Aurinkoisia päiviä

Loma jatkuu loistavan sään vallitessa. Aurinko lämmittää, tuuli viilentää ja muutama nopea sadekuuro tuo elämään jännitystä. Unohtuu nimittäin aina se kameran suojapussi kämpille, kun jostain kirkkaan taivaan lomasta pirauttaa pikaisen kuuron. Tähän asti on selvitty aina jonnekin katon alle, mutta sitten kun blogissa ei enää näy kuvia, tiedätte että huonosti kävi. Tuppaa vaan tekstiä.

Bussin ikkunasta näpättyjä

Hieman tässä on yritetty lomalaisten tunnolliseen tapaan selvittää, mitä kaikkea täällä olisi nähtävää. Ja olisi kai vaikka mitä. Koska kiinnostavinta on nähdä luonnonkauniita maisemia, menimme tarkastamaan saaren itärannikolla sijaitsevan Bathsheban. Atlantin aallokossa muotoilunsa saaneet kallionlohkareet sekä lakkaamaton aaltojen vyöry pitkille hiekkarannoille on tämän paikan viehätyksen ydin. Koska aallot ovat usein liian hillittömiä normaaliuimareille, ovat ne tietysti edistyneiden surffaajien mieleen.

Bathsheban rantaa

Bathsheban ranta on saanut raamatullisen nimensä kylpevän naisen mukaan, jonka kuningas Daavid vietteli. Rannan kuohujen perusteella Bathsheban kylpy oli vaahtokylpy. Kävelimme rantaa pitkin yli pienen kivisen niemekkeen ja saavuimme Cattlewashin rannalle. Täällä on siis pesty kuningattaren sijasta karjaa...

 Aaltojen moukaroimat kivet uhmaavat tyrskyjä.

Ostimme muuten pienen merenrantatalon Barbadokselta.

 Air conditioned and for rent! Toistaiseksi vielä maalattu suomalaiseen tapaan,

 mutta huomenna menemme maaliostoksille Bridgetowniin.

Kävimme pienellä välipalalla rannan päädyssä olevassa ravintolassa, josta oli hienot näköalat ja tuuli puhalteli vilvoittavasti. Muita palveluita rannalla ei juuri ollutkaan, joten viisasta olisi ollut ottaa hieman omaakin evästä mukaan, sillä kuulimme että jälkeemme paikalla käyneille suomalaisille oli myyty ei oota.

Bussikyyti saaren halki takaisin Bridgetowniin kesti nelisenkymmentä minuuttia. Tämänkertainen bussimme oli parhaat päivänsä nähnyt ajat sitten, mutta sitkeästi se kiipesi mäet ylös ja kiihtyi kuolemaa halveksivaan haipakkaan käytävillä heiluvasta ihmismäärästä huolimatta. Bridgetownin terminaaliin saavuttaessa oli vaihtomme kotirannalle menevään pakettiautoon vähintäänkin sujuva. Emme nimittäin olleet vielä edes päättäneet menemmekö jo kohti hotellia vai jäämmekö kaupungille katselemaan, mutta pakun väki oli päättänyt, että kyytiinhän te tulette! On se helppoa, kun joku päättää joskus omasta puolesta eikä tennarimme ehtineet jättäneet varmaan jälkeäkään Bridgetownin kuumaan asfalttiin.

Täällä tahdistui sydämen syke uusiksi reggaen beattiin.

 Kuvassa edessä vasemmalla K:n takaraivo.
 Lämmin ilma ja reggae tekevät ihmeitä jo parissa viikossa.

Näillä bussimatkoilla tapahtuu muutenkin aina jotain, joka tuppaa meitä naurattamaan. Matkalla Bathshebaan kuljettaja jarrutti yhtäkkiä hetkessä noin 100 km/h vauhdista puhtaaseen nollaan ja olimme ihan ihmeissämme, että mitähän nyt sitten tapahtuu? Kuljettaja ja muut matkustajat alkoivat aika vihaisen kovaäänisesti puhutella yhtä kaveria, jonka huomasimme puhuvan kännykkään. Ymmärsimme, että bussissa oli kännykkään puhuminen kielletty eikä meno jatkunut ennen kuin mies lopetti. Merkillistä touhua. Toisessa bussissa musiikki pauhaa yli sadan desibelin voimalla, että järki meinaa lähteä ja toisessa on kännykkään puhuminen kielletty. Eikä kielto voi johtua siitä, että auton ajotietokone sekoaisi. Siitä ei todellakaan ole vaaraa näitä busseja katseltuamme.

 Oistins perjantaina

Perjantaina kävimme illalla Oistinsin Fish Fry-illassa, joka on saaren tunnetuimpia tapahtumia joka perjantai. Pienessä kylässä on paikallisia ja turisteja ja tunnelma on barbadosmaisen letkeä. Hienot juhlat. Grillattu ruoka tuoksuu, ihmiset ovat hyvällä tuulella ja karibialaiset musiikkirytmit kaikuvat. Kalaa eri lajisina ja eri tavoin valmistettuna oli tarjolla lisukkeineen makuun kuin makuun. Suosituimman Uncle Georgen tiskille oli pitkä jono ja kuulimme erään pariskunnan jonottaneen kaksi tuntia ruokaansa Jori-sedällä. Meillä ei niin eksklusiivinen nälkä ollut, joten saimme ruokamme normaaliin tahtiin eri kojulla.

