Bohinjsko Jezero-järven kierros jalkaisin on 12km.
Järven vesi on uskomattoman kirkasta.
Perillä ollaan, Bohinj-järven rantamilla. Eilinen matka sujui ongelmitta. Pääsimme lentoon jopa muutaman minuutin etuajassa. Valtaosa matkustajista oli japanilaisia eläkeläisiä, joten varsin leppoisa ja hiljainen 2½ tunnin lento toi meidät Sloveniaan. Ljubljanassa satoi vettä. Pieneltä kentältä oli helppo lähteä ajamaan vuokra-autolla. Ei ollut kuin tasan kaksi suuntaa, mihin kääntyä. Kyllä. Emme valinneet ensin oikeaa tietä. Kävimme ajamassa pienen tutustumiskierroksen lentokentän läheisyydessä olevaan kylään. Siellä piti luopua ja heittää täyskäännös takaisin. Ei sitä jaksa kovin pitkiä huviajeluja. Sitä paitsi Nokian kännykkänavigaattori sai gps-yhteyden vasta pienen viiveen jälkeen ja vahvisti että metsässä ollaan.
Yhteyden saatuaan navigaattori toimi erehtymättömästi ja ohjasi meidät ohi Bled-järven turistirysän kohti laakson pohjaa Bohinj-järvelle. Ohitimme matkalla alueen suurimman "kaupungin" Bohinjska Bistrican (1800 asukasta). Koko matkan satoi kuin saavista kaataen. Pikku VW Polomme puski urhoollisesti kaksi isoa matkalaukkua joten kuten sisään sullottuna sateisen ja sumuisen maiseman halki. Tunnin ajamisen jälkeen olimme Ribcev Lazin kylässä ja käännyimme Pension Gasperin pihaan.
Pension Gasperin on Tripadvisorin ykkössuosikki.
Jane siellä kurkkii parvekkeelta vasemmassa reunassa.
Sateisen saapumisen jälkeen hieman jännitti, miltä näkymä ikkunasta aamulla näytti. Ei hassumpaa. Auringonnousu valaisi joitain näkyviä huippuja. Pilvet viipyilivät rinteiden tuntumassa, mutta saivat antaa auringolle myöten aamun jatkuessa.
Parvekenäkymä aamulla
Tällä kertaa majoitumme pitkästä aikaa alppilomallamme aamiaishotelliin. Lomahuoneistossa on paljon hyviä puolia, mutta tuntuipa luksukselta kävellä vaihteeksi valmiille aamupalalle. Aamiaiselta ei puuttunut mitään. Slovenialais-englantilainen omistajapariskunta pitävät pensionaattinsa paikat muutenkin tahrattoman siistinä. Joka paikassa tuoksuu puhtaalle. Jopa parvekkeen kaakelilattiat säihkyvät niin kiiltävinä että jollakin on todella ollut tarve jynssätä koko alue hammasharjalla.
Suuntasimme viiden minuutin aamukävelymme järven rantaan ja ihailimme näkymiä. Turisti-infosta shopattiin vaelluskartta ja äkkiä takaisin hotellille vaihtamaan sopivat kamppeet ylle. Sää alkoi lämmetä ja kuumeiselta tuntui myös kiire päästä vaellusreitille. Sentään maltoimme autoilla järven toiseen päähän ja sieltä hieman vielä eteenpäin tsekkaamaan erään suunnittelemamme vaellusreitin lähtöpaikan. Nyt ei kuitenkaan lähdetty kävelemään juuri tuota kierrosta, sillä tarkoitus oli aloittaa hieman rennommin.
Ollaanko lomalla vai ollaanko lomalla?
Patikkakesä 2012 on valmis alkamaan.
Ajoimme takaisin Bohinj-järven itäpäähän ja sieltä Stara Fuzina-nimisen taajamaan. Pysäköintipaikka vaellusreitin alusta löytyi. Pysäköinti on täällä pikkukylissäkin joka paikassa maksullista. Kävelimme viiden kilometrin verran loivaa nousua kohti Voje-laaksoa. Polku vei syvässä rotkossaan virtaavan Mostnica-joen vartta kohti samannimistä vesiputousta. Vesi oli uurtanut monen kymmenen metrin kanjonin maaperään ja pyörteili välillä hiidenkirnumaisissa onkaloissa. Itse putous ei niin huikea ollut.
Vojen laakso, jossa kukkaniityt vielä kukoistivat
Samaa laaksoa toiseen suuntaan
Lounastimme putouksen lähellä. Ruokapaikan nimi oli jotain Koca... Täkäläiset nimet ovat kyllä niin käsittämättömän vaikeita, että millään ei jää mieleen. Sanat eivät myöskään muistuta mitään kieltä, joista osaisimme niitä johtaa. Sen olemme kuitenkin jo tänä päivänä ymmärtäneet, että Koca tarkoittaa samaa kuin Itävallassa Hütte. Sillähän selviääkin jo pitkälle, että tietää missä janoiset ja nälkäiset saavat helpotuksen. Sanassa 'koca' tulee c:n päälle pieni merkki, jota en nyt löydä näppäimistössä itkemälläkään. Kuvitelkaa se tai onko sillä niin väliä.
K nauttii auringosta Kocan kulmilla
Jota on tätä. Peruna-papu-hapankaali-makkarakeitto.
Jane söi Juhan eli sienikeiton.
Vasta syötyämme 'jotan' ja 'juhan' (paikallinen papu-peruna-makkarakeitto ja sienikeitto) alkoi vaelluksemme nousuosuus. Jyrkkä kiipeäminen 500 metriä korkeammalle toi meidät Uskovnican ylätasangolle. Siellä oli hajanaisesesti ripoteltuja taloja, jotka näyttivät vanhoilta niittyladoilta ja niistä kunnostetuilta kesäasunnoilta. Kärrytiet risteilivät niityllä sinne tänne ja vain tuurilla ja jonkunlaisella suuntavaistolla löysimme oikean paluupolun kohti Stara Fuzinaa eli lähtöpaikkaamme. Eka vaelluksen perusteella slovenialaista vaellusviitoitusta ei käy kehuminen. Kyltit ovat kirjavanlaisia. Yhdessä kohdassa kyltti on voitu kirjoittaa selkeästi metalliseen viittaan. Seuraavat opastukset saattavatkin olla jotain kymmenen vuotta sitten laudan palalle näkymättömäksi lionneita töherryksiä. Olennaisin kuitenkin puuttui: vaeltaja haluaa tietää kuinka kauan kestää kävellä kohteeseen. Eli kävelyajat puuttuivat.
Vojen laaksoa Stara Fuzinan suuntaan
Alamäessä paluumatkalla alkoi sadella. Kastumaan ei kuitenkaan juuri jouduttu, sillä olimme aika tiheässä lehtimetsässä. Sen sijaan sai varoa liukkaita kiviä ja juuria, jotka piilottelivat paksun lehtikarikkeen alla. Kuten odottaa saattaa alkoi alamäessä matka jo painaa. Ja arvatkaapa muistettiinko ottaa ne marraskuussa Münchenistä ostetut vaellussauvat ensimmäiselle kävelyllemme. No nyt ne laitetaan poikittain oven eteen, etteivät unohdu.
Uskovnicen heinähaasiot ovat vielä tyhjinä
Kävelyä tänään tuli kaikkiaan nelisen tuntia. Sopivaa totuttelua. Kummasti silti autolle saapuminen oli helpotus. Huoneemme parvekkeella saimme nautiskella auringosta pitkään, sillä sade ei jäänyt asumaan tähän laaksoon. Hotellihuoneemme 42 tuuman televisio ilahduttaa ajatellen kohta alkavia EM-kisoja. Saapa nähdä miten bloggailu sujuu, kun kisat pyörähtävät käyntiin.
