Serlesspitzeltä nautiskelupäivään

Tiistaina eivät pilvet olleet maisemien esteenä edes Serles-vuoren huipulla

Tiistain reitti: Kampl (n.1000m) - Wildeben (1781m) - Serlesjöchl (2384m) - Serlesspitze (2717m) ja paluu samaa reittiä takaisin.

Viimeisellä lomaviikollamme olemme pohtineet, että mikä on se paikka, josta on kaikkein parhaimmat maisemat Stubaitaliin ja ympäristöön. Olimme yksimielisiä, että Serles-vuoren huipulta on varmaan parhaimmat maisemat lähelle ja myös todella kauas. Reitti oli meille tuttu ja siitä on jo aiemmin blogattu eikä itse reitistä enää sen enempää. Todetaan vaan, että ennen Serlesjöchliä on aivan jumalattoman jyrkkä nousu ja kun vielä kaupan päälle pieni irtosora pyörii vaelluskengänpohjan alla, niin siinä oli rakkaus tähän harrastukseen hiukan koetuksella. Mutta onneksi vaan hiukan. Teki kuitenkin mieli huutaa se perinteinen suomalainen "havuja perkele", mutta tuskin meille ennestään tuttu gemssilauma niitä olisi tuonut.

Kalkkögelin vuoretkin näkyivät komeasti

Edellisellä kerralla pilvien herra leikitteli kanssamme ja esitteli vaan siivun sieltä ja toisen täältä, joten vähän jäi hampaankoloon. Tällä kertaa taivas oli sininen ja lähes pilvetön ja maisemat mainioita. Patikkareissu oli todella rankka fyysisesti, mutta maisemat palkitsivat taas kerran. Patikointi on hieno harrastus, mutta kyllä ne maisemat ovat homman kruunu!

Alhaalla Stubain laaksossa oleva Neustift on ollut
kotikylämme neljä viikkoa.

Inntal ja Innsbruck, jossa vietämme lomamme kaksi
viimeistä päivää lauantaista maanantaihin

Takana on yksi kesän rankimpia patikkareissuja ja paluumatkalla Wildebenin
terassilla oli aika potkaista kengät hetkeksi pois jalasta ja rentoutua!

Niin raaka oli tuo tiistain reissu nousuineen ja jyrkkine laskuineen, että tänään keskiviikkona päätimme vaan nautiskella patikoinnista ja nousta Elferin vuorelle hissillä. Kyllä, luit oikein. Nousimme ylös hissillä ja kuljimme alempaa maisemareittiä Pinnistalin päätyyn, jossa laskeuduimme laakson pohjalle. Palasimme takaisin kotiin ensin Pinnistalin pohjukkaa ja sen jälkeen Stubaitalin laaksotietä pitkin.

Pinnistalin maisemareitti sai raadiltamme täydet 10 pistettä.
Kauniit maisemat ja helppo kulkea, kun tuli ylös Elferhissillä.

Keskiviikon reissu oli 'vaeltelua' sillä reitti oli lyhyt ja helppo.

Karalmilla tapasimme tutun kolmikon, joka pari viikkoa sitten
tuli metsätiellä vastaan karkumatkalla.
Tällä kertaa sankarit pysyttelivät karsinassaan.

Lounasta nautittiin Pinnisalmilla

Kyllä täällä muistetaan välillä ihan vain ollakin. Lomalla.

Aivan upea päivä ja sääennuste piti paikkansa. Iltapäivällä alkoi sataa ja nyt jo ukkonen jyrisee. Ei haitannut kuitenkaan meitä. Saimme kulkea mielestämme 10 pisteen maisemareittiä auringon paistaessa ja nautimme maittavan lounaan Pinnisalmilla. Todellinen nautiskelupäivä tiistain rasittavan spitzepatikoinnin jälkeen.

Kahden viimeisen Stubaital-päivämme kunniaksi tirolilainen After Work Buffet
on tarjolla parvekkeellamme torstaina ja perjantaina klo 16-18.
ILMAINEN JUOMATARJOILU!

Serleksen huipulla gemssien seurana

Gemssilauman tähystäjä.
Kumpihan meistä huomasi toisensa aiemmin?