 Täkäläiset lavatanssit. Turkulaisten Ruohosen veljesten

 läpimurto odottaa täällä vielä tuloaan.

Paikallinen nuoriso esitteli erilaisia taitojaan päälavalla, mutta me ikääntyneemmät keräännyimme yhden pienen ravintolan tuntumaan kuuntelemaan mainiota musiikkia lämpimässä illassa. Tanssipaikka näytti olevan suuressa suosiossa myös paikallisten keskuudessa ja oli mukavaa nähdä ihmisten tanssivan ja pitävän hauskaa. Rytmi sykki kaikkien olemuksessa. Täällä ihmiset näyttävät todellakin nauttivan "laimaamisesta"! Emme kiireiltämme ehtineet ihan tanssilavalla saakka, mutta rytmi meni kyllä muuten väkisin kengän alle ja lanne vipatti. Ei muuten ollut 20 euron tai pienempääkään pääsymaksua tähän tanssiravintolaan.

Lauantaina "laimasimme" calypsomusiikkia kuunnellen Bridgetownin sillan vieressä. 

 Kansi oli ylhäällä meidän aikanamme puoli tuntia ja alta kulki kaksi pientä kumivenettä.

Lauantaina päätimme ilahduttaa itseämme ja lähdimme jälleen Bridgetowniin. Täydellisen varma tapa, jos haluaa elämäänsä hiukan väriä ja rentoa mieltä. Pari tuntia suu auki kuljeskelua ja kaupoissa pistäytymisiä.

 Legginsit loppuivat, mutta muutama toppi jäi vielä tarjolle

Yhdet tilatut legginsit on nyt sitten hankittu. Kotiinkuljetus on aloittamista vaille valmis. Aiemmassa bloggauksessamme esitellyt barbadoslaiset peruslegginsit eivät vielä ole aiheuttaneet ihan hirveää tilauspiikkiä. Vielä on huomautettava, että ostoksemme jälkeen legginsit loppuivat kyseisestä kojusta. No siellä Suomessahan on nyt olleet pyhät ja meillä on ollut nettiyhteyskin poikki hotellissamme. Onneksi naapurissa on hampparibaari ja matkatoimisto, joten voi ihan valita kumman wifillä surffailee.

 Barbadoksen Poliisisoittokunta viihdytti lauantaina boardwalkilla runsasta yleisöä.

 Olisikohan siellä joku yksinkertainen lyömäsoitin vapaana?

Iltarukouksen aika 

Piiiitkä päivä

 

Boardwalk klo 8 

 

Aikaero saa tällä kertaa meikäläiset tuntemaan itsemme erityisen aamureippaiksi. Tähän aikavyöhykkeeseen (-6h) tottumattomana heräilemme jo neljältä aamulla ja aiheutamme palohälytyksen pekonin paistamisella heti kuuden jälkeen. Onneksi piippaus loppui hälyttimen nappulaa painamalla, ettei koko etelärannikon palotorjuntayksikön pitänyt rynnistää aamu-uniltaan käryjämme tuulettamaan. Mutta muu hotelli jo tietää, että Jaaskarit ovat täällä!

Das ist Barbados!

Meillä on siis täällä 'self-catering' -huone. Aamiainen ei kuulu hotellin hintaan. Sen sijaan meillä on oma keittiö. Sieltä löytyy kaasuliesi ja -uuni sekä mikro ja grilliuuni. Kahvinkeitinkin on, mutta täkäläisistä kaupoista emme vielä löytäneet jauhettua kahvia. Ensi hätään pitää tyytyä pikakahviin. Jääkaappi on tietty ihan must. Että saa vedet kylmäksi. Täällä hanavesi on juotavaa ja sitähän pitää nauttia näissä kuumissa oloissa paljon.

Tämän aamun ympäristöopin opinnot suoritettiin rantaviivan kartoituksella. Hotellimme portilta on sata metriä rantaan. Turkoosit mainingit vyöryivät leppoisasti, kun kävelimme uutta boardwalkia pitkin. Tuo kävelytie tässä Hastingsin rannassa on vasta vuoden vanha ja näkyi olevan muidenkin aamuvirkkujen paseerauspaikka.

 Valuuttaa vaihtamassa. Eivät pitäneet kiirettä tässäkään pankissa,

 mutta kurssi oli parempi kuin Forexissa.

Boardwalkilta lähdimme etenemään rantaa pitkin kohti itää ja tämän eteläisen rannikon keskeisimpiä paikkoja. Iltamenoistaan kuuluisa Saint Lawrence Gap alkoi vasta heräillä kun kolmisen kilsaa käveltyämme saavuimme nyt niin uneliaalle ravintolakadulle. Aurinko alkoi tuntua sen verran kuumalta, että alkoi hieman huolettaa huono aurinkovoitelu ja käännyimme paluumatkalle.

Kamera ei pysty todistamaan turkoosia, jota meri peilaa.

Matkalla pistäydyimme kaupassa. Murukahviin oli siis tyydyttävä, mutta maitoa löytyi monta sorttia. Leipätarjonta on kahden päivän kokemuksen mukaan huono. Kaikki leivät on pakattu valmiiksi muovipusseihin ja huolimatta täysjyvästatuksesta ovat todellista höttöä. Kolmessa eri kaupassa käytyämme täytyy todeta, että täällä ei tarjota leikkeleitä. Nakkia jos minkä sorttista löytyy ja pekonia, mutta kinkku- tai kalkkunasiivuja ei ole. Onneksi sentään löytyi tomaattia ja kurkkua sekä juustoa.

Paikallisten letkeä asenne ja tuttavallisuus on ollut mukava huomata. Kävellessämme tien vartta porukat moikkailevat autoistansa. Tiettävästi emme tunne ennaltaan. Eräs kaunis karibialaisrouva huuteli avoimesta autonikkunastaan, että emmekö ottaisi tuota takapenkillä kiljuvaa lasta. Hän voisi juuri sillä hetkellä antaa hänet meille. Meillä ei kuitenkaan ollut juuri sillä hetkellä tarvetta huutavalle lapselle. Täällä on aika letkeä meininki.

 Katukuvaa eteläiseltä Barbadokselta.

 Mahtoi päästä kastikkeet lämpenemään kaverilla.

Pienet talot ovat paikallisten asutusta ja monin paikoin jääneet

keskelle vilkkaita liikennepaikkoja 

Palasimme hotellille jo ennen puolta päivää ja ihmettelimme, että kello on vasta 11. Päätimme lähteä pienelle kuntoilutuokiolle rantaan. Jane, jonka jalat toistaiseksi vielä kestävät juoksemisen mennä hölkytteli boardwalkia edestakaisin ja K käveli voimakävelyä, askelsi ja punnersi. Hiki tuli ja mukava olo.

Lounapaikkamme Just Grillin' sijaitsee eteläisen rannikon perinteistä Accra-hotellia vastapäätä. Siellä ruoka tilataan kioskimaiselta luukulta ja maksetaan saman tien. Avotulella grillatut herkut saa hakea noutotiskiltä, kun ne kuulutetaan valmistuneeksi. Nautimme grillattua broileria sekä lentokalaa. Lisukkeina oli perunaa, coleslaw-salaattia ja grillattuja vihanneksia. Mainiota ruokaa!

 Grillattua broilerinfileetä grillatuilla perunoilla ja vihanneksilla (12,50e) ja muutama

 lentokalan filee grillatuilla vihanneksilla ja coleslaw(13.30e).

Ruokailun jälkeen menimme pötköttelemään Accra Beachin rannalle. Levitimme rantakankaan hiekalle ja heittäydyimme sen päälle. Ah autuutta! Ihmisiä kulkee ohi ja moni morjenstaa. -Kuka tuo oli? Tunsitko tuon? kysymme toisiltamme. No ei tunneta - vielä- sen paremmin, mutta siltä tuntuu että olemme tervetulleita. Accra-beach on toiselta nimeltään Rockley Beach. Ensimmäinen nimi on siis perinteikkään hotellin mukaan. Rannalla on palvelut aurinkotuoleista suihkuihin ja vessoihin. Keskellä varjoista palmusaareketta on pieni rykelmä puisia kioskeja. Siellä tarjoillaan janoisille juotavaa ja kilpailu asiakkaista on kova. Sisäänheittotaistelun voitti meidän osaltamme Dwayne, joka kokkaili tajunnanräjäyttävän rommipunssin. Pyysimme nimittäin vähemmän makeaa, joten taisimme saada enemmän väkevää. No, siitä sentään on selvitty kämpille asti.

Täällä on muuten erikoista muihin kaukomatkoihin verrattuna, että hanavesi on juotavaa. Olut on täällä periaatteessa yllättävän arvokasta. Tuollainen pieni (275ml) kokoinen Banks-pullo maksaa ravintolassa vajaat pari euroa. Mitähän siitä tuumaisi muinainen saksalainen majatalonisäntämme, jonka mielestä pienet oluet ovat muutenkin calvinkleinien hommia? Suostuisiko Manfred edes juomaan tuollaista säälittävää mikro-olutta?

Tämän piiitkältä tuntuvan päivän ohjelmassa on vielä saaren eteläosan perinteiset Oistinsin perjantaimarkkinat. Seitsemän maissa nousemme bussiin ja toivomme päätyvämme keskelle karibialaista sykettä. Oistinsissa teemana on grillatut kalaherkut ja yleisesti to lime. Siis mitä?  To lime is .... se on siis chillailua, eli siis rentoilua, ruuasta ja juomasta nauttimista. Jaaskareilla ei lienee ongelmaa laimaamisessa. Ehkä kuitenkin pitää alkaa valmistautua...It is time to Lime!