Ylös kylästä, Auernig ja Törlkopf

Mallnitz 1200m - Wolligerhütte 1600m - Auernig 2130m - Törlkopf 2400m. Paluu samaa tietä.
Nousu- ja laskumetrejä 1200m. Kävelyä 18 km. Reissussa 6h.

 Tuolla nyppylällä on Auernig. Tässä on noustu kylältä n. 500m.

Viikon vaellustauko kasvatti valmiuden ylämäkiurheiluun ja hinku vuorelle oli tänä aamuna kova. Onneksi sama tauko kasvatti myös kantapään rakon umpeen, joten toiveikkaasti Jane pystyy ainakin tämänpäiväisen kokemuksen jälkeen jatkamaan menoansa. Kun saapuu uuteen kaupunkiin tai kylään vuorten keskelle saattaa hämmästyä kylän pikkuruista kokoa. Hieman saatamme itseksemme naureskella, että kuinkahan hurjaksi täällä arkipäivän hulinassa meno äityy, kun sunnuntaina tiellä ajaa traktori niittokone perässään ja sen jälkeen on tunti taukoa liikenteessä. Eilen, lauantai-iltana oli "keskustan" raitti tukossa, kun häitä juhliva seurue oli levittäytynyt paikallisen ravitsemusliikken edustalle ja juomatarjoilu oli järjestetty kadulle. Kaikki on niin suhteellista. Kylä voi olla pieni, mutta maisema sen ympärillä on valtava.

 

Mukavat näkymät Tauerntaliin.

Tuolta päädystä pääsee esim. Hagener Hüttelle ja

Tauernhöhenwegille.

Päivien kuluessa alkaa tajuntamme löytää nimitykset kullekin kylästä erkanevalle laaksolle. Ympäröiviä pienempiä ja suurempia vuorenhuippuja on niin kymmenittäin, että hyvä jos lähimmät opimme tuntemaan. Onneksi saksan kieli on tullut muutaman vuoden aikana hieman tutummaksi, että nimitykset jäävät paremmin mieleen kuin Slovenian kohteet. Kun kauniilla säällä pääsemme todella korkealle, josta voi nähdä kymmenien (ellei satojen?) kilometrien päähän, voimme vain spekuloida, mitä vuoristoja ja huippuja etäisyydestä näkyy.

 Auernigin huippu häämöttää

Sinitaivaalla nousuansa aloittava aurinko jäi alkumatkallamme vielä vuoren taakse. Sunnuntainen kylä heräili ja kirkonkellot saattelivat matkaamme. Paikallinen väki sai loistavat heinäpoudat, joten pyhästä huolimatta heinätöitä aloiteltiin. Meillä alkoi kotinurkkiin tutustuminen. Halusimme nousta kylän kohdalla olevalle lähimmälle ristillä merkitylle nyppylälle, Auernigille. Arvelimme, että siellä voisimme parhaiten opiskella ympäristöoppia. Nousua tulisi olemaan 900m.

K tähyilee Seebachtalin puolelle. 

Huiput vastapäätä ovat 2400-2800m korkeita.

Salzburgin ja Kärntenin raja kulkee vuorien harjanteella.

 Tauerntunnel (junille) lävistää näkyvän vuoriryhmän 8km matkalta ja 

kuljettaa niin ihmiset kuin juniin lastatut autotkin tunnelin läpi.

Samaa laaksoa hieman enemmän.

Valitsimme loivemman nousutien, vaikka nopeampi ja jyrkempi olisi ollut tarjolla. Wollinger Hütten kautta mentäessä oli tarjolla mukavampia maisemia Dösentaliin, joka lähtee kohti itää Mallnitzin kylän eteläpuolelta. Nousimme mukavan reitin 1h 40 min. ja ristin juurella näkyi allamme Mallnitz kaukana alhaalla. Mallnitzin kylästä länteen lähtee laakso nimeltään Tauerntal. Kylästä koilliseen sen sijaan jatkuu Seebachtal, jonka alkupäässä junarata sukeltaa vuoriston ali Tauerntunneliin. Seebachtal (jossa eilen käveltiin pieni laaksokävely) jatkuu edelleen kohti Ankogelgruppea. Sen korkein huippu on Ankogel (3252m).