Patikkareittimme tiistaina: Kampl (n.1000m) - Wildeben(1781m) - Serlesjöchl (2384m) - Serlesspitze (2717m) - Maria Waldrast (1638m) - Sonnenstein (1364m)-Fulpmes. Patikan kesto noin 8 tuntia.

Serlesvuori ja reittimme

Viime bloggaus kertoi varsin lumisista ja kylmistä olosuhteista täällä Stubaitalissa. Sen jälkeiset kaksi päivää ovat olleet taas aivan muuta eli aurinkoa, sinitaivasta ja kauniita vuorimaisemia on riittänyt. Tosin hellettä täällä ei ole ollut vieläkään ja etenkin yli 2000m korkeudessa saa pukea jo lämmintä vaatetta päälle, mutta se nyt ei liene muutenkaan mikään yllätys. Keski-Euroopan vaihtelevat ja kylmät ilmat olivat näköjään ylittäneet uutiskynnyksen Suomessakin, mutta ei tämä kesä täällä meille mitään valtavaa yllätystä ole tarjonnut. Vaihtelevaa, mutta helteet ovat puuttuneet ja eihän Itävalta varmaan kaikkein suosituin aurinkolomakohde olekaan vaikka näissä pikkukylissäkin on maauimalat. Tänään palasimme Janen uusien vaelluskenkien sisäänajopatikalta, kun jouduimme pukemaan sadevaatteet päällemme kovan ukkoskuuron vuoksi yhden navetan päädyssä. 300 metriä myöhemmin jouduimme riisumaan samat sadevaatteet pois, kun kävelimme sinitaivaan alla ja aurinko porotti pirun kuumasti.

Tällaisina hetkinä sadepäivien harmaus unohtuu.
Emme ole vielä ehtineet näihin näkymiin kyllästyä.

Kauniina tiistaiaamuna lähdimme patikalle Serles-nimiselle vuorelle ja reitin alkupiste oli Kampl-nimisessä osassa tätä Neustiftin kylää. Sen verran kaukana lähtöpaikka oli, että matkustimme sinne puoli kahdeksan aamubussilla. Todella jyrkkää metsäpolkua nousimme ensin reilun tunnin Wildeben-nimiselle almille, mutta siellä isäntäväki veti vielä sikeitä, kun taisimme olla liikkeellä aika aikaisin. Jatkoimme ylöspäin kohti Serlesjöchlia, joka oli minimitavoitteemme ja siellä pysähdyimme pohtimaan jatkuuko reissumme ylös- vai alaspäin.

Serlesjöchl (sola) lähestyy. Jöchlit ovat kivoja paikkoja,
kun niistä aukeaa näkymät useampaan laaksoon.

Ennen Serlesjöchlia vietimme vartin verran katselemassa kaukana yläpuolellamme touhunnutta gemssilaumaa. Yritimme myös kuvata gemssejä vaihtelevalla menestyksellä. Emme ole kovin usein niitä nähneet vuorilla, koska niitä on tosi vaikea havaita. Nyt yläpuolellamme ropisi kiviä siihen malliin, että hölmökin ymmärsi jonkun siellä liikkuvan. Tänä kesänä olemme nähneet gemssejä pari kolme kertaa ja aina lauma on liikkunut siellä, missä vähäinenkin kasvillisuus loppuu ja kivikko alkaa. On niillä komeat maisemat, mutta köyhät eväät.

Nämä kaverit varmasti naureskelivat hitaudellemme,
mutta on meillä ainakin paremmat eväät!

Serlesjöchlilla päätimme jatkaa vielä 400 metriä ylemmäksi Serles-vuoren huipulle eli spitzelle. Lähtöpaikaltamme Kamplin bussipysäkiltä nousua Serleksen huipulle tulee noin 1700 metriä. Nousun aikana pilvisyys lisääntyi ja itse huipulla saimme taas kerran ihailla ja päivitellä pilvien nopeaa liikettä. Ensin näkyy maisema täydellisen kirkkaana ja sitten säiden haltija vetaisee eteen harmaan pilviverhon ihan hujauksessa. Ja kaikkea muuta siltä väliltä, mutta sateesta ei eilen kärsitty.

Tälläkin reitillä sai vähän kiipeillä vaijerin avulla

Stubain jäätikkö näkyi kaukaa paremmin kuin edellisellä patikalla läheltä

Alhaalla kotikylämme Neustift

Joku on juuri vetämässä harmaata esirippua näyttämön eteen.
Aika hauska näky.

Huipulla nautimme eväämme ja palasimme takaisin Serlesjöchlille. Sieltä reitti jatkui Serles Panoramawegille, joka kiertää koko Serles-vuoren ja avaa kulkijalle näkymiä ihan uusiin suuntiin ja laaksoihin. Ihastelimme maisemia mm. Brennerin solan suuntaan ja myös viime kesän Itävallan kohteemme Zillertalin Hintertux-jäätikkö näkyi mainiosti. Reitti oli kiva kävellä ja maisemat olivat mainioita.

Maisemareitiltä näki Zillertalin jäätikölle Hintertuxiin saakka

Seuraava taukokohteemme oli tavallisesta hüttestä poikkeava, sillä Maria Waldrast on luostari keskellä metsää. Sinne johtaa autotie, jota pitkin laiskemmat patikoisijat pääsevät valmiille mestoille omilla autoillaan, mutta julkista liikennettä ei käsittääksemme ole ainakaan Stubaitalin suuntaan. Waldrastissa oli erittäin viihtyisä gasthof pihaterasseineen ja katsoimme, että siinä vaiheessa viiden tunnin hikisen ja vaativan patikoinnin jälkeen ansaitsimme kupit kuumaa lehmuksenkukkateetä nunnien tarjoamana. Ei vaiskaan, ei nunnat mitään tarjoilleet vaan itse piti teensä noutaa.

Maria Waldrastin pihalla maistui lehmuksenkukkatee kovan rasituksen jälkeen

Teehetken jälkeen jatkoimme loppumatkan mukavan metsäisessä alamäessä ja Sonnenstein-nimisen almin kautta palasimme Kampliin ja osuimme sopivasti bussipysäkille pari minuuttia ennen Neustiftiin vievää bussia. Kerrassaan mainio joskin tosi kova patikkareissu oli takana ja illalla päätimme ottaa seuraavan aamun rennosti emmekä pakanneet reppuja, tehneet eväitä ja suunnitelleet reittejä. Lomallahan täällä ollaan!

Pinnistal keskiviikon reissulla kuvattuna.
Ei kuulunut trumpetin soittoa ainakaan näin kauas.

Keskiviikoksi oli luvattu vaihtelevaa säätä ja tiistaisen kovan patikan vuoksi heräsimme selvästi tavallista myöhemmin vasta hiukan ennen kahdeksaa. Aurinko paistoi sinitaivaalta. Mitäs tehtäisiin? No lähdetään patikoimaan! Tosin nyt vaan ihan kevyesti, sillä tarkoitus oli lähteä ajamaan sisään Janen Innsbruckista ostamia vaelluskenkiä. Reitistä ei sen enempää, kuin että kuljimme noin 1800 metrissä Stubaitalin yllä maisematiellä ja näkymät olivat ihania. Pohdimme kulkiessamme kuinkahan kauan täällä pitäisi olla, että näihin maisemiin kyllästyisi? Kaksi kuukautta ei siihen tunnu riittävän ainakaan meidän kohdallamme. Kylmän ja lumisen Höhenweg-reitin jälkeen olemme saaneet viettää täällä kaksi sellaista kesäpäivää, jotka ovat meille kaikkein mieluisampia.

Meille paistoi, mutta Stubaitalin toisella reunalla satoi

Huomiseksi on luvattu pelkkää sadetta. Ehkä se on hyvä, että joku tuolla ylhäällä säätelee tätä meidän patikointiharrastustamme, kun itse emme siihen kykene vaan homma karkailee käsistä. Ei sentään, täällä on ollut sopivaan tahtiin kuivia ja märkiä ilmoja ja meillä on vaan se onni, että olemme saaneet itse valita millaisina päivinä lähdemme vuorille kuntoilemaan.