21.10.2012

Kultainen lokakuu

 
Puolalainen pappa matkalla Sopotiin. 
Tasamaapyöräilyä upeissa olosuhteissa.

Toista se oli ennen kun saattoi päästä
Polski Fiatin kyytiin!
Itämeren rantalomamme on sujunut mitä mukavimmin. Lauantain ohjelmassa oli polkupyöräily naapurikaupunkiin Sopotiin. Fillarit toimitettiin suoraan hotellillemme sovittuun ajankohtaan. Pjotr toi pyörät ja antoi kartan. Kaksi pyörää päiväksi maksoi 100 zlotya, eli noin 25 euroa.

Molo. Laituri on puolaksi molo.
Helppo reitti kohti merenrantaa alkoi kaupungin keskustasta. Ensin pari kilometriä seurailtiin valtatien reunaa hyvää pyörätietä pitkin. Sen jälkeen käännyttiin kohti merenrantaa, jonne ajeltiin paikallisasutuksen halkovaa maantietä reunustavaa pyörätietä. Rannassa tuli ensimmäiseksi vastaan pitkä laituri, jossa väki kuljeskeli ja vietti kaunista päivää. Moni näkyi nauttivan hiekkarannalla kulkemisesta ja näkyipä vielä joku uimarikin.

Rantalinjaa kohti Gdanskia.
 Puolahan on tunnettu rantalomakohde.
Kuvan vasemmassa reunassa häämöttää
Sopot, jonne tästä matkaa on viitisen kilometriä.
Joku puolalainen mummu
 
Pitkä rantatie kohti Sopotia kulkee joko hiekkarantaa myöten talsien tai viimeisen päälle rakennettua kevyen liikenteen väylää, jossa pyöräilijät ja jalankulkijat on opastettu omalle reitilleen. Tasamaan fillarointi lomatempolla sujui mukavasti. Päivän mittaan kulkijoiden määrä lisääntyi potensseissa, ja ihmetyttikin mistä porukkaa niin paljon riitti. Enimmäkseen puolan kieltä kuului.
 Sopotin hurjastelija
Sopotiin saapuessa oli kilometrejä kertynyt 14 . Kaikesta päätellen saavuttiin merkittävään resorttiin. Upeat kylpylätyyppiset hotellit, suihkulähteet ja vilkas katuelämä kertoivat, että tänne tultiin kesällä ja kauniilla säällä milloin tahansa. Olisimme voineet yhtä hyvin olla missä tahansa Euroopan rantakohteessa.

Toinen ja vielä upeampi molo Sopotin rannassa.
 Sopotin kävelykatua. 

Matka Gdanskiin on avannut ennakkoluuloiset silmämme. Jostain merkillisestä syystä on tullut Puolaakin pidettyä "Itä-Eurooppana". Ja siihen liittyen on ollut ennakkoluuloja. Mitä vielä! Täällä sitä ollaan ihan keskeisimmässä Euroopassa. Lisäksi voi Gdanskissa kiittää ystävällistä palvelua kaikkialla. Samaa ei voinut sanoa esim. viime vuonna Budapestissa.Katukuva on siisti ja turvallinen. Täällä laitapuolenkulkijat eivät makaa keskustan kävelykatujen parhaimmilla penkeillä kuten esim. Turussa. Aivan erinomainen lomakohde.

Gdanskia.
Dlugi Targ
Sunnuntai-iltana  söimme puolalaista perusruokaa.
 No ei sentään, vaan testasimme paikallisen sushibaarin.

Viimeinen kuva Gdanskista.
 Aika hieno.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kai te ymmärsitte, että tekstiviesti oli vitsi!!! En minä ole seonnut.LOL
Entistä enemmän tekee mieli Gdanskiin...
-L-

Anonyymi kirjoitti...

Kai te ymmärsitte, että tekstiviesti oli vitsi!! En minä ole seonnut.LOL
Entistä enemmän tekee mieli Gdanskiin...
-L-
Tämän mä lähetin 19.55. muttei se ollut mihinkään lähtenyt!!!

Anonyymi kirjoitti...

Taas myöhäis herätys mutta saatinpahan lukea koko tarina kerrasta, kiitos taas mukavasta "matkasta"
Lahja ja Arto

Jaaskarit kirjoitti...

Terve ja mukava kuulla teistäkin. Oikein hyvää loppuvuotta ja kai se tästä joskus taas kirkastuukin nämä kelit täällä Pohjolassa...