jalat ja vähän suunnittelua.

Janen vaijeritekniikkaa. Tekniikka hallussa.

 Tuolta tultiin yli Fuldaer Höhenwegiä yli 10 kilometriä.

Tiistainen reittimme Fuldaer Höhenwgillä nousuineen ja laskuineen oli 22,5 km ja korkeusmetrejä kertyi 1000m. Kesän 2013 saldo tiistain jälkeen 237,5 km ja korkeusmetrejä 14700 metriä. Bussilla ajoimme lähes laakson päätyyn. Polku lähti Tieflehnin kylästä kohti Rifflseetä. Nousua sinne tuli 600m. Saman nousun olisi voinut hujauttaa gondolihissillä, mutta käytimme persmoottoria. Aamu oli viileä, mutta kunhan aurinko ehti vuoren takaa nousemaan, ei tarvinnut palella.

 Taschachhaus niin lähellä, mutta kaukana. Tyypillistä.

Vielä pitää kiertää oikealta mutka laakson pohjalta ja

ottaa viimeinen nousu kohti hütteä.

 

Jane tutkii paluureittiä. Missä kaikki hüttelegendat? Oli ihanaa! 

 Ei voinut mitään. Oli ihan pakko. Neljä tuntia nousua takana,

 huipputerassi ja jonkinlaiset maisemat.

Paluumatkalle lähdettiin laakson kautta. Kivivyöryt olivat muuttaneet myös paluureittiä. Uudet siksakit oli tehty jäätikkövirtojen jättämiin soraharjuihin, joissa kulkijoita kehoitettiin varovaisuuteen. Yläpuolella kulkevien irrottamat pienet kivet voivat kimpoilla alhaalla kulkevien reitille.

 Jäätiköllä oli neljä ryhmää treenaamassa liikkumista.

 Ehkä nuolista näet kuinka pieni ihminen siellä on ja mitkä ovat mittasuhteet.

 Jäätikkö ilman nuolia

 Paluumatka oli tylsempi, mutta löytyi siltäkin kuvattavaa.

 Hepat ja lehemät keskenään.

Keskiviikon uutinen on, että olemme pitäneet vapaapäivän. Ihan pakko välillä huilata, sillä jalat ei muuten kestä, kun emme käytä hissejä nousuihin tai laskuihin. "Ei pysty perkele". Kuka urheilija se joskus noin totesikin?

 Olemme tällä hetkellä talomme ainoat asukkaat.

 Keskiviikko oli vapaapäivä kuten kuvasta näkyy.

Kaunergrathütte 2817m

 Jerzensin kirkko aamuauringossa. Jos haluat kesälomaltasi riehakasta iltaelämää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin Itävallan pikkukylät eivät ehkä ole juuri sinun paikkasi.

Kun kotivuori Hochzeiger tuli eilen jo rampattua ylhäältä alas sekä sivulta toiselle, oli aika siirtyä laaksossa pitemmälle. Pitztaliin majoittuneet saavat käyttöönsä kortin, jolla busseilla voi matkustaa mielin määrin koko pitkän laakson mitan. Aina Imstistä laakson korkeimpaan kohtaan Mittelbergin jäätikköjunan asemalle. Pitz-laakso on todella pitkä, reilusti yli 30 km. Suurimpia kyliä ovat alkupään Wenns ja tämä meidän Jerzens. Muut nk. kylät tien varrella voivat olla vain muutaman talon ryppäitä.

Ajattelimme tänään, että ei ole syytä kiirehtiä kovin aikaiseen bussiin, sillä koko päiväksi oli luvassa hyvää säätä, eikä ukkosen vaaraa ollut. Vaellusbussin aikataulu on kuitenkin mielestämme hiukan huono. Tälle aamulle klo 7.40 lähtö oli meille liian varhainen, mutta seuraava vuoro klo 9.13 taas liian myöhäinen.

Plangerossin kylästä pääsi monelle reitille

Bussi oli jo aivan täynnä Wennsistä nousseita kyytiläisiä, kun ahtauduimme reppuinemme sisään. Aamun raikkaina läheinen seisoskelu matkakumppanien kanssa ei niin paljon vielä ottanut päähän. Matka kesti kuitenkin yli puoli tuntia ja lähes joka pysäkiltä tuli vielä lisää matkustajia. Jotenkin vaan mahduttiin. 99% porukasta oli menossa päätepysäkille jäätikköjunan asemalle, joten pääsimme jättämään heidät jatkamaan matkaansa vielä parin pysäkin verran, kun hyppäsimme pois bussista Plangeross-nimisessä taajamassa.

Alkumatka noustiin vesiputouksen reunaa pitkin.

Reittimme johti jyrkän alkunousun jälkeen alppilaitumelle, joka johdatteli loivasti nousten seuraaviin jyrkkiin siksakkeihin. Niiden jälkeen olimme jo n. 2400m:n korkeudessa ja karulla jäätikköseudulla.

Tämä oli leppoisaa kävelymaastoa.

Lussbach virtaili polun vieressä.

 Ratkeaisiko vesipisaroiden eliniän arvoitus viimein tänään?

Kaunergrathütte näyttäytyi jo melkein tuntia ennen kuin sinne viimein päästiin. Tämä oli taas niitä hüttelähestymisiä, jolloin kohde tuntuu lähes pakenevan sitä mukaa kun sinne paarustaa. Aikaennuste 3½ tuntia silti alitettiin tunnilla, mutta viimeisillä sorapohjaisilla siksakeilla alkoi sorahdella jotain ärräpohjaista vähän suustakin.

 Jane tunnin päässä hüttestä.

 Taustalla näkyy ihan oikeita jäätiköitä.

K taustallaan jäätiköt ja Watzespitze 3532m

Kummelimaisesti voisi todeta että purrrissta prs--sllä.

Nälkä kurni majalle saavuttaessa. Pitztalin korkeimmalla sijaitsevalla hüttella oli kuitenkin porukkaa ihan mustanaan ja kaikki olivat ruokaa tilaamassa. Kävi ilmi, että Mainzin alueen alppiyhdistykseen kuuluvalla majalla oli menossa kiipeilykurssit ja opiskelijat pitivät lounastaukoaan parhaillaan. Tarjoilu oli kuitenkin tehokasta ja leberkäset pottumuusilla tarjoiltiin pikaisesti. Terassilla olisi ollut kiva ruokailla, mutta tilaa ei ollut. Tyydyimme sisätiloihin, vaikka vähän potuttikin. Hütten tervetuliassnapsit toki lievittivät hieman.

Kaunergrathütte on Pitztalin korkein alppimaja 2817m. Mainzin alppikurssilaiset olivat jo täyttäneet ulkopöydät. Olemme aiemminkin vierailleet näillä "legendoja" vilisevillä koulutushütteillä ja ne häviävät tunnelmaltaan tavisten hütteille. Legendoista voit lukea enemmän tästä.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Ei enää potuta, kun oli niin hyvät muussit

 ja alppiaurinko porotti kuumasti

K totesi, että hüttelegendat pitävät aurinkolasejaan lippiksen päällä.

 Eihän se muuta tarvinnut.

Hetken aikaa syönnin jälkeen istuskelimme lampaantaljoilla aurinkoisella terassilla ja seurasimme kurssilaisten valmistautumista iltapäivän oppituntiin. Päälle puettiin lahkeiden päälle lumisuojia ja kalliit, uudenkarheat kuoritakit vedettiin huppua myöten ylle. Päähän vielä kypärä ja sitten oltiin valmiina matkaan.

Kurssilaiset matkalla harjoituksiin. Viikon kun möyrii rinteissä, asuu hüttellä ilman pesukonetta ja nukkuu siskonpetissä 20 ihmisen kanssa niin on varmaan timanttiset sukkamehut pirtissä.

Lounaan jälkeen nousimme vielä hütten yläpuolen näköalapaikalle,

jota reunustivat joka puolelta yli kolmitonniset huiput

 Näkymä alas laaksoon

Paluumatka sujui samaa reittiä ja nyt näkymät olivat kohti Hohe Geigea (3393m) vastapäisellä vuorella. Periaatteen vuoksi kelloa ei kannata katsoa ennen kuin lähempänä kylää, jos aikoo ottaa bussikyydin kämpille. Kovin pitkää matkaa alarinteessä ei viitsi koheltaa kiireessä, jotta ehtisi bussiin. Bussi oli taas niin täynnä, että puristimme itsemme juuri ja juuri sisään. Alkumatkan matkustimme lähes tuulilasiin nojaten.

Päivän lukemat olivat: kävelyä 14km ja korkeusmetrejä 1250m.

Servus Pitztalista

Yksi pysähdys Grossglocknerin Alpenstrassella ja ainoa

näppäys jaloittelutauolla. Upea, pilvetön sää. Paluumatka tälle

maksulliselle reitille maksoi kympin. Yhteensä menopaluu maksoi 33€. 

Servus eli terve Pitztalista Jerzens-nimisestä kylästä. Matka Virgentalista tänne eilen sujui ongelmitta. Virgenistä auto starttasi klo 6.00 ja edellisen päivän aavistuksen runsaahkon piparjuuriannoksen vuoksi Lionel Richietä muistuttanut kuljettaja ohjasi auton onnistuneesti Innsbruckin lentokentälle jo aamupäivällä. Bussilla Hauptbahnhofille, junalla Imstiin ja vaellusbussilla Jerzensiin majapaikkamme viereen. Helppoa kuin heinän teko.

Näkymiä huoneistostamme.

Ajomatkan Virgen - Jerzens maininnan arvoisia juttuja olivat pilvetön sää Grossglockner Höhenstrassella ja sadat pyöräilijät, jotka olivat jo ajamassa tai valmistautumassa  pyöräilemään kuuluisan alppitien. Varmaan mukavampi pyöräillä tuo reitti varhain aamulla ennen kuin autoilijat saapuvat häiritsemään. Huimia kavereita! Nuo pyöräilijät siis, ei autoilijat.

Kotkat symboloivat Adlerwegia.

Adlerwegejä pitkin kulkiessaan näkee upeita vuoristomaisemia.

Kalbenalm oli mukavannäköinen taukopaikka.

Ohitimme sen kuitenkin tällä kertaa ilman pysähdystä.

Majapaikkamme täällä on Apartment Gschlössle, joka vaikuttaa itävaltalaisen tasokkaalta paikalta. Isäntäpariskunta on lomalla, mutta isoäiti otti meidät ylivuotavan ystävällisesti vastaan ja esitteli kaiken itävallan saksaksi. Kerroimme ettemme ymmärrä ihan täydellisesti saksaa ja ihana vanhempi nainen kertoi,  että elämässä riittää muutenkin, kun ymmärtää sanan sieltä ja toisen täältä. Sanoja tulee ja menee, tunne on tärkeintä. Elämä on silloin paljon mukavampaa.

 Sechszeiger on 2392m:n korkeudessa. Tähän mennessä

olimme nousseet 900 korkeusmetriä.
 K löysi eilisen Turun Sanomat ristin juurelta.
 Jaksaa lukea vanhoja uutisia.

Kun pitää toisen silmän ummistettuna, ei välttämättä

näe tuota runneltua hiihtohissien rinnettä oikella puolella.

Osa hisseistä palvelee kesäisinkin vaeltajia.

Suurin osa on kuitenkin vain talvikäyttöön.

Ensimmäisellä patikalla kävimme kylämme Jerzensin vuorella nimeltään Hochzeiger. Kyseessä on laskettelualue ja ei todellakaan meidän suosikkipatikka-aluetta. Yleensä välttelemme laskettelurinteitä, mutta nyt piti käydä, kun tuo on tässä kylän kupeessa. Hochzeiger ei ollut likikään pahimpia laskettelurinnealueita vaikka ei noustessa ja laskeutuessa tarvinnut aikaa hukata valokuvaamiseen. Saimme käsityksen Pitztalista ja se oli reissun tavoite. Tuleville päiville ehkä sitten haastavampia reittejä.

Tuosta suunnasta  Pitztalin eteläpäästä mahtaa

löytyä hyviä vaellusmestoja

K ja Hochzeigerin huippu 2560m.

Korkeanpaikan eväs. Pitztal taustalla.

Tuolta tultiin. Hurjalta näyttää, mutta ihan kaikenkuntoiset

sieltä huipulle tulla pungersivat.

Patikkareissu lopussa ja Stalderhütte häämöttää.
 Harvoin näkee noin päämäärätietoista patikoitsijaa.

Itävalta on tällä hetkellä ilmeisen poikkeuksellisen korkeapaineen aluetta. Ainakin paikalliset ihmettelevät ilmaa meille turisteille. Tänään palasimme hyvin toimivalle vaellusbussille 1400 metrin korkeudessa ja auton ulkolämpömitari näytti 32,7 astetta. Sehän on muuten aika lähellä ihmisen peruslämpöä, mutta jäähtymisestä ei ollut vaaraa tekemämme viiden tunnin patikkareissun vuoksi. Höpötermia iski vasta myöhemmin.

Päivän mitat olivat 13 km ja korkeutta 1200m. Kesän saldo tänään 201 km ja 12450 korkeusmetriä.

 Tänään oli aluksi taas upea ilma,
 mutta iltapäivällä pilvi häiritsi lomailua.
 Meni päivä aivan pilalle.

 Huoneistomme puutarhassa on ihania ruusuja.

Niiden kera terveiset etenkin äidille!

Auf Geht's!

Eli menoksi, sillä vuoret kutsuvat ja Tiroli odottaa Jaaskareita. Matkalaukut ovat nielleet aika lastin urheiluvaatteita ja niille saamme toivottavasti käyttöä tulevina viikkoina Itävallassa. Lentoreittimme menee totuttuun tapaan Frankfurtin kautta Innsbruckiin, josta otamme vuokra-auton. Ensimmäinen kohteemme on Achensee, jonka Maurach-kylään majoitumme pariksi yöksi. Toivottavasti säät sallivat tehdä jonkinlaisen vaelluksen jo siellä.

Vaeltajien odottavaista mieltä varjostaa tällä kertaa hieman K:n jalkavaivat, mutta toivomme niistä huolimatta pääsevämme hienoille näköalareiteille.

Achensee sijaitsee Inn-joen laakson tuntumassa lähellä Innsbruckia (40km). Se on kulttikohde, johon mennään katsomaan hienoa järveä, jonka ympärillä vuoret kohoavat. Toivottavasti me saamme kohota myös järven yläpuolisille rinteille ja nähdä paikkaa myös korkeammasta perspektiivistä.

Säästähän se taas on kiinni. Tirol on ennusteen mukaan tulevina päivinä epävakaisen sään aluetta, joten tutulta kuulostaa.

Matkamme pääkohteet. Aluksi Virgen ja sitten Jerzens Pitztalissa.

Itävallan vuoristotiet ovat luonnon armoilla. Kivi-, maavyöryt, katkenneet puut, ym. saattavat viivästyttää matkan tekoa. Aiemminkin olemme odotelleet jonossa, kun tiepartio on lakaissut pienehköjä maanvyörymiä tieltä. Tällä kertaa isompi luonnonilmiö vaikutti matkasuunnitelmiimme. Suorin tie tulevaan kohteeseemme Virgentalin on nyt tukossa massiivisen maavyöryn takia. Felbertauern-tunneliin johtavalle tielle valui toukokun puolivälissä sellainen määrä alppiainesta, että tietä ei saada kuntoon pitkiin aikoihin. Väliaikaista tietä kaavaillaan valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Felberntauern-tunneli on tärkeä yhdysväylä Alppien pohjois- ja eteläpuolen välillä. Nyt kun tunneli on pois käytöstä, ovat muut Alppien ylityskohteet suuremman kuormituksen kohteena. Vaihtoehtoina ovat Brennerin sola Italian kautta, Grossglocknerin alppitie, junaväylä Gasteinin laaksosta Böcksteinista Mallnitziin.

Olemme saaneet tietoa tulevasta Virgentalin majoituspaikastemme, että saamme alennusta Grossglocknerin tien tullista näyttämällä majoituksemme varausvahvistusta. Toivomme kaunista säätä, jotta Itävallan korkeimman huipun ohitus autolla näyttäisi meille myös upeita maisemia.


Laukut on nyt ladattu ja lähdön odotus kihelmöi.Ensimmäisillä alppireissuillamme saimme rokotuksen tirolilaisuuteen. Volksmusik on käsite, jota Tirolissa on vaikea sivuuttaa. Satuimme sen verran useasti elävän musiikin paikkoihin, joissa yleisö (mekin) intoutui lyömään tahtia hanuri- tai viuluvirtuoosille, että tirolaismusiikista tuli alppilomiemme symboli. Jodlaus on näille näköjään yhtä helppoa kuin meille ratiritiralla.

 Tämä on superkamaa! Tätä on Tirol.
Kuuntele linkistä mahtijodlaus!

Ensimmäisenä Alppikesänämme olimme Söllissä, jossa juhannusaattona satuimme taukopaikalle, jossa K:lle oli pesti jo valmiina. Almin emäntä valitsi orkesterinsa kokoonpanoon selvästi rytmitajuisimman percussionistin. Kun muut orkesterin jäsenet oli almin väestä pestattu esitykseen, niin meille muille kolmelle jäi tanssijoiden ja taputtajien osa.

 Pocahontas ja soittimensa. Alla ääninäyte.
 Jossakin vaiheessa K:n hiusjuuret ovat laiskistuneet tuon jälkeen.

Band standl.
 K:lla on kyllä rytmi veressä.
 Kannattaisiko ruveta ammattimaiseksi hüttemuusikoksi?