Patikointi välineurheilua?

 Alpit odottavat. Kuva otettu lentokoneen ikkunasta

 Italiasta palatessa toukokuussa.

Pian alkaa olla aika taas katsella varusteita kokoon seuraavalle alppilomalle. Kuudes kesä vaelluksen merkeissä on edessä. Matkalaukkuun ei tälläkään kertaa tarvitse pakata hepeneitä eikä pikkutakkia. Alppikylissä on rentoa tuulipukuporukkaa ja me sopeudumme sakkiin aivan täysin.

Urheiluvaatteita esittelevissä katalogeissa viileän tyylikkäät mallit poseeraavat vuorilla. Yllään heillä on siistit kauluspaidat, joissa prässit näkyvät ja tuskinpa hissiasemalta alamäkeen kävellen niin mahdoton hiki tuleekaan. Ylämäki sen sijaan tiputtaa tyylipisteitä aika tavalla. Muutaman sadan nousumetrin jälkeen ulkomuoto on jo kaikkea muuta kuin raikas ja filmaattinen. Vuoristossa käveleminen on kuitenkin aika lailla välineurheilua. Toimivuus ja teknisyys vaatteissa ja varusteissa on A&O.

Tässä väännetään paidasta hikeä.

Vaihtopaita on mukava vetää ylle ylämäen jälkeen. 



Käyttötarkoitukseen sopivat kengät ovat tärkeimmät vaeltajan kapineet. Lenkkarit ovat pilipalivehkeet epätasaisissa ja kuraisissa maastoissa. Jos tarkoituksena on kulkea muuallakin kuin sileillä teillä, on kenkien tuettava nilkkaa. Vedenpitävyyttä arvostaa muulloinkin kuin silkassa sateessa edetessään. Reitit kulkevat usein märässä ruohikossa ja purojen ylityksissä joutuu välillä astumaan veteenkin.

Tässä Janen jalkinetyyliä ensimmäisen kesän vaellukselta.

Liian kepoiseksi osoittautui.



Jaaskarien vaiheet vaelluskenkien suhteen ovat edenneet aina vain vankempaan suuntaan. Kun nousimme ensimmäiselle Itävallan nyppylälle v. 2008, oli jalassamme nk. hikerit. Kemissä sanottaisiin, että 'talavilenkkarit'. Varttakin oli ja goretex suojasi kastumiselta. Ekakertalaisena ja täysin kokemattomana mekin ihmettelimme, miksi ei muka lenkkareilla pärjäisi. Loppui ihmettely, kun jo ensimmäisellä kävelyllä lurtsautti mononsa nilkkaa myöten upottavaan ketoon ja lälli turskahteli askeleiden alla.

Dolomiiteilla riittää kivisiä polkuja.



Haikkerit toimivat osittain hyvin, mutta olivat kuitenkin liian pehmeäpohjaiset käyttöömme. Niillä on mukava kulkea tasaisella, mutta epätasaisessa maastossa tuntuvat kivet pohjan läpi. K:lla väsyi jalkapohjat alta aikayksikön ja sitten kengänpohjakin antoi periksi kovassa käytössä ja meni poikki. Jo eka vaellusloman jälkeen hänelle tuli kotiin palattuamme uusien kenkien hankinta. Vanhat toimivat silti vielä arkikäytössä kotioloissa.

Meindl-bootsit ja hikiliina.

 

Seuraava vaihe vaelluskenkien päivityksessä oli K:n kenkien hankinta. Meindlin nahkapintainen goretex-kenkä on ollut jykevä ja tukeva jalkine tähän saakka heti ensimmäisen vaellusmatkamme jälkeen.  Kenkien kanssa taivalletut vaellukset alppikivikoissa ovat osoittaneet valinnan oikeaksi. Vastaan tulleet haastavat maastot vaativat kulutusta kestävät popot. Esimerkiksi Dolomiittien kaltaisissa kivikkorinteissä pitää olla hyvät jykevät kengät.

Jane päätti hankkia paremmat kengät Innsbruckin runsaista valikoimista toisen vaellusmatkan päätteeksi.  Hankituksi tuli Lowan trekker-kengät, joissa oli goretex-kalvo. Kengät osoittautuivat todella mukaviksi ja tukeviksi, eikä niiden kanssa ole ollut mitään muuta ongelmaa kuin se, että nekään eivät kestäneet näin kovaa käyttöä. Jo ensimmäisen kesän lopussa pettivät alimmaiset nauharaksit. Ne olivat ompelemalla kiinnitetyt kangasraksit, ja ompeleet irtosivat jo ennen  kesän patikointien loppumista. Vähän risat kengät palvelivat vielä loppuloman ja Suomessa ne pääsivät suutarille. Uusia nauhalenkkejä ei kuitenkaan voinut ommella, vaan nauhoja varten piti tehdä reiät metalliniitillä ja samalla menetettiin goretexin ominaisuuksia. Toiselle megavaelluskesälle 2011 lähdettiin näillä korjatuilla versioilla. Jalkineet eivät pitäneet enää kunnolla vettä ja sateisina päivinä sukat kostuivat muustakin kuin sukkamehusta.

Nämä kengät Jane käveli loppuun kahdessa kesässä.

 

Varsinaiseksi ongelmaksi Janen kengissä tuli kuitenkin Vibram-pohjan kuluminen. Olosuhteisiin ja käyttöön nähden pohjat olivat kai liian pehmeät, sillä ne kuluivat sileiksi ja lohkeilivat kannoista. Yhdistettynä huonoon vesieristykseen alkoi tuomio olla selvä: uudet kengät tuli hankittavaksi. Onneksi oli taas Innsbruck lähietäisyydellä. Saimme vinkin mennä erikoiskenkäliikkeeseen Schuh Staudinger. Siellä saatiin palvelua aakkosista alkaen. Jalat mitattiin ja kyseltiin kengän käyttötarkoitusta. Vanhan kengän pohjaa ehdotettiin uusittavaksi. Uusi Vibram-pohja olisi maksanut vain 40 euroa, mutta koska kenkä ei ollut enää vedenpitävä, ei sitä kannattanut tehdä. Kenkäekspertti (nimitys 'myyjä' olisi vähättelyä tässä tapauksessa) toi sovitettavaksi muutamia vaihtoehtoja. Tietyt kengät kuului nauhoittaa juuri oikealla tavalla ja ekspertti torjui Janen omat yritykset vetäistä nauhat vain kiinni. Sitten piti tietysti kävellä ja tunnustella. Vuoristofiilistä sai kävelemällä pienellä kivikasalla ja portailla.

Pitkällisen sovitusoperaation ja loistavan palvelun lopputuloksena hankituksi tuli Lowa Lady Tibet -kenkä. Eka vaelluskerroilla vanhat monot olivat varmuuden vuoksi mukana repussa ja pitihän ne vaihtaa jalkaankin sillä jyrkässä nousussa uudet kengät vastasivat turhan tanakasti kantapäihin. Kenkien sisäänajo kesti aika kauan ja ensimmäisten reissujen aikana piti pelata rakkolaastarien kanssa. Jalkatuntutuma uusiin vaelluskenkiin on sama, minkä K:kin tunnistaa. Ihan oudoilta tuntuu aluksi kävelyyn tasamaalla, mutta kun ollaan vuorella epätasaisissa oloissa ja kivikossa, ne tuntuvat juuri oikealta.

Janen nykyiset kengät kesällä 2011 upouusina.



Muussakin vaatetuksessa kannattaa satsata teknisiin ominaisuuksiin. Hyvistä kengistä ei ole paljon iloa, jos sukka ei toimi. Anatomiset vaellussukat siirtävät kosteuden pois iholta eivätkä mene myttyyn. Janella on ollut tapana käyttää kahta päällekkäistä sukkaa, jolloin ohut alusukka ottaa osan jalan ja kengän välisestä kitkasta ehkäisten rakkoja. Tosin uusien vaelluskenkien kanssa rakko tuli kantapäähän sukkavirityksistä huolimatta.

Jopa housuvalintakin kannattaa miettiä.  Ylämäkeen kävellessä jalkaa täytyy nostella eri tavalla kuin tasamaalla. Joustamattomat housut voivat olla ikävän tuntuiset, jos ne kinnaavat jokaisella askeleella pepusta ja polvista. Katkolahkeet saa tarvittaessa shortseiksi ja tekninen kuitu on paitsi joustava myös kuivaa nopeasti.

Korkeilla paikoilla tuulee usein viileästi ja hikisen kiipeämisosuuden jälkeen tulee kiire vaihtaa kuivaa paitaa ja lisätä vaatetta muutenkin. Softshelltakki lämmittää eikä päästä tuulta läpi. Sateen varalta repussa kulkevat gore-tex sadetakki ja -housut. Ne pakkautuvat pieneen tilaan eivätkä paina juuri mitään.

Sauvat tukevat tasapainoa ja ottavat kuormitusta pois etenkin

polvista alamäkeen mentäessä.



Yksi vaelluskausi on jo käytetty sauvoja ja ne on havaittu hyviksi. Paluuta ilman sauvoja kulkemiseen ei ole. Sauvamme ovat teleskooppimallia, kahdesta kohdasta jatkettavia. Lukitus sopivaan pituuteen tapahtuu pikalukolla, eikä tarvitse ruuvailla kiristyksiä, kuten monissa sauvoissa edelleen täytyy.

On tainnut tulla moneen kertaan mainittua että ylämäen kävely on hikistä hommaa. Hiki valuu, nenä vuotaa ja paidasta voi vääntää vettä, sitä on vuorelle kiipeäminen. Innsbruckin Intersportista löytyi kätevä mikrokuidusta valmistettu hikipyyhe, jonka voi ripustaa klipsillä reppuun ja joka pakkautuu tulitikkulaatikon kokoiseksi.