Boardwalk klo 8
Aikaero saa tällä kertaa meikäläiset tuntemaan itsemme erityisen aamureippaiksi. Tähän aikavyöhykkeeseen (-6h) tottumattomana heräilemme jo neljältä aamulla ja aiheutamme palohälytyksen pekonin paistamisella heti kuuden jälkeen. Onneksi piippaus loppui hälyttimen nappulaa painamalla, ettei koko etelärannikon palotorjuntayksikön pitänyt rynnistää aamu-uniltaan käryjämme tuulettamaan. Mutta muu hotelli jo tietää, että Jaaskarit ovat täällä!
Das ist Barbados!
Meillä on siis täällä 'self-catering' -huone. Aamiainen ei kuulu hotellin hintaan. Sen sijaan meillä on oma keittiö. Sieltä löytyy kaasuliesi ja -uuni sekä mikro ja grilliuuni. Kahvinkeitinkin on, mutta täkäläisistä kaupoista emme vielä löytäneet jauhettua kahvia. Ensi hätään pitää tyytyä pikakahviin. Jääkaappi on tietty ihan must. Että saa vedet kylmäksi. Täällä hanavesi on juotavaa ja sitähän pitää nauttia näissä kuumissa oloissa paljon.
Tämän aamun ympäristöopin opinnot suoritettiin rantaviivan kartoituksella. Hotellimme portilta on sata metriä rantaan. Turkoosit mainingit vyöryivät leppoisasti, kun kävelimme uutta boardwalkia pitkin. Tuo kävelytie tässä Hastingsin rannassa on vasta vuoden vanha ja näkyi olevan muidenkin aamuvirkkujen paseerauspaikka.
Valuuttaa vaihtamassa. Eivät pitäneet kiirettä tässäkään pankissa,
mutta kurssi oli parempi kuin Forexissa.
Boardwalkilta lähdimme etenemään rantaa pitkin kohti itää ja tämän eteläisen rannikon keskeisimpiä paikkoja. Iltamenoistaan kuuluisa Saint Lawrence Gap alkoi vasta heräillä kun kolmisen kilsaa käveltyämme saavuimme nyt niin uneliaalle ravintolakadulle. Aurinko alkoi tuntua sen verran kuumalta, että alkoi hieman huolettaa huono aurinkovoitelu ja käännyimme paluumatkalle.
Kamera ei pysty todistamaan turkoosia, jota meri peilaa.
Matkalla pistäydyimme kaupassa. Murukahviin oli siis tyydyttävä, mutta maitoa löytyi monta sorttia. Leipätarjonta on kahden päivän kokemuksen mukaan huono. Kaikki leivät on pakattu valmiiksi muovipusseihin ja huolimatta täysjyvästatuksesta ovat todellista höttöä. Kolmessa eri kaupassa käytyämme täytyy todeta, että täällä ei tarjota leikkeleitä. Nakkia jos minkä sorttista löytyy ja pekonia, mutta kinkku- tai kalkkunasiivuja ei ole. Onneksi sentään löytyi tomaattia ja kurkkua sekä juustoa.
Paikallisten letkeä asenne ja tuttavallisuus on ollut mukava huomata. Kävellessämme tien vartta porukat moikkailevat autoistansa. Tiettävästi emme tunne ennaltaan. Eräs kaunis karibialaisrouva huuteli avoimesta autonikkunastaan, että emmekö ottaisi tuota takapenkillä kiljuvaa lasta. Hän voisi juuri sillä hetkellä antaa hänet meille. Meillä ei kuitenkaan ollut juuri sillä hetkellä tarvetta huutavalle lapselle. Täällä on aika letkeä meininki.
Katukuvaa eteläiseltä Barbadokselta.
Mahtoi päästä kastikkeet lämpenemään kaverilla.
Pienet talot ovat paikallisten asutusta ja monin paikoin jääneet
keskelle vilkkaita liikennepaikkoja
Palasimme hotellille jo ennen puolta päivää ja ihmettelimme, että kello on vasta 11. Päätimme lähteä pienelle kuntoilutuokiolle rantaan. Jane, jonka jalat toistaiseksi vielä kestävät juoksemisen mennä hölkytteli boardwalkia edestakaisin ja K käveli voimakävelyä, askelsi ja punnersi. Hiki tuli ja mukava olo.
Lounapaikkamme Just Grillin' sijaitsee eteläisen rannikon perinteistä Accra-hotellia vastapäätä. Siellä ruoka tilataan kioskimaiselta luukulta ja maksetaan saman tien. Avotulella grillatut herkut saa hakea noutotiskiltä, kun ne kuulutetaan valmistuneeksi. Nautimme grillattua broileria sekä lentokalaa. Lisukkeina oli perunaa, coleslaw-salaattia ja grillattuja vihanneksia. Mainiota ruokaa!
Grillattua broilerinfileetä grillatuilla perunoilla ja vihanneksilla (12,50e) ja muutama
lentokalan filee grillatuilla vihanneksilla ja coleslaw(13.30e).
Ruokailun jälkeen menimme pötköttelemään Accra Beachin rannalle. Levitimme rantakankaan hiekalle ja heittäydyimme sen päälle. Ah autuutta! Ihmisiä kulkee ohi ja moni morjenstaa. -Kuka tuo oli? Tunsitko tuon? kysymme toisiltamme. No ei tunneta - vielä- sen paremmin, mutta siltä tuntuu että olemme tervetulleita. Accra-beach on toiselta nimeltään Rockley Beach. Ensimmäinen nimi on siis perinteikkään hotellin mukaan. Rannalla on palvelut aurinkotuoleista suihkuihin ja vessoihin. Keskellä varjoista palmusaareketta on pieni rykelmä puisia kioskeja. Siellä tarjoillaan janoisille juotavaa ja kilpailu asiakkaista on kova. Sisäänheittotaistelun voitti meidän osaltamme Dwayne, joka kokkaili tajunnanräjäyttävän rommipunssin. Pyysimme nimittäin vähemmän makeaa, joten taisimme saada enemmän väkevää. No, siitä sentään on selvitty kämpille asti.
Täällä on muuten erikoista muihin kaukomatkoihin verrattuna, että hanavesi on juotavaa. Olut on täällä periaatteessa yllättävän arvokasta. Tuollainen pieni (275ml) kokoinen Banks-pullo maksaa ravintolassa vajaat pari euroa. Mitähän siitä tuumaisi muinainen saksalainen majatalonisäntämme, jonka mielestä pienet oluet ovat muutenkin calvinkleinien hommia? Suostuisiko Manfred edes juomaan tuollaista säälittävää mikro-olutta?
Tämän piiitkältä tuntuvan päivän ohjelmassa on vielä saaren eteläosan perinteiset Oistinsin perjantaimarkkinat. Seitsemän maissa nousemme bussiin ja toivomme päätyvämme keskelle karibialaista sykettä. Oistinsissa teemana on grillatut kalaherkut ja yleisesti
to lime. Siis mitä? To
lime is .... se on siis chillailua, eli siis rentoilua, ruuasta ja juomasta nauttimista. Jaaskareilla ei lienee ongelmaa laimaamisessa. Ehkä kuitenkin pitää alkaa valmistautua...It is time to Lime!