Oikealla näkyy polkumme. Edessä kaukana kolmetonninen Ankogel.

 Nyt näkyy Dösentalin puolen vuoria. K muistelee, 
että samantapaisia rinteitä oli viime kesänä Pinnistalissa.
Onneksi sattui kuvaajan yllättäessä olemaan tyylikäs kaulahuivi yllä.
(Suojaa kuulemma niskaa myös auringolta.)

Tälläistä täällä vaan on

Auernigilta eteenpäin jatkui aluksi lähes tasamaan reitti Seebachtalin puolella laakson yläreunaa myöten. Reitti alkoi nousta Seebachtalin ja Dösentalin väliselle harjanteelle, josta se johti vielä ylöspäin. Pysähdyimme evästauolle reittimme korkeimmalle kohdalle Törlkopfille 2446m ja palailimme pikku hiljaa takaisin samaa reittiä.

Yllättäen 2400m korkeudessa ollaan ihan laidunmaisemissa.

 Paluumatkalla

 Hetki heittäytyä syvämietteiseksi

Mallnitz, Itävalta - no viimeinkin!

 Mikä tervetuliaisnäkymä!

Junamatka Ljubljanasta Itävallan puolelle Mallnitzin sujui niin hyvin kuin matkustaminen yleensä voi sujua. Juna kulki aikataulussaan ja löydettiin jopa hyvät istumapaikat klohmojen matkalaukkujemme kanssa. Matka kesti 2h 50 min. Junan eteläisin lähtöasema oli Zagreb ja sillä olisi päässyt yhtä kyytiä Frankfurtiin saakka, mutta me nautimme matkasta vain pienen pätkän. Jäimme kyydistä kun korkeutta oli otettu 1200m merenpinnasta ja maisemat alkoivat olla sykähdyttävät. Puoliltapäivin olimme kohteessamme Mallnitzissa Kärntenin osavaltiossa.

Aiempina vuosina olemme olleet Itävallassa Tirolissa, joten Kärntenin alue on meille uusi tuttavuus. Näinä muutamana vaellusharrastuksen vuotena olemme saaneet sen käsityksen, että Kärnten olisi Itävallan aurinkoisin ja lämpimin osavaltio. Viime kesänä tosin seurasimme Tirolissa ollessamme säätiedotuksia kautta maan, eikä Kärnten poikennut yleisestä koko kesän vallinneesta epävakaisesta ja koleasta säästä. Toivoa sopii, että Kärnten lunastaa odotuksemme ja saamme nauttia näkymistä Hohe Tauernin vuoristoon mahdollisimman monena päivänä.

Kolmetonniset huiput näyttävät korkeilta, vaikka 

nytkin seisoskellaan 1200 m:ssä

Majapaikkamme Apartment Säuleck kuuluu Alpine Pearls-ketjuun ja palveluun kuuluu vieraan noutaminen asemalta majoituskohteeseen. Alpine Pearlsiin kuuluu kaupunkeja Ranskan, Saksan, Itävallan ja Italian alppialueilla. Kantava ajatus on ympäristöystävällisyys, joka näyttää autottomalle vaeltajalle mukavan puolen. Vaellusbussit liikennöivät laajalti. Tässä pikkukylässä juna-asema ei ole kovin kaukana asunnosta, mutta isolla taksilla tuokin matka taitettiin. Ajeltiin herroiksi. Kuskin ei tarvinnut paljoa arvailla kuljetettavia henkilöitä sillä olimme ainoat asemalla junasta jäävät.

 Stappitzer See oli alle tunnin kävelymatkan päässä. 

Reitti oli melkein tasamaata niittyjä halkoen.

Ankogelin huiput 3250m taustalla.

Itävalta kuuluu tällä hetkellä todella suosiollisen sään alueeseen ja iltapäivällä ilma oli mitä parhain. Päätimme jättää laukkujen purkamisen ym. kotiutumisen iltaan. Kauppareissun jälkeen lähdimme kevyelle lenkkarikävelylle Seebachtaliin, joka on yksi Mallnitzista lähtevästä laaksoista. Taivas oli pilvetön ja aivan upeat vuoret ympäröivät kylää joka puolella. Slovenian Bohinj-järvellä oli hienoa, mutta kyllä näissä Itävallan alppimaisemissa on jotain erityisen sykähdyttävää. Toki vaikuttaa sekin, että nyt asuinkyläkin sijaitsee 700 metriä korkeammalla kuin Bohinjilla. Vuoret tulevat lähemmäksi. Hyvältä siis vaikuttaa. Juuri nähty sääennustekin lupaa mainiota ilmaa tuleville päiville, joten patikkasaappaille on luvassa hikisiä hetkiä.

 Iltapäiväkävelymme sivusi huoneistomme omistajien

isännöimää Rainer Almia. Siellä nautimme virvokkeet.

Futisurakointi keveni, kun pelejä näytetään vain yksi illassa. Uusien vaellusreittien valinnanpaljous vaatiikin parempaa keskittymistä ja suunnittelua. Ei kun kartta pöydälle ja miettimään.

Ihana kaupunki, Ljubljana

 Ljubljanan linnavuori taustalla. Huoneistomme Mescanka

näkyy vaalean talon toisessa kerroksessa

Asuntomme, Mescanka, on ravintolakadun varrella. Todella kätevä sijainti. Varsinkin, kun baarien meteli ei iltaisinkaan häiritse.

 Linna oli pitkälle nykyaikaistettu. 

Tiloja oli muunnettu ravintoloiksi sekä näyttelytiloiksi.

Tämä kaupunki on todella miellyttävä elämys. Saapuessamme satoi saavista kaatamalla, mutta sen jälkeen onkin ollut pelkkää aurinkoa. Ei ole kuitenkaan ollut liian kuuma, joten vanhan kaupungin katuja on ollut mukava kierrellä.

Torilla käy kauppa.

Torilla yllätti pikkunälkä. Paikalliset näkyivät keskittyvän 

enimmäkseen saman kojun tienoille. Asetuimme pisimmän jonon jatkoksi. 

Onneksi jono veti hyvin.  Kävimme samassa paikassa lounaalla toisenakin päivänä. 

Aivan mahtavaa sapuskaa!

Kitkan Viisailla on slovenialaisia muikkuserkkuja.

Persiljavalkosipulipesto kalan päällä on mahtavaa!

 Tämänkin annoksen nimi oli suomalaisen suuhun taipumaton, 

mutta oli mahtavaa. Kahden ylläolevan annoksen yhteishinta oli 8 euroa.

Lohikäärmesillan pilareita vartioivat lohikäärmeet. 

Ne kuulemma heiluttavat häntäänsä, kun neitsyt  kävelee ohi.

Ei nähty heilutteluja.

Ljubljana on pieni kaupunki. Silti siellä riittää kauniita pikkukatuja käveltäväksi pariksi päiväksi. Tätä kaupunkia kyllä suosittelee mielellään.

 Presernov Trg on vaaleanpunaisen kirkon luona.
 Miten paikan nimi voi olla Trg?

Sieltä joen yli johtaa kolme siltaa vierekkäin.

Tässä kaupungissa siltoja on mukavin välimatkoin. Ei ole tietoa, kuinka paljon poliittista kädenvääntöä rakentamisessa on ollut, mutta kotikaupunkimme veroista 'entiijanpelluuta'  ei varmaankaan ole voinut olla. Kaikki keskikaupungin sillat tuli käveltyä parin päivän aikana moneen kertaan. 

Ljubljanan kuvatuimmat kulmat.

Preserenovan aukio.

Vanhankaupungin ostoskadulla on hiljaista.
Keskipäivän aurinko on ajanut porukat varjoisampaan jokirantaan.

Kongressin aukio

 Taas yksi silta. Ei varmaankaan edes 100m edellisestä.

 Jokirantaa

Eilen kävimme ostamassa junaliput kohti seuraavaa kohdettamme Itävallan Mallnitzia. Slovenia on ollut meille uusi maa ja uusi miljöö. Täällä toimii kaikki vähintäänkin yhtä hyvin kuin Suomessa.Paikat ovat aivan nuollun puhtaat joka paikassa, missä olemme liikkuneet. Merkillinen kieli vain hieman vieroksuttaa. Ihmiset, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä, ovat osanneet englantia hyvin. Ruoka on kaupassa hieman halvempaa ja ainakin leipää saa paljon edullisemmin kuin suomessa. Ravintoloissa syö myös edullisemmin kuin Suomessa. Vilkkaimmassa = kalleimmassa ravintolassa jokirannassa iso olut maksaa alle 3€, jos sellaista joku haluaisi.

Mukavista Slovenian kokemuksistamme huolimatta on todella mukavaa huomenna matkustaa Itävaltaan. Siellä sitä tuntee olevansa kuin kotonaan. Kielestäkin ymmärtää himpun verran enempi. Näiltä lämpimiltä ja melko alavilta seuduilta nousemmekin 600m ylemmäksi, joten ilmanala muuttuu takuulla. Sääennusteet ovat tosin lupailleet ainakin ensimmäisiksi päiviksi melko hyvää säätä sinnekin.

Hevoshullun päivä

 Lipican varsat syntyvät mustina tai ruskeina. 

3-7 vuoden ikäisinä ne ovat muuttuneet harmaanvalkoisiksi.

Slovenian kielen salat alkavat reilun viikon oleskelun jälkeen aukeamaan jo ihan auringon kirkkaaksi. Ljubljana tietty tarkoittaa "Rakastan janaa". Se on jonkun geometriaan hurahtaneen suoraviivaisen ihmisen ylistys tai sitten kysymys on vain kirjoitusvirheestä. Ihan totta puhuen paikannimet, joissa ei ole yhtään vokaalia vaan sen sijaan konsonantteja kaiken maailman korostusmerkeilla, ovat käsittämättömiä. Trieste, Piranin suuri naapurikaupunki Italian puolella, on sloveniaksi Trst.

Autoillessamme Piranista kohti Ljubjlanaa, yritti Jane osoitella matkalla näkyviä kyliä tai vuorenhuippuja. Kieli meni solmuun. Slovenian lounaisosassa, ihan Italian rajalla on pieni paikkakunta nimeltään Lipica. Se on kuuluisien lippizanhevosien syntyseutu. Hevoshullun Janen piti tietty päästä sinne.  Paikalla on sijainnut siittola 1580 luvulta lähtien, jossa rotua jalostetaan yhä. Lipizzanhevonen on kehitetty jo satoja vuosia sitten alkaneen korkeatasoisen kouluratsastuksen käyttöön. Kauniisiin ja hallittuihin liikkeisiin, kuten paikallaan juoksemiseen (piaffe) tai  takajaloilla hyppelyyn (courbette) kykenevät vain harvat rodut, joiden rakenteen pitää olla oikea. Kuten arvata saattaa noiden taidokkaiden liikkeiden alkuperä on sotahommissa, joissa hevoset oli opetettu tallomaan viholliset ja suojaamaan ratsastajaa. Lippizan-hevosen kehittäjä lisäsi andalusianhevoseen sopivia aineksia arabialaisista, napolilaisista ja muutamista muista oreista ja aikaan saatiin sopivan kompakti ja yhtenäisenvärinen rotu.

 Vain oriit "menevät kouluun". Tammat siirretään

siitostammoiksi. Kysymys ei ole älystä, vaan 

mammaloman aiheuttamasta pakollisesta treenitauosta.

Pääsimme seuraamaan treenejä. Ratsastusnäytökset ovat vain 

kolmesti viikossa, eivätkä sattuneet sopivasti kohdallemme.

Seurasimme muutaman ratsukon treenaamista maneesissa ja sen jälkeen kiersimme oppaan johdolla talleilla ja Lipicamuseossa.

Loppumatkalla kohti pääkaupunkia, ei näköaloja paljoa tarvinnutkaan osoitella sillä hurja ukkoskuuro taas osui kohdalle. Moottoritie lainehti ja näkyvyys oli todella huono. Kuulimme myöhemmin, että alkukesästä on ollut poikkeavan paljon sateita. Etenkin rannikolla, josta juuri tulimme, sateet ovat epätavallisia tähän aikaan vuodesta.

Tänään palautimme auton ja jatkamme lomaa julkisten kulkuvälineiden käyttäjinä. Kieltämättä tuntuu aika oudolta, kun autoa ei ole. Siitä huolimatta, että enimmän osan näistä lomistamme olemme olleet junien ja bussien varassa. Täällä keskellä Ljubljanan vanhaa kaupunkia ei autolla kylläkään olisi ollut mitään tekoa.

 

Polle saa palkkion.  VW Polo sai myös kiitokset hyvästä

palvelusta. Lommot eivät lisääntyneet.

Asetuimme asumaan ihan vanhankaupungin kuumaan ytimeen 100m:n päähän keskeisestä Presernov Trg:sta. Koska alue on autoilta kielletty, jouduimme sukeltamaan viimeiset sadat metrit kaatosateessa.

Ljubljanan kuulumisia tiedossa kunhan saamme kuvia. Sää kuulemma paranee...

Piran

Piran keskiaikaisilta muureilta kuvattuna

Slovenian pieni rannikkokaistale Adrianmeren rannalla häviää suosiossaan Kroatian pitkälle rannikolle. Rantaviivaa Slovenialla on vain 47km ja siitäkin siedettävää rantalomailupaikkaa ihan pieni pätkä. Eipä ihme, että ne muutamat rantakilometrit ovat lomakuukausina täynnä kuin nuijalla lyötynä. Moni luovuttaa suosiolla ja ajelee väljemmille Kroatian rannikoille. Näin alkukesästä täällä näyttää kuitenkin olevan aika vähän porukkaa. Ravintolat ovat puolityhjiä ja suurimmat joukot muodostavat luokkaretkeläiset ja uimakoululaiset, joita tapaa joka puolella.

 Hotellimme Barbara Fiesa on rannalla vanhankaupungin ulkopuolella.

 Hotellilta johtaa rannanmyötäinen kävelytie Piranin keskustaan.

Vartin kävelyn jälkeen saavutaan kirkolle

Piran sijaitsee Adriamereen pistävällä niemellä. Sen nimen syntyhistoria viittaa kreikan kielen sanaan 'pyr' eli tuli, tai sitten 'pyrranos' eli punertava kivilaji, jonka kalliorinteet nousevat jyrkkinä merestä. Niemellä on poltettu kokkoa merimerkiksi.Nykyään puntan kärjessä on nykyaikainen majakka. Piranin kupeessa on vuosisatoja valmistettu suolaa merivesialtaissa. Suolakaupalla kaupunki piti pintansa roomalaisten ja venetsialaisten kanssa. Venetsian kauppamahdin yhteistyöstä kielivät kaupungin vanhat talot. Kaupunki muistuttaa suurta ulkoilmamuseota kapeine kujineen ja vanhoine rakennuksineen.

 Kirkon kupeesta näkyy kaupungin keskustaan.
Satama-alue ulottui yli sata vuotta sitten nykyisen torin alueelle ja on 
nykyään täytetty ja peitetty.

Tartinin aukiolla seisoskelee itse viulistin patsas. 

Torilta johtaa kapeita mukulakivikujia joka suuntaan.

 

 Vaelluskengät ovat vaihtuneet sandaaleihin

 

 Kivoja kujia riittää

Piranissa syntyi säveltäjä ja viulutaiteilija Giuseppe Tartini, josta täällä ollaan ylpeitä. Kaupungin pääaukio Tartinijev trg on saanut nimensä taiteilijan mukaan. Tori on vanhankaupungin ainoa iso aukio, jonka reunalla on nättejä kunnostettuja rakennuksia, ravintoloita ja hotelleja. Se on myös keskustan ainoa paikka lapsille, jossa voi pelata palloa.

Sataman suulta

 Mäen päällä häämöttävät kaupungin keskiaikaiset muurit

 

Se pakollinen välimerellinen rantakatu ravintoloineen löytyy täältäkin.

Piranin vanha kaupunki on rauhoitettu autoilulta. Autot jätetään kaupungin ulkopuolelle parkkialueille, joilta pääsee ilmaisella bussilla ihan keskustaan. Kävelymatkakaan ei ole kuin muutama sata metriä.

Muutama kilometri rannikkoa pitkin etelään tullaan Portorozin aulueelle. Siellä sijaitsee Slovenian ainoa rantalomakohde. Hintataso hotelleissa on keskimääräistä korkeampi. Kävelimme tiistaina Portoroziin eli ruusujen satamaan. Tuuli sattui juuri sillä puolen niemeä olemaan erityisen hurja eikä aamutuimaan ollut vielä ehditty siivota ukkossateen jälkiä. Saattoi silti kuvitella, että parhaana päivänä rannat kuhisevat auringonpalvojia. Ravintoloiden alueilla sai aurinkotuolista pulittaa 10€. Hotellien asiakkaat saivat ehkä rantatuolinsa hintaan kuuluvina. Kaikin tavoin olemme tyytyväisiä oman hotellimme sijaintiin. Auton sai ilmaiseksi parkkiin ja mukavaan vanhaan kaupunkiin on helppo ja lyhyt kävely. Iltapäivällä kävelyjemme jälkeen on ollut mukava nauttia hotellin rannassa auringosta.

 Ukkoskuuro piiskasi Pirania tiistaiaamuna

Portoroz on tyylikäs rantaresortti. 

Ukkosen jälkeen auringonpalvojat tosin eivät olleet vielä ehtineet töihin.

Punainen lippu kertoo, että kampaus menee sekaisin.

 Olisikohan mahdollista lennähtää vastapäiselle Kroatian rannalle. 

Hurjasta ukkosaamusta huolimatta päivästä tuli kaunis ja aurinkoinen.
 

 Aamun rankkasade aiheutti rantatiellemme maanvyörymiä.

 Risotto katkaravuilla oli makuelämys

Adrianmeressä harvinainen pullonokkadelfiini bongattiin hotellin rannassa

Turistiammateissa olevat ovat täällä asiallisia. Sisäänheittäjiä ei missään ravintoloissa ole, eikä muutenkaan ylimaireata käytöstä. Voisi jopa sanoa, että tapaamamme paikalliset ihmiset ovat hieman pidättyväisiä. Kieliä osataan hyvin. Varsinkin täällä rantakohteessa tarjoilijat vaihtavat sujuvasti italiasta saksaan ja englantiin ja joskus jopa suomeksi. Tänään eräs tarjoilija arveli ensin meidän olevan saksalaisia, mutta jouduimmme valitettavasti oikaisemaan hänen arvionsa. Heti kotimaamme kuultuaan hän totesi, että "Tappara, Tötterö ja Matti Nykänen". Erikoisia asioita Suomesta tunnetaan. Huomenna vaihdamme taas paikkaa. Seuraavat jutut tulevat Ljubljanasta.